Kohta kaukana pipi ja tauti

Ei ollut Pussinpohjan Törrösessä lääkekaappia vielä 30-luvulla. Siellä ne keittiönkaapin hyllyllä kamferitipat, pikiöljy ja Hota-pulverit olivat valmiina tarvittaessa. Sitä pahuksen kalanmaksa- öljypulloa taas säilytettiin kylmäkomeron hyllyllä. Kerran minä sisuunnuin siihen mokomaan vihreään puteliin ja heitin sen avoimesta komeron ikkunasta pellolle. Sinne se vain mätkähti pehmeälle pihanurmikolle, eikä sille käynyt kuinkaan. Hetkessä kaduin tekoani ja hain sen nopeasti takaisin hyllyynsä. Ei aikaakaan kun äitipuoleni taas seisoi komeron ovella ruokalusikka kädessä valmiina annostelemaan sitä yököttävää, rasvaista öljyä suuhuni. Ei siinä ollut pojalla vastaan hangoittelemista. Mieli olisi tehnyt, mutta sisua ei siinä vaiheessa enää riittänyt. D-vitamiinin puutteesta johtunutta riisitautia oli pikkulapsilla vielä 30- luvullakin. Minustakin noin vuoden ikäisenä otetussa valokuvassa näkyy hyvin riisitaudin runtelema jalkaterä. Ihmeen nopeasti se sitten oikeni; inhottu öljy varmaan auttoi paranemisessa.

Riisitautinen jalka

Riisitautinen jalka

Vaivaan kun vaivaan auttoivat kamferitipat. Niitä tiputettiin muutama sokeripalaan, jossa se varsinkin imelänpersoille lapsille meni paremmin perille. Jossakin vaiheessa lapsena oli jaloissa kovia kasvukipuja. Niinpä niitä sitten aina iltaisin hölvättiin kamferitipoilla. Sitä en muista, kuinka hyvin se auttoi. Kyllä silloin mummojen kammareissa haisivat kamferitipat ja linjamentit. Eivät ihmiset tainneet tietää, että kamferi on liian suurina annoksina tappava myrkky. En ole kuitenkaan koskaan kuullut kenenkään kamferitippoihin kuolleen.

Yksi lapsuudessani käytetyistä luonnonlääkkeistä oli pikiöljy. Silloin kerrottiin pohjalaisten olleen sitä mieltä, että pikiöljyllä sitä paranoo, vaikk` ois` keskeltä poikki. Jos se kerta pohojalaasille kelepasi niin piti kelevata muillekin. Meilläkin sitä käytettiin yskään ja kurkkukipuun. Panin aina silmät kiinni, etten nähnyt, kuinka se musta öljy lillui siinä maitolasin pinnalla. Ei se makukaan niin hyvä ollut, että sitä olisi mielikseen juonut. Taitaa muuten pikiöljyä vieläkin olla apteekeissa myytävänä, jos niin kuin tekisi mieli maistella.

Kurkkukipua hoidettiin myös suolavedellä ja jopa omalla virtsalla kurlaamalla. Silloiset kansanparantajat olivat sitä mieltä, että terveen ihmisen virtsa oli mukamas se paras lääke kurkkukipuun. Onneksi kurkkuni oli harvoin kipeä, eikä minua koskaan pantu omalla pissalla kurlaamaan.

Sylihoito

Sylihoito

Kun oli kova yskä, ja henki kulki vain pihisemällä, juotettiin kuumaa sipulimaitoa. Se ei minusta ollut mitenkään vastenmielinen juotava. Olin muutenkin sellainen lämpimän maidon ystävä. Parasta se oli suoraan Mansikin tissistä emalimukiin lypsettynä. Yritin kerran juottaa omalle tyttärellenikin sipulimaitoa kovaan yskään, mutta siitä tuli kuulemma yksi hänen lapsuutensa kamalimmista kokemuksista. Ei taida tulla sipulimaidon juonnista perinnettä.

OTA HOTA! Näin nasevasti mainostettiin v.1929 markkinoille tullutta uutta särkylääkettä. Peräti neljäkymmentä vuotta se oli käytetyin särkylääke Suomessa, kunnes aspiriini sen syrjäytti. Se oli pakattu erikoisiin, valkoisiin paperitaitoksiin. Aikuiset sitä enimmäkseen käyttivät särkyihinsä.

Lapsena leikkiessä tuli usein haavoja ja rohtumia jalkoihin ja käsiin. Niitä hoidettiin kesäisin piharatamon lehdillä painelemalla. Jo muuten roomalaisia sotilaitakin oli aikoinaan hoidettu piharatamosta saaduilla lääkkeillä. Luonnostahan löytyy paljon muitakin lääkekasveja. Meillä hyvin yleinen rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis) lienee yksi eniten käytetyistä. Siitä saatiin valerianatippoja, joita vanhemmat ihmiset käyttivät unilääkkeenä ja sydänvaivoihinsa.

Yksi parhaimmista pikkulasten hoidoista on vieläkin sylihoito. Kun tulee pipi, otetaan syliin ja puhalletaan kivut tiehensä. Niin ne Masankin pikkuvaivat pienenä paranivat. Se on harmi, ettei nykyvaivoista enää selviä pelkästään puhaltelemalla.

Pussinpohjan Masa

 

36 comments for “Kohta kaukana pipi ja tauti

  1. Ihanasti kerrottu- sylejä pitäisi enemmän käyttää ja ottaa niitä enemmän vastaan – luulen, että me aikuisetkin paranisimme lämpimillä halauksilla. ONNITTELUNI KAIKILLE SIRKOILLLE.
    MirjaSisko

  2. Hellyttävät kuvat ja mukava kertomus. Mitähän nuo lelut Masalla olevat? Selän takana oleva esine muistuttaa sitä millä kuivattiin musteella kirjoitusta.

    Siitä Hota- pulverista taisi tulla eräänlainen riippuvuus tai tapa, koska mummot niitä napsivat päivittäin kaiken varalta.

  3. Isoäidiltäni jäivät perinnöksi vajaa kamferipullo ja täikampa. Kuolinsyynä ei sentään ollut kamferi, vaan aivohalvaus.

    Pikiöljylle on käyttöä nykyaikanakin. Ostin Ruotsin armeijan ylijäämävarastoista pikiöljypulloja niin paljon, että riittävät loppuelämäkseni. Itärajan soitten jätti-itikoihin ei oikein mikään muu tehoa, mutta pikiöljyä kun hölvää naamaan. Ei ole ruotsalaisista enää Suomen itärajan turvaksi, kun myivät pikiöljynsä pois.

  4. Olikos siinä Hotapulverissa kuva sulkapäähineellisestä intiaanista ? Muistaakseni sitä ravisteltiin suuhun vilä 50- luvullakin.

    Kysyy kakkulainen

  5. Minakin sain kamferisokeria lapsena. Mikähän siinä om se vaikuttava aine? Vai onko se usko? Vieläkin on tallessa kamferitabletteja. Aspiriini käy vatsan päälle. Mitenkä olisi hota?

  6. Vesi vanhin voitehista, sanotaan.
    Kylläpä aamuinen vesijumppa Vetreassa
    teki jäsenet vetreiksi, ainakin hetkellisesti.

    Se virkisti myös mieltä kuten tämä Pussinpohjan
    Masan leppoisa tarinointikin.

  7. Pussinpohjan Masan muisteluksessa on
    monta yhtymäkohtaa tarinaani ”Elettyä
    elämää”, se on julkaistu Värtsissä 13.11.2011.

    Kerron siinä mm Viekin mummosta.

  8. HETA-PULVERIA KÄYTETTIIN KOVASTI SIIPAN ENOLASSA – EI MEILLÄ KOTONA
    TUNNETTU TAI TARVITTU SITÄ MERKKIÄ.
    NYT SEN SIJAAN MONENLAISTA PILLERIÄ.
    MIKE

  9. Kansanperinnettä parhaimmillaan tämä Masan tarina rohdoista.

    Kalanmaksaöljy on minulle ollut mieluista herkkua.Ominluvinkin olin sitä nauttinut.Kerran niin että avoin pullo oli tuhratessani kaatunut vintinrapuissa.Rapuille levinnyt öljy oli kuulopuheitten mukaan haissut pahalle pitkän aikaa.

  10. Tuo Masan mainitsema suolavesi on käyttökelpoinen vielä
    nykyäänkin kurkun kurlaamisessa. Sisareni laittaa sitä
    pipetillä sieraimiinsa flunssan uhatessa.

  11. Jäi tuosta Masan lääkevarastosta uupumaan vielä jodi ,jolla estettiin verenmyrkytystä. Rengas vaan käsivarteen ja siihen se punainen viiva sitten pysähtyi.
    Tuo virtsan käyttö lääkkeenä ei ole ihme asia .Sitä käytettiin ainakin kämppäoloissa haavoihin ja hevosten hiertymiin ym.Onhan se puhtain aine (bakteerivapaa) ihmisessä.Haavojen puhdistuksessa aivan kelpo aine. Tästäkin olisi monta tarinaa, mutta ne ovat niitä tukkilaisten tarinoita.
    Pikiöljyä on nykyään saatavissa salvana ainakin Norjan kaupoista.
    Myös Saija- voide on ollut tällainen entisaikojen ”yleislääke” tuolla pohjoisessa. Turskan maksasta sekin tehdään.

  12. Muistan minäkin nuo Masan mainitsemat lääkkeet. Hotapulveripussin päällä oli intiaani värikkäässä sulkapäähineessään. Pulveri oli muistaakseni vaaleanpunaista ja tietysti pahan makuista.

    Kamfertippojen lisäksi oli punaista mikstuuraa. Sokeripalaan tiputettuna sitäkin tarjottiin.

    Yskän hoitona käytettiin myös höyryhengitystä. Kiehuvaa vettä emalitaasaan, taasa lattialle, lapsi kontalleen taasan viereen ja harmaa viltti peitoksi.

    Ikuisesti on jäänyt mieleeni se kammottava sipulimaito, jota äiti valmisti sinireunaisessa Pekka-teekupissa uunissa. Yritti pakottaa minut juomaan sitä, mutta en suostunut kuin hiukan maistamaan. Haisikin niin kamalalle! Siitä jäi elämänikäinen inhotus sipulia kohtaan. Valkosipuli kyllä maistuu, mutta siihen olenkin saanut tutustua omilla ehdoillani.

  13. Kun keväällä muuttaa viideksi kuukaudeksi mökille
    on muiden pakaasien lisäksi otettava mukaan melkoinen
    lääkearsenaali. Eihän ne kaikki ole reseptilääkkeitä,
    mutta kun nykyihminen taravitsee monensortin vitamiinit,
    öljyt, voiteet, tipat, rasvat, geelit, suihkeet, niin itselllenikin näitä varusteita kertyi kookas pahvilaatikollinen.

    Kun nyt vihdoinkin palasimme ”immeisten ilimoille” ja tyhjensin
    tuon laatikon niin sieltähän löytyikin myös matka-
    herätyskello jota olin etsinyt koko kesän. Talteenhan
    se vanha pannoo vaan kun ei muista minne.

    Kun seuraavan kerran jokin vempain on kateissa, täytynee
    tutkailla ensimmäiseksi lääkelaatikko.

  14. Mummon kammarin piirongissa oli kamfertipullo ja sokeripaloja. Tuvan lääkekaapissa hotapulveria, jonka apuun 6-lapsisen perheen ja navettatöiden uuvuttama äiti ja invalidi-isä usein turvautuivat.

    Itse jonotin sotienn jälkeen Uudenkylän koulussa lusikka kädessä, jotta opettaja kaataisi siihen kalanmaksaöljyä. Vasta sitten sai nostaa pulpetin kannen vaakasuoraan ja nauttia koulun keittäjän herkkuja.

    Nyt on jos jonkinlaisia lääkkeitä, joiden nimet löytyvät jostain apteekin tietokoneelta. Mutta on myös lääkärin antamat ruokaohjeet mielessä – jos ne nyt oikein muistan: vähintään kaksi kertaa viikossa kalaa, täysviljaleipää, maitoa, vihanneksia; punaista lihaa vain harvoin, broileri kyllä käy.

    Lääkkeiden ja ruokavalion lisäksi: liikuntaa,liikuntaa, TOIMIVIA sosiaalisia verkostoja, töitä aivoille, riittävästi unta.

    Tällaisia tuntemuksia Ulriikantieltä, muistaen Ulriikka Kassista.

    Kaustajärven erakko

  15. Kun tietynlainen mainostaminen on Värtsissä sallittua, niin mainostan vielä pikiöljyä. Lakkasuolle lähtiessä kiinnitän siihen kastetun talouspaperipalan lukkoneulalla hattuun. Paarmat pysyvät kohtuullisen loitolla. Epäilen että pikiöljy tehoaa myös susiin ja karhuihin. En ole niitä nykyään nähnyt, vaikka metsästäjät väittävät niitä vilisevän näillä seuduilla.

  16. Tuttuja aineita Masa luettelee, lapsuuden aikaan niitä oli joka talossa tai töllissä. Hotapulverista jos muistan oikein niin alkuperäisessä hotapulverissa oli eräs osa kokaiinia ja siis huumausainetta. Sekin saattoi olla omalta osaltaan lisäämässä pulverin tehoa. Myöhemmin Hotapulverin koostumusta muutettiin siten, että se kokaiini poistettiin siitä.

    Onko kukaan kokeillut torjuuko pikiöljy hirvikärpäsiä. Hirvikärpästen aikaan kuljen parin millin pituinen tukka osassa päätä, muu osa on sitten kajua. Hirvikärpänen puree minua jos tukkaa on vähänkin liikaa. Melko kaljusta päänahasta sen sitten nyppii vaivattomammin poiskin.

  17. Hirvikärpäset ovat immuuneja pikiöljylle. Kalevin konstit taitavat olla ainoita. Tosin olen ollut huomaavinani ihmiskohtaisia eroja. Emäntää kiusaavat enemmän kuin minua, vaikka minulla on pitempi tukka. Vaan ei se karhukaan ole koskaan naisten kimppuun käynyt.

  18. Meitä peloteltiin lapsena sikotaudin lääkkeellä, äiti kertoi jonkun panneen sian sontaa hauteeksi leukaperiin. Mutta ei meille sentään tätä lääkettä kokeiltu. Ostin huutokaupasta Juho Lintus-vainaan tuvan vanhan tiskipöydän mökille, sen laatikoista löytyi näitä entisajan salvoja. Matalassa peltirasiassa oli jotain rasvaista tököttiä,joka kyllä haisi jotenkin tutulle.

  19. Kun kesällä kävin Värtsilän lakkasoilla niin silloin laitoin pikiöljyä niskaan ja kämmenselkiin. Itikat ja paarmat pakenivat kauhuissaan joka suuntaan. Ja kun tänään kävin samalla suolla karpalojahdissa niin ei näkynyt itikoita eikä paarmoja vieläkään. Niin kova aine se pikiöljy on.

  20. Siispä kaikki karpaloon. Lämmin kesä on kasvattanut ne tavallista suuremmiksi. Ja niitä riittää lampien rannoilla. Lienevät mitä parhaimpia kaikenlaisten tautien torjuntaan.

  21. Tuttuja aineita ovat minunkin lapsuudestani.Vielä löytyy kamferipullo(ruskea) Pyykkölän tuvan kaapin ylähyllyltä.Pikiöljyllä hoidettiin minunkin yskää.Muistan myös lyijyveden,sitä käytettiin meillä kun minulta vääntyi sormi keinussa.Lyijyvettä kääreeseen ja voipaperia,sitten kuiva kääre pääle.En tiedä auttoiko.

  22. Onkohan kenen kotona käytetty Pervitin – nimistä lääkettä. Meidän kotona sitä ei tunnettu, mutta mahdollisesti jossain on.

  23. Meidän naapurissa Kiihtelyksessä oli 1950-luvulla kotiapulainen nimeltää Sylvi. Toinen naapurin pienistä pojista oli mennyt kerran kyynel silmässä Sylvi luo ja sanonut ”Kuule Tulvi, anna miulle Pervitiniä, miun tyvämmeen koskoo.” ”Sydänkipu” johtui siitä, kun äiti oli hetkeä aikaisemmin ojentanut poikaansa jostain kolttosesta.

  24. Myös pervitiini oli muistaakseni särkypulveria, jota oli vielä 1960-luvun lopulla käytössä. Eräs tuttu sitä söi niinku migreenilääkkeenä tuohon aikaan.

  25. Pitääpä vielä niiku kirjoittaa lääkkeistä.

    Päivällä siivosin talon katon jiirit ja rännit, vedin veneen ylös järvestä ja kävelin postilaatikolla. Siihen ne vanhan voimat hupenivatkin, niin että sosiaalinen verkosto kylätalolla jäi kokematta. Lämmitin saunan, kävin järvessä, paistoin lohta, keitin Kainuun mustaa, join maitoa. Mutta pikkusen jäi vielä nilkkaan kipua. Niinpä otin hyllyltä voidepurkin, jonka kyljessä lukee:

    PFERDEBALSAM. Se on saksalainen tuote, minkä vuoksi meille englantia tankkaaville ja yhä vielä äidinkieltään vääntäville on tölkin kanteen liimattu lappu, jossa lukee:

    URHEILUVOIDE/HEVOSVOIDE. ELVYTTÄÄ JA RENTOUTTAA RASITTUNEITA LIHAKSIA…

    Nyt niiku helpottaa…

    Kaustajärven erakko

  26. Meillä kotona oli Mustanparran yskänlääke, Sinkkipastaa, sitä laitettiin yskänrakkuloihin, mutta saman asian ajoi ikkunan hiki.

  27. Esko N
    Pikiöljyä on myynnissä Agri-Markettien hevostarvikeosastolla.Aito luonnontuote joka pitää ötökät loitolla niin hoidettavista kuin myös hoitajista.Tuote valmistetaan Suomessa ja tuoteselosteessa kerrotaan miten ja mistä tuote valmistetaan.Myös ne kylmäkeelit ja linimentit samalta hyllyltä edullisemmin kuin apteekista.

  28. Mustanparran tippoja oli 20 vuotta sitten Tohmajärven apteekissa
    myynnissä.Lääke oli apteekkarin oma valmiste,en tiedä onko vielä
    lääkettä saatavilla.
    Jos lääkettä ottaa useamman tipan ei kannata lähteä autoilemaan.

  29. Oliko tämä puhuttu Pervitin rintamilla käytetty saksalainen lääke.Huumeeksi luokiteltava,sisältää amfetamiinia.

  30. Niitä sotarintamalta säästyneitä lääkkeitä ne kodeissakin olleet Pervitinit lienevät olleet. ”Antaa leijonan mielen ja härän voimat”. Kannattaa Googlailla tuolla nimellä. Mielenkiintoisia kertomuksia löytyy..

  31. Taitaapi olla jo kolmas kerta,kun kertoilen Värtsiin sipulimaito kammostani. Kolmekymmentäluvun alussa sillä parannettiin hinkuyskääni. Maito ei maistu vieläkään. Ilmankos tuli vaivoikseni osteoporoosi!. Sipulia opin syömään vasta keski-ikäisenä. Nyt menee jo kaikki sipulit ja valkosipulia oikein rakastan. Kamferttia ja valerianaa löytyy lääkekaapista edelleenkin.
    Hotapulveria ei kotonani käytetty, mutta eräs tuttavani jäi siihen koukkuun pahan kerran lopuks elämäänsä.
    Sierainten suolavesihuuhtelu tuli hoitokeinona mukaan intialaisen kurkkulääkärin suosittamana. Lasillinen haaleaa suolavettäkaadetaan kämmenelle, josta se ”ryystetään” nenään. Tehokas konsti, ”Vanhassa vara parempi, sopinee tähänkin!”
    Hilkka.

  32. Hotapulveri sisälsi kokaiiniä. Miehet sekoittivat pulverin rapakaljaan ja siitäpä sitten ”känni” tuli.Pervitiini oli esim. kaukopartiomiesten käyttämä ”piriste”. Lääkettä 40–50 luvun hiihtäjät käyttivät hemohessinä. Eero

  33. Lisätään muutama sana pervetiinistä. Alkujaan aina eristettiin ensiksi Japanissa. Meille se tuli Saksan armeijan kautta ja kenties aikaisemminkin. Sotakäytössä ollut pervetiiini sisälti metamfetamiinia joka on keskushermostoon vaikuttava huume.Piriste joka poisti väsymyksen tunteen, nälän tunteen ja ”kirkasti ajatuksen juoksua”. Rauhoitti mieltä ja poisti pelkotiloja. Niin sanottu ”höökipilleri”.

    Sodan jälkeen särkylääkkeenä myyty pervetiini sisälsi kofeiinia ja asperiinia, siitä oli poistettu metamfetamiini osa.

  34. Kävin Tohmajärven apteekissa hakemassa rohtoja yskääni. Myyjä avustuksella/suosituksesta vaivaani ostin MUSTANPARRAN YSKÄNMIKSTUURA nimistä yskänlääkettä. Liekkö paikallinen tuote / mikstuura? Kertoivat valmistavansa mikstuuran apteekissa! Taitaa olla vanha ja hyvä resepti. Kolmiomerkki oli etiketissä.. joten tujua ainetta! Olisipa mukava tietää ko. herrasta/rouvasta lisää joka tälläisen kestosuosikin keksinyt! Mustaparta lienee sukunimi?

    Pitkäkestoinen on tämä räkä/yskä virus. Varmaan jo kuukausi turistettu ja yskitty!

  35. Eira, ei ole paikallinen tuote tämä Mustanparran yskänlääke. Kyllä sitä saa täältä Helsingistäkin esim. Yliopiston Apteekista.

    Ko. yskänlääke ei ole apteekeissa esillä, sitä pitää osata pyytää. Syy miksi sitä myydään ”tiskin alta”, lienee lääkkeen sisältämässä kodeiinissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *