Purolantilan valkosipulit, osa 4

Edellisen jutun aikaan olivat syksyllä istutetut valkosipulit nostettu esikuivatukseen ja keväällä istutukset tuleentumassa. Ne kärsivät kesän helteestä ja kuivuudesta enemmän kuin talvivalkosipuli johtuen siitä, että ne olivat aika pienellä taimella ensimmäisen helteen aikana. Seuraava helle juhannuksen seutuun pysäytti kasvamisen lähes täysin ja herkimmin reagoivat lajikkeet jäivät naatistoltaan puoleen normaalista kasvusta. Kuitenkin satoa saimme näistäkin ja siemensipuliksi kelpaavaa jonkin verran. Emme olleet ongelmien kanssa yksin. Lähes joka puolella Suomen niemeä valkosipulin harrastajat ja ammattiviljelijät kärsivät sadon menetyksestä ja jotkut kotipuutarhurit menettivät lähes koko sadon. Mutta ensi kesä on sitten parempi ja lokakuun alussa istutamme uuden sadon kynnet odottamaan kevättä.

KUIVAAMISEN VAIHEET

Tänä kesänä valkosipulin alkukuivaus kesti vajaat kaksi viikkoa ja sitten varret poikki noin 3 cm tyngiksi ja sipulit kuivurille. Purolan kuivuri on kylmäilmakuivuri ja puhallusteho hyvinkin riittävä. Kuivausseulaa kohti voidaan laittaa noin 10 kg sipulia eli yhteensä 50 kg.

Puhallin valmiina ja seulat asennettu täyttämistä varten paikoilleen. Tässä on hyödynnetty heinäpaalikuivurin ideaa, ilma puhalletaan ruskeaan koteloon ja se virtaa vihreillä seuloilla olevien sipulien ohitse.

Kuivaamisen aika riippuu hieman ulkoilman kosteudesta, mutta noin kolmannen päivän jälkeen uusi annos sipuleita kuivurille. Kuivaaminen lopetetaan silloin kun sipulien kuori on kuivunut paperimaiseksi. Sen jälkeen sipulit laitetaan verkkopussiin ja sijoitetaan asuinhuoneen lämpötilaan. Tässä vaiheessa ei sipulit siedä enää kosteutta. Kosteus lisää pintahomeelle altistumista ja sitä kautta varastointi tappiota. Siemeniksi valitut sipulit laitetaan kuivurille jos se näyttää tarpeelliselta. Yleensä niille riittää kun varret katkotaan lyhyiksi ja ne laitetaan verkkopussiin sisätiloihin varustettuna nimilapuilla. Siemeniksi valitaan se paras valkosipuli, sellainen tasaisen pyöreä, ehjäkuorinen, tasaisesti kynsiksi jakautunut ja kaikella tavalla kaunis ja terveen näköinen sipuli. Hyvin suurikokoisia kynsiä sisältäviä siemensipuleita tulisi välttää. Niitä menee siemeniksi kiloina paljon joskin niistä isoista kynistä on odotettavissa suurikokoista sipulia.

Kynsilaukan säilyttäminen kuivaamisen jälkeen. Kun muistamme sen olevan aron kasvin joka luonnossa on kesän ajan lepotilassa, niin mekin säilytämme sitä asuinhuoneen lämmössä verkkopussissa. Paperipussikin kelpaa säilyttämiseen. Lämpötila saisi olla + 18 – 25 C asteen välissä. Silloin sipulit säilyvät lepotilassa eivätkä aloita verson tai juurten kasvattamista. Jääkaappi on kaikkien sipuleiden kotisäilyttämiseen kelvottomin paikka. Siellä ne aloittavat aika nopeasti verson ja juurien kasvattamisen ja jos homesieniä on kylkiäisinä niin nekin heräävät kasvuun.

Auringon ylivalottamassa kuvassa Heini esittelee ristijärveläistä keväällä istutettavaa valkosipulia. Letissä on 39 kpl siemensipuleita odottamassa kevättä. Noista saadaan yli 400 kynttä istutukseen. Säilytyspaikka on takana oleva vanha talo.

KAUPPAKUNNOSTAMINEN

Talvivalkosipulissa kauppakunnostaminen sisältää koko lajittelun, samankokoiset sipulit ovat houkuttelevamman näköisiä kuin lajittelemattomat. Ulkokuoret puhdistetaan mullasta ja kuoririkkoiset sipulit poistetaan omaan käyttöön. Sipulien kuoren puhdistaminen tapahtuu yleensä siten, että poistetaan päällimmäinen lehti jolloin mullatkin poistuvat. Sipulien kovat varret typistetään noin 3 cm pituisiksi. Sipulit luokitellaan koon mukaan vähimmäisläpimitalla, Extra luokka vähintään 45 mm ja 1 – 2 luokka 30 mm. Torille ja myyntitapahtumiinkin on lisäksi merkittävä lajikenimi ja viljelijän tiedot. On muitakin kauppakunnostusmääräyksiä joita on noudatettava silloin kun sipuleita tarjotaan myyntiin kauppaliikkeiden kautta.

Lajikkeet jotka eivät tee kovaa vartta niiden kauppakunnostukseen liittyy edellä mainittujen asioiden lisäksi ohjeet myynnistä letteinä ja tuore nippuina. Nätti letti myy paremmin kuin irtotavara joten myyjäisiin kannattaa letittää ne valkosipulit joista lettejä saa. Myös pikkuniput kelpaavat ostajalle paremmin. Niistä typistetään hieman naatin lehtien kärkiä ja sidotaan niinellä, pellavalangalla tai vastaavalla siteellä nipuiksi.

Letti saisi olla hieman napakampi kuin kuvassa olevat ovat.

Letti saisi olla hieman napakampi kuin kuvassa olevat ovat.

Montako sipulia lettiin laitetaan on sellainen ulkonäkö kysymys. Jo kymmenestä sipulista saa nätin letin ja kaksikymmentä lienee suuruuden ylärajalla. Nippuun kannattaa laittaa kolmesta viiteen sipuliin tai jos sipulit ovat pienehköjä niin pari kolme sipulia enemmän.

SIPULIT PANTIIN KORIIN JA KOHTI JOENSUUN TORII.

Kuvassa on Purolan tilan talvivalkosipuleita toritapahtuman TUHAT JA YKSI MAKUA myyntipöydällä Joensuussa. Tämän kesän valkosipuli ei ole suurta mutta napakan sanonpa suorastaan tujakan makuista tuotetta.

Seuraavassa kuvassa on Purolan extraa lasitölkissä. Sitä oli vuosi sitten ensimmäisen kerran tarjolla ja yleisön palaute oli hyvää. Toivottiin myöskin ärtympää makua ja sitä tehtiin tälle kerralle. Se loppui kesken ensimmäisenä päivänä, mutta miedompaa makua riitti vielä sunnuntaipäivälle.

Hottipottia myyntipöydällä. Sisältää valkosipulia, chiliä, paprikaa, tomaattia ja vähän jotkin muuta! Meni muuten kaupaksi ja loppui kesken.

Hottipottia myyntipöydällä. Sisältää valkosipulia, chiliä, paprikaa, tomaattia ja vähän jotkin muuta! Meni muuten kaupaksi ja loppui kesken.

Siinä se on Purolan myyntipöytä odottamassa yleisön saapumista.

Siinä se on Purolan myyntipöytä odottamassa yleisön saapumista.

kesän suurin sipuli. Matkapuhelimen mitat ovat 5 X 10 cm.

kesän suurin sipuli. Matkapuhelimen mitat ovat 5 X 10 cm.

Rehupaali uudessa käytössä kurkkua toivotaan saatavan.

Rehupaali uudessa käytössä kurkkua toivotaan saatavan.

Kuva-arvoitus minkä viljelykasvin kukka tässä on?

Kuva-arvoitus minkä viljelykasvin kukka tässä on?

Sipulin tuoksuisin terveisin Kalevi Tikka

4 comments for “Purolantilan valkosipulit, osa 4

  1. Sarjakukkaiseltahan tuo Kalevin
    kuva-arvoitus näyttää. Olisiko
    maahan unohtunut talveksi eräs juurikasvi
    jonka kyytipojaksi tarjotaan usein keppiä?

  2. Telle oikein arvattu, mutta ei unohtunut vaan siementen saantia varten.

  3. Hei,

    Letitetäänkö valkosipulit alkukuivatuksen jälkeen vai tuoreeltaan?

  4. Näyttää hyvältä tuo sato!

    Hyvä idea tuollainen rehupaali kasvualustaksi, tosin itselläni ei niitä ole,
    mutta täytyy katsoa ensi keväänä naapurin pellon laidoille mahdollisesti
    jäänyt ylijäämä paali.

    Minulla on meneillään tyrnipuskien sadon korjuu, sujuu hitaasti.
    Hunajan kanssa ovat tyrnit todella herkullisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *