Yö Kukkolammen Luppotuvalla

Kuuhulluutta?

Syyskuinen täysikuu nousi punaisenaa itäiseltä taivaalta värjäten puiden latavat oudon punaisiksi. Pihlajien ruska oli alkanut ja ne olivat jo ennestään punaisia. Tulin iltalenkiltä kotiin, mutta en halunnut mennä vielä sisälle, koska luonto oli uskomattoman kaunis ja sää oli kesäisen lämmin vaikka kohta olisi lokakuu. Hiljainen tuulen vire kävi Siperian suunnalta, mutta tänään se oli leppoisan lämmin. Kuu nousi ylemmäs. Sen punainen väri hävisi ja valo muuttui kirkkaammaksi. Yritin keksiä ulkona jotain järellistä tekemistä, että ei tarvitsisi mennä sisälle. En keksinyt mitään, joten jäin vain ”oman lammikon” rannalle kuutamoa ihailemaan.

Meillä on pihamaalla muutaman neliömetrin suuruinen suihkulähteen lammikko. Nyt kuu heijastui sen pintaan niin lumoavasti, että teki mieli pystyttää teltta siihen ”lammen” rannalle ja jäädä yöksi kuuta tuijottamaan. Ajattelin, että tämä taitaa olla niitä ”kuuhulluuden” ensioireita. Kun tarkemmin ajattelin niin minusta sisällä telkkarin tuijottaminen on vielä hullumpaa silloin kun ulkona on näin hieno sää.

Edellisistä kuuhulluuskohtauksista olen huomannut, että kun täysikuu menee pilveen pitemmäksi aikaa niin kohta alkaa helpottamaan. Mielestäni telkkarin aivopesu on sitävastoin pitempiakaista. Tiesin entuudestaan, että sisällä muu talonväki on naulinnut katseensa telkkariin tuli sieltä mitä tuli. Usein he vielä moittivat, että telkusta ei tule mitään katsottavaa, mutta katsovat silti.

Muutaman sekunnin huolellisen harkinnan jälkeen tein päätöksen; en mene sisälle, mutta en jää tähän omalle pihallekaan telttailemaan, pitävät minua aivan hulluna. Päätöstä helpotti kun pari mopoa aloitti kiihdytysajonsa läheisellä pikkutiellä. Lähden Kukkolammelle ja sillä siisti. Siellä eivät mopot päristele eikä telkkarin mainokset häiritse.

Varasin kahvivehkeet, vähän evästä, ja taskulampun. Kynttilänkin muistin varata. Makuupussi ja pikku tyyny mahtuivat vielä reppuun. Kävin vielä ovenraosta huikkaamassa sisällä oleville, että lähden Värtsilään, Kukkolammelle. ”Yötä vasten, ootko ihan hullu?” kuului sisältä kannustava vastaus.

Lähes pari tuntisen automatkan aikana silmät olivat tottuneet auton valoihin ja alkuun Kukkolammen täysikuu näytti vain reiältä mustaa taivasta vasten. Silmät tottuivat pikkuhiljaa yön hämäryyteen ja kuun loiste alkoi valaista maisemaa. Metsän vuodentakaiset hakkuutähteet kummittelivat aavemaisen näköisinä aivan kuin lasten piirrettyjen elokuvien kummittelevat puunkäkkyrät. Joitakin pilvilauttoja ajelehti taivaalla peittäen välillä kuun. Silloin jokainen askel oli turvallisuuden vuoksi taskulampulla valaistava ja jalalla tunnusteltava, olihan kuitenkin jo puoliyö.

Kävelymatka lammelle oli vain parisataa metriä. Kuu oli noussut jo korkealle. Se varmaankin seurasi minun kompurointia risukossa. Silloin joku tuikutteli minua kohti lammen suunnasta kirkkaalla valolla. Jähmetyin hetkeksi paikalleni. Nahka taisi nousta kanan lihalle.. Ketäs muita täällä on keskellä yötä? Se tuikuttelija olikin kuu, joka heijastui lammen pinnasta puiden lomitse. Huokasin helpotuksesta. Sitten tuli näkyviin Luppotupa-kodan silhuetti välkehtivää lammenpintaa vasten. Se oli hieno näkymä.

Yo_lupolla

Tämä kuva on Luppotuvasta päivällä kun yökuvaa ei ole. Lampi on vielä jäässä.
Yritä ajatella niin, että on pimeää. Kuu heijastuu juuri kodan takaa lammen pinnasta. Näkymä on uskomattoman hieno.

Pilven varjot vaeltavat

Mieleen tulvahtikin tunnelmaan sopivia lauluja kaukaa nuoruudesta. Ensimmäiseksi ennätti Irmeli Mäkelän laulama tunnelmallinen Virran viemää ”Kun virran kalvoon luo losteensa kuu, niin mennyt mieleeni taas heijastuu...” Jäin istumaan lammen rannalle nauttien lämpimästä yöstä ja kauniista maisemasta. Olikohan Runebergilläkin ollut samanlainen tilanne kun hän istuessaan oman lähteensä rannalla kirjoitti runon Lähteellä. ”Sua lähde kaunis katselen likellä vettäsi. Kun pilven varjot vaeltavat kuvastimessasi.” Minulle tämä laulu tuli mieleen juuri siitä, kun juuri silloin Kukkolammen ylitse purjehti muutamia pilviä ja niiden tummat varjot kulkivat äänettömästi pitkin lammen pintaa.

Hyräilin puoliääneen mieleen tulevia lauluja samalla kun yritin ottaa pikku kameralla öisiä maisemakuvia. Mielestäni siellä oli valoisaa kuin päivällä, mutta kameran mielestä pimeää. Se yritti väkisin käyttää salamavaloa. Sitä minä en halunnut. En ollut vielä sytyttänyt nuotiotakaan koska sen valo sotkisi kameran automatiikkaa. Ei niistä kuvista tullut kuitenkaan mitään. Salamalla valaistuissa kuvissa näkyi vain lepän latvoja ja ilman salamaa kuvista ei tullut mitään. Ilmeisesti minun pikku kamerassa ei riittänyt valovoima hämäräkuviin. Onneksi jäi sentään muistikuvia. Ihan tuli ikävä vanhoja filmikameroita, joissa oli aikavalotus.

Tein tulet rannan nuotiopaikalle. Kotaan olin tehnyt tulet heti kun tulin tänne, että tunkkainen ilma vaihtuisi .

Jo lähti pois pakenemaan

Laitoin rannan nuotioon paksuja uppopuiden kantturoita. Ne palaisivat kauan. .. Tulisipa tänä yönä oikein kunnon revontulet. Pieniä revontulen poikasia liikkui jo taivaalla. Alkoi käydä ilkeästi niskoihin taivaalle tuijotus. Oikaisin penkille pitkälleen. Siitä oli mukavampi katsella taivaalle niin ettei niskat kipeytyneet. Kylläpä nuotio lämmittikin mukavasti. Laitoin silmät hetkeksi kiinni ja yritin kuunnella kuuluisiko revontulten ääniä. Ei kuulunut. Oli aivan hiljaista. Sääkin taisi ruveta viilenemään. Hiukan puistattikin.

Yo_Lupolla_revontulet

Taivaalle on mukava tuijottaa vaaka-asennosta.

Kun avasin silmät, oli pimeää. Kuu oli hypännyt aivan toiseen paikkaan pilven taakse. Nuotio oli sammunut ja vain muutama hiili hehkui paikassa jossa nuotio oli ”hetki sitten” ollut. Eipä kauan palaneet nuokaan risut, -ajattelin. Paras painua ”pehkuihin”. Ai niin, eihän minulla ole mitään pehmikkeitä. Kun olisi edes pehkuja pehmikkeenä. Kodassahan on vain lankkulavitsa eikä ole patjaa mukana. Kuuma kaakao tekisi poikaa näin aamuyöstä, mutta tuli oli täältäkin sammunut enkä viitsi sytytellä tulta eto asian takia.

Tuvassa yön ilman unta, valvoo hän lavitsallaan

Ei auttanut muu kuin käpertyä kuivin suin kovalle lavitsalle. Kuuntelin luonnon hiljaisuutta. Kynttilä paloi rauhallisesti. Sitä oli mukava katsella. Alkoi raukaisemaan. Taisin nukahtaakin, vai näikö vain unta että nukuin. Joka tapauksessa mielessä alkoi soida laulu ”Erämaajärven mökki” ja siitä kohta ”.. tuvassa yön ilman unta, valvoo hän lavitsallaan..”

Ilmeisesti olin kuitenkin nukkunut, koska heräsin virkeänä. Nyt oli valoisaa. Aurinko oli jo korkealla ja kynttilä paloi vielä muurikka pannun päällä. Keittelin kahvit ja söin eväät. Kevyt siivous tuotti muovikassillisen roskia. Edellisiltä kävijöiltä oli niitä varmaan unohtunut. Kotiin palattua vein metalliroskat kauppaan ja pidin niistä saamani rahat itselläni.

Oli taas mukava käydä Kukkolammella. Edellisestä yöretkestä Kukkolammelle saattoi olla jo viisi vuosikymmentä. Ehkä seuraavalle yöretkelle otan patjan mukaan.

Tarina pien oli aivan,
myös kovin tavallinen.
En tiedä maksoiko vaivan,
kun sulle kerroin sen.

Share

25 comments for “Yö Kukkolammen Luppotuvalla

  1. Kiitollisuudella ja isoilla fiiliksillä luin tarinasi.Kolme kertaa putkeen.

    Loppukaneetissasi runoilet että tarina pien oli aivan,myös kovin tavallinen.Lainaan Lavin Vepan ääneen sanomaa totuutta,että pienistä pipanoista se onni syntyy.

  2. Hienon kuumatkan teit! Muistan tuon syyskuisen kuutamon
    myös, koska se teki sillan tässä järven yli.

    Nyt taitaa olla lauantaina täysikuu. Se on jo muutamana
    yönä herättänyt minut pilkistelemällä sälekaihtimien
    raoista suoraan silmiin.

    Pohjoisessa oli niitä revontuligluja japanilaisia varten,
    joten miksikäs ei olisi kuutamoigluja myös. Aina se jaksaa
    viehättää.

  3. Kiitos Jore noista pipanoista. Jos olisin hoksannut niin olisin varmaan sijoittanut ne tarinan joukkoon. Mutta kai ne on sieltä rivien väleistäkin luettavissa.

  4. Olen tainnut mainita jo muutaman kerran
    että Kaustalla kuuta sanottiin ”Murasen
    auringoksi”.

    Luulin sanonnan johtuvan siitä, että kuu näytti
    nousevan Saarivaarasta päin. Myöhemmin on selvinnyt
    että Saarivaarassa asuvat Muraset olivat niin ahkeria,
    että tekivät töitä kuunvalossakin.
    *
    Vaikkei Kukkolampea voine mereksi mainita
    niin Alpoaatoksen tarinaa lukiessa mieleen
    nousevat Heino Kasken ”Yö meren rannalla” sävel-
    kuviot.

  5. Mainiota luettavaa.

    Melko hauskaa, että lähtökiire yllätti runsaan viidenkymmenen vuoden kuluttua.

    En usko tähän tapaukseen kuitenkaan liittyvän vanhan, paikallisen sananparren: Hitaita ovat herrojen kiireet.

  6. Varsinkin kirkkoherrojen kiireet, vielä eläkkeelläkin! Tunsin sillä tavalla eilisillan ja alkuyön tunteina Kaustajärven rannalla.

    Mutta mitähän kiirettä sitten tänä aamuna lie ollut rajan takana, kun kuului ryskettä ja pauketta? Kyllä se mielestäni kantautui rajan takaa. Onkohan ELY-keskus käynyt neuvotteluja Venäjän Värtsilässä? Raivaavatko umpeutunutta tietä sieltä Kaustajärvelle ostaakseen tontteja kylän uudeksi tulemiseksi? Siitä sitten Kaustajärven kylän kautta Kaustajärventielle asuttamaan entistä, autiota rajavartiostoakin?

    Tankin ryskettä se ei kylläkään ollut. Ei sellaista voisi edes kuvitella. Mutta jäädäänpä odottelemaan seuraavaa kuutamoyötä. Joko sieltä vilahtelee maasturien valoja?

    No, sekin tuli mieleen, josko raivaavat vanhaa tietä Saarivaaran suuntaan. Siitähän voisi alkaa ralli Joensuun kirpputoreille. Tulisipa kuntoon sekin vanha tienpätkä, joka kulkee Kukonkaulan sillan yli. Suomen puolella ei tarvitse kovin paljon lanalla ajaa, koska vanha tie vielä näkyy, ainakin kun katsoo ylämäkeen.

    Tietysti nyt joku ystävä hymähtelee, että ei se olekaan kylähullu, vaan ihan vain kuuhullu.

    Kaustajärven erakko

  7. Kyllä maksoi vaivan, että kerroit meille tunnelmallisesta yöstä Kukkolammen rannalla. Kiitos Alpoaatos!

    Minulla alkoi heti otsikon nähtyäni soida päässä Heino Kasken Yö meren rannalla. Luettuani Tellervon kommentin, on ihan ”pakko” linkittää kyseinen kappale tähän.

    http://www.youtube.com/watch?v=4Td1ccS6Fwo

  8. Kertakaikkisen mukavaa luettavaa.Aitoa luontoihmisen kerrontaa.
    LISÄÄ!!!

    Se Pussinpohjan Masa

  9. Siellähän se AA kellettelee vailla huolen häivää. Ja tuletkin on tehty puita säästelemättä. Tuon ekan kuvan voisi kuvitella otetuksi kuunvalossa.

    Oikein oli hyvää mieltä synnyttävä juttu, kiitos 😉

  10. Paljon on AA. kiitosta kirjoituksestaan saanut. Tässä lisää, KIITOS!

  11. Kas kun monet kiittelevät, ja mukavaahan se tietysti on, mutta ihme kun kukaan ei tartu arkaan aiheeseen ja tunnusta katselevansa töllötintä vaikka sieltä ei mitään tulisikaan..

  12. Olenkohan minäkin ns. kuuhullu, kun ei yöllä meinaa nukuttaa?
    MirjaSisko

  13. Jokunen kommentti vielä kommenteista tai ihan jostain muusta. Olin muutama päivä aikaisemmin tullut Lapista ja katsellut siellä puolikuuta, kirkasta tähtitaivasta ja revontuliakin. Ne ovat sellaisia näkymiä, että monet turistit ovat valmiita maksamaan niistä tuhansia taaloja. Revontulien katseua varten tehdyt iglut eivät sopisi minulaiselle, hyväuniselle. Siinä maksaisi tonnin tyhjästä, tai makeasta unesta iglussa.

    Tuijottelutuokion taivaalle saa paljon halvemmalla vaikkapa Värtsilässä Kukkolammen rannalla tai jossain muualla, kunhan ei unohdu telkkarin ääreen.

    Kävin Lapissa myös muutamalla autiotuvalla. Jotkut niistä olivat vähän paremmin varusteltuja kuin Luppotupa. Mihinkään näkemääni tupaan ei ollut unohtunut roskia muilta vaeltajilta.

    Luppotuvalla on oma puuliiteri ja rannan nuotiopaikalla oma liiterinsä. Luppotuvan liiterissä on vain koivuhalkoja. Se on erittäin viisasta. Koivut eivät kipinöi eikä räisky. Rannan puut ovat sekapuuta. Räiskyvät ja kipinöivät normaalisti.

  14. Alpoaatos yrittää ihan selvästi viritellä keskustelua telkkarin katselusta, vaan eipä kukaan tohdi tarttua aiheeseen. Itse olen jäävi puhumaan aiheesta, koska en ole omistanut telkkaria kolmeentoista vuoteen. Tosin netistäkin olis nykyään mahdollisuus katsella telkkariohjelmia uuvuksiin asti, mutta vähiin on jäänyt.

    Se mikä Alpoaatoksen tarinasta nousee mielestäni voimakkaasti esille,on hiljaisuus. Se on luxusta nykyaikana. Siitäkin monet ovat valmiita maksamaan hakeutumalla hiljaisuuden retriitteihin ja vaikkapa matkustamaan Lapin tuntureille.

    Itsestäni tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan hiljaisuutta ja yksinoloa. Ei sen puoleen, viihdyn kyllä erinomaisesti myös ihmisten parissa. Olenkin sanonut olevani sosiaalinen erakko.

    Pyöräilin eilen Haltialaan ja takaisin pitkin Viikin metsiä ja peltoja ja Vantaanjoen vartta. Hiljaisuuden tavoitin parhaiten Viikin metsässä. Muualla tajunnan täytti Lahdentien, Kehä I:sen ja Tuusulantien liikenteen kohina ja se kieltämättä oli aikamoinen häiriötekijä muuten nautittavalla pyöräretkellä. Nuuhkiessani syksyn tuoksuja Viikin metsässä tuli niin onnellinen olo, että melkein alkoi itkettämään.

  15. Kiitos Lissu. Toiset ei uskalla kun ne on jo ”aivopesty”. Telkussa on nykyään niin paljon ja hienoja luonto-ohjelmiakin, ettei aika riittäisi edes kaikkien niitten katsomiseen puhumattakaan kaikesta muustakin mitä meille tarjotaan kaikkien aistien kautta. Yhteisenä piirteenä näille kaikille on meidän aikamme varastaminen. Että aikaa ei jäisi itseä varten.
    Ymmärrän hyvin sitä valtavaa ihmisjoukkoa, joka ei jostain syystä pääse mihinkään kotoaan ja jonka ainut seuralainen ja perheenjäsen on TV. Suon mielelläni heille sen ilon, mutta meille, jotka vielä pääsemme liikkumaan, on hyödyllisempiäkin harrasteita tarjolla.

  16. Luonto-ohjelmia tulee jonkin verran katseltua Areenan kautta.

    Koko aamupäivän olen seurannut ikkunastani näkyvää kiehtovaa ”luontodokumenttia” tässä koneella työskennellässäni. Muutaman metrin päässä lehdettömän jalavan oksilla keinuttelee parisataa tilheä, seuraavaksi ne syöksyvät yhtäaikaa puitten alla oleviin marjaomenapensaisiin, sitten taas puihin ja hetken kuluttua koko parvi ilmaan ja taitolentonäytös korttelipihan yllä, sitten taas puitten oksille jne.

    Syksyn ensimmäinen räntäkuurokin tuli aamulla. Parvekkeen margareetat eivät ole tietääkseenkään lähestyvästä talvesta, vaan kukkivat vielä ihan täysillä.

  17. Toivottavasti taivas selkenee ja pääsemme ihailemaan
    täysikuuta. Täällä maalla, jossa ei ole katuvaloja
    häiritsemässä, se onkin vaikuttava näky.

    Pari vuotta sitten kuu- ja tähtitietämykseni joutui
    kovalle koetukselle, kun silloin parivuotias lapsenlapsi
    keksi kysyä niistä kaikkea mahdollista. Silloinkin oli
    loistava kuutamo.

    Alpolle sanoisin, että onhan minuakin aivopesty, mutta
    eivät syväpuhtaaksi saaneet. Nykyään ärsyynnyn keskenkasvuisten
    tavoin telkakrissa käyttäytyvistä aikuisista esiintyjistä.
    Ovatkohan ikuisesti teinejä?

    Minä laitoin jo lintulaudan. Kova vilske käy pitkin päivää.
    Useita lajeja näyttää käyvän ruokailemassa, mutta ei enää
    ole muuttolintuja.

  18. Television katselusta muutama sananen. Kuten Alpoaatos ja Lissu kertoi hyvistä ja mielenkiintoisista ”luontodokumenteisa.”

    Luonto ja matkailu sarjat kiehtoo. Kiikkustuolista voi tehdä mielenkiintoisia matkoja ympäri maailmaa. Näkee myös tuttuja maisemia, missä on itse käynyt. Ne tuo eläviä muistoja, kuin itse olisi juuri kuvan esittämässä paikassa.

    Monille myös televisio on ”ystävä ja kaveri.” On mielenkiintoisia sarjoja jotka tulevat kotiisi samaan aikaan. Niissä olevat henkilöt tulevat tutuiksi ja heidän elämäänsä on kiva seurata. He eivät petä ”lupaustaan”, kuten joku ihminen voi tehdä. Ei kuitenkaan televisio saa ohjata elämääsi, tilaa on oltava muullekkin. Kuten Alpoaatos on tehnyt, valinnut hiljaisuuden luonnonkeskellä.

    Hiljaisuus tekee meille kaikille hyvää, kukin tehköön sen omalla tavallaan. Hiljentyä voi monella tavalla. Joka päivä pieni hetki itsetutkiskeluun tekee hyvää.

  19. Tuota hiljasuutta rupesin pohtimmaan omalla kohalla.
    Itelle hiljasuus on melekosen vaikee, se on vaan jollain tavalla ihan jopa ahistavvoo.Tuli heti mieleen että mikä ääni ois semmonen paras ja rauhottavin siinä hiljasuuven keskellä, nii het rupes korvissa humisemmaan rauhottava navettatuuletin. Ehkä se on kertonu elämässä että on sitä elinkeinoo vielä olemassa pikkukylilläkkii, nykysin vaan hiljennöö pikkuhiljoo tuulettimetkiin karjan teuraaks laiton yhteyvessä. Onkohan se sitten ikä kysymys se hiljasuuvesta nauttiminen vai ihan vaan ihmisluonne hommeli? Eiköhän tuokiin kysymys miulle aukee ajan kulluissa…

    T:Matti

  20. PartaMatti nosti esille tärkeän aiheen, hiljaisuuden ja rauhoittavat äänet. Nykyään on suorastaan vaikea löytää hiljaisuutta. Ja jos kotona uhkaa tulla hiljainen hetki niin avataan vaikka TV sotkemaan hiljaisuus.

    Se navetan hiljainen humina saattaa olla rauhoittavaa niin ihmisille kuin eläimillekin. Minulle eniten rauhoittavia ääniä ovat hiljainen tuulen humina ja aaltojen liplatus.

  21. Kai Hyttinen lauloi Värtsilän kirkkokonsertissaan Lapin hiljaisuudesta laulussaan ”Pieni ihminen”
    ”.. kun luonto ottaa omakseen, saa aikaa itselleen. Saa kuulla, kun sydän tarinoi”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *