Vihdoinkin Värtsilän sää muuttui kesäiseksi lauantaina 11.5. Lämpötila kohosi parhaimmillaan lähelle kahtakymmentä astetta, ukkonen jyrähteli illansuussa, sadekuuro antoi lämmintä vettä muutamassa tunnissa 10 milliä ja kaiken kruunasi lähes ennennäkemättömän kirkkaat sateenkaaret. Piti ihan kylä kiertää mistä saisi parhaan otoksen. Siis…
Kuukausi: toukokuu 2013
Äiti
Äiti Kaikki luonnossa kertoo äidistä. Aurinko on maan äiti, joka ravitsee sitä lämmöllä; se ei koskaan jätä maailmankaikkeutta yöllä ennen kuin on nukuttanut maan meren lauluun ja lintujen ja purojen hymniin. Ja tämä maa on puiden ja kukkien äiti. Se…
Kirkko ja kalmismaa
Silloin tällöin Värtsilässä tulee puheeksi vanha tarina, jonka mukaan Selkäkylällä on joskus ollut ortodoksinen tsasouna tai peräti kirkko sekä kalmismaa. Värtsilästä Kaurilaan päin kuljettaessa Selkäkylän tienristin jälkeen, ennen Patsolan kosken siltaa todellakin on tien oikealla puolen hauta-alue ja se on …
Partiolaiset antoivat lupauksen
Partiolaiset antoivat jälleenkerran lupauksen Uudet partiolaiset antoivat partiolupauksensa yöleirin yhteydessä 27.4. veteraanien päivänä riistamajalla. Ensimmäisenä leiripäivänä lupauksen antoi neljä sudenpentua: Sami Koljonen, Sandra Rytkönen, Marya Varis ja Elina Heiskanen. Toisena päivänä kaksi: Senja Enqvist ja Sonja Varonen. Kakkukahvien jälkeen leiri…
Elämänoppia
Oivaltava nuortenkirja Tunteet väsyttävät ja muuta ajateltavaa Kreetta Onkeli: Selityspakki, Otava 2013 Kaikesta saa ja pitää puhua. Jokainen yrittää olla mahdollisimman hyvä. Jos mikään ei suju, tee vähän aikaa muuta. Me kohtaamme täällä toisiamme. Välillä jokaista pännii. Onkeli ( s.…
Lehtikatsaus
Olen aiemmin surffaillut vain digitaalisessa sanomalehtiarkistossa. Niinpä ajattelin vaihteeksi kurkata digitaalisen aikakausilehtiarkiston puolelle ja katsoa mitä se pitää sisällään. Voi mahdoton sitä nimikkeitten määrää mikä sieltä aukeni näytölle. Rullasin ja rullasin nimikeluetteloa. Klikkasin auki lehden nimeltä Nuori Karjala. Hämmästykseni oli…
Niiralan rajanylityspaikalla vilkasta loppuviikosta
Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla on odotettavissa vilkasta rajanylitysliikennettä 9. – 12.5.2013. Liikenne vilkastuu venäläisten yleisestä lomaviikosta johtuen. Rajanylitysliikenne palannee normaaliin tasoonsa maanantaihin 13.5.2013 mennessä. Vilkkaimpina aikoina matkustajia kehotetaan varautumaan mahdolliseen jonotukseen sekä Suomeen saapuvassa että Suomesta lähtevässä liikenteessä. Liikennetilanteesta tiedotetaan radiossa normaaliin tapaan ja rajanylitysliikenteen tilannetta voi…
Lykynlampi
Joensuun kaupungin liepeillä sijaitsevat Lykynlampi, Kukkosensaari ja Linnunlahden rantamaisemat saattavat olla monelle muullekkin kuin allekirjoittaneelle tuttuja riijustelupaikkoja. Kaikki nämä kohteet tulee vieläkin joka kevään korvalla kierreltyä puolen vuosisadan takaisia nuoruusaikoja haikaillen. Sen verran meikäläiselläkin oli tuurin tynkää, että tuleva siippa…
Verkkolammen viimeiset
Haaveitako vain Pitkän talven jälkeen päivät pitenivät Verkkolammellakin. Valoa alkoi olla riittämiin, vaikka olisi viilannut miten pienipiikkistä sahaa tahansa. Laanit alkoivat täyttyä puutavarasta. Kohta olisi kevät ja minun kontrahti Kymi yhtiölle päättyisi. Tulisin miehen ikään ja pääsisin työttömyyskortistoon. Pääsisin hyviin…
Uskalla
Ei ainoastaan sodasta ja waarallisissa olosuhteissa tarvita rohkeutta. Sitä tarvitaan jokapäiwäisen elämän sulimmassa rauhassakin. Uskalla maksaa welkasi, kun sinulla on rahat sitä warten taskussasi. Uskalla olla ilman sitä, mitä et todellisesti tarwitse, waikka silmäsi houkuttelewatkin sinua sitä ostamaan. Uskalla lausua…
Pakko kirjoittaa
Olispa kiva lukea viikon aikana, mistä itse kunkin on pakko kirjoittaa. Tässä minun pakkoni. Kuuntelin sunnuntaina 5.5. klo 10 radiosta Hartolan seurakunnan messua. Siinä ns. jumalanpalvelunuudistus oli hyvin toteutunut. On pakko siitä kirjoittaa. Ensinnäkin liturgi Jeremias Sankari oli aivan loistava.…
Viikon puheenaiheet, vko 19
Sana on vapaa.
Vappuaatto Värtsilän koululla
Arkeen on jo palattu Vapun jälkeen, mutta tässä vielä muutama Vapunaaton kuva koululta. Oppilaat saivat halutessaan pukeutua erilaisiin rooliasuihin tai muuten vaan Vapun kunniaksi vähän normaalista poikkeavasti. Niinpä koululla nähtiin erivärisiä hiuksia (värillä tai peruukilla aikaansaatuja), ainakin yksi hurja naamari,…
Lasten tokaisuja
Lasten suusta Voi voi mummo raukkaa… Nasevia tokaisuja Juhani Töytäri: Siistii…!, Positiivarit Oy 2013 Koulussamme kirjoitettiin runoja äidille ja mummille. Eräs oppilas pähkäili tunnin ja pureskeli kynän päätä. Tunnin lopussa hän kuitenkin toi iloisena tuotoksensa luettavaksi: Voi voi mummo raukkaa ei se…
Kevät kuvin
Värtsin lukijoiden havaintoja keväästä kuvin.
Ja kuinka valkovuokot katoaa
Olihan niitä muitakin syitä että rakastuin Värtsilään ja varsinkin Kaustajärveen kuin se, että sieltä on linnuntietä synnyinseudulleni Pälkjärven Ilmakkaan suunnilleen sama matka kuin Värtsilästä Kiteelle. Suunta vain oli yhdeksänkymmentäluvulle saakka sellainen että Neuvostoliiiton puolelle ei ollut niin vain menemistä. Sattuipa…
Savusaunassa
Talvella siitä tuoksusta ja lämmöstä haaveiltiin. Vihdoinkin lumet ja jäät antoivat sen verran periksi, että haavetta päästiin toteuttamaan. Ensimmäisellä kerralla sauna lämpeni jo aamusta hiukan. Sitten illemmalla oli jo kunnon tulet kiukaan alla. Maltahan! Vielä pitää siinnyttää kunnolla. Nautinnon odottaminen…
Papujuomaa
Tänäkin aamuna mittasin neljä mitallista poroja ja sille sopivan vesimäärän ihan tavalliseen kahvinkeittimeeni. Aromikkaan juoman valumista odotellessani katoin kupit ja aamupalan pöytään. Päiväni käynnistyi parin kupillisen jälkeen. Ilman kahvia aamusta puuttuisi jotain. Puolenpäivän jälkeen vilkuilin kelloa, jokohan olisi päiväkahvin aika?…