Kilometripylväät ovat tien varteen pystytettyjä, tavallisimmin kivisiä pylväitä tai patsaita, joihin on merkitty kilometreinä mitattu etäisyys johonkin kaupunkiin, muuhun asutuskeskukseen tai tienristeykseen. Sellaisia on monissa maissa pystytetty teiden varsille kilometrin välein sen jälkeen, kun metrijärjestelmä tuli käyttöön.
Suomen tieverkko mitattiin ensimmäisen kerran 1500-luvulla Kustaa Vaasan määräyksestä. Mittayksikkönä käytettiin vanhaa suomalaista peninkulmaa. Mittaus oli kuitenkin varsin epätarkka, koska peninkulman pituus vaihteli eri seuduilla.
Kun Ruotsiin ja siihen kuuluneeseen Suomeen 1600-luvulla perustettiin kestikievarilaitos, päätettiin tiet mitata uudestaan. Vuonna 1649 määrättiin, että teille oli 1/4 peninkulman välein pystytettävä kivet tai puiset merkit, joihin oli merkitty Ruotsin kruunu, kuninkaan nimi ja peninkulmamäärä.
Vuonna 1827 keisari Nikolai I määräsi jälleen Suomen tiet mitattaviksi uudestaan. Vaikka tiestön ylläpitovastuu kuului maanomistajille, teiden varsille pystytettiin valtion kustannuksella virstan (1066,8 m) välein patsaat, joissa etäisyys oli mitattu Pietarista, Helsingistä ja läänin pääkaupungista. Neljännen kerran koko tiestö mitattiin Aleksanteri III:n vuonna 1888 antaman määräyksen mukaisesti, kun Suomessa siirryttiin metrijärjestelmään.[2]
Vuoden 1918 tielain nojalla Suomen tieverkko siirtyi Tie- ja vesirakennusten ylihallituksen (TVH) ylläpidettäväksi valtion kustannuksella. Suomen tiet mitattiin viidennen kerran TVH:n toimesta 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa. Tällöin käyttöön tuli kolmenlaiset kilometripylväät. Pääteiden varsille asetettiin kiviset, litteät ja ylöspäin kapenevat pylväät, joissa oli allekkain lukemat kummassakin suunnassa olevaan kaupunkiin tai muuhun kohteeseen.
1980-luvun alussa kilometripylväät päätettiin poistaa teiden varsilta, koska niiden katsottiin käyneen matkan mittaamisen kannalta tarpeettomiksi ja onnettomuustilanteissa vaarallisiksikin. Osa niistä myytiin, jolloin ne on esimerkiksi saatettu pystyttää pientalon pihan portinpylvääksi ja aikaisemman kilometriluvun paikalle niihin on usein maalattu osoitenumero.
Joidenkin vanhojen teiden varsilla kilometripylväät tai osa niistä on kuitenkin edelleen pystyssä. Museovirasto on myöhemmin julistanut vielä jäljellä olevat kiviset kilometripylväät historiallisen ajan kiinteiksi muinaisjäännöksiksi.
Nykyisin pääteiden varsilla etäisyydet kaupunkeihin ja muihin asutuskeskuksiin ilmoitetaan etäisyystauluilla. Sellaisia ei kuitenkaan ole joka kilometrillä vaan yleensä ainoastaan suurimpien liittymien jälkeen.
Kaurilantielle pystytetty vanha kilometripylväs odottaa vielä Joensuu-Sortavala etäisyyttä kertovaa 74 km teksti merkintää.
Kaurilantien varrelle, Matarniemen mäen kohdalta löytyy nyt uusin kilometripylväs, joka on siirretty vanhalle paikalleen osoittamaan etäisyyttä 74 km Sortavalan ja Joensuun kaupunkien välillä.
Ko. kilometripylvään paluuta entiselle paikalleen juhlistetaan 2.10. pidettävällä paljastustilaisuudella.
Tekstin lähde: Wikipedia
Kuvat: Eira Varonen
Mielenkiintoinen kooste välimatkoista. Kilometripylväs tai vastaava merkki on saattanut olla erityisen odotettu näky kun on taivaltanut sen aikaisin menetelmin eteenpäin. Pylväistä on varmaan voinut päätellä milloin lepuuttaa tai syöttää hevosta tai milloin pitää lisätä puita häkäpönttöautoon tai vettä syyläriin.
Eiralle sydänlämpöinen kiitos tietoiskusta! Tulipa paljon mielenkiintoista tietoa. Matarniemenmäelle pystytettyä kilometripylvästä voi pitää merkittävänä siksi, että siitä on ennen vanhaan ollut sama matka – 74 km – sekä Sortavalaan että Joensuuhun. Miten moni matkalainen lieneekään siinä kohdassa todennut, että puolivälissä ollaan.
Ja jo tässä vaiheessa kiitokset Värtsiläisten seuralle pylvään palauttamisesta! Puuhamiesten nimet mainittaneen sitten 2.10.
Ehkä puheenjohtajan kuvan pylvään päässä istumassa (silloin ennen vanhaan) voisi julkaista Värtsissä jo sitä ennen. Olisihan se eräänlainen todistus siitä, että vielä rajan tultua väärään paikkaa ja katkaistua tien on pylväällä ollut käyttöä, ainakin silloisille Värtsilän nuorille.
Ierikka
Liekkö tuokin vanha kilometripylväs Kassisen tekemä. Hän teki näitä pylväitä.Hän asui rajalta neljäs talo Niiralan asemallepäin radan varressa. Oli kivantuntuista kalketta kuunnella kesäisin tyynellä ilmalla.
Ei kai ollut tarkoitus saada talkoolaisten kuvaa tänne, satuin nimittäin kameran kanssa paikalle kun työ oli juuri tehty, mutta kamera peijjooni ei suostunut toimimaan.
Siellä oli Varosen Juha kunnioitusta herättävän suuren koneensa kanssa, Hurrin Pentti lapioineen ja Kososen veljeksistä Aulis ja Erkki.
Tikan Oivaa jututin päivällä, hän muisteli, että kivi oli aikaisemmin mäen alamutkassa ennen Strandenin taloa tien toisella puolella. Mieki muistelen sen olleen kylän puolella tietä??
Kiva juttu!
On tullut kuvattua noita ”monumentteja” joskus,
kun ne ovat eläviä muistoja menneiltä ajoilta.
Jotkut ovat täällä meillä päin jo rapautuneet
tai sammaloituneet. Mutta siitähän kameramies
tykkää. 🙂
Minä muistan tämän pylvään seisoneen juuri siinä, mihin se on nyt palautumassa. Siitä on myös valokuvia todistuksena. Kun palaan kotiin, kaivan esille.
Ierikka
Näkyy olevan ihan alkuperäinen pylväs. Valkoisen neliön oikeassa reunassa on tuttu lohkeama.
Aulis on käynyt myös maalaamassa numerot: 74 ja 74.
Olisiko 2.10. iltapäivällä mahdollista tavata Värtsiläisten seuran väkeä pylväällä?
Yksi Värtsilä-strategian tavoite on Värtsiläisten seuran toimesta toteutunut.
Vireää Värtsilää Joensuussa ja Värtsiin kirjoittajien joukossa ympäri maata ja maailmaa!
Pieni on kaunista. Pienistä teoista syntyy iso kokonaisuus. Hymystä alkaa ilon virta, joka huuhtelee Jänisjoen rantoja.
Oliskohan vuorossa vielä ennen lumia maitolaituri Arppen pihaan ja sen ohitse kaartuva museotie, jota myöten ennen autot, hevoset ja polkupyörät kurvailivat.
”Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie. Kotiportilta kouluun asti minun askeleeni vie.”
”Vie jalat kuin karkelossa läpi pienen puistikon. Sen penkillä kuutamossa ens runoni tehty on.”
Ierikka