Pikkula

Tällä lapsella on monta nimeä, joita olen kuullut  –  huussi, huusi, käymälä, vessa, WC, klosetti, toaletti, ulkohuone, mukavuuslaitos, puusee.
Nykyisin ehken käytetyin sana on vessa, kun melkein jokaisella on sisä-WC.

Meillä kotona vanhassa kaupunkitalossa oli puusee ulkorakennuksessa ja siellä kolme erillistä koppia (jokaiselle vuokralaisellekin oma huussi). Isossa huvilassa Pyhäselän saaressa, missä minäkin sain lapsena kesäisin olla, oli myös saman tapainen huussi. Huussit pidettiin aina puhtaina, istuinosat pestiin, hangattiin harjalla ja seinille laitettiin hajun estämiseksi (kai) katajan oksia – olivat katajat myöskin aika kauniita. Mikä lie ollut tapa muilla huussin omistajilla. Huussin tyhjentäminen säännöllisin väliajoin ei tainnut olla kaikkein mukavimpia tehtäviä. Nykyisin sekin homma on helpompaa – onneksi !

Junassa matkustaessa ihmettelimme junan vessan toimintaa, että menikö tarpeet ja paperit radalle ja sieltä ties minne (toimi kuin junan vessa).    Onneksi emme asuneet ihan radan varrella!

Mökkihuussin jännitystä.

Että tällaista tuli nyt mieleen.

MirjaSisko

Share

11 comments for “Pikkula

  1. Kahtokeepas miten lapsukaiset jännittää niin,että nuorempi pitää
    siskoa kiinni, ettei hän putoa. Tää on varmasti sitä sisarrakkautta- vai. Ei ole Vennäin puolella.
    Mirja-mummo

  2. Eikös Sakarilta löytyis tähän musiikkia.

  3. On sanottu, että WC on ihmiskunnan huonoin keksintö. Suosittelen sähkökakkalaa. Ei tarvita viemäreitä eikä puhdistuslaitteita. Tämä heille joilla eivät jalat enää kanna ulkohuussiin.

    Ierikka

  4. Kakkala tuntuisi aika mukavalta nimeltä. Sähkökakkala sitten niille kellä nykyaikainen sähköhuusi.

    Kävin muuten laittamassa pöngän Luppotuvan kakkalan ovelle kun se ei pysy muuten kiinni. Ramppi tai linkku ovat hävinneet

  5. Onpa söpö kuva ! Kuva aukesi mokkulalla paljon myöhemmin kuin teksti.

    Ennen junan vessoissa oli taulu, että vessaa saa käyttää vain junan liikkuessa. Ei siis asemiemn kohdalla. Mutta hätähän ei lue lakia.

  6. Hei,Mirja!
    Muistanpa hyvinkin, miten paljon se vaati rohkeutta pikkupojalta huussissa käyminen talvisin iltapimeällä. Ovi oli jätettävä selälleen, ettei möröt päässeet yllättämään. Kun asiat oli hoidettu, niin “sataa ja tuhatta” sisälle lämpimään.Nykyisin
    ei ihan niin paljon pelota mökillä ekovessassa istuessa ja
    häveliäisyyssyistä suljen ovenkin.

    Syysterveiset Sinulle ja Sepolle

  7. Italian kielessä on mukava ilmaisu vessalle; Kabinetto; tarkoittanee jotain yksityisaluetta.

  8. Aikoinaan kävimme mm. Roomassa bussimatkalla ja asuimme campingalueella, muistan sen nimenkin Monte Antenne. Siellä tutustuin ensi kerran tähän kabinettoon. Silloin se oli sellainen, kuin Venäjältäkin löytyy eli reikä lattiassa. En ollut edes kuullut moisesta ennen ja ihan piti tulla vessasta ja katsoa, mitä siinä ovessa oikein luki. Siitä piti sitten poistua jo ovelle valmiiksi, muuten tuli jalatkin nilkkoja myöten huuhdeltua.

  9. Hiukan aiheesta huussi/pikkula poiketen. Saman asian toimittamiseen liittyen kuitenkin..

    Itäisessä naapurissamme sisätiloissa olevat jotkut “vessat” olivat joskus ennenaikaan tyyliin reikä lattiassa.. Toki asioinut sielläpäin pönttömallisissakin vessoissa … epämiellyttäviä olivat “joskus silloin ennen”. Nykyisin varmasti hienompia kuin meillä Suomessa..

    Bulgariassa lomaillessani; työntekijä vessan ovella. Otti maksun ja antoi yhden tai kaksi palaa rullasta matkaevääksi istunnolle.. Työllistävä vaikutus varmasti… yleisissä vessoissa. Liekkö ollut hyväkin bisnes.. ?

  10. Löytö netistä aiheeseen!

    Kiteellä on pidetty Huussiseminaari vuonna 1993! Huussi, oi huussi, sinä ihana paikka!

    Katso ohjelma Yle Arenaasta http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/huussi_oi_huussi_sina_ihana_paikka_81138.html#media=81178

    Katso myös tämä http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/huussi_oi_huussi_sina_ihana_paikka_81138.html#media=81196

    ja tämä http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/huussi_oi_huussi_sina_ihana_paikka_81138.html#media=81137

    Yle:n elävä arkisto on aarreaitta!

  11. Kiitos Eira – kävin lukemassa, kun en ollut silloin aikanaan ehtinyt lukemaan.
    MirjaSisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *