Tutun tienviitan kohdalta käännyin vasemmalle kuusikujan arvokkuuteen. Sitten tie mutkistui kuin kiertääkseen jotain, vaikka ei ollut mitään kierrettävää. Mutkaisella tiellä näkee enemmän. Alamäen jälkeen reitti halkaisi pellon jättäen apilaa kukkivan suuremman puolen vasemmalle puolelleen. Käännyin toisen naapurini kohdalta taas vasemmalle ja lähimmästä ajoin ohi. Minulla oli kassissani mansikoita ja suklaata vatsani makeannälkään.
Olin lämpöisten kesäpäivien jälkeen auringon ja nokkosten polttama. Ampiainenkin pisti. Niin monta kertaa polvistuin rikkaruohojen ääreen ja nyppäisin sopimattoman tunkeilijan pois. Pidin niitä hyödyttöminä roskina unohtaen, että pahoina päivinä ne saattaisivat pelastaa henkeni: nokkonen voikukka…
Tyynenä päivänä tuuli ei yllyttänyt aaltoja riehakkaaseen leikkiin. Siksipä tönäisin veneeni vesille. Airot kauhoivat vettä ja huojuttivat keltaisten ulpukoiden asuinlahtea. Kuvat läikkyivät monta syltä syvemmälle. Katse kiertää yli laakean ulapan; täällä ei viihdy maailman hulluus. Veneen poluilta sai poiketa, eikä vana kauan jälkiä vakoillut. Luodolla näkyi rikottu lokin pesä, jäi tulematta siinä poikasten kesä.
Illan viimeiset valonsäteet sivalsivat vaakasuorat hyvästit matkalla ennen yötä. Niissä on huomisen henki. Palasin laituriin. Hauki oli uinut katiskaan, enkä katkaissut siltä päätä poikki.
Teksti ja kuvat, Maija- Liisa
Todella taidokasta kerrontaa.Oli nautinto lukea sitä.
Miksi muuten balsamia vihataan? Kysyn vaan katsellessani
ottamaasi kuvaa.
Kiitokset Maija-Liisalle ja syyskesän kuulakkaita päiviä.
Lähettelee Pussinpohjan Masa
Mukavaa kerrontaa. Sitä voisi verrata letkeään kantri musiikkiin.
Masalle;
Jossain radio-ohjelmassa (olikohan Maamiehen tietolaari tai vastaava) kerrottiin kuinka jättibalsami pystyy tukahduttamaan melkein minkä tahansa kasvuston. Esimerkiksi jos balsami karkaa nuoreen metsäntaimikkoon niin se tuhoaa sen. Olen parhaillaan niittänyt ja nyhtänyt läheiseltä autiotilalta karannutta balsamia. Risukoista sitä on mahdoton niittää. Pitää nyppiä yksitellen. Jokaista kukkivaa vartta kohden on vielä kymmenkunta, jotka ei vielä kuki. Hävittäminen on työlästä. En silti vihaa sitä. Kaunis se on. Saisi vain pysyä kukkaruukussa.
Värtsin avattuani luulin että joku on
käynyt kuvaamassa keltaisen kukkapenkkimme, oli niin
samanoloinen kuva.
Tavallisena arkenakin voi huomata että
”elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa”.
Maija-Liisan tarinassa on näitä oivalluksia.
En käynyt kuvaamassa Tellervon kukkapenkkiä. Tämä kuva on
veljenvaimoni kukkapenkistä, jonka kuvasin hänen hautajaisiaan
edeltävänä päivänä Sipoossa. Häneltä jäi kauniita istutuksia
iloksemme.
Meillä leviää edellisen asukkaan tänne istuttama jättibalsami.
Se on kerran jo hävitetty, mutta tänä kesänä se nousi entistä
ehonpana takaisin. Tuo kaunis kukka muistuttaa orkideaa, lieneekö
sukulaiskukka?
Terve,Alpo-Aatos!
Olen minäkin kuullut, että on uusia tulokkaita,
jotka ryöstävät elintilaa perinteisiltä kasveiltamme.
Kaupungissa asuva ei usein törmää ongelmaan.Tiedän vain
yhden paikan Porissa, jossa olen nähnyt balsamin”riehaantuneen”.
Muistuipa mieleeni aika,jolloin useimpien maalaispirttien
ikkunoilla tosiaankin kukkivat kesäisin huonebalsamit.
Satoisaa syksyä ja komeita kuutamoita!
Toivottelee Masa
Meidänkin pihapiirissämme sekä Jänisjoen rantapenkoilla kasvaa tuota mainittua jättipalsamia (kirjoitetaan nimenomaan kovalla p:llä!). Kasvia ei ole pyritty järjestelmällisesti hävittämään, koska näin maanviljelijän ja kotipuutarhurin näkövinkkelistä katsoen on olemassa runsaasti muita, huomattavasti hankalampia rikkakasveja. Palsamihan on onneksi varsin löyhäjuurinen kasvi, joka on tosi helppo kitkeä esim. perunamaasta. Erinomainen naamiokasvi vaikkapa viemäriojan varteen; vesipitoinen runko näyttää tosin kuihtuvan varsin herkästi jo ensimmäisten syyshallojen myötä.
Onhan jättipalsamista jotain hyötyäkin: huomasin kimalaisten
pitävän niistä aivan erityisesti. Kukissa kävi jatkuva pörinä.
Tämä kukka viihtyy paikoissa, joissa ei mikään jalompi
kukka suostuisi kertakaikkiaan kasvamaan, kuten
lepikkoryteikössä.
Runollisen kaunis kuvaus kesäpäivästä.
Maija-Liisa, mainitset kommentissasi kuvanneesi ylimmän kuvan veljesi vaimon kukkapenkistä hänen hautajaisiaan edeltävänä päivänä. Mainitset, että ”Häneltä jäi kauniita istutuksia
iloksemme.” Siinä tavoitetta meille jokaiselle – elää niin, että jätämme kauniita ja hyviä asioita ja muistoja jälkeemme.
Ihailin jättipalsamia ja nautin sen hienostuneesta tuoksusta viimeksi perjantai-iltana pyöräillessäni Haltialaan ja takaisin. Tuoksua ei päivsaikaan juuri tunne, mutta iltaisin sen tuntee ihan pyörän satulassa istuenkin.
Siellä heidän pihallaan kasvaa mm. kauniita havupuita, joista
en saanut oikein kunnon kuvaa. Käy sinä Lissu joskus ne
kuvaamassa, jos satut liikkumaan niillä kulmilla!