
Monumentaaliset rakennukset ovat salmelan tavaramerkki.
Tuomas Hoikkala
Aurinko paisteli matkalla Mäntyharjulle. Ilmastointi ei edes jaksanut pukata tarpeeksi kylmää, ja niinpä piti raottaa auton ikkunoita. Perillä tervehti näyttelyvieraita itse näyttelyn sielu ja taiteilijoiden mesenaatti Tuomas Hoikkala. Hoikkalalta oli ilmestynyt uusi levy ja tietysti paluumatkalla sitä kuunneltiin. Hoikkalan saksofonin ääni soljuu rauhoittavana ja runollisena. Välillä urkusäestäjän osuus nousee dominoivaksi.

Tuomas Hoikkala
Anne Hyvönen
Hyvösen öljyväritekniikka on herkkää ja tunteikasta. Viihdyin Hyvösen töiden parissa. Hänellä näyttää olevan myös taitoa varioida teemoja ja nähdä pääteema useasta näkökulmasta.

Anne Hyvönen, Toivo
Teemu Korpela
Vuoden nuoreksi taiteilijaksi valittu Teemu Korpela on teoksissaan varsin voimakasta linjaa edustava. Itse ihastuin Memory looking – työstä. Korpelan anatomista teemaa edustavista töistä ei ole näytteitä.

Teemu Korpela , Memory Looking.
Netta Tiitinen
Taiteilija on kuvannut lapsia ja elämän kulkua varsin konkreettisilla teoksilla, joissa on mukana myös sekatekniikkaa. Itse ihastuin Tiitisen tyylistä kovasti. Joku voisi nimittää Tiitisen töitä hivenen naiiveiksi.

Netta Tiitinen, Metsän kasvattaja.
Taas takuuvarmaa Salmelan taidetta. Siihen eivät pysty lyömään säröä edes valtakunnan päälehden itseriittoiset kriitikot. Tässä esiteltyjen taiteilijoiden lisäksi on Salmelassa esillä suuri joukko Suomen kärkinimiä ja unohtaa ei sovi Salmelan muuta kulttuuritarjontaa. Myös hyvinhoidettu miljöö on omaa luokkaansa.

Salmelan miljöissä viihtyy!
Jouko Varonen
Pitipäs sattua, kun olen Sepolle pitänyt puhetta, että pitäisi käydä Salmelassa – nyt ei ole aikaa, mutta syksymmällä toivon niin tapahtuvan.
Pusan Mirja
Kun kysyn tässä missä Salmela sijaitsee niin ei tarviste sitä tietoa netin kautta hakea.
Mäntyharjullahan se Salmela on, Länsi-Savoahan se taitaa olla, Mikkelin puolessa.
Salmela ei ole kovin pahan matkan päässä, mutta ei taida tällä kesällä olla sinne päin menoa. Joukolle kiitokset nyt minäkin tiedän tämän kohteen suunnan.
TV-uutisissa kerrottiin, että Salmelan näyttelyiden saama kritiikki on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Toiminnanjohtaja kuulutti kritiikkiin inhimillisyyttä. Onkohan etelän taideväki vähän kateellista, kun nyt jo on tänä kesänä siellä käynyt yli 10000 vierasta? Herää vain tämmöinen kysymys. Ehkä syyttä. Mutta kumminkin.
Ierikka
Se on raha joka tekee kateelliseksi ja sekin jos näyttelyssä käy paljon ihmisiä se tuo julkisuutta taiteilijoille. Ketselen tauluja sellaisella ajatuksella, että ripustaisinko sellaisen huoneeni seinälle. Jos vastaus on kyllä taide sopii minun makuuni olivatpa kriitikot niistä vastaan tai puolesta.
Joukon valitsemat esimerkit eri taiteilijoilta kelpaisivat huoneeni seinälle.
itse olen käynyt toistakymmetä vuotta Salmelassa,eikä mitkään arvostelut jätä pois tulevaakaan reissua!! on paikkana jo niin upea!!