Ylös, ulos ja lenkille!

Lojuin sohvalla katsellen Moskovan MM- kilpailuja. Siellä hypättiin, juostiin ja heitettiin milloin mitäkin välinettä. Näkyi pitkäsäärisiä, vähäpukeisia urheilijoita, joiden joukossa vaaleat pohjoismaalaiset kilpailijat näyttivät harvinaisuudelta. Oma suosikkini oli seiväshyppääjä Elena Isinbajeva. Hänen suorituksissaan oli jotain lumoavaa. Jamaikalaisten urheilijoiden leirissä näytettiin olevan vähän aikaisempia kilpailuja hillitympiä, johtuen ilmitulleiden käryistä.

Urheilu- uutisten lomassa kuulin ensimmäistä kertaa sanan velttoilugeeni, joka saattoi olla perinnöllinen ja ympäristötekijöillä aktivoitavissa oleva tila. Toinen havahduttava uutinen oli kahden ammattipoliitikon lähes samanaikaisesti saama keuhkoveritulppa. Alkoi itsetutkiskelu oman liikunnan määrästä ja laadusta.

16082013käsipainot

Jo sohvalta nouseminen oli liikuntaa, mutta ei riittävää. Niinpä siirryin seinustalla olevan kuntopyörän päälle ja poljin sitä aluksi muutaman kilometrin verran. Etsin käsiini käsipainot, joilla tein muutamia oppimiani sarjoja venytyksineen. Kuinka ne tuntuivatkin käsissä painavilta pitkähkön tauon jälkeen. Tein inventaariota muista liikkumisistani: hyötyliikuntaa pihalla ja kodissa, pyöräilyä, soutamista, kävelyä… sentään jotain, huokaisin. Entäpä verenpaine? Kaapinperältä löytyi mittari, jonka lukemat näyttivät onnekseni normaaleilta.

Muistin edellisen käyntini hierojalla: ”Lihakset tiukat kuin Vänskän ruunalla”, hieroja mainitsi heti ensimmäisestä kosketuksesta. Kutsuin häntä ”Personal Trainerikseni”, koska hän antoi kysyessäni neuvoja milloin mihinkin asiaan liittyen, jopa runoihini. Kuntolenkeille hän suositteli intervalliharjoittelua , jolloin esim. hiihtolenkillä tulisi hiihtää vaikkapa muutaman sähkötolpan välinen matka niin kovaa kuin ikinä pääsee, ja sitten taas löysätä. Se kuluttaa tehokkaasti energiaa. Hän myös mainitsi kerran, että ihmisen kehosta on otettava silloin tällöin kaikki irti, jonka jälkeen voi levätä muutaman päivän. Palautusjuomana toimisi erinomaisesti rasvaton maito helposti imeytyvässä muodossa olevan proteiinin vuoksi. Eikä tarvitse ostaa mitään kalliita urheilujuomia.

Kesä on ollut ajoittain myös makealla mässäilyn aikaa. Tarjolla on ollut kermalla kuorrutettuja täytekakkuja ja jäätelöä. Herkullisia ovat olleet oman maan perunat kokovoilla höystettynä. En ole välttynyt myöskään makkarankäristelyltä. Ja syöty hillomunkki vaatisi 5 kilometrin kävelylenkin siitä saadun kalorimäärän polttamiseen.

Vanhemmillani ei ollut näitä ongelmia, koska kädet olivat täynnä työtä. Lepohetki oli ansaittu. Töiden lisäksi kuljettiin metsissä keräten sienet ja marjat talven tarpeisiin. Nyt alkava syksy on vuodenaika, jolloin metsät kutsuvat kävelemään ja keräämään satoa talteen. Kohta alkava ruska antaa syyn mennä samoilemaan ja patikoimaan värikylläiseen luontoon. Siinä on kokonaisvaltainen kuntokuuri ihmiselle. Tarvajärven sanoin: ylös, ulos ja lenkille!

 

Maija- Liisa

Share

6 comments for “Ylös, ulos ja lenkille!

  1. Kirjoitin jo joulupukille ja toivoin
    förskottina kuntopyörää. Pukki vastasi,
    että aitassa on 22 vuotta vanha, hyväkuntoinen
    Tunturi-merkkinen kuntopyörä jonka hän sai
    työtovereiltaan pyöreitä täyttäessään.
    Luulenpa että tekniikka on mennyt näissäkin
    laitteissa huimasti eteenpäin…

  2. Katsoin hyvin vähän yleisurhilun MM-kisoja telusta. Sen kuitenkin totesin, että urheilulääketiede siellä jyllää. Näyttää olevan vielä pahempaa kuin anabooli-ajan -70 luvulla.

  3. TV:n äärellä Moskovan MM-kisoja seuratessani tuli parikin kertaa mieleen kysymys, mitähän Adolf Hitler nyt sanoisi, kun on niin monta muutakin voittajaa kuin Jesse Owens silloin v. 1936 Berlinissä.

    Kyllä oli suloista katsella, kun naisen tummat jalat rullasivat sinisellä radalla! Usain Boltin pelleilyt sitä vastoin alkoivat tympiä. Mutta mahtava on kyllä hänenkin askeltensa tahti ja voima.

    Jelena Isanbajevan riemuun oli helppo yhtyä. Jos Tohmajärven tyttökin oppisi ottamaan vähän rennommin, niin eiköhän keihäs pari kolme metriä pitemmälle liitäisi.

    Ierikka

  4. Jos Tohmajärven tyttö voisi käyttää samoja suoritteen parantajia kuin muiden maiden heittäjät, niin keppi lentäisi yli 70 metriä.

  5. Naamastako sen näkee, kuka käyttää “suoritteen parantajia”? Ilolientäkö se sitten lienee?

    Ierikka

  6. Maija-Liisan mainio kirjoitus antaa aihetta itsekullekin miettiä mitä tekee ja mitä voisi tehdä oman hyvinvoinnin eteen. Niin liikkumisten kuin syömistenkin suhteen.

    Itselleni mieluisin liikkumismuoto on ehdottomasti pyöräily. Mieluummin pyöräilen 30 km, kuin kävelen 5 km.

    Pitkillä, nautiskellen tehdyillä pyöräretkillä tulee kehon lisäksi hoidetuksi myös mieli ja sielu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *