Kadonnutta aikaa etsimässä

On toukokuun ensimmäinen sunnuntai. Hyppään pyörän satulaan ja otan suunnan kohti Laajasaloa ja Kruunuvuorta. Peipposten laulun siivittäessä menoani poljen muutaman kilometrin matkan mäkeä ylös ja toista alas. Löysin Kruunuvuoren ystäväni vihjeen perusteella vuosituhannen vaihteessa. Tavallisesti kevään ensimmäinen retki on tullut tehtyä sinne jo huhtikuun puolivälissä sinivuokkojen alkaessa kurkistella lehti- ja neulasmattojen alta.

Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee...

Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee…

Meil’ on metsässä nuotiopiiri

Polkiessani mielessäni alkaa kehittyä tarina. Olen aina ihaillut Tellervon tapaa käyttää laulujen säkeitä väliotsikoina. Herää halu matkia häntä. Samassa mielessäni alkaa soida kouluajoilta tuttu puolalainen Nuotiolaulu. Muuten hyvä, mutta ensimmäinen säe ei kyllä istu aiheeseen, tuumin.

Parkkeerattuani pyöräni Kaitalahden pohjukkaan, kiipeän aallonmurtajan yli ja pujahdan tuohon menneiden aikojen kesäparatiisiin. Ja mitä minä näenkään ensimmäiseksi! Tukka olisi varmaan noussut pystyyn, ellei päähäni unohtunut kypärä olisi sitä estänyt. Muutaman metrin päässä seisoo neljä naista piirissä nuotion ympärillä. Ovat tehneet tulet sammaloituneen kaivonrenkaan sisään. Ei täällä metsässä ennen ole nuotioita näkynyt. Hetken naisten kanssa keskusteltuani alan kavuta mäkeä ylös savun hajun saattelemana.

Missä kuusten kuiske soi

Kruunuvuoren luonto on hämmästyttävän monipuolinen. Harvassa paikassa kulkija voi parinkymmenen hehtaarin alueella kiipeillä korkeilla kallioilla, ihailla meren välkettä horisontissa, laskeutua suojaisiin lahdenpoukamiin, samoilla kelojen, kilpikaarnamäntyjen ja vanhojen kuusten lomassa, kulkea pitkospuita pitkin soisessa kosteikossa ja tarkkailla lintuja lammella. Helsingin keskustaan on linnuntietä matkaa vain pari kolme kilometriä. Vastaantulijoita on vähän tai ei ollenkaan. Monesti olen vaellellut alueella tuntikausia tapaamatta ristinsielua. Se on ylellisyyttä pääkaupungissa.

Luonnonvarainen, reilun puolen hehtaarin kokoinen lehmusmetsikkö on rauhoitettu. Sitä ympäröivä lehto on listattu arvokkaaksi kasvillisuus ja luontokohteeksi. Siellä kasvaa runsaasti mm. sinivuokkoa, jonka kukinta on juuri nyt komeimmillaan. Myös näsiä, kevätkiurunkannus, vanamo, keto-orvokki, oravanmarja, kielo ja kalliokielo kuuluvat alueen kasvustoon.

Sinivuokot hurmaavat Kruunuvuorella kulkijan

Sinivuokot hurmaavat Kruunuvuorella kulkijan

Ja me muistaen mennyttä aikaa

Kruunuvuori on ollut aikoinaan upea huvilayhdyskunta. Vuosikausia katselin ihmeissäni ränsistyneitä ruususen uneen vaipuneita huviloita, joiden ympärillä aika tuntui pysähtyneen. Mieleni täyttyi kysymyksistä: Ketkä taloissa ovat asuneet? Miten he ovat kesiään viettäneet? Miksi alue on jätetty oman onnensa nojaan? Miksi tämä alue ja sen rappioromantiikka vetää minua niin vastustamattomasti puoleensa?

Kun tarpeeksi kauan kyselee, vastauksiakin alkaa tulla. Käytyäni ensimmäisellä valkovuokkomatkallani Pälkjärvellä keväällä 2007 sain vastauksen viimeksi mainittuun kysymykseeni. Samalla selvisi syy siihen valtavaan suruun minkä tuo luhistumaisillaan olevien huviloiden näkeminen aiheutti. Olin kantanut tietämättäni vanhempieni surua kodin ja kotiseudun menetyksestä. Psykologiassa ilmiö tunnetaan nimellä, sukupolvelta toiselle siirtynyt tunnetaakka. Kruunuvuori nosti sen kohdallani käsiteltäväksi ja se on toiminut myös hyvänä terapeuttina.

Meni vielä runsaat pari vuotta, kunnes sain vastaukset muihin kysymyksiini. Vastaukset tulivat tasokkaan kirjan muodossa. Tutkija Minna Torpan ja valokuvaaja Aurora Reinhardin yhteistyönä syntyi kirja Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina. Kirjan avulla huvilat ja niiden entiset asukkaat saivat nimet ja heräsivät henkiin. Kirjan julkistamistilaisuudessa ja samaan aikaan avatussa valokuvanäyttelyssä syyskuussa 2009 nähtiin myös videoesitys, jossa haastateltiin joitakin huviloiden entisiä asukkaita.

Kevätkellot Lindebergin huvilan edustalla muistuttavat aikoinaan kukoistaneesta puutarhasta.

Kevätkellot Lindebergin huvilan edustalla muistuttavat aikoinaan kukoistaneesta puutarhasta.

Huvilayhdyskunta rakennettiin 1800 – luvun loppu- ja 1900 – luvun alkupuolella. Omistajista monet olivat Helsingissä asuvia saksalaisia. Toisen maailmansodan jälkeen huvilat olivat edelleen ahkerassa käytössä, mutta kesänviettäjät vaihtuivat. Rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti saksalaisten hallussa ollut omaisuus oli luovutettava Neuvostoliitolle. Suomen Kommunistisen Puolueen perustama saaritoimikunta sai vuokrata Neuvostoliitolta Kruunuvuoren alueen ja siitä tuli puolueen jäsenten ja heidän perheidensä kesänviettopaikka. Vuonna 1955 alueen osti eräs liikemies, joka halusi rakentaa sinne uuden asuinalueen. Hanke kuitenkin kariutui ja huvilat jäivät rappeutumaan. Pari huvilaa ja näköalapaikan huvimaja ovat tuhoutuneet tuhopolton seurauksena. Alueella on vielä kaksi asumiskelpoista huvilaa, jotka ovat käytössä kesäisin.

Sadun tenhon tunnemme taikaa

Alueen helmi on Kruunuvuorenlampi. Lammen rikkumaton erämaatunnelma siirtää kulkijan hetkessä toiseen aikaan ja paikkaan – sadun tenhoon ja taikaan. Tämä Helsingin ainut luonnontilainen metsälampi on luokiteltu kasvillisuutensa puolesta hyvin arvokkaaksi kohteeksi. Lammen soisilta rannoilta löytyy mm. karpaloa, suomuuraimia, variksenmarjaa, tupasvillaa ja suopursua. Heinäkuussa lammella kukkivat lumpeet. Eräänä kevätpäivänä istuskellessani lammen rannalla, käsivarrelleni lennähti sinisiipi.

Entisaikojen kukoistavien puutarhojen perennoista toistakymmentä lajia sinnittelee edelleen heinittyneillä ja pusikoituneilla pihoilla. Siellä voi nähdä esim. narsisseja, puistolemmikkejä, keisarinkruunun ja vuohenjuuren. Huhtikuussa kukintansa aloittavat kevätkellot ovat levinneet laajalle. Kruunuvuorella vierailijat salakuljettavat niitä sieltä puutarhoihinsa – ihan niin kuin kotiseutumatkalaiset karjalaisten kotiseutujensa kasveja.

Juhannuspäivän tunnelmia Kruunuvuoren lammella vuonna 2011

Juhannuspäivän tunnelmia Kruunuvuoren lammella vuonna 2011

Viime laulussa harras soi kiitos

Pälkjärvi ja Kruunuvuori ovat minulle tunnelmaltaan hyvin samanlaisia – mystisiä ja maagisia. Pakkoluovutettuja alueita molemmat. Kruunuvuori on minun ”vara – Karjalani”, josta olen kiitollinen ja jonne palaan uudestaan ja uudestaan.

Olen vuosien varrella dokumentoinut valokuvaamalla huviloiden rapistumista ja Kruunuvuoren upeaa luontoa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Koska minulla ei ole kotisivuja, laitan tähän linkin eräälle sivustolle, josta voi halutessaan lukea lisää Kruunuvuoresta ja katsella kuvia huvilanrötisköistä. Kruunuvuoreen hurahtaneita on muitakin kuin minä.

http://www.ruosteinen.com/hylatyt-paikat/hylatyt-asuintalot/kruunuvuori-helsinki/

Onko joku pääkaupunkiseudulla asuvista lukijoista mahdollisesti käynyt Kruunuvuorella? Jos, niin olisi mukava, jos kertoisitte käyntinne kokemuksista ja tunnelmista.

Teksti ja kuvat: Lissu Kaivolehto

Share

28 comments for “Kadonnutta aikaa etsimässä

  1. Kuvaaja Aurora Reinhard peräänkuulutti itäsuomalaisia
    autiotaloja marraskuussa 2010 sanomalehti Karjalaisen
    kulttuurisivuilla. Vastasin hänelle ja kerroin
    täällä rajanpinnassa tietämistäni autiopaikoista ja
    lupasin että voin toimia oppaana ja avustaa nykyisten
    omistajien yhteystietojen etsimisessä. Reinhard tuntui
    kiinnostuneelta ja kertoi että hänellä on lapsuudenaikaisia
    kytköksiä Tohmajärven Marjomäkeen,lupasi palata asiaan.

    Ehkä suunnitelmat ovat muuttuneet sillä projektista ei ole
    kuulunut mitään sen jälkeen. Tosin näiltä seuduilta löytynee
    kuvauskohteita pilvin pimein…
    *
    Kannattaa tutustua tuohon Lissun mainitsemaan Kruunuvuori -linkkiin.

  2. Lissun mainitseman kirjan ilmestymisen jälkeen taisi olla hesarissa juttua kruunuvuoresta, joten jotakin siitä tiesin. Pieni ajatusleikki siitä mitä olisi tapahtunut ja miltä alue nyt näyttäisi ilman sitä sodan seurausta.
    Alue olisi täydellisesti asuttu ja yksityisalue kylttejä täynnä. Ei luonnonrauhaa ei mitään muutakaan, vain raharikkaiden elvistelyjä.

    Täälläkin kotipitäjässä on tilanne se, jotta metsässä kulkiessa sienien ja marjojen keräämis puuhissa törmää vanhoihin perennakasvustoihin. Kun hetken katselee ja etsii löytyvät vanhat kivijalat ja muut asutuksen merkit. Jopa sen vanhan hylätyn kaivon tai sen jäänteet.

    Luonnon rauhaa ja hiljaisuutta.
    Oli toisaalta onni olla työssä siellä Pielisjärven, Lieksan ja ilomantsin reuna alueilla. Sain nähdä millainen on todellinen aarniometsä. Sen kelopuiden määrän ja luonnon rauhan. Tämä on tunne asia, mutta koskaan en metsässä liikkuessani ole tuntenut olevani yksin. Silloin kun korvat vielä reagoivat hiljaisiin ääniin niin metsä kertoi omia tarinoitaan niillä pienillä luonnon äänillä. kelon narahdus, tuulen muut äänet, tiaisen tirskahdus ja Pielisjärven korppien klonkkaukset. Tänä päivänä nuo aarniometsät ovat vain muisto. Tehometsätalous on tehnyt tehtävänsä. Mutta talousmetsäkin on metsää ja siitä voi nauttia ja sen antimia hyödyntää keräten sieniä ja marjoja sekä saada sitä mielenrauhaa mitä metsä antaa.

  3. Aviopuolison vielä nukkuessa läksin minäkin ns. linturetkelle
    aamutuimaan – todella on hienoa kuultavaa, kun linnut laulavat ja visertävät niin kovaa ja kauniisti.
    Noita vanhoja asutuksia olen ihaillut nuoruuteni Pirttisaaressa,
    siellä paljastui monenlaisia kukkia ja pensaita esiin, joita
    entisten kesäasukkaiden (puutarhureiden) toimesta oli laitettu
    todella paljon. Siinä oli meikäläisellä katselemista ja myöskin tunnistamista.
    Kenenkähän omistuksessa saari on nykyisin- en ainakaan jaksa muistaa. Jos olisi mahdollisuus haluaisin mennä käymään.
    Laivat eivät sinne kulje enää niinkuin silloin ennen- täytyy vaan tyytyä tähän soramontun reunaan.
    Pusan Mirja

  4. Monilla nuotioilla olen minäkin elämäni aikana ollut.
    Jos niistä kaikista olisi olemassa valokuva, eivät
    varmaan nuotiotkaan näyttäisi samannäköisiltä. Joku
    olisi vasta syttymisvaiheessa, jossain hiipuva hiillos
    ja jotain siltä väliltä.

    Nuo kauniit kevätkukat luovat jännän tunnelman tuon
    ”nousevan auringon talon” edustalla.

    Olimme kerran 70- luvulla Helsingin liepeillä mustikassa.
    Se paikka oli Rajakylästä Porvooseen päin. On ehkä nyt jo
    rakennettu taloja täyteen, mutta siellä oli siloin valtavasti
    mustikkaa poimittavaksi.

    Hieno Karjala- kertomus!

  5. Monesti ihmettelen ihmisten hirmuista vimmaa luonnon muokkaamiseen.Otetaan esim ruohon leikkaaminen,joka torpassa on päältä-ajettava ja sillä jyystetään pihaa niin että se on välillä mullikolla.Ymmärrän toki hoitotoimina tehtävän työn ja jos sillä ehkäistään jotain haitallista. Kun törmää johonkin vanhan asuinpaikan pihaan, istahtaa siihen katsellen ympärilleen niin mikään ei anna minulle parempaa mielenrauhaa.

  6. Ei ole montakaan aikaa, kun Värtsilästä purettiin tyhjilleen jäänyt ja ränsistymässä ollut Yhteishyvän kauppa. Paikka on nyt muuttumassa siistiksi teiden risteyskohdaksi.

    Mutta mitä olisi tehtävä pitkin Tohmajärven teiden varsilla röhjöttäville rakennuksille? Eivät ainakaan kaunista maisemaa.

    Kunta ehkä saattaisi lähteä ongelmaa ratkaisemaan!

    Ierikka

  7. Kruunuvuorikirjan alkulehdellä on Minna Torpan hieno runo Elämänkaaret

    Niin kuin ihmisillä / on taloillakin aikansa. / Siitä kun peruskivi lasketaan / siihen kun sammal taas peittää kiviraunion, / on kaikilla ennustamaton matka – / toisilla pitkä / toisilla lyhyt.

    Niin kuin ihmisillä / on taloillakin tarinansa / imeytyneenä seinähirsiin, / porraskiven pintaan, / takkatiilen huokosiin. / Aika / tuoksuu jo ulkorapulla, / kun avaat oven ja / astut sisään. / Aika / tuntuu iholla, / kun hipaiset ovenpienaa, / pysähdyt kynnykselle, / koveraksi kuluneelle.

    Niin kuin ihmisillä / on taloillakin aikansa. / Vähä vähältä / niin kuin köyrtyvä selkä / katto notkahtaa, / seinä kallistuu. / Lopulta puu, / joka kerran versoi maasta ja / leikkautui kirskuen jykeviksi hirsiksi, / tuoksuviksi lankuiksi, / lahoaa, lohkeilee, maatuu / mullaksi – / muistoiksi.

  8. Lissun taianomaisesta tarinasta tulee mieleen
    Terijoen pitsihuvilat, joita on siirretty Suomen
    puolellekin. Muistelen, että Neuvostoliiton aikaan
    niitä oli jäljellä enemmänkin kuin nykypäivän
    Venäjällä. Terijoestakin on tehty useita teoksia,
    yksi niistä v 2004 ilmestynyt yli kaksisataasivuinen
    ”Terijoki – kadotettu paratiisi.”

  9. En ole käynyt Kruunuvuorella, mutta viimeviikkoisen Helsingin reissuni jälkeen osasin odottaa tätä hienoa kertomusta, kun yhteinen ystävämme siitä vähän kertoi. Ja nyt saimme sen lukea! Noiden rakennusten kohtalossa on häivähdys samansorttista nostalgiaa kuin meidän Valkoisessa Talossa täällä Värtsilässä. – Kiitos tästä elämyksestä, kiitos Elämänkaaret – runosta!

  10. Vai sellainen luonnon ”hiomaton helmi” on Hesassa -vielä.
    En ole ennen tiennyt. Kiitokset taas Lissulle tietojen tasauksesta. Vaikka me täällä maalla emme olekaan missään kaupungin melussa, niin siitä huolimatta täälläkin kaipaa vielä enemmän luontoon.
    Eilen aamulla minäkin suuntasin kulkuni Värtsilän Ryhän notkoon. Tarkoitus oli äänittää lintujen ääniä kun siellä ei juurikaan kuulu liikenteen melua. Oli aivan tyyni, joten tuulikaan ei häirinnyt äänitystä. Linnut vain jostain syystä päättivät olla hiljaa. Tuli mieleen että joko nyt on Juhannus, silloinhan ”ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait”. Tai aika (klo 6) oli väärä. Yölaulajat olivat jo vaienneet ja päivälaulajat eivät olleet vielä heränneet.

    Joka tapauksessa oli mukava tallustella Värtsin polkua etelään ja takaisin.

  11. Kruunuvuori kirjassa on muutamien siellä Neuvostoliiton hallinta-aikaan asuneiden muisteluksia. Eräs mieshenkilö kertoo kuinka Helsingin olympialaisten aikaan 1952 toteutui monen pikkupojan unelma, kun Kruunuvuorella vieraili kansainvälinen kuuluisuus Emil Zatopek. Kaikki halusivat nähdä Zatopekin lentävät askeleet ja pyysivät häntä juoksemaan näytteeksi lammen ympäri.

    Eräs naishenkilö puolestaan kertoo osuneensa kerran lammelle pyykille yhtä aikaa Hertta Kuusisen kanssa. Kuusinen oli kehunut kovasti juuri muotiin tulleita nailonsukkia.
    *****
    Läheisen Kruunuvuorenrannan asuinalueen rakentaminen tulee väistämättä vaikuttamaan Kruunuvuoren luontoon. Entisen öljysataman alueen rakentamisen myötä Kruunuvuori saa lisää kävijöitä, sillä uudisalueesta tulee koti 10 000:lle ihmiselle ja Kruunuvuoresta yksi heidän virkistysalueistaan.

  12. Varmaan meistä moni omalla tavallaan on ”Kadonnutta aikaa etsimässä” elämänsä polulta. Mikä paikka, tai aika matkallamme se voisi olla?

    Tunnetaakkaa kanamme jokainen varmaan tietämättä. Muistan syntymäkotini ja lapsuudenmaisemat siellä eläessäni hämärästi. Olin seitsemän vuotias kun muutimme pois. Varmaan minäkin kannan vanhempien surua, kun jouduimme jättämään lapsuudenkodin. Nyt siellä käydessä miettii syntyjä syviä? Mikään ei ole entisellään, kaikki on muuttunut. Vuodet vierii ja me vuosien mukana.

    On monia muitakin aikoja ja paikkoja mitä palaan elämäni muistojen taipaleelta etsimään!

  13. Tänään, tuntikausia ruohonleikkuria työntäessäni oli joutoasikaa miettiä tätä ylläolevaa kysymystä. Mietin lähinnä omalta kannaltani sitä miksi minä, joka asun maalla, haluan mennä välillä rentoutumaan ”vielä enemmän maalle”. Tulin siihen tulokseen, että juuri muuttelematon luonto on se, mikä tuntuu viehättävän eniten. Siltainssi aiemmin sivusi samaa asiaa.

    Jos kuka, niin minä kuljeskelen kadonnutta aikaa etsimässä aivan kirjaimellisesti. Asun sen verran lähellä niitä Värtsilän luontopolkuja, joita samoiltiin yksin ja kavereitten kanssa silloin joskus. Vasta menneenä viikonloppuna etsiskelin erästä lapsuuden polkua..

    = = =
    Lomamatkojen mainoksissa esitellään uusia kohteita. Usein ne tarkoittavat pienia saaria tai muita pikku kohteita, joita me turistit emme ole vielä pilanneet.

  14. Palasin juuri mafioiden Sisiliasta,ja kun katselin noita kuvia: Täytyy tunnustaa, että meille on hieno maa asua! Kyllä matkailu avartaa. Eero

  15. Hieno ja herkkä kuvaus Kruunuvuoresta sekä menetetyn Karjalan vanhempien tunnetaakasta, joka siirtynyt myös heidän lapsilleen. Ihanat kuvat.

  16. Kävin tänään Kruunuvuorella. Paikka oli vajaassa neljässä viikossa muuttunut vihreäksi lumoavaksi viidakoksi, jonne luhistumaisillaan olevat huvilat piiloutuivat.

    Kukkia oli paljon; kieloja, kalliokieloja, lemmikkejä, lehto-orvokkeja, keto-orvokkeja, metsätähtiä, kevättähtimöitä,koiranputkia, voikukkia ja varjoisimmista paikoista löyti vielä valkovuokkojakin. Tuomet lopettelivat ja pihlajat aloittelivat kukintaansa. Erään rötiskön pihalla kukkivat ikivanhat omenapuut levittäen sulotuoksuaan ympäristöönsä. Lammen rannalla kukki lakka, suopursu ja vehka sekä minulle ihan uusi tuttavuus raate.

    Lammella telkkä-äiti paimensi kuutta suloista pientä karvapalloa välillä kurahdellen ohjeitaan ja varoituksiaan. Sudenkorennot kisailivat rannan tuntumassa ja niitä oli paljon. Kauempaa kuului palokärki huutelevan. Peipposten iloinen viserrys ja mustarastaan huilu toivat oman hienon lisänsä Kruunuvuoren tunnelmaan.

    Lammen rannalla lyöttäydyin juttusille parin eväsretkellä olevan naisen kanssa. He olivat löytäneet paikan vasta pari viikkoa sitten ja ihastuneet ikihyviksi. Siinä jutellessamme ja omia Kruunuvuorikokemuksiani kertoessa kävi ilmi, että toisen naisen juuret olivat Impilahdella ja toisen Viipurissa. Sattuipa vielä niin, että tämän impilahtelaisen naisen tädin olin tuntenut lapsena Kiihtelysvaarassa. Maailma on pieni! Ja Kohtalolla on huumorintajua järjestäessään kohtaamisia ihmisten kesken mitä yllättävimmissä paikoissa.

  17. Lissu, ajelin eilen Tohmajärveltä Kiihtelysvaaraan. Matkan varrella tienviitta vasemmalle osoitti Raatevaaraan. Mitä tekemistä kylän nimellä ja ”ihan uusi tuttavuus raate”-löydölläsi on tekemistä toistensa kanssa? Vai onko mitään? ”Maailma on pieni”.

    Ierikka

  18. Uusi tuttavuus tuo raate-kukkanen olisi minullekin. Wikipedian mukaan kasvaa soilla ja soistuvilla mailla. Olisiko Raatevaarassa sitten ollut tätä kukkaa enemmältikin

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Raate

  19. Tämä oli Lissulle osoitettu kysymys, mutta aloitan tämän
    vastauksen, Lissu voi varmaan täydentää.

    Raatevaaran- Hyypiäntie myötäilee Valkeasuon reunoja aina Saavanlammelle asti. Keskivaiheille sijoittuu
    Hyypiänvaara, josta on näkymät pitkälle ympäristöön. En tiedä,
    että mikä niistä vaaroista on nimenomaan Raatevaara?

    Raate- sanalla on kaksikin merkitystä: se tarkoittaa joko
    tämännimistä suokasvia, jonka juurista nälkävuosina tehtiin
    hätäleipää, tai tarkoittaa kaskea, varsinkin järeään havumetsään
    tehtyä.

    Hyypiä- sana on: huuhkaja

  20. Ierikka, ois sieltä Raatevaaran kauttakin päässyt Kiintelyksen kirkolle ja vaikka minne.

    Eipä ole minulla tietoa, onko raate-kukalla tai Raatevaaralla mitään tekemistä toistensa kanssa. Ellei sitten se, että sekä kukka, että kylä ovat kauniita.

    Mistähän sais selville kylän nimen alkuperän? Paikallisessa puhekielessä Raatevaara on Ruatevuara.

    Raatevaarassa etsitään kadonnutta aikaa 10.8, kun me entiset Raatevaaran lapset kokoonnumme vanhassa rakkaassa koulussamme, joka toimii nykyisin kylätalona. Siitä kun aloitin iisavottani ko. koulussa, tulee 18.8 kuluneeksi 60 vuotta. Niin ne vuodet vierii…

  21. Vielä Raatevaara- Hyypiästä Veijo Saloheimon mukaan:

    Hyypiä ja Raatevaara lienee syntynyt piilopirttiasutuksena
    1700- luvun alussa. Kylätienä kumpuilee vanha Tohmajärvelle
    johtanut maantie.

    Harjuasutus oli tyypillistä Kiihtelysvaarassa ja Värtsilässä,
    ja se asettui riviksi tai nauhaksi.
    Tämä on valtakunnallisesti arvokas kansallismaisema.
    *******

    Hyypiän – Raatevaaran tie on varsinkin kesällä kaunis ja
    mutkaisenmäkinen kylätie ajella. Hyypiänvaaran rinteessä on
    laavu rekeilijöitä varten.

    Jotain Kiihtelyksen vaarojen korkeudesta kuvaa se, että
    ne näkyvät meille tänne Pyhäselän, Liperin puoleiselle
    rannalle kirkkaalla säällä.
    *****

    Lissu, lähettäisitkö minulle valokuvan Raate- kasvista,
    etten sekoittaisi sitä näsiään, joka on myrkyllinen?

  22. Maija-Liisa, raatteen ja näsiän sekoittamisesta ei ole pelkoa. Ovat niin erilaisia ulkomuodoltaan ja kasvuolosuhteiltaan. Kukkivat myös eri aikaan. Lähetän Sinulle kuvan. Alkupaloiksi voit kurkata googlen kuvahaun tuloksia raatteesta. Siellä näkyy olevan joukossa kuvia myös Raatteentieltä.

    https://www.google.fi/search?q=raate&client=firefox-a&hs=qg4&rls=org.mozilla:fi:official&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=1_uqUbKpFsqo4AT9wICYDw&ved=0CC8QsAQ&biw=1600&bih=773

  23. Kun tässä nyt on ollut puhetta Raatevaarasta ja Hyypiästä, niin piti alkaa etsiä netistä kuvia Raatevaaran kansallismaisemasta. Tiedän nimeltä kaksi kuvaajaa, jotka ovat kuvanneet kylämaisemaa Hyypiän palotornista käsin. Niinpä juutuinkin ihastelemaan näitten kuvaajien upeita otoksia. Tässä mallikisi yksi keväinen kuva Raatevaarasta heinävaaralaisen Ismo Pekkarisen tallentamana:

    http://fotomafia.1g.fi/kuvat/Luonto+KEV%C3%84T/Hyypi%C3%A4lt%C3%A4003607.jpg

    Markku Tanon sivuilta löytyy myös kaikkina vuodenaikoina otettuja kuvia samasta maisemasta. Molempien kuvaajien sivustot löytyvät googlettanalla kuvaajien nimellä. Paljon upeita kuvia mm. Kolilta.

  24. Kiitos Lissulle kuvalinkistä ja vinkistä!

    Se palotorni taitaa olla nykyisin lukittu, mutta halutessaan
    sinne saa muistaakseni avaimen Niemisestä tai siitä hevostilalta.
    En ole itse koskaan uskaltanut kiivetä sinne ylös.

  25. Retkeilin eilen muutaman tunnin ”varakarjalassani” esitellen sitä uusille luontoystävilleni. Lammella uiskenteli telkkäemo kahdentoista poikasensa kanssa, mustikka, lemmikit, keto-orvokit, suo-orvokit, vuorenkilvet ja valkovuokot kukkivat. Laajat kielokasvustot ja suopursut olivat nupulla.

    Entisestään rapistuneet huvilat toivat paratiisimaiseen tunnelmaan surullisen sävyn. Viikonlopun aikaan alueella oli kolme tulipaloa, jotka lienee tahallaan sytytetty. Parhaiten säilynyt pikkuhuvila paloi maan tasalle.

    Iltasanomat on tehnyt eilen jutun Kruunuvuorelta. Jutun yhteydessä on muutaman minuutin mittainen video, jossa alueella aikanaan asunut henkilö vierailee huvilanrötisköissä ja kertoo entisajan elämästä Kruunuvuorella.

    http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1432527722088.html?fb_action_ids=1611176625819431&fb_action_types=og.shares&fb_ref=www-share

  26. Otahan Lissu sieltä ”Vara- Karjalasta” breikki, ja tule tänne
    oikeaan Karjalaan muutamaksi päiväksi.

    Olemme suunnitelleet tälle tulevalle kesälle Pielisen kierrosta,
    joten siinä pääsisit mukaan kätevästi.

  27. Maija, heinäkuussa olen tulossa P-Karjalaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *