Vedet viiniksi

Uutuuden levykansi. Kuvassa Sirpa Liimatainen. Levykannen kuva Eeva Sumiloff

Laulujen tekijä Sirpa Liimatainen veden äärellä.     Levykannen valokuva Eeva Sumiloff

Värtsilän Kenraalinkylästä kotoisin olevalta Sirpa Mirjami Liimataiselta (os. Väyrynen) on ilmestynyt uunituore CD-levy ”Vedet viiniksi”. Sirpa laulaa kaikki levyn kymmenen kappaletta ja on myös tehnyt kappaleiden sanoitukset ja sävellykset. Sovituksesta on vastannut Kaartin Soittokunnan kapellimestari Raine Ampuja ja soittajina ovat toimineet Jani ja Altti Uhlenius. Levyn musiikkia voisi Sirpan omien sanojen mukaan kuvailla iloa tuottavaksi, sanomalliseksi ja reippaaksi gospel-tyyppiseksi ajatuksia herättäväksi musiikiksi. Levyltä löytyvät mm. ”Pienen tytön haaveet”, ”Saanhan tulla ja selittää”, ”Kevätiloa”, ”Talven tango” sekä joululaulu ”Joulu saapuu hiljaa”. Levyn kappaleista on tehty myös musiikkivihko, jossa on kappaleiden sanat ja sävelet. Vihkosen alkulehdillä Sirpa kuvailee itseään sekä kertoilee kappaleiden ”synnystä” seuraavaa;

takaknnesta löytyvät laulujen nimet.  Valokuva Eeva Sumiloff.

Takakannesta löytyvät laulujen nimet.    Levykannen valokuva Eeva Sumiloff.

”Synnyin Kenraalinkylän idylliseen maalaisympäristöön kukkien, jylhien metsien ja puhtaiden järvien karjalaiseen maisemaan. Edesmenneet vanhempani olivat uutteria ahertajia ja perheemme kuopuksena sain osakseni lämpöistä hoivaa ja turvaa myös kahdeksalta sisarukseltani. Musiikki on kuulunut aina elämääni; muistikuvana mieleen nousee viisivuotias tyttönen kotipihalla kiven päällä laulamassa mielikuvitukselliselle yleisölle. Myöhemmällä iällä olen ottanut yksityisiä laulutunteja sekä osallistunut erilaisiin ilmaisutaitoon liittyviin kursseihin.

Karjalaiset juureni, iloisuus, luovuus ja myönteinen elämänasenteeni sekä usko Taivaan Isän huolenpitoon ovat olleet voimavaranani elämän käänteissä.

Muutimme 1974 Vantaalle ja lapsuudenmaisemat muuttuivat kaupunkiympäristöön. Sopeutuminen vei aikansa. Riemullisena odotin kesää ja kotiseudulle lomailemaan pääsyä. Peruskoulun jälkeen työelämässä kuluivat monet vuodet. Muutimme aviomieheni kanssa Järvenpäähän 1986  ja opiskelujen jälkeen valmistuin sosiaaliohjaajaksi 1995. Olen toiminut lasten- ja varhaisnuorten parissa. Heidän kanssaan olen saanut kasvaa, käyttää laulun lahjaa ja luovuuttani rajattomasti.

Musiikki on ollut voimanlähteeni niin iloissa kuin suruissa. Kappaleiden sanoituksia ja vähitellen myös säveliä alkoi ”vain tulla”, ilman tietoista miettimistä. Sanat oli usein kirjoitettava nopeasti muistiin johonkin lappusen kulmaan, etteivät ne olisi kadonneet. Toivoin salaa laulujen löytävän joskus tien ihmisten sydämiin. Musiikin ammattilaisten avustuksella tämä on nyt mahdollista. Unelmat ja toiveet voivat saada siivet selkäänsä, uskokaa pois!”

Levykannen sisäsivulta löytyvät tuotantotiedot

Portailla Sirpa Liimatainen.  Levykannen valokuva Eeva Sumiloff.

Sirpa halusi tuoda levynsä ja musiikkivihkosensa esittelyyn Värtsilä-päiville; lapsuuden kotiseudulle, jonka merkitystä ja tärkeyttä hän korostaa. Artisti itse on lauantaina toisaalla esiintymässä, mutta ”Vedet viiniksi” CD-levyyn ja musiikkivihkoseen voit tutustua Värtsilä-päivien torilla lauantaina ja halutessasi ostaa aitoa värtsiläläistä musiikkia. Myöhemmin levyä on myynnissä Värtsilän Kylätalolla.

xx

Pienen tytön haaveet ovat toteutumassa tällä levyllä.  Levyn valokuva Eeva Sumiloff.

 

Jos kiinnostuit levystä tai vihkosesta ja et itse pääse levyä ostamaan, laita kommentti juttuun ja katsomme, mitä asialle olisi tehtävissä.

Kenties kuulemme Sirpan kuulumisista myöhemmin lisää, oikein kuvien kera…..

Vuokko Väänänen

Share

19 comments for “Vedet viiniksi

  1. Seppo Pusa
    19.7.2013 at 7:53

    Isot onnittelut Sirpalle ja menestystä eteenpäin säveltäjän, sanoittajan ja laulajan uralle!

  2. Erkki Jormanainen
    19.7.2013 at 7:57

    Olipa iloinen yllätys tällainen hieno uutinen. Kenraalinkylä on antanut hyvät eväät elämään.

  3. Kalevi Tikka
    19.7.2013 at 8:49

    Tämä kelpaa oikein hyvin lahjaksi entisille Värtsiläisille, saatteella musiikki terveisiä kotipitäjästä. Sopinee muillekin tämänkaltaisen musiikin ystäville.

  4. Marjatta Hyvärinen
    19.7.2013 at 10:11

    Ihanaa Sirpa-serkku teit haaveistasi totta.
    Onnea ja menestystä laulajan urallesi.
    Nähdään pian! Terveisin Marjatta

  5. Erkki Lintunen
    19.7.2013 at 13:31

    Kirjoititpa, Vuokko, jymyuutisen Värtsiin! Täytyy käydä pankin seinällä, maksaa monen päivän vipit ja ostaa viiniksi muuttunutta vettä Arppen pihasta.

    Odotan suurella mielenkiinnolla Sirpa Mirjami Liimataisen sanoittamia ja säveltämiä lauluja, hänen itsensä laulamina.

    Kiitos, Vuokko, tiedottamisesta ja kuvista!

    Ierikka

  6. Vuokko
    19.7.2013 at 13:57

    Yhteistyönä Pusan Sepon kanssa tätä juttua tehtiin; minä kirjoitin ja Seppo skannasi kuvat. Joten kiitos kuvista kuuluu Sepolle.

  7. Ensio Immonen
    19.7.2013 at 15:10

    Onnea Sirpalle teit hienon työn se varmaan palkitaan.

  8. Ilmari
    19.7.2013 at 16:47

    Musiikki perinteet jatkuvat Kenraalinkylästä ensiksi Ensio
    nyt Sirpa.Onneksi olkoon tämä antaa varmasti pontta tuleville
    levytyksillesi ja kuulemme sinusta jatkossakin.

  9. Jussi Raerinne
    22.7.2013 at 11:55

    Muistan Sirpan koulusta; Pusan Seppo tuli Patsolaan Kenraalinkylän ja Kaustajärven lapsien kanssa v.-73 eli neljä vuosikymmentä sitten. Katselin tuossa muutama päivä sitten luokkakuvaani, jossa Sirpakin on. Hän oli samassa yhdysluokassa vuotta ylempänä. Hänen myöhemmistä kuulumisistansa olen saanut tietää jotakin kotipaikkansa naapurin Variksen Veijon kertomana.

    Tahdon ehdottomasti tutustua hänen musiikkituotantoonsa. Siihen liittyen kysymys, jolle saa hymyillä jopa ääneen: olisikohan mahdollista saada kyseinen äänite myös C-kasettina; minulla kun on niin vanhanaikaiset soittovehkeet sekä autossa että traktoreissa.

  10. Alpoaatos
    22.7.2013 at 12:42

    Värtsiläpäiviltä ostettu Sirpan levy on nyt ekat kerrat kuunneltu ja kelpaa sitä kuunnella jatkossa useampikin kerta.

    Jussin tarkoitukseen saattaisi sopia “mp3-soitin”. Niitä on lapsilla ollut jo vuosia sitten ja niitä saattaa lojua hylättyinä laatikon pohjilla kun ovat muodin mukana siirtyneet nykyaikaisiin kuunteluvehkeisiin. Siinä ei kasetti sotkeudu kun sitä ei tarvitse. Hyvänä puolena siinä on, että musiikkia voi vaihtaa tietsikalta mieltymysten mukaan. Huonona puolena kuulokkeet johtoineen.

    Kasetin teko alkaa olla nykyisin hankalaa, mutta voisin yrittää tehdä Sinulle sellaisen.

  11. Erkki Lintunen
    22.7.2013 at 14:41

    Jussi, Tori.fi:ssä Joni ilmoittaa myyvänsä cd-soittimen. “…toimii, ei kaukosäädintä. Hp. 5 e tai Presidentti kahvipaketti. Tummapaahtoista.”

    Huonoa ilmoituksessa on, että se Joni on Outokummussa asti. Puhelinnumero löytyy ilmoituksen lopusta. En uskalla sitä tähän kopioida. Jos vaikka joutuu vakoilusta syytteeseen.

    Tai Pöntisen bisnesenkelin kouriin.

    Ierikka

  12. Markus Kontiainen
    22.7.2013 at 15:22

    Ja soihan se cd-levy tietokoneellakin, jossa on varmaan cd-asema.

  13. Alpoaatos
    22.7.2013 at 16:45

    Papisto on herennyt vitsikkääksi..
    ..että traktorilla ajaessa pitäisi vielä ehtiä räpläämään tietokonetta. (Jussi lupasi kyllä hymyillä)

  14. Erkki Lintunen
    22.7.2013 at 17:33

    Eihän se Sirpa Mirjami Liimataisen cd-levy muutenkaan sovi traktoriin. Läikyy kallis viini maahan. Iltahartaudeksi traktorin keinutuksen jälkeen se on tarkoitettu tai aamun virkistykseksi ennen lehmän kylkeen kumartumista.

    Tässä pastoraalinen neuvo, myös Alpoaatokselle!

    Ierikka

  15. Vuokko
    22.7.2013 at 20:13

    Sirpa pyysi kertomaan, että “Vedet viiniksi” levyä ja musiikkivihkosta on pieni erä myynnissä Kylätalolla keskiviikosta lähtien. Uusi toimitus tulee muutaman viikon kuluttua.

  16. Päivi Toivanen
    9.11.2013 at 14:39

    Hienoa Sirpa.
    Suurta menestystä levyllesi.
    Ostan levysi, heti kun se on mahdollista.

    t.Päivi Toivanen

  17. Alpoaatos
    9.11.2013 at 15:04

    Pikku vihje; Olen kuunnellut levyä monet kerrat. Mielestäni se sopii erittäin hyvin joulumusiikiksi ja niin ollen joululahjaksi.

  18. Vuokko
    10.11.2013 at 9:58

    Hankin itse jo syksyllä pari Sirpan levyä pukinkonttiin. Levyä ja musiikkivihkosta on edelleen myynnissä Kylätalolla ja mahdollisesti myös Uutis-Alasimessa. Muistakaa Sirpan “Vedet viiniksi”-cd, kun toimitte joulutontun tehtävissä. Levyllä on myös yksi, tunnelmallinen Sirpan tekemä joululaulu “Joulu saapuu hiljaa”.

  19. Pentti Pakarinen
    10.11.2013 at 11:04

    Minä ostin Sirpan levyn Värtsiläpäiviltä,Ension levyn sain edellisenä
    kesänä lahjaksi.Kiitos.
    Kenraalinkylä tuli tutuksi 1944 jälkeen,on paljon mukavia muistoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *