Kuva: Jouko Varonen
Tunnelma oli kuin Hitchcockin filmissä, kun läksin kameran kanssa ulos. Orapihlajassa oli kymmeniä kottaraisia ja räkättirastaat olivat valloittaneet kaikki pihlajat, joissa näkyi vähänkin punaista. Meillä päin ei pihlajanmarjoja ole riittävästi. Miten käynee tilhille, jotka tulevat yleensä räkättien jälkeen. Näiden elämä kun on paljolti kiinni pihlajanmarjasadosta.
Lisää kuvia http://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/kottaraiset+syksyll%C3%A4/
Kuva: Jouko Varonen
Tuhannet valkoposkihanhet valtaavat taas Lappeenrannan Konnunsuon. Kuvia lintureissulta Konnunsuolle ym ( kuvattu 22.9.2013). Punakaulahanhikin esittäytyi (näkyy kuvassa, jossa on puro oikeassa laidassa). Punakaulahanhea tulevat lintumiehet kauempaakin katsomaan.
Lisää kuvia http://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/lintureissu+22.9.2013/
Että ”räklästäkin” saa noin kauniin kuvan. Siellähän se punainen kaula näkyi hanhilauman seasta. Onnea vaan !
Pitäisiköhän minunkin hankkia oikein kamera taskupokkarin tilalle. Tai lisäksi.
Harvinaista herkkua tänään sunnuntaina!!! Joukon kuvat kertovat lintujen ja Luojan maailmasta. Ensimmäinen uskonkappale Nikean – eli messussa luettavan mukaan -: ”Me uskomme yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan”.
Klo 13 harvinaista herkkua tänään Värtsilän kirkossa: ”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen… jonka valtakunnalla ei ole loppua”.
Sitten ja samalla aikaa: ”Me uskomme Pyhään Henkeen… Tunnustamme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon”.
Tällä tavalla me muistamme pyhittää lepopäivän.
Silmät auki pellon laidassa tai läppärin äärellä Joukon kuvia ihaillessa ja – ainakin kerran kuussa kirkossa, tarpeen vaatiessa useammin.
pater F.
Olin mukana katolisessa messussa TV:n avulla. Mieleni on aivan sekaisin. Olen Pyhän Hengen tuulessa. Jätin radiosta jazz-messun kuuntelematta. Ehkä sellaistakin tarvitaan. Minulle perinteinen riittää.
Katolisessa messussa on paljon meille opittavaa, paljon myös turhan monimutkaista. Se mistä voisimme ottaa oppia, on ehtoollisen vietto, siinäkin tapauksessa, että meillä on myös paljon eri käsityksiä.
Itse olen kerran Notre Damen katedraalissa Pariisissa saanut Kristuksen ruumiin, sakramentin muodossa, en hänen vertaan. Silti koin kristittyjen keskinäisen yhteyden Kristuksessa.
Paavi ei sitä estänyt, eikä vasta alkuaskelissaan oleva ekumeeninen liikekään.
Kun katolinen messu TV-ruudussa oli päättynyt, siihen ilmestyi ilmoitus, että ensi sunnuntaina vietämme Uskonpuhdistuksen päivää!!! Sisälläni kävi myllerrys. Olin ollut mukana siinä messussa, jollaisena Pyhä Henrik sen meille Suomeen toi. Ensi sunnuntaina kokoonnumme messuun, jonka muoto alkoi muuttua, kun Mikael Agricola Martti Lutherin oppien mukaan aloitti messun muodon – ja sisällönkin(?)- muuttamisen. En mielelläni puhuisi uudistamisesta, en myöskään puhdistamisesta, vaan muuttamisesta. – Muuttamisesta lähemmäksi Raamatun ”ohjeistusta”.
Kirjoitan sekavasti. Niin on nyt mielenikin, ei järjen puolesta eikä henkisestikään, vaan hengellisesti. Mutta jatkan tästä eteen päin Pyhän Kolminaisuuden ihmettelemistä ja ihmisen vajavuuden ymmärtämistä.
Ensi sunnuntaina, Uskonpuhdistuksen päivänä – jos Jumala suo – olen Lemin kirkossa. Ja sen jälkeen kotiseutumuseolla perunan historiasta puhumassa. Lemin punasen ja Lemin kirjavan, noiden mainioiden maatiaisperunoiden vaalijoien keskuudessa. Pöydässä on ehkä myös Lemin pöytästandardi, jossa on perunankukka.
Mutta nyt kirkkokahvia keittämään ja sitten Värtsilän kirkkoon messua luterilaisittain viettämään. Ellinooralta terveisiä kaikille Värtsiä lukeville! Ulla on matkalla katolisessa maassa. Toivottavasti on käynyt messussa!
pater F.
Olen vienyt tämän luvun aihetta sivuun. Mutta jatkan vielä, mutta vain yhden kerran, kun tulin alkaneeksi.
Terveisiä Värtsilän kirkosta! Antti Happonen palveli seurakuntaa antaumuksella. Saarna oli hyvin valmisteltu. Olisin kaivannut siihen vain yhden lisäyksen: millaiset häävaatteet yhdeltä kutsua noudattaneelta puuttuivat? Voisiko – vaikka aasinsiltaa käyttäen – sanoa: kastepuku! Sellainen kuin messussa on alba ja myöskin konfirmaatiossa. Valkoinen pitkä vaate, joka kuvaa sitä, että meidän syntimme on sovitettu.
Anttilla ei ollut kiirettä. Hänellä ei näyttänyt olleen mielessä seuraava meno. Olisi kyllä voinut vielä eteisessä kätellä ja kiittää, että tulimme. Olihan meitä sentään 30 sielua, joukossa myös Antin lisäksi neljä muuta pappia, heistä osa eläkeläisiä, yksi vapaata pyhäpäivää viettämässä.
Menin sakastiin kiittämään ja pyytämään virsilistaa. Nautin nimittäin virsivalikoimasta. Luettelen ne värtsiläisten hartauslukemiseksi (tai laulamiseksi jos se onnistuu): 416:1-4; 419:1,3; 410; 424:1-; 232; 235:4;458:1,5,6.
Liisa Örn palveli entisellä rutiinillaan. Hänen lisäkseen olisi voinut olla vielä joku muukin. Tosin kylläkin Markus Kontiainen luki päivän tekstit.
Kanttori Eini Perälä lauloi kauniisti Luojan antamalla äänellään. Erityisesti minua liikutti ns. vastausmusiikki lukukappaleiden välissä. Taisi aviomies Matti siinä avustaa instrumentillaan.
Minua on myös aina syvästi puhutellut – niin tänäänkin – ehtoollisella käymisen loppuvaihe, jolloin kanttorikin voi laskeutua alas parvelta ja osallistua yhteiseen ateriaan. Ehtoollinenhan on sellainen ateria, jota saavat nauttia niin messun rengit kuin piiatkin.
Yhtä asiaa vielä kyselen, miten paljon oli väkeä Kemien seurakuntatalon sanajumalanpalveluksessa klo 10. Olisi mukava tietää, paljonko oli yhteensä tänä pyhänä Tohmajärvellä Sanan ja sakramentin osallisuudessa. Jos joku saa selville myös muiden kristillisten tilaisuuksien väkimäärät, niin yhä mielenkiintoisempaa.
Mutta mennänpä nyt lintuja kuvaamaan tai katselemaan. Sääperin ja Via Karelian välisellä pellolla oli kirkosta palatessani kaksi isoa hanhiparvea. Pysähdyin toisen vierelle noin 30 metrin päähän. Käänsivät minulle pyllynsä ja lyllersivät vähän matkaa pois päin. Sanoin niille: elekee pelätä, sain just synninpiästön!
pater F.