Ensimmäiset kanadanhanhet ilmaantuivat tähän lähirannoille muutama vuosi sitten. Nyt pesiviä pariskuntia on muutama. Ovat aika kesyjä ja päästävät kuvaajan lähelle.
Tämän kesän ensimmäiset poikaset näin 8.6, kun hanhiperhe ui Mustaapuroa pitkin kohti merenlahtea. Pian ne rantautuivat syömään. Sain kotvan seurata niitten touhuja ihan vierestä. Olivat kyllä niin vikkeliä liikkeissään, että kuvien ottaminen onnistui kunnolla vasta sitten kun poikaset asettuivat hetkeksi levolle.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka yhteenhitsautuneita
nuo lintupoikueet ovat ja kuinka hyvin ne osaavat
laumana seurata emonsa ohjeita.
*
Lissun kuvia katseltuani kiipesin parvelle ja etsin
kirjahyllystä Hanhiemon iloisen lippaan. Se on Kirsi
Kunnaksen englantilaisista lastenloruista vapaasti riimittelemä
jo vuosikymmeniä sitten, joten voi sanoa että siitä on
ollut iloa vauvasta vaariin.
Kuvituskin on mainio, kuvittaja on Feodor Rojankovski.
*
Tässä ajankohtainen loru Hanhiemon lippaasta:
Pienen kerttusen laulavan kuulet,
missä on sen pesä?
Tyttösillä on mansikkahuulet,
onhan nyt kesä!
Upeita kuvia!
Suloisia ovat kuvat – siinäpä meille mallia läheisyyteen ja lähellä olemiseen – aina ei vain onnistu, mistähän sekin johtuu – MirjaSisko
Osaavatpa olla ettoneella!
Ettoneella-kuvassa vasemalla koomikko, oikealla tosikko, keskellä kepulainen.
Ierikka
Kanadanhanhet tuotiin Suomeen vuonna 1960. Nyt niistä on tullut harmi yleisillä uimarannoilla. Määrä on lisääntynyt siinä määrin, että ei hanhienkakoilta löydy paikkaa auringonottajan löhöillä. Jokainen me ymmärretään, että meidän pitää suojella lajista riippumatta alkuperäisiä lajeja ja niiden pysymistä elinkelpoisina.
Esko, ne on valkoposkihanhia (ei kanadanhanhia), joita on isoja parvia uimarannoilla, puistoissa ja pelloilla ainakin täällä pääkaupunkiseudulla ja niihiin ihmiset ovat harmistuneet.