Eipä tarvinnut entisajan emäntien käydä punttisaleilla painoja nostelemassa, nosteltavaa lienee rittänyt omissa arkiaskareissakin aivan tarpeeksi, jos ajatellaan vaikkapa tuota vedenkantoa.
Vanha kaivo.
Kätevä emäntä
Kuinkahan monta ämpärillistä lieneekään päivittäin kuljetettu hartiavoimin juomavedeksi, talousvedeksi, pesuvedeksi, karjan juottamiseen, kasvimaan kastelemiseen…
Eikä kaivo takuulla ollut aina emännän kannalta katsottuna kätevimmässä paikassa. Eikös se yleensä kaivettu siihen missä sattui vesisuoni virtaamaan, ja sehän saatiin selville taipuvalla, kaksihaaraisella pajunoksalla.
Eli tyytyväinen sai olla, jos kaivo voitiin kaivaa lähelle taloa tai talousrakennuksia. Ja jos se saatiinkin kaivetuksi, niin saattoipa käydä niinkin että vesi oli juomavedeksi kelpaamatonta. Tiedän tapauksia, että talousvettä jouduttiin kuljettamaan maitotonkilla naapurin kaivosta saakka, ja monen huvilan kesäasukkaalle juomavesirahti liiittynee vieläkin ”maalikylissä” asiointiin.
Vettä myllyyn
Meillä oli siinä mielessä tuurin tynkää, että mökkitontillamme sijaitsi, ja sijaitsee edelleenkin, vanha kaivo jossa vesi on ollut aivan käyttökelpoista, ainakin näihin päiviin saakka. Tosin kaivopolku on päässyt jo pahoin sammaloitumaan sillä porauttaa poksautimme akkunamme alle porakaivon eläkepäivien helpottamiseksi jo muutama vuosi sitten.
Kun tuota vanhaa kaivoa mökkeilyn alkuvuosina siivottiin, siihen lisätiin uusia sementtirenkaita joista jäi muutama ylimääräinenkin uusiokäyttöön. Yksi otettiin paperiroskien polttouuniksi ja kaksi pyöriteltiin kellarpellolle krassiruukuiksi.
Tänä keväänä krassinsiementen kylvö ja saunan sähkökäyttöisen vesipumpun asennus sattuivat samoille päiville. Siippa ahkeroitsi pumpun kimpussa ja minä kylvötöissä. Se vesipumppu on ollut jokakeväinen murheenkryyni. Niin nytkin. Kun siipasta ei ollut pariin tuntiin näköhavaintoja menin tarkastelemaan tilannetta lähietäisyydeltä.
Siinä näkijä missä tekijä
Nuoruuden innostuksessa se jeevelin pumppu (en paremmin sano) oli tullut asennetuksi sellaiseen koloseen, ettei sitä enää näillä kymmenillä saanut edes kunnolla näkyviin. Niinpä siinä sitten yhteistuumin päätettiin, että tämä lysti loppuu tähän ja koko vempele siirretään paremmalle paikalle, vaikka operaatio vaatisikin yhden halkopinon purkamisen ja muitakin toimenpiteitä joita ei viitsi ääneen edes kertoella.
Paremmalle paikalle siirtäminen tarkoitti sitä että ryhdyin projektin ”arkkitehdiksi” ja siippa suunnitelmien toteuttajaksi. Uudessa sijoituspaikassa oli sikälikin hakemista, että aina jäi joku kolmesta pumppuun liitettävästä letkusta liian lyhyeksi. Lopulta päädyimme sellaiseen kompromissiin että saunaan menevää letkua voimme ostaa parin metrin pätkän lisääkin seuraavalla Tohmajärven reissullamme.
Kellarpellon kranssiruukut.
Pienet sammakot, pienet sammako, ne lystikkäitä on
Eikähän se ole konsti eikä mikään hakea tarvikkeita kolmenkymmenen kilometrin päästä, ja eihän siihen tuhraannu kuin puoli päivää kun mukaan liittää muutkin asioinnit ”immeisten ilimoilla”, vaikkapa moottoripyörän talvisäilöstä hakemisen.
Yhdistetty moottoripyörän, lisäletkun ja liitinten, tarvittavien lautojen ja puutarhamultasäkkien hankinta sattui samalle päivälle kuin valkoposkihanhien kokoontumisajot Sääperin pelloilla. Tunsin minäkin itseni varsinaiseksi hanhiemoksi kun ajaa köröttelin tarvikkeita täyteen kuormatulla autolla takaisin Kaustan mökille. ”Liivjengiläinen” kaasutteli motskarillaan etuvartiossa Miljoonarinnettä ylös kuin nuoret pärtsärit.
Nyt on letkut liitetty ja pumpun koeponnistus tehty. Krassinsiemenetkin on kylvetty, kun nyt nousisivat kunnialla taimelle niin pääsisin suihkuttelemaan niitä iltaisin järvivedellä. Kaivonrenkaiden ympärillä puuhastellessani huomasin, että pienet sammakonpoikaset loikkivat säikähtyneinä kumisaappaitani pakoon kostealla pihanurmella. Ehkä niiden geeniperimä kertoi, että ennen vanhaan sammakoita viskeltiin kaivoon veden puhtaana pitämiseksi.
Teksti ja kuvat Tellervo
Olen aina ihaillut krasseja, joita minulla ei kuitenkaan ole ollut.
Pitäisköhän joskus kuitenkin hankkia- seuraavana kesänä esim.
Terv. Pusan Mirja
Sen lisäksi, että krassit ovat kauniita katsella niin krassin kukat kelpaavat salaattiin raikasta makua ja houkuttelevaa värikkyyttä antamaan.
Mukava tarina taas Telleltä. Aihekin on minusta sellainen, että sitä kannattaisi miettiä enemmänkin. Kaivopolut sammaloituu..
Olettekos panneet merkille puheet huonoihin aikoihin varautumisesta -taitavat koskea enimmäkseen aikaa, jolloin sähköt ovat poikki, ja mitä kauheuksia siitä taas seuraakaan.. TV ei näy ja vettä ei tule.
Kansalaisia kyllä neuvotaan eri tavoin varautumaan tällaisiin aikoihin, mutta en muista kuulleeni, että kannustettaisiin säilyttämään kaivot toimintakuntoisina kellä sellainen aarre vielä on. Sellaista olen kyllä kuullut, että kaivot pitäisi täyttää umpeen tarpeettomina. Lähiruuasta puhutaan mutta ei lähivedestä.
Monia muistoja herätti Tellervon kertomus mieleen
vanhoilta hyviltä ajoilta, jolloin minäkin olin usein
kahdella ämpärillä kaivolta vettä hakemassa.
Kaivo oli kaukana asuinrakennuksesta, mutta äiti tiesi
paremman paikan kaivolle, johon se sitten kaivettiin, jopa
räjäytettiin ja hyvänmakuinen vesi riitti siinä.
Meillä on tässä myös kaivo, joskin vesi tulee vesilaskuineen
kunnan vesiverkostostosta.
Noita krasseja täytyy minunkin laittaa johokin kasvamaan.
Aikamoisen ihmeellistä tuo kaivon paikan katsominen oli. Muistelen että pajunvarvulla tai jollakin vastaavalla sitä katsottiin. En ymmärtänyt lapsena enkä vieläkään ymmärrä mikä taika sai varvun taipumaan?? Tietäneekö joku paremmin vai oliko koko homma huuhaata.
KAIVOLLA
Sykarin kylän nainen Jaakobin kaivolla
on kiehtonut minua.
Monestako kaivosta ammentanut?
Monenko kanssa maannut?
Oliko hän kokenut syliin kätketyn hurmion?
Oliko ruukku tyhjää painavampi?
Millaisessa puutteessa hän eli?
Miksi Jeesuksella juuri silloin oli jano?
Millainen on kaivo, joka ei janoon jätä?
Seitsemän kysymystä.
Seitsemän on täydellisyyden luku.
Kahdeksas täydellisyyden sivulla
on hallitsematon halu,
hillitsemätön himo,
verenkiertoa suonissa,
virta läpi sydämen.
Väsynyt Jeesus,
istahda kaivollemme.
Jaksaisitko – sinä – ammentaa vettä?
Tämä on yhdeksäs kysymys,
eikä vielä viimeinen,
sillä kaivo on syvä
niin kuin kymmenen käskyä.
(Seppeleen aika, s. 33)
Erkin kirjoittama runo synnytti mielessäni ärsykkeitä,
tuotti uusia merkityksiä. Kaivo ja vesi ovat runojen
suosittuja metaforia. Naiset ovat vedenkantajia. Vesi
on kaivosta nostettavissa, elämänvesi. Ruukku edustaa
naisellisuutta. Astia on täysi tai tyhjä. (kohtu)
Kuka oli ruukun valaja? Ei ole sattuma, että kaivolla
oli runossa mies ja naisia!
Kurkistan kaivoon taas,
silmät ovat sokeat ensin,
sitten on verkkokalvo valmis
ottamaan hämärän vastaan,
näkemään niljaiset kiviseinät,
pohjalla värähtelevän peilin
joka kantaa taivaan kuvaa:
jossain korkealla ilmamassojen yllä
tai planeetan juoksevissa sisuksissa
pilvi ajaa pilveä, enkeli enkeliä,
lentävät haukat ja varpuset
tuolla ylhäällä, maan syvyyksissä.
Kuulenko kaivajan, rakentajan ääntä
kun pudotan ruosteisen ämpärin
ja se kiitää läikkyvää pintaa kohti, päin kuvajaistaan
joka nousee vastaan: toisiinsa ne särkyvät kohdatessaan.
(Jussi Hyvärinen: Kurkistan kaivoon)
Sana ”kaivo” herättää monenlaisia mielikuvia
kuten saapuneista kommenteista huomaamme.
*
Kaivokuvan ruostuneet maitotonkat saimme muutama
vuosi sitten eräältä naapurilta joka hankki vanhan
asuinpaikan kesäasunnokseen. Tonkkiin on punaisella
maalattu ”Kana xxx”, kana tarkoittanee Kanajärveä
jonne on Kaustalta muutama kilometri. Kyseinen paikka
on ollut ajallaan myös ns ”koetila” jossa esimerkiksi
maatalousneuvojat kävivät opastamassa viljelyä ja
karjanhoitoa. Ehkä lukijoilla on tarkempaa tietoa mitä
koetila -käsite pitää sisällään.
*
Kellarpellolla on ollut myös kaivo joskus 1900-luvun
alkupuolella. Maassa näkyy vieläkin pyörylä suunnilleen
niillä paikkeilla jossa nyt on kuvan punainen puutarhatuoli.
Kaivo näkyy erään vanhan kuvan taustalla ja siitä selviää
että sekin on ollut ns. kampikaivo ja että siinä on ollut
suorakaiteen muotoinen hirsikehikko ja kansi on ollut kaareva
lautakansi. Kun kaivo oli jäänyt pois käytöstä, kuilu oli
täytetty kivillä.
On totta, niinkuin Telle kirjoittaa, että ”kaivo herättää monenlaisia mielikuvia”. Varsinkin, jos lukee Johanneksen evankeliumin 4. lukua. Minulle kävi kauan sitten niin, ja siitä syntyi tuo ”runo” Kaivolla.
Ierikka, runojen rääkkääjä
Jäi vielä mainitsematta, että tätä Raamatun kohtaa
sanotaan usein vuosisadan rakkaustarinaksi. Ei siis
ihme, jos se herättää lukijassa/kuulijassa monenlaisia
mielikuvia. Rääkätään vaan runoja edelleenkin!
Vuosisadan rakkaustarinaksi? En ole tätä ennen muullut. Voisitko, Maija-Liisa, vähän selventää? Mielenkiintoista! Ei anneta kaivopolun sammaloitua!
Ierikka
Vastaus Erkille:
Concordia
Vuosisadan rakkaustarina toukuu 4.2012
Suomen Luther- säätiön Markus- yhteisössä ja Keravalla. Teksti
Joh.4-5-30, Eero Pihlava, pastori, Helsinki
Niin nainen jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi
ihmisille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle
kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus.
Vuosisadan rakkaustarina- nimisessä laulussa lauletaan ”Tää
on vuosisadan rakkaustarina, ainakin uskon niin. Tää säilyy
kestää päiviin tuleviin.
– Tämä koko saarna on luettavissa tuossa Concordia- nimikkeen
alla.
Runolliset kirjat: Olavi Peltola
Joitakin siteerauksia: Runot puhuvatkin sydämellä eikä niinkään
järjellä. Raamatussa ns. viisauskirjallisuus (Job,Sananlaskut,
ja Saarnaaja) on runoa. Lyyristä runoutta ovat Psalmit, Laulujen
laulu ja Valitusvirret. Valtaosa Profeettojen sanomasta on
runoa. UT:ssa kohtaamme runoja. Jeesus ei käyttänyt runoa
opetuksessa.
Raamatun runojen keskeinen tyylikeino on säkeen osien toisto.
Runoissa ei ole metristä poljentoa tai loppusointua.
Rakkaus teema: Laulujen laulu ( tämä on oma suosikkini)
Näyttelijä Seela Sella on esittänyt Raamatun runoutta Joensuussakin, mutta valitettavasti en päässyt silloin paikalle.
Runoa on siis melko paljon. On mainittava, että en ole Raamatun
tuntija, on vain kouluajoilta muistissa Raamatunhistorian
kertomuksia. Ne oli silloin osattava ulkoa.Eli UT.
Hyviä runonaiheita löytyy!
Pyydän Tellervolta anteeksi, että meni näin paljon palstatilaa
hienolta Kaivo- tarinalta. Yritän korvata jotenkin!
Äiti isä putos kaivoon!!! Pane kansi kiinni.
Vilkaisin Värtsiä vielä ennen nukkumaan menoa.
Minusta on hienoa että alkuperäinen teksti lähtee
elämään ja saa uusia ulottuvuuksia ja rönsyjä joita
ei kirjoittaja tarinaa kirjoittaessan voi edes kuvitella.
”Antaa kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan”…
kuten laulussa sanotaan.
Kun katsoin Tellervon ottamaa kuvaa kranssiruukusta ajattelin
ensin, että mistä hän on täällä sen kuvannut. Sillä asumme Kellarpellon kaupungin osassa. Mutta tulihan asia tekstissä selväksi!
Maija-Liisa, olet todellinen asiantuntija! Kiitos!
Runon maailma on avara. Se sivuaa monella tavalla Raamattuakin, joka antaa runoillekin inspiratiota.
Kaivolla jossain Kaustajärvellä ja kaivolla jossain Samariassa on veteen piirretty raja, niin alueellisesti kuin ajallisestikin. Raja hämärtyy myös uskonnollisen ja ei-uskonnollisen kokemuksen välillä.
Kaivo on suuri mysteerio, suuri salaisuus.
Monella kulmalla maapalloamme pumpataan maan uumenista öljyä. Mutta samoilla alueilla on puutetta kaivoista ja puhtaan veden puutteesta.
Kaivon äärellä ajatukset etsivät monenlaisia suuntia!
Ierikka
Kiitokset itsellenne!
Tuo on totta, että maapallollamme on pulaa puhtaasta
juomavedestä ja kaivoista. Vesi ei ole itsestäänselvyys,
kuten meillä.
Ei ole itsestään selvyys, ei totisesti. Mutta miksi minun pitää keväisin pumpata yli pursuavaa vettä pois kaivostani. 42 metriä syvä porakaivo tulvii yli yläpäänsä. Pari viikkoa pitää johtaa ylimääräistä vettä pois, kunnes asettuu kohdalleen.
Ylimääräinen veden tulva ei ole pintavettä, koska se tunkee putken päästä ylös ja rauhoittuu vasta parin viikon päästä.
Tätä kirjoittaessani TV:n uutiset kertovat Norjan tulvista. Siellä maa tulvii vettä ja öljyä. Tuhoa ja tuloa valtiolle. Tasan eivät käy onnen lahjat, sanotaan vanhassa sananparressa. Käy missä käyvät.
Ierikka
Minulle kaivo-sanasta tulee mieleen kaivo, siis sellainen maahan kaivettu reikä, josta saa vettä.
Nukuin lapsena kesäisin aitan vintillä. Siellä oli mukava herätä tuttuun vingahtelevaan ääneen. Äiti siellä nosti vettä kaivosta. Vei välillä ämpärillisen navettaan ja tuli sitten nostamaan lisää. Se oli niin tuttua ja turvallista. Isä oli tehnyt kaivon joskus 30-40 luvulla. Siitä sai ämpärillä vettä vaikka ei ollut sähköjä. Vesi ei ole vielä tähän mennessä loppunut.
Lapsuudessani Tervavaarassa eräs vaikuttava persoona oli naapurimme ”Huarakoivun Mari”, joka oli tiettävästi Satu-Antin sisar. Marilla riitti tarinoita ja minä niitä ainakin mielelläni kuuntelin. Mari ja Antti olivat kumpikin toisessa aviossa. Marilla oli 8 lasta ja Antilla 6. Lapset olivat silloin jo aikuisia ja suurin osa maailmalla. Pikkumökissä ei ollut enemmälti tilaa. Antilta oli kuulema kysytty miksi hän otti lesken, jolla oli sellainen lapsikatras, hän oli vain sanonut, että puu oksineen.
Antti oli pitkä, laiha ja parrakas ja Mari pieni ja pyöreä ja puhelias. Romaninainen oli kuulema kerran vähän suuttunut ja sanonut, että ”ukko on kuin karvakäärme ja eukko kuin tynnyrintappi”. Mari oli nuorena ollut paitsi pieni myös laiha ja ollut vähän toisillakymmenillä ollessaan piikomassa eräässä paikkakunnan talossa. Lehmille piti saada vettä ja talvella kaivolta vettä hakiessaan, hän kertoi, että kyllä oli helmat jäässä vettä raahatessa. Mari ei koskaan enempi valitellut elämän kovuutta, vaan kertoi siitä avoimesti. Kerron myöhemmin lisää Marista.
Minullakin on kokemuksia 30 luvun loppupuolelta kaivosta.
Kesällä kävi kaivosta vesi loppumaan,siihen oli miesten tehtävä
jotakin.Miespari porien ja lekan kanssa kaivoon,poraaminen alkoi.
Kaivon pohjalle oli saatava niin sanottua ”vesipesää”lisää,aikansa
kun oli kilkutelleet sitten tuli se vaarallisempi vaihe.
Yksi miehistä laskeutui kaivoon ja laittoi dynämiitin nalleineen
ja sytyslankoineen porattuun reikään.Sitten hän syttytti langan
ja tikkaita ylös,mutta mitenkäs jos tässä vaiheessa olisi tapahtunut
vahinko lipsahtanut tikkailta ja pudonnut alas?
Se olis ollut ikävä kyyti ”pulteripatjalla”ylös.
Tämä oli niitä pikkupojan jänniä kaivo kokemuksia.
Sitten toinen juttu oli kun navettaan laittoivat vesijohdon ja
pumpun järvestä tämä oli käsin veivattava,koska ei ollut sähköä.
Pumppu oli kaksi sylinterinen jossa imu- pakoventtiili jotka
vaihtoivat osiaan veivaajan nopeuden tahdittamana.
Vanhoja kokemuksia.
Kaivoon liittyy monenlaista symboliikkaa.
Vanhan ajan maailmankuvan mukaan kaivot ovat olleet sisäänkäyntipaikkoja maanalaiseen maailmaan ja niihin uskottiin kätkeytyvän salaperäisiä voimia.
Usko maan sisästä tulevan veden parantavaan voimaan on lähtöisin esikristillisistä lähdekulteista. Kristikunnassa nämä traditiot ovat eläneet pyhiinvaelluspaikoilla, joiden lähteillä tai kaivoilla kerrotaan tapahtuneen ihmeitä.
Tarinat eri puolilta maailmaa kertovat ”neitokaivoista”, jotka auttavat iäkkäitä ihmisiä löytämään uuden nuoruuden.
Jukatanin niemimaan mayaheimoilla kaivojen aukot olivat pyhiä paikkoja joille tuotiin uhreja. Islamissa puolestaan nelikulmaiseksi muurattu kaivo on paratiisin vertauskuva.
*****
Yksi Marimekon kankaista on nimeltään Kaivo. Idea Kaivo-kuvioon (1964) syntyi, kun Maija Isola kaivolla käydessään pudotti ämpärin veteen ja jäi katsomaan veden pintaan muodostuvia eläviä renkaita.
*****
Ja entäs sitten tämä kuuluisa Kankkulan kaivo. Luulen, että yks sun toinen meistä Värtsin varttuneemmista lukijoista on viettänyt lauantai-iltoja Kankkulan kaivolla 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla.
*****
Lapsuuskodissani oli vinttikaivo keskellä pihaa. Siellä asui kaivoukko. Ainakin aikuiset väittivät niin.
Maailmalla monet kaivot on toivomuslähteitä. Lantin heittäessä toivomus toteutuu, näin ainakin uskotellaan. Myös vettä juomalla on parantavia vaikutuksia.
Lissun mainitsemasta Marimekon kankaasta tuli mieleen Kiteetä koskeva ikävä uutinen. Marimekon tehdas lopetetaan, ilmeisesti kesäkuun aikana.
Myös entinen Karhun suksitehdas on haettu konkurssiin. Kiteellä ei mene hyvin, kun seuraa myös kunnallispolitiikkaa.
Kaivo-kommentistani jäi mainitsematta kotipaikkani kaivoon liittyvä erikoisuus.
Ennen kaivon kaivamista oli vesi saatava jostakin muualta, koska järveä ei ole lähellä. Isä oli ollut viisas tonttia ostaessaan Savikontien varrelta. Hän oli vaatinut kulkuoikeuden lähteelle myyjän maata myöten. Lähde sijaitsi nykyisen Sallisen luona Ilomantsin tien lähellä. Kauppakirjaan on merkitty 0,5 m levyinen polku. Olen sitä oikeuttani yrittänyt käyttää ja kulkea polku lähes joka kesä, silti se aina heinettyy umpeen. Kyllähän sillä kapealla polulla pysyy ilman kantamuksia, mutta jos olisi ämmänläget ja kaksi ämpäriä vettä niin enpähän tiedä ??
Kaivonpaikka on vitsalla katsottu eikä se ole huuhaata vaikkakin vitsa osoitti kaivon paikan metrin verran naapurin puolelle. Tonttien rajoista vitsa ei ymmärrä mitään.
Olen muutamia kertoja kokeillut vitsalla kaivonpaikan
katsomista. Vitsa on jopa taipunut,mutta kun paikkoihin
ei ole kaivoa kaivettu, en tiedä olisiko kaivoihin vettä
tullut. Joku voima saa sen vitsan taipumaan, mutta en tiedä
mikä se on.
Kaivosta sanottua: Ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Ei pidä heittää kirvestä kaivoon. Rahat meni kuin Kankkulan
kaivoon. Vesi vanhin voitehista.
Sananlaskujen kirjan luvussa 23 on ”Varoituksia huonosta seurasta”. Siellä on kaivostakin pari sanaa. En viitsi niitä tähän siteerata.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan luku 24 kertoo kauniin tarinan Rebekasta, jonka elämä sai merkittävän käänteen kaivolla. Hänestä tuli Isakin vaimo. Heille syntyivät pojat Esau ja Jaakob. Kun Isak aikoi antaa siunaksensa Esaulle, Rebekka kuuli siitä ja houkutteli suosikkipoikansa Jaakobin tekeytymään Esauksi. Sokea Isak erehtyi ja antoi siunauksen Jaakobille. Rebekka auttoi Jaakobin pakenemaan Esaun vihan alta.
Merkittävä tapahtuma Jaakobin elämässä oli paini Jumalan kanssa. Tästä inspiraation tuloksena myöhempään aikaan ajastettu:
JAAKOBINPAINI
Se oli painia tikapuilla,
ja tikapuut pyörivät
tuulimyllyn siipinä.
Se oli jaagobinpainia
tuulimyllyn siivillä,
ja tuuli oli valjastettu
ratasta pyörittämään.
(Seppeleen aika, s.7)
Sitten tulivat kuvaan mukaan Rebekka-mummon suosikkipojan Jaakobin kaksitoista poikaa: Lea-vaimon kanssa Ruben, Simeon, Leevi, Juuda, Isargar ja Sebulon; Raakel-vaimon kanssa Joosef ja Benjamin; Raakelin orjattaren Bilhan kanssa Dan ja Naftali sekä Lean orjattaren Silpan kanssa Gad ja Asser.
Esau ja Jaakob sopivat riitansa ja kun Isak-isä kuoli ”korkeassa isässä ja elämästä kyllänsä saaneena”, he yhdessä hautasivat hänet.
”Kaivo on syvä niinkuin kymmenen käskyä”.
Ierikka
Luin tänään juttua Värtsilän lotta-svärdistä. Pieni kaivotiehen liittyvä lainaus Värtsilän lottaosaston puheenjohtajan Fanni Leistolan tervehdyksestä Värsilän kenttälotille 11.7.1941:
”Melkein kokonaan valvotun yön jälkeen riennämme kanttiiniin. On aurinkoinen aamu, kello näyttää kuutta, mutta kaivotiellä kulkee jo lottatyttö kahta vesisankoa kantaen. Hän on lotta, joka työhön tarjoutuessaan sanoi: ”Menen minne vaan ja teen työtä ihan mitä vaan.” Silmissä ilon kostea kiilto hän kuiskaa: ”Kerrotaan, että meidän pojat ovat jo Värtsilän asemalla.” Katson tätä puhdaspukuista, puhdaspiirteistä lottaa: Työtä mitä vain ja ninne vain, oikea kenttälotta. Hänet voi luottamuksella lähettää sinne, minne sotilaammekin rientävät.”
Moni kaivopolku on sammaloitunut, etenkin pikkukylissä.
Kylät autioituneet ja kaivot jäänyt omanonnensa nojaan.Siellä ne odottaa kuka metsänelukka sinne putoaa.
Olisiko aika ,että joku ottaa asiakseen ja vie asiaa eteenpäin että jokainen tahollaan kun vielä muistaa kaivonpaikan entisessä naapurissa joka on nyt hyljättynä ja autiona ja se kaivon puukansi on lahonnut ja luonollinen ansa viritettynä valmiina luononkeskellä.Merkata nämä kaivot ja laittaa paksut tukit päälle.
Tv. R.M
Unen kaivo
Elämäni kaiken yllä
päilyt, unen kaivo syvä,
pohjastas en ylös yllä.
Sielulleni tuutu hyvä
onkin kultahiekka yllä.
Päily raunioni yllä!
(Kaarlo Sarkia)
******
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
(Lauri Viita)
Muutamia vuosia sitten saimme tilaisuuden käydä Kaustajärvellä sijainneen ja rajan taakse jääneen Valkosen talon pihapiirissä. Sieltä löytyi sakean ruohikon suojasta talon kaivo. Kurkistimme alas. Mitään isompaa eläimen raatoa ei näkynyt. Mieleen nousi kuitenkin pelko, että joskus sinne saattaa rojahtaa vaikka hirvi.
Mitähän varten niitä maita ja mantuja, taloja ja tupia on pitänyt meiltä suomalaisilta riistää, kun eivät kykene pitämään paikkoja kunnossa?
Värtsilän kartassa on vielä se kummallinen Stalinin peukalon kohta, mutka jotta tehtaankin saivat. Sekin nyt rapistuu hyvää vauhtia. Ei voi kellojakaan tarkistaa pillin äänestä, niinkuin muutaman vuoden ajan sotien päättymisen jälkeen.
Ihmettelee Ierikka