Kuva: Lissu Kaivolehto.
Me emme voi estää lintuja lentämästä päämme yli, mutta me voimme estää niitä rakentamasta pesiään päämme päälle. Huonoja ajatuksiakaan emme voi välttää, mutta niiden itämisen sielussamme ja niiden synnyttämät huonot teot voimme estää.
Martin Luther King
”Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi”,
on Matti Nykäsen lausahdus.
Hänen filosofiastaan ollaan varmasti
montakin mieltä, vaan kun tuotakin tarkemmin
ajattelee, niin näinhän se menee.
Alkulause on suora lainaus Martti Lutherilta.
Tottahan se on, että itseäänkään ei pitäisi huonoilla
ajatuksilla myrkyttää. Ei sanottua sanaakaan saa enää
sanomattomaksi.
Tuli tarve siirtää ajatukset vähäksi aikaa muualle Värtsilän kirkon kohtaloista. Niinpä menin ikkkunan äärelle ja loin katseeni Kaustajärvelle. Siellä ei näkynyt samanlaisia lintuja kuin Lissun kuvassa. Mutta joutsenet eivät olleetkaan jättäneet vielä minua, niinkuin ennätin luulla.
Kaksi joutsenta toi mieleeni iloa ja viritti lämpöisiä ajatuksia. Toinen ruokaili noin 50 metrin päässä, toinen istui kivellä noin 100 metrin päässä. Aterialla kelluva painoi kaulansa veden alle, pyrstö ja räpylät pitivät nautiskelijaa pystyssä. Sitten pää veden pinnalle ja saaliin nieleskelyä. Välillä käänsi katseensa ikkunaan päin ikäänkuin udellen, olinko näkemääni tyytyväinen. Nyökytin päätäni: ”Olen, olen, kiitos kysymästä! Jatka ateriaasi, että jaksat kohta lentää etelään ja palata sieltä takaisin ikkunani alle!”
Mutta kaikkia lintuja en tänään ole kiitellyt. Tiaiset repivät pellavarivettä seinähirsien väleistä. Se ei ole minusta reilua. Pitäisihän minun tareta täällä talvella. Mikseivät etsi eristeitä pesiinsä muualta, sieltä luonnosta, ihan ekologisesti. Onhan siellä sammalta ja muitakin lämpöä pitäviä materiaaleja. Miksi ryöstävät minulta pellavarivettä, jota suurella etsimisen vaivalla 90-luvun alussa löysin ja satojen kilometrien päästä noudin tänne. En innostu ymmärtämään moista ryöväystä sittenkään, vaikka pellavarivettä saakin nyt jo ihan Joensuusta. Enkä halua hirsiseiniä laudoittaa, koska vanhan hirren pinta on niin kaunis, harmaa, niinkuin vanha seinä saa olla harmaa ja tähän maisemaan sopivan näköinen.
Niinpä menen kohta ikkunan ääreltä nautiskelemasta ulos, otan tikkaat ja riveraudan, kiipeän seinälle ja taon roikkumaan jääneen omaisuuteni piiloon. Ja sen jälkeen kun taas tulevat rosvoilemaan, juoksen seinän vierelle ja huudan rumia sanoja. Ehkä ranskalaisittain äännetty r on tehokas karkotin. Myrkkyjä en suostu käyttämään. Tyydyn alkukantaiseen metodiin taistelussa reviiristä. Olen sillä lailla luonnon ystävä ja suojelija.
Siirryn kuitenkin ennen ulos menoa puusohvalle, otan käteeni kirjan Richard Bach, Lokki Joonatan, jonka olemme Ullan kanssa saaneet jouluna 1993 ystäviltämme Päiviltä ja Hannulta. Kirjan alkuun he ovat kirjoittaneet: ”Kiitos rikkaasta ajatusten lentämisestä!”
Kirjassa on isän antama neuvo sivulla 15: ”Kuulehan, Joonatan. Pian tulee talvi. Kalastusalukset vähenevät ja pintakalat painuvat syvemmälle. Jos sinun täytyy tutkia ja opetella jotakin, perehdy ruokaan ja sen hankkimiseen. Ei tässä lentämisjutussakaan muuta vikaa ole, mutta ymmärrät toki, että et voi syödä liitolentoa. Älä unohda, että lennät syödäksesi.”
Ja välillä otat ettoneet lentääksesi jälleen ajatuksen siivillä haaveiden ulapoiden yllä, aurinkoa, valoa, kohti.
Ierikka
En minä ole vieläkään päässyt sinne ulos ja tikkaille. Ettoneen jälkeen palasin ikkunan äärelle. Ne kaksi olivat lähteneet, mutta ulapalla läheni niiden tilalle kolme. Ne uivat nopealla tempolla pois lähteneiden ruokapaikalle.
Hetken siinä töllisteltyäni huomasin, että taas oli tulossa uusia. Kaksi joutsenta, matkaa niiden välillä noin 70 metriä. Mutta mitä siinä jousenten keskellä, takaa uivan edessä? Kaksi kuikkaa, ikäänkuin vetämässä viivyttelijää.
Kuikat ja tulokkaat uivat saaren rantaan. Ruokapaikalta huomattiin tapahtunut. Kaulat pystyssä ensin tuijottivat uusia tulokkaita. Silloin totesin, että kuikat olivat hävinneet, mutta niiden kahden uuden tulokkaan kanssa oli kaksi nuorta joutsenta. Tämän kesän lapsia? Vai näinkö unta?
Mutta nyt ruokapaikan kolme lähtivät kohti saarta ja tulokkaita, ja tulokkaat poistuivat saaren taakse.
Totesin, etten ole lintutieteilijä enkä bongaaja. Vain ihmettelijä ja ihailija…
… ja nyt vihainen lentäviä rosvoja kohtaan. Otan tikkaat ja nousen ilmaan niitä myöten, seinästä kiinni pitäen. Siiviä kun ei ole, paitsi aivoissa.
Ierikka
Sain kirjeen fysioterapeutilta, joka lähetti tietoa energian kulutuksesta eri liikuntamuodoissa. Kirjeensä lopussa hän toivotti ”ihanaa syksyn jatkoa” liittäen toivotukseensa seuraavan mietelauseen:
”Kukaan ei voi palata menneeseen ja tehdä uutta alkua, mutta kuka tahansa voi aloittaa tänään ja tehdä loppumatkan haluamansa kaltaiseksi.” (Stephen Covey).
Kyllä, kyllä, hyvä neuvo. Mutta muistaa pitää aina myös: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan” (Sananl.3:5).
Ierikka