Miksi piikkilanka aita rakennettiin Niiralan rajalta Jänisjoen rantaapitkin Suomenpuoleiselle rannalle,vaikka raja on keskellä jänisjokea.Meitä lapsia asui ko rajavyöhykkeellä sodanjälkeen aika runsaasti.Tällä osuudella rajavyöhyke on suurelta osuudelta tasaista peltoa.Lapset käytti talvella Näverin Matin kohdalla Jänisjoen penkkaa laskettelupaikkana. Rajavartiosto oli tietoinen asiasta(Rajapartiot),niin Venäläiset,kun Suomalaiset. Kerran kävi niin ,että veljeltä hankikelissä karkasi varpaallissuksi hänen kaaduttua 2 metriä venäjän puolelle. Seuraava Venäläinen partio näki,että oli käyty suksi hakemassa heidän puolelta jokea.Synty Yhteydenoton jälkeen melkoinen kalapaliikki. Päätös oli,että Näverin Matin sauna jouduttiin siirtämään jokirannasta pois,ja piikkilanka-aita rakennetaan Suomenpuolelle Jänisjokea. Ei tämä meitä poikaviikareita lopettanu Jänisjoen käyttöä ko kohdalla. Kesällä kun kävimme onkimassa Matti juoksutti tekemänsä puisen pukin, jonka yli onkiminen onnistu hyvin aidan yli.Matti ite kyttäsi venäläisen partion tuloa.Tulon kuuli kesäiltana hyvissä ajoin,partio marssi tahdissa monesti laulaen.
Vaan eipä näy eikä kuulu venäläisten partioiden askelia nyt rajan takaa. Asutaan Paasikiven-Kekkosen linjalla! Eikä ole näkynyt Kaustajärven tornissakaan vahtimiehiä vuosikausiin. Sääperin ja Jänisjoen välistä Kontiaisen ohi voi ajaa huristaa pitkillä valoilla. Eikä ei kuulu tehtaan aikamerkki rajan takaa.
Ihan turhaan veivät Karjalan! Olis niillä ollut maata ja mantuja ilman sitäkin.
Levätkööt rauhassa haudoissaan Hitler ja Stalin! Entä me värtsiläiset Tohmajärven hoidossa!!!???
Kirkkokin hiljenee. Palaneeko valo enää kirkon pihassa, puhumattakaan sisäpuolla!!!???
Vaan Kaustajärvellä yhä ne neljä nuoliviittaa kertovat, että kyllä tämä kylä elää. Entinen rajavartioasemakin vielä seisoo pystyssä. Senaatti kokoontuu kahville!
Oi,niitä aikoja! Oi,niitä aikoja…
Ierikka
Vaan ettei Värtsilässä tapahdu? kun luin Karjalaista tänä aamuna niin oli iso juttu metsästys asioihin liittyvä ,onko savua ilman tulta.
Liittyneeköhön se karhun kaatojen ympärille vai onko se lekentaa
no siihen tulee varmasti selvyys aikanaan.
Sirpa Suomalaisella hyvä kolumni Petroskoista eilisessä Verkko-Karjalaisessa…
”Ensi huhtikuussa kaupunkiin valmistuu 110 000 neliön ostoskeskus, jonka yhteyteen tulee muun muassa uimahalli, jäähalli ja pieni laskettelukeskus. Työpaikkoja Levinin mukaan tulee 2 600.
Mutta myös entisen traktoritehtaan alue kunnostetaan osto- ja viihdekeskukseksi.
Toimittaja pohtii, kuinka kauan venäläiset käyvät ostoksilla Suomessa, jos kerran omastakin takaa on jättimäisiä ostosparatiiseja.”
Minäkin olen pohtinut samaa kun olen käynyt Petroskoissa. Kannattaisi täällä meillä haudata kaikki yltiöpäiset suunnitelmat minkään sortin kauppakeskusten rakentamisista Niiralaan.
Koti-Karjalassa kulttuuritapahtumien kohdalla tohmajärveläiset tapahtumat oli kaikki kaksi Värtsilässä!
Eero-Matin antama vinkki Sirpa Suomalaisen tarinaan kannattaa ehdottomasti lukea.
Minua jäi askarruttamaan erityisesti kirjoituksessa ollut tieto, että poliklinikat ja sairaalat on äskettäin siirretty valtion vastuulle. Kannattaisiko tästä ottaa oppia Suomeen? Silloin sote-uudistus saisi aivan toisenlaisen sisällön.
Mutta, mutta, siinä on yksi pulma. Terveydenhuollon kustannukset siirtyisivät kunnilta valtiolle eli — tasaverotuloista progressiivisen veron piiriin. Mitä siitä sanovat hyvätuloiset? Joutuisivat maksamaan veroja enemmän.
Pitämällä terveydenhuollon kuntien vastuulla, ei hyvätuloiset joutuisi ”kärsimään”.
Entä sitten valtionosuuksien laita? Jos niitä vielä vähennetään luomalla ns. isäntäkuntia, kunnallisia tasaveroja pitäisi nostaa entisestään.
”Suo siellä, vetelä tiällä!” Vaiko tiellä, jolloin valtion pitäisi konnostaa teitä nykyistä enemmän, ja se taas lisäisi progressiivisen verotuksen tarvetta.
Summa summarum: koko revohka kaatuu verotuksen ideologisiin ongelmiin. Ponimaaesh???
Ierikka
Parikan Ja Revon Santerin takana oli rajassa kiinni Palanukallio,josta oli hyvät näkymät vanhan Wärtsilän alueelle. Suomalaiset rakensi siihen näkötornin,vaan kuinkas kävikään. Kun ensimmäinen vartiomies meni torniin ,niin naapurilla oli heti asiaa,ja vaatimus kaataa se torni määrä aikaan mennessä,elleivät Suomalaiset ehdi niin lupasivat ”ystävällisesti” apua. Ei tullu senjälkeen Näkötornia Palaneelle kalliolle! vaan meitäpoikia eivät saaneet estetyksi kiikaroimasta alueelle,ja hauskaa oli. Meijänkin alueella oli kaukovalolla ajo kielletty.Että näin.´
Vaan minä oon pohtinu, jotta jos jokin hässäkkä syntys, niin miten kauaks Karjalan raja siirtyy Suomessa .On meinaan jo niinpaljon Venäläisten omistamii kiinteistöjä Suomessa.Kun Suomalaisilla ei oo kiinteistöjä Karjalassa, kun joku vei ne!
Entäpä jos nyt tehtäisiin ihan vain ”talakootyönä” näkötorni Kukkovaaralle! Siitä näkisi Paasikiven- Kekkosen linjan joka puolelle ja vapaasti – tarvittaessa vaikka EU:n direktiivin avulla. Kyllä olisi melkoinen matkailuvaltti Hopeakallion lintutornin rinnalla. Ja saisivat myös paikalliset Jokihotelli ja Sinilintu ja Jänisjoen tuvat asiakkaita! Ja oikeaoppisten karjalanpiirakoiden tekijät ostajia! Ja – ja- ja!!! Aikanaan myös Wärtsilän mustan ystävät makupaloja!!!!
Liikettä syntyisi Värtsilän raitille, vaikka uuden valtatien siirtäisivätkin Niiralassa nykyistä syrjemmälle. Ja jos vaikka liikenne ei niin rajusti Arppen pihan ohi kasvaisikaan, niin laatu paranisi. Aina laajakatseiset voittavat tappisilmäiset.
Partiolaiset sanovat: ”Ole valmis!” Lisätään siihen toinen iskulause: ”Vireä Värtsilä!”
Ierikka
Minäkin olin tyttösenä äidin mukana katsomassa näkymiä
Kukkovaaralta ja Patsolanmäeltä Venäjälle päin. Sinne
näkyi silloin palanen Jänisjärveä, jonne äidin lapsuuskoti
jäi. Silloin luultiin, ettei raja koskaan avaudu.
Erkin esittämää näkötornia kannatan, ja muutakin omaleimaista
tarjontaa. Laadulla suomalaiset pystyvät vielä kilpailemaan.
Ei joka kylässä tarvitse olla tarjolla halpamaissa tuotettua
tavaraa.
Olisi ihme, jos ”uusvenäläiset” eivät sijoittaisi rahojaan
tuottaviin investointeihin. Tämä on jo nähtävissä Jänisjärven
ympärille nousseissa lomakylissä. Sinne Ilmakan vaarallekin
taitaisi saada laskettelurinteen?
Kyllä tänne vielä väkeä riittää tulemaan. Suomalaisten
yritysten Venäjälle menemisessä on omat ongelmansa. Mikäs jos
”urheilumieltä” riittää.
Pena Keräsen kertoma rajan piikkilanka-aidasta on hauskaa ja hyvää paikallishistoriaa, näin varmaan on ollutkin. Olen joskus ihmetellyt rajavartioston paikallispäälliköille, että miksi raja-aita ei ole samassa kunnossa kuin takavuosina. Vastauksena olen saanut, että ei ole samanlaista tarvetta raja-aitaan kuin ennen. Heidän kertomansa mukaan raja-aita on ennen muuta ollut karja-aita, sillä on estetty irrallaan olevia mullikoita ym. muita kotieläimia sekaantumasta keskenään. Hirvet ja muut metsänelikothan ovat ylittäneet raja-aidan keveästi. Eli karjaa ei enää ole rajaseudullakaan siinä määrin, että aitaa tarvitsisi pitää kunnossa. Sehän on kokonaan Suomen puolella, raja on aukon puolivälissä merkittynä pienillä valkoisilla pylväillä. Piikkilanka-aitaa on käsittääkseni rakennettu Suomenlahdelta aina jonnekin Ilomantsin-Lieksan korkeudelle.
Mutta kertokaa lisää ajasta ennen piikkilanka-aitaa. Jotkut rohkeat kuulemma kävivät vielä sodan jälkeen hakemassa kotimökeistään tarpeellista tavaraa, onkohan näissä jutuissa perää…
Vanha rajamies muistelee. Omat muistikuvat raja-aidalta alkavat sieltä 1950 luvun alkuvuosilta. Sitä me pikkupojat kävimme isompien poikien johdolla ihmettelemässä. Meidän puolen aita oli tosiaan laadultaan karja aitaa. Naapurilla taas aidassa oli lippa piikkilangoin ja lipan suunta itään. ( se kertoo vartioinnin suunnan ) Rakensimme urakkatyönä veljieni kanssa raja-aitaa Kaustajärven – Sääperin välille nelisen kilometriä vuosina 1960 – 1964 eli noin kilometrin kerrallaan. Seuraavan kerran tein raja-aitaa rajamiehenä ja Närsäkkälässä. Sodan jälkeen aitaa rakennettiin asutusten kohdalle ja sellaiselle metsä alueelle, jota käytettiin karjan laitumina. Se oli varsin yhtenäinen Suomenlahdelta – Ilomantsin Hattuvaaran tasalle. Siitä pohjoiseen päin aitaa oli siellä missä sitä katsottiin tarvittavan. Työ uran alkuaikoina lieksan alueella raja-aitaa oli Inarin tien kahtapuolta, Lieksajokivarressa pätkä ja Kivivaaran aluella. yhteensä vajaata 20 kilometriä ja eniten Kivivaaran kylän kohdalla, jossa lehmiä ja muuta karjaa laidunnettiin metsälaitumella.
Mutta kun poikasena pöljäilimme raja-aidalle niin kohta kysyttiin kuka uskaltaa käydä raja-aukon venäjän puoleisessa reunassa. Niin joka poika uskalti ja varovasti naapurin reunaan ja täyttä laukkaa takaisin.
Sodan lopulla siviliväestö evakuoitiin hyvin nopesti raja-alueelta ja hieman sisämaastakin. Kun olot vakiintuivat sen verran, että voitiin palata asumaan rajan tuntumaan niin ihmiset kävivät vielä tavaroitaan luovutetulta alueelta. Joku jäi kiinni naapurissa ja joku ei. SNTL vaati rajan koskemattomuutta. Valvontaa helpottamaan säädettiin sitten se rajavyöhykelaki. Heti sodan päätyttyä rajanvartiointi oli puolustuslaitoksen tehtävänä.
Kyseinen rajavyöhyke oli suljettu alue,jossa asui rajamiesten lisäksi joitakin siviliperheitä.Alueelle ei voinut tulla vierailulle ilman lupaa.Markuksen kyselyyn rajan ylityksistä totean,että liikettä oli kummaltakin puolen.On muistettava,että sotakorvausjunat kulkivat tätäkautta.Suomalaisilla oli hyvä rajakoira Kimmo,joka piti asiat ymmärtääkseni hyvin kurissa. Mainittakoon vielä,että nykyinen sähköinen valvontatorni,ns Näverin pasongin kohdalla, on paikalla missä aikanaan lumessa näkyi jälkiä Suomeenpäin,joten tieto on kulkenut perimänä hyvin
Tässä tarina n.40 vuoden takaa.
Olin silloin metsänparannuspiirin palveluksessa, ojitus- ja tiesuunnitelmien tekoporukassa. Syksyllä saimme tehtäväksi Rillinkisuon ojitussuunnitelman. Pomona meilla oli Majoisen Matti, muistaakohan tapauksen. Ennen ojalinjojen tekoa suo piti tietenkin vaaita. Niinpä me Matin kanssa olimme työtä tekemässä. Hän kiikarimiehenä ja minä lattapoikana.Rajan toisella puolella oli suosaaressa venäläisten vartiotorni.
Ihmettelimme kerran vartiomiehen pitkiä korvia, kun hän tähysti Suomeen päin.Vaakitukoneen kiikarihan on hyvin tehokas.Niinpä Matti suuntasi kiikarin kohti tornia. Selvisihän niiden korvien arvoitus. Haarakaukoputkellahan naapuri meitä tarkkaili.
Seuraavana päivänä saimme vieraaksemme rajamiehet. Määräys oli selvä: kaikki kiikarointi oli tehtävä rajalta Suomeen päin.
Juha Pohjosen väitöskirja MAANPETTURIN TIE kertoo sen Värtsilä- Kaurila alueen laukkaradan Neuvostoliitosta – Suomeen ja takaisin olleen välillä rillinkisuo – Kaurilan asema. Junalla pääsi kaurilaan eikä siellä ollut rajamiehiä tarkastuspartiossa ja jalkaisin rillinkisuon kautta naapuriin. Sama toisin päin ja asumattomalla suoräme alueella ei näkijöitä liiemmalti ole ollut.
Kokonaan oma lukunsa ovat olleet läntisen tiedustelupalvelun värväämät entiset kaukopartiomiehet. He lienevät käyneet katsastamassa Sortavalan aluetta Korkeakankaan alueelta ja joitakin tuli tai meni Kaustajärven ja Sääpärin välistä. Dokumenttia näistä on niukasti. Aimo vainaa muisteli joskus niitä takaa-ajoja joita hän teki rajakoiran kanssa. Niissä joskus saatiin kulkija kiinni toisinaan ei.
Kejosen Erkin apulaisena olin vaakitsemassa Kuikanniemen peltoja joskus 50-luvun alkupuolella. Vilkaisimme myös Neuvostoliiton puoleiseen Värtsilään ja näimme vartiotornissa piippalakkisen miehen.
Näytti ihan ihmiseltä, ei jäänyt epäilystäkään.
Kun Pitkäsen Eskon kanssa hiihtelin Sääperiltä kohti Onkilampea – siis Suomen puolella – vastamäestä alkoi kuulua molotusta. Menimme ison kuusen taakse piiloon ja näimme, miten mongoli yritti hiihtää alamäkeen varoen kaatumista. Perässä hiihtänyt jarrutti. Eivät huomanneet meitä. Vähän pelotti, vaikka eihän siihen mitään aihetta olisi ollut.
Silloin en vielä olisi osannut myöskään sanoa: ”Strastuize!” Sota-aikana olin oppinut vain yhden venäjänkielisen sanan: ”Rugiver!” Mutta jos olisin sen lausunut puun takaa, olisi mongoli varmaankin pullahtanut pyllylleen, ja siitä olisin joutunut suomalaisten rajamiessetien puhutteluun.
Olen tainnut kertoa tästä ennenkin. Mutta tässä iässähän saa jo toistaa samoja juttuja, eikö niin!
Ierikka
Luulin ensi näkemältä, että kunnallisneuvos Uuno Matikainen kätteli tänään Hesarin nettietusivulla Nokian toimitusjohtajaa Elopia, mutta se olikin Microsoftin toimitusjohtaja Steven Ballmer. Niin on paljon yhennäkösyyttä. Jos Uuno eläisi, hän olisi kiikuttanut jo kummankin yrityksen niskavilloista Niiralaan. Arvostan Uunoa kunnallismiehenä yhtä paljon kuin aikalaistaan kiteeläistä Topi Lipsasta – eli hyvin paljon.
Samoin minä meidän kunnallisneuvosta.
Terv. Pusan Mirja
Meillä oli maita rajanpinnassa raja-aidan tuntumassa.
Olin aina mukana työmailla kun koululta ehdin, se oli tyyli silloin. Jokainen lapsi opetettiin työtätekemään, kuka vain kynnelle kykeni. Oli myös sanonta: ”luoja ei laiskoja elätä”.
Olin muistaakseni kahdeksanvuotias. Olimme halkoja tekemässä rajanpinnassa. Kirves kun halkaisi koivun, koivu nätisti rasahti. Nila kuorenvälissä irroitti tuohen haljenneen koivunkyljestä.
Silloin ei paljon vaihtelua ollut lapsen elämässä.
Vaihtelua toi rajapartio. Partio tuli juttusille. Partionjohtaja Nenonen opetti minulle soivan tuohitorven teon. Puukolla pyörittämällä rungonpintaa ja kielelelle oikeamuoto.
Keväisin nykyäänkin teen nilapuusta pienen soittimen ja annan torveni törähtää sävelet, muistot menneiltä vuosikymmeniltä.
Tohmajärven kunta ei hakenut rahaa Venäjänkielen opetukseen. Olisi ollut mahdollisuus hakea Ruotsinkielen sijalle. Ainoastaan Lappeenranta haki,jotta silleen.
Eräs tuttavani oli muutama päivä sitten harjoitustilanteessa,
jossa hätänumeroon olisi pitänyt osata soittaa jonkun
toisen henkilön puhelimella, esim. onnettomuudessa kadonneen
tai vioittuneen oman puhelin vuoksi.Vain joukkueen nuorin
jäsen olisi osannut soittaa älypuhelimella apua.
Terveisiä Purtovaarasta!
Värtsilä on aina syntymäkyläni ja Hurrin kauppa rakennuksena on miulle tärkeä. Muutoksia on kuitenkin tulossa. Viimeistään vuonna 2020 koulu pannaan kiinni. Koulun lakkaaminen muuttaa aina kylää. Mutta myös isossa koulussa on puolensa, Kaikki ei ole musta valkoista. Katellaan nyt vielä kuitenkin, eikä vaivuta epätoivoon.
Elämme muutosten aikaa. Joskus muutokset ovat hyvinkin tarpeen -etelä-Suomessakin tuntuu olevan pahoja ongelmia. MirjaSisko
Miksi piikkilanka aita rakennettiin Niiralan rajalta Jänisjoen rantaapitkin Suomenpuoleiselle rannalle,vaikka raja on keskellä jänisjokea.Meitä lapsia asui ko rajavyöhykkeellä sodanjälkeen aika runsaasti.Tällä osuudella rajavyöhyke on suurelta osuudelta tasaista peltoa.Lapset käytti talvella Näverin Matin kohdalla Jänisjoen penkkaa laskettelupaikkana. Rajavartiosto oli tietoinen asiasta(Rajapartiot),niin Venäläiset,kun Suomalaiset. Kerran kävi niin ,että veljeltä hankikelissä karkasi varpaallissuksi hänen kaaduttua 2 metriä venäjän puolelle. Seuraava Venäläinen partio näki,että oli käyty suksi hakemassa heidän puolelta jokea.Synty Yhteydenoton jälkeen melkoinen kalapaliikki. Päätös oli,että Näverin Matin sauna jouduttiin siirtämään jokirannasta pois,ja piikkilanka-aita rakennetaan Suomenpuolelle Jänisjokea. Ei tämä meitä poikaviikareita lopettanu Jänisjoen käyttöä ko kohdalla. Kesällä kun kävimme onkimassa Matti juoksutti tekemänsä puisen pukin, jonka yli onkiminen onnistu hyvin aidan yli.Matti ite kyttäsi venäläisen partion tuloa.Tulon kuuli kesäiltana hyvissä ajoin,partio marssi tahdissa monesti laulaen.
Vaan eipä näy eikä kuulu venäläisten partioiden askelia nyt rajan takaa. Asutaan Paasikiven-Kekkosen linjalla! Eikä ole näkynyt Kaustajärven tornissakaan vahtimiehiä vuosikausiin. Sääperin ja Jänisjoen välistä Kontiaisen ohi voi ajaa huristaa pitkillä valoilla. Eikä ei kuulu tehtaan aikamerkki rajan takaa.
Ihan turhaan veivät Karjalan! Olis niillä ollut maata ja mantuja ilman sitäkin.
Levätkööt rauhassa haudoissaan Hitler ja Stalin! Entä me värtsiläiset Tohmajärven hoidossa!!!???
Kirkkokin hiljenee. Palaneeko valo enää kirkon pihassa, puhumattakaan sisäpuolla!!!???
Vaan Kaustajärvellä yhä ne neljä nuoliviittaa kertovat, että kyllä tämä kylä elää. Entinen rajavartioasemakin vielä seisoo pystyssä. Senaatti kokoontuu kahville!
Oi,niitä aikoja! Oi,niitä aikoja…
Ierikka
Vaan ettei Värtsilässä tapahdu? kun luin Karjalaista tänä aamuna niin oli iso juttu metsästys asioihin liittyvä ,onko savua ilman tulta.
Liittyneeköhön se karhun kaatojen ympärille vai onko se lekentaa
no siihen tulee varmasti selvyys aikanaan.
Sirpa Suomalaisella hyvä kolumni Petroskoista eilisessä Verkko-Karjalaisessa…
”Ensi huhtikuussa kaupunkiin valmistuu 110 000 neliön ostoskeskus, jonka yhteyteen tulee muun muassa uimahalli, jäähalli ja pieni laskettelukeskus. Työpaikkoja Levinin mukaan tulee 2 600.
Mutta myös entisen traktoritehtaan alue kunnostetaan osto- ja viihdekeskukseksi.
Toimittaja pohtii, kuinka kauan venäläiset käyvät ostoksilla Suomessa, jos kerran omastakin takaa on jättimäisiä ostosparatiiseja.”
Minäkin olen pohtinut samaa kun olen käynyt Petroskoissa. Kannattaisi täällä meillä haudata kaikki yltiöpäiset suunnitelmat minkään sortin kauppakeskusten rakentamisista Niiralaan.
Tässäpä linkki Sirpan kolumniin http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/kolumnit/item/34900-toimittaja-kuuli-petroskoissa-uutisia
Koti-Karjalassa kulttuuritapahtumien kohdalla tohmajärveläiset tapahtumat oli kaikki kaksi Värtsilässä!
Eero-Matin antama vinkki Sirpa Suomalaisen tarinaan kannattaa ehdottomasti lukea.
Minua jäi askarruttamaan erityisesti kirjoituksessa ollut tieto, että poliklinikat ja sairaalat on äskettäin siirretty valtion vastuulle. Kannattaisiko tästä ottaa oppia Suomeen? Silloin sote-uudistus saisi aivan toisenlaisen sisällön.
Mutta, mutta, siinä on yksi pulma. Terveydenhuollon kustannukset siirtyisivät kunnilta valtiolle eli — tasaverotuloista progressiivisen veron piiriin. Mitä siitä sanovat hyvätuloiset? Joutuisivat maksamaan veroja enemmän.
Pitämällä terveydenhuollon kuntien vastuulla, ei hyvätuloiset joutuisi ”kärsimään”.
Entä sitten valtionosuuksien laita? Jos niitä vielä vähennetään luomalla ns. isäntäkuntia, kunnallisia tasaveroja pitäisi nostaa entisestään.
”Suo siellä, vetelä tiällä!” Vaiko tiellä, jolloin valtion pitäisi konnostaa teitä nykyistä enemmän, ja se taas lisäisi progressiivisen verotuksen tarvetta.
Summa summarum: koko revohka kaatuu verotuksen ideologisiin ongelmiin. Ponimaaesh???
Ierikka
Parikan Ja Revon Santerin takana oli rajassa kiinni Palanukallio,josta oli hyvät näkymät vanhan Wärtsilän alueelle. Suomalaiset rakensi siihen näkötornin,vaan kuinkas kävikään. Kun ensimmäinen vartiomies meni torniin ,niin naapurilla oli heti asiaa,ja vaatimus kaataa se torni määrä aikaan mennessä,elleivät Suomalaiset ehdi niin lupasivat ”ystävällisesti” apua. Ei tullu senjälkeen Näkötornia Palaneelle kalliolle! vaan meitäpoikia eivät saaneet estetyksi kiikaroimasta alueelle,ja hauskaa oli. Meijänkin alueella oli kaukovalolla ajo kielletty.Että näin.´
Vaan minä oon pohtinu, jotta jos jokin hässäkkä syntys, niin miten kauaks Karjalan raja siirtyy Suomessa .On meinaan jo niinpaljon Venäläisten omistamii kiinteistöjä Suomessa.Kun Suomalaisilla ei oo kiinteistöjä Karjalassa, kun joku vei ne!
Entäpä jos nyt tehtäisiin ihan vain ”talakootyönä” näkötorni Kukkovaaralle! Siitä näkisi Paasikiven- Kekkosen linjan joka puolelle ja vapaasti – tarvittaessa vaikka EU:n direktiivin avulla. Kyllä olisi melkoinen matkailuvaltti Hopeakallion lintutornin rinnalla. Ja saisivat myös paikalliset Jokihotelli ja Sinilintu ja Jänisjoen tuvat asiakkaita! Ja oikeaoppisten karjalanpiirakoiden tekijät ostajia! Ja – ja- ja!!! Aikanaan myös Wärtsilän mustan ystävät makupaloja!!!!
Liikettä syntyisi Värtsilän raitille, vaikka uuden valtatien siirtäisivätkin Niiralassa nykyistä syrjemmälle. Ja jos vaikka liikenne ei niin rajusti Arppen pihan ohi kasvaisikaan, niin laatu paranisi. Aina laajakatseiset voittavat tappisilmäiset.
Partiolaiset sanovat: ”Ole valmis!” Lisätään siihen toinen iskulause: ”Vireä Värtsilä!”
Ierikka
Minäkin olin tyttösenä äidin mukana katsomassa näkymiä
Kukkovaaralta ja Patsolanmäeltä Venäjälle päin. Sinne
näkyi silloin palanen Jänisjärveä, jonne äidin lapsuuskoti
jäi. Silloin luultiin, ettei raja koskaan avaudu.
Erkin esittämää näkötornia kannatan, ja muutakin omaleimaista
tarjontaa. Laadulla suomalaiset pystyvät vielä kilpailemaan.
Ei joka kylässä tarvitse olla tarjolla halpamaissa tuotettua
tavaraa.
Olisi ihme, jos ”uusvenäläiset” eivät sijoittaisi rahojaan
tuottaviin investointeihin. Tämä on jo nähtävissä Jänisjärven
ympärille nousseissa lomakylissä. Sinne Ilmakan vaarallekin
taitaisi saada laskettelurinteen?
Kyllä tänne vielä väkeä riittää tulemaan. Suomalaisten
yritysten Venäjälle menemisessä on omat ongelmansa. Mikäs jos
”urheilumieltä” riittää.
Pena Keräsen kertoma rajan piikkilanka-aidasta on hauskaa ja hyvää paikallishistoriaa, näin varmaan on ollutkin. Olen joskus ihmetellyt rajavartioston paikallispäälliköille, että miksi raja-aita ei ole samassa kunnossa kuin takavuosina. Vastauksena olen saanut, että ei ole samanlaista tarvetta raja-aitaan kuin ennen. Heidän kertomansa mukaan raja-aita on ennen muuta ollut karja-aita, sillä on estetty irrallaan olevia mullikoita ym. muita kotieläimia sekaantumasta keskenään. Hirvet ja muut metsänelikothan ovat ylittäneet raja-aidan keveästi. Eli karjaa ei enää ole rajaseudullakaan siinä määrin, että aitaa tarvitsisi pitää kunnossa. Sehän on kokonaan Suomen puolella, raja on aukon puolivälissä merkittynä pienillä valkoisilla pylväillä. Piikkilanka-aitaa on käsittääkseni rakennettu Suomenlahdelta aina jonnekin Ilomantsin-Lieksan korkeudelle.
Mutta kertokaa lisää ajasta ennen piikkilanka-aitaa. Jotkut rohkeat kuulemma kävivät vielä sodan jälkeen hakemassa kotimökeistään tarpeellista tavaraa, onkohan näissä jutuissa perää…
Vanha rajamies muistelee. Omat muistikuvat raja-aidalta alkavat sieltä 1950 luvun alkuvuosilta. Sitä me pikkupojat kävimme isompien poikien johdolla ihmettelemässä. Meidän puolen aita oli tosiaan laadultaan karja aitaa. Naapurilla taas aidassa oli lippa piikkilangoin ja lipan suunta itään. ( se kertoo vartioinnin suunnan ) Rakensimme urakkatyönä veljieni kanssa raja-aitaa Kaustajärven – Sääperin välille nelisen kilometriä vuosina 1960 – 1964 eli noin kilometrin kerrallaan. Seuraavan kerran tein raja-aitaa rajamiehenä ja Närsäkkälässä. Sodan jälkeen aitaa rakennettiin asutusten kohdalle ja sellaiselle metsä alueelle, jota käytettiin karjan laitumina. Se oli varsin yhtenäinen Suomenlahdelta – Ilomantsin Hattuvaaran tasalle. Siitä pohjoiseen päin aitaa oli siellä missä sitä katsottiin tarvittavan. Työ uran alkuaikoina lieksan alueella raja-aitaa oli Inarin tien kahtapuolta, Lieksajokivarressa pätkä ja Kivivaaran aluella. yhteensä vajaata 20 kilometriä ja eniten Kivivaaran kylän kohdalla, jossa lehmiä ja muuta karjaa laidunnettiin metsälaitumella.
Mutta kun poikasena pöljäilimme raja-aidalle niin kohta kysyttiin kuka uskaltaa käydä raja-aukon venäjän puoleisessa reunassa. Niin joka poika uskalti ja varovasti naapurin reunaan ja täyttä laukkaa takaisin.
Sodan lopulla siviliväestö evakuoitiin hyvin nopesti raja-alueelta ja hieman sisämaastakin. Kun olot vakiintuivat sen verran, että voitiin palata asumaan rajan tuntumaan niin ihmiset kävivät vielä tavaroitaan luovutetulta alueelta. Joku jäi kiinni naapurissa ja joku ei. SNTL vaati rajan koskemattomuutta. Valvontaa helpottamaan säädettiin sitten se rajavyöhykelaki. Heti sodan päätyttyä rajanvartiointi oli puolustuslaitoksen tehtävänä.
Kyseinen rajavyöhyke oli suljettu alue,jossa asui rajamiesten lisäksi joitakin siviliperheitä.Alueelle ei voinut tulla vierailulle ilman lupaa.Markuksen kyselyyn rajan ylityksistä totean,että liikettä oli kummaltakin puolen.On muistettava,että sotakorvausjunat kulkivat tätäkautta.Suomalaisilla oli hyvä rajakoira Kimmo,joka piti asiat ymmärtääkseni hyvin kurissa. Mainittakoon vielä,että nykyinen sähköinen valvontatorni,ns Näverin pasongin kohdalla, on paikalla missä aikanaan lumessa näkyi jälkiä Suomeenpäin,joten tieto on kulkenut perimänä hyvin
Tässä tarina n.40 vuoden takaa.
Olin silloin metsänparannuspiirin palveluksessa, ojitus- ja tiesuunnitelmien tekoporukassa. Syksyllä saimme tehtäväksi Rillinkisuon ojitussuunnitelman. Pomona meilla oli Majoisen Matti, muistaakohan tapauksen. Ennen ojalinjojen tekoa suo piti tietenkin vaaita. Niinpä me Matin kanssa olimme työtä tekemässä. Hän kiikarimiehenä ja minä lattapoikana.Rajan toisella puolella oli suosaaressa venäläisten vartiotorni.
Ihmettelimme kerran vartiomiehen pitkiä korvia, kun hän tähysti Suomeen päin.Vaakitukoneen kiikarihan on hyvin tehokas.Niinpä Matti suuntasi kiikarin kohti tornia. Selvisihän niiden korvien arvoitus. Haarakaukoputkellahan naapuri meitä tarkkaili.
Seuraavana päivänä saimme vieraaksemme rajamiehet. Määräys oli selvä: kaikki kiikarointi oli tehtävä rajalta Suomeen päin.
Juha Pohjosen väitöskirja MAANPETTURIN TIE kertoo sen Värtsilä- Kaurila alueen laukkaradan Neuvostoliitosta – Suomeen ja takaisin olleen välillä rillinkisuo – Kaurilan asema. Junalla pääsi kaurilaan eikä siellä ollut rajamiehiä tarkastuspartiossa ja jalkaisin rillinkisuon kautta naapuriin. Sama toisin päin ja asumattomalla suoräme alueella ei näkijöitä liiemmalti ole ollut.
Kokonaan oma lukunsa ovat olleet läntisen tiedustelupalvelun värväämät entiset kaukopartiomiehet. He lienevät käyneet katsastamassa Sortavalan aluetta Korkeakankaan alueelta ja joitakin tuli tai meni Kaustajärven ja Sääpärin välistä. Dokumenttia näistä on niukasti. Aimo vainaa muisteli joskus niitä takaa-ajoja joita hän teki rajakoiran kanssa. Niissä joskus saatiin kulkija kiinni toisinaan ei.
Kejosen Erkin apulaisena olin vaakitsemassa Kuikanniemen peltoja joskus 50-luvun alkupuolella. Vilkaisimme myös Neuvostoliiton puoleiseen Värtsilään ja näimme vartiotornissa piippalakkisen miehen.
Näytti ihan ihmiseltä, ei jäänyt epäilystäkään.
Kun Pitkäsen Eskon kanssa hiihtelin Sääperiltä kohti Onkilampea – siis Suomen puolella – vastamäestä alkoi kuulua molotusta. Menimme ison kuusen taakse piiloon ja näimme, miten mongoli yritti hiihtää alamäkeen varoen kaatumista. Perässä hiihtänyt jarrutti. Eivät huomanneet meitä. Vähän pelotti, vaikka eihän siihen mitään aihetta olisi ollut.
Silloin en vielä olisi osannut myöskään sanoa: ”Strastuize!” Sota-aikana olin oppinut vain yhden venäjänkielisen sanan: ”Rugiver!” Mutta jos olisin sen lausunut puun takaa, olisi mongoli varmaankin pullahtanut pyllylleen, ja siitä olisin joutunut suomalaisten rajamiessetien puhutteluun.
Olen tainnut kertoa tästä ennenkin. Mutta tässä iässähän saa jo toistaa samoja juttuja, eikö niin!
Ierikka
Luulin ensi näkemältä, että kunnallisneuvos Uuno Matikainen kätteli tänään Hesarin nettietusivulla Nokian toimitusjohtajaa Elopia, mutta se olikin Microsoftin toimitusjohtaja Steven Ballmer. Niin on paljon yhennäkösyyttä. Jos Uuno eläisi, hän olisi kiikuttanut jo kummankin yrityksen niskavilloista Niiralaan. Arvostan Uunoa kunnallismiehenä yhtä paljon kuin aikalaistaan kiteeläistä Topi Lipsasta – eli hyvin paljon.
Samoin minä meidän kunnallisneuvosta.
Terv. Pusan Mirja
Meillä oli maita rajanpinnassa raja-aidan tuntumassa.
Olin aina mukana työmailla kun koululta ehdin, se oli tyyli silloin. Jokainen lapsi opetettiin työtätekemään, kuka vain kynnelle kykeni. Oli myös sanonta: ”luoja ei laiskoja elätä”.
Olin muistaakseni kahdeksanvuotias. Olimme halkoja tekemässä rajanpinnassa. Kirves kun halkaisi koivun, koivu nätisti rasahti. Nila kuorenvälissä irroitti tuohen haljenneen koivunkyljestä.
Silloin ei paljon vaihtelua ollut lapsen elämässä.
Vaihtelua toi rajapartio. Partio tuli juttusille. Partionjohtaja Nenonen opetti minulle soivan tuohitorven teon. Puukolla pyörittämällä rungonpintaa ja kielelelle oikeamuoto.
Keväisin nykyäänkin teen nilapuusta pienen soittimen ja annan torveni törähtää sävelet, muistot menneiltä vuosikymmeniltä.
Huomenna ja lauantaina jokaisen ohjelmaan:
RAJAN RYSSÄYS
Tervetuloa RajanRyssäys tapahtumaan Värtsilään 6.-7.9.2013!!
Ohjelmassa:
PERJANTAI 6.9.
Markkinatori Niiralassa Ysitienportin pihalla klo 9-16.
Herkkuja ja löytöjä jokaiselle!
Konsertti Värtsilän koululla klo 19.
Esiintyjinä Kuisma Lipponen, Kaisli Kaivola, Aleksandra Colliander.
Liput 10 €.
LAUANTAI 7.9.
Värtsilän kesäteatteri esittää
Pienyrittäjä Pöntinen ja Bisnesenkelit klo 14
Bumerangin heittoa klo 16.30 teatterin naapurissa!
Tule ja kokeile uutta lajia tai haasta kaverit kisaan!
Teatterin vintillä klo 19.30 alkaen
Marika K. ja Karjalan Kannas
Yhteislippu 10 €
Tervetuloa!!!
Tapahtumatiedot http://www.vartsila.fi/
Tohmajärven kunta ei hakenut rahaa Venäjänkielen opetukseen. Olisi ollut mahdollisuus hakea Ruotsinkielen sijalle. Ainoastaan Lappeenranta haki,jotta silleen.
Eräs tuttavani oli muutama päivä sitten harjoitustilanteessa,
jossa hätänumeroon olisi pitänyt osata soittaa jonkun
toisen henkilön puhelimella, esim. onnettomuudessa kadonneen
tai vioittuneen oman puhelin vuoksi.Vain joukkueen nuorin
jäsen olisi osannut soittaa älypuhelimella apua.
Terveisiä Purtovaarasta!
Värtsilä on aina syntymäkyläni ja Hurrin kauppa rakennuksena on miulle tärkeä. Muutoksia on kuitenkin tulossa. Viimeistään vuonna 2020 koulu pannaan kiinni. Koulun lakkaaminen muuttaa aina kylää. Mutta myös isossa koulussa on puolensa, Kaikki ei ole musta valkoista. Katellaan nyt vielä kuitenkin, eikä vaivuta epätoivoon.
Elämme muutosten aikaa. Joskus muutokset ovat hyvinkin tarpeen -etelä-Suomessakin tuntuu olevan pahoja ongelmia. MirjaSisko
Onneksi en ole eteläsuomessa enkä -euroopassa.