Erkki ja Ellinoora
Olispa kiva lukea viikon aikana, mistä itse kunkin on pakko kirjoittaa.
Tässä minun pakkoni. Kuuntelin sunnuntaina 5.5. klo 10 radiosta Hartolan seurakunnan messua. Siinä ns. jumalanpalvelunuudistus oli hyvin toteutunut. On pakko siitä kirjoittaa.
Ensinnäkin liturgi Jeremias Sankari oli aivan loistava. Äänenkäyttö, puheen rytmi, Jumalan puoleen puhuminen – niinkuin seurakunnallekin – olivat uskottavan tuntuisia. Runsaati laulettuja osia, erityisesti ehtoollisen asetussanat laulaen nostivat pyhyyden tuntua.
Liturgin ja kanttorin välinen yhteistyö oli saumatonta. Molemmat olivat liturgikkoja, ja elivät messun sisällössä. Kuoro oli loistava. Urkuja käytettiin niin, etteivät ne pauhanneeet ylitse kaiken. Kunpa messun juhla saisi kehittyä juuri tähän suuntaan!!!
On pakko kirjoittaa myös siksi, että Värtsilän ja Hartolan välillä on muutamia historiallisia yhteyksiä. Värtsilän pitkäaikaisen kirkkoherran Julius Karstenin jälkeen tuli v.t. kirkkoherraksi vuosiksi 1938-40 Reino Honkanen, joka sotien päätyttyä asettui vuosiksi 1945-54 Hartolan kappalaiseksi. Lauri Emerik Uski lähti Värtsilästä Nuijamaan kautta Hartolan kirkkoherraksi ja palveli siellä vuodet 1959-68 eläkkeelle jäämiseensä saakka.
Jeremias Sankari ilmoittaa harrastuksikseen sukututkimuksen ja suunnistuksen. Niinpä aloin minäkin harrastaa sukututkimusta, ja kas, Jeremiaksen vaimo – myöskin pappi – on omaa sukuaan Lintunen. Hänkin harrastaa suunnistusta. Ei ihme, että Hartolassa (!) syntynyt mies on bongannut Helsingin pitäjässä syntyneen Lintusen. Lienee ollut paratiisikokemus, sillä tämän Lintusen nimi on Eeva.
Heh – heh! Kirjoittakaapa muutkin, mistä on pakko kirjoittaa!
Ierikka
Onneksi ei ole sellaista pakkoa, kun ei oikein osaa eikä ole omakohtaista tietoa nimenomaan rajan takaisesta Värtsilästä ennen sotia.
Mutta kyllä on veikeä kuva karjalaisesta papasta ja Ellinoorasta.
Koirat ovat kivoja paitsi….??????
MirjaSisko
Juhlitaan äitejä!!!
Pakko on kirjoittaa tähän, että pihatyöt etenivät
taas tänään tehden tulevalle kesälle tilaa.
Ellinooralle terveisiä!
Ei se Ellinoora ole noin ujo kuin kuvasta luulisi.
Ilme selittyy rapsutuksesta ja rapsuttajasta. Tai rapsuttajan hatusta.
Helatorstaina voidellaan Ellinooraan punkkisuoja.
Ierikka
Onkohan Ellinoora nähnyt tv:stä kuinka halibernit lähtevät töihin vanhainkotiin. Somasti työliiveihin puettuna he tervehtivät vanhuksia. Hoitajan kertoman mukaan halibernien mieluisin työskentelyasento on maata oikosenaan lattialla, kaikki raajat levällään antautuneena rapsuteltavaksi.
Pari vuotta sitten Ellinoora harjoitteli Ilmajoen vanhainkodissa. Oli silloin vielä aika nuori eikä ollut saanut opetusta moiseen tehtävään. Ainesta rapsutusten vastaanottamiseen on ja myöskin niiden kerjäämiseen.
Pitää joskus mennä tyrkylle Tohmajärven ikäihmisten luo. Kyllä se oppii. On aika älykäs pikku rouva.
Äsken kyllä rapsutuksia vaati niin kiihkeästi, etten voinut kunnolla seurata Leijonien kiekkoilua Ranskan kaadossa. Niinpä hellästi vein hänet kuistin koppiin nukkumaan. Ei olisi kuitenkaan osannut iloita Leijonien voitosta.
Ierikka
Minä muistan persoonallisen rovatin Värtsilästä, hän oli vanhamies rovasti Varonen. Rippikoulua hän piti Kaustajärven koululla. Kaustajärven kaupanpihaan hän Monarkimopolla ajoi. Minä pieni rihainenpoika seurasin sivusta aikaani. Kaupanpihassa oli kyläläisiä postiautoa odottamassa.
Rovasti kävi kaupasta limupullon ostamassa. Moponsaluokse tultuaan hän kaatoi kuuman mopon sylinterinpäälle puolet limupullosta. Sitten hän virkkoi pitää hummalle antaa ja joi itse loput.
Olin myös läsnä edellisenäilta Kaustajärvenkoulun portilla olevan pintaanulottuvan kallionpäällä kun sama rovasti poltti koululta löytämäänsä dynamiittia ja sanoi hyvin palaa mutta ei tärähdystä ei kestä. Hän oli persoona. Tarinoita tarvitaan ei vaivuta synkkyyteen.
Ei ole suoranainen pakko kirjoittaa, mutta sain kimmokkeen tuosta Erkin mainitsemasta kuunteluelämyksestä Hartolan kirkosta.
Uskon, että tuon kuunteluelämyksen eteen on tehty paljon työtä. Tekniikkahenkilöt lienevät testanneet mikrofonien paikat jo edellis viikolla ja vetäneet kaapeleitaan. Äänen tarkkailijat pitävät huolen että äänet ovat radio / TV lähetyksessä kohdallaan. Suorassa lähetyksessä loppu onkin sitten
”korkeemmas käres”.
Kuinka paljon liturgi, kanttori ja kuoro ovat harjoitelleet ja hioneet tätä radiointia varten.
Käyn epäsäännöllisesti kirkossa, ja tulee sellainen tuntu, että taasko liturgian sävelet on muutettu. Ihmettelen, kuinka papit oppivat ja muistavat muuttuneet kuviot. Kuinkahan Juhana Varonen olisi pysynyt uudistuksissa mukana.
Virsikirjan uudistuksesta on aikaa jo 30 vuotta ja vieläkin me vanhemmat ihmiset valitellaan sanojen muuttumisesta. Meitä haittaa edelleen ne vanhat sanat, jotka olemme nuorena oppineet ulkoa. Selvimmin tämän huomaa kun käy laulamassa vanhusten palvelutaloilla. Joskus virsikirjoja ei ole jaettu lainkaan, vaan on laulettu tutut virret muistista.
Olen ollut monta kertaa työurani aikana radion ja TV:n studioissa aamu-ja iltahartauksia nauhoittamassa. Erityisesti on mieleeni jäänyt tapaus Pasilasta, kun nauhoitettiin sanaa viikonvaihteeksi. Minut istutettiin korkean huoneen keskelle. Sitten himmennettiin valot ja suunnattiin kirkkaampi valokiila kohti pöytää, jonka ääressä oli mikrofoni ja arka pappi.
Puhuin silloin Moskovan olympialaisten edellä. USA oli päättänyt boikotoida kisoja. Esitin toivomuksen, että maailman nuorisolle annettaisiin mahdollisuus kilpailla silloinkin, kun poliitikot eivät pääse sopimuksiin. Juuri silloin tuli tekniikka upealla tavalla esille. Puhettani kuvitettiin Montrealin olympialaisten avajaisilla. Kaksi nuorta – poika ja neito – juoksivat radalla kantaen soihtua. Ilman tuota kuvanauhoituksen näyttämistä olisivat sanani olleet kovin kuivia.
Se oli ensimmäinen kerta, kun totesin tekniikan ja sananjulistuksen tärkeän yhteistyön merkityksen.
Lemillä nauhoitettiin kerran järven rannalta virsilauluilta. Siinä upea maisema ja innoittunut laulu kohtasivat toisensa tallentuen nauhalle, joka myöhemmin näytettiin TV:ssa koko kansalle.
Radion hartauksissa puheen ja musiikin yhteiselo ei olisi mahdollista, ellei olisi korkeatasoista tekniikkaa – ja sitä hoitavien halua käyttää taitojaan Jumalan kunniaksi ja ihmisten iloksi.
Mutta sitten minua on alkanut kiehtoa ajatus, miten lähellä toisiaan voivat olla radiotekniikan käsittämättömät mahdollisuudet ja kertomukset Jumalan ihmisille suoraan puhumisista. Milloin voimme järjelläkin tulla siihen päätelmään, että on ns. yliluonnollisia ilmiöitä, joita ei nyt vielä voida tieteellisesti todistaa?
Eräs elämäni kiinnostava vaihe oli, kun kävin lyhyen radiotoimittajan kurssin Lappeenrannassa. Sain sen jälkeen tehdä muutamia Lemin kunnan kustantamia mainosjuttuja Saimaan Aalloille. Nakra tuli tutuksi. Ja juttujen teko oli hauskaa. Liekö sitten se osaltaan vaikuttanut, että kunnan asukasluku lähti nousuun. Tontteja ostettiin ja taloja rakennettiin.
No, niin, oli taas pakko kirjoittaa. Tämä kun on niin mukava harrastus. Onneksi ei kenenkään ole pakko näitä juttuja lukea!
Ierikka
Olikos tuo edellä oleva pappi Esko Tarvaisen jutussa tämä pappi joka ei hyvksynyt kaikkia nimiä lapsille annettavaksi – mekin jännitimme kelpaako meidän Tarjan nimi hänelle – kelpasi!
Tarjan äiti
Tykkäsin muuten hänen saarnoistaan – olen senkin kyllä tainnut jo sanoa kerran. Jospa kaikki ei ole huomanneet?
Huomenta – katsoikos Ierikka eilen illalla tuota jääkiekkovoittoa
vai rapsutteliko koiraa. Hyvä Leijonat. Minäkin olen innostunut
nykyään katsomaan, vaikka nuo tappelut inhottaa. Saas nähdä miten tänään käy?
Voi kun tulis lämmintä edes vähän……
Joku ennustaja tiesi kesän tulevan vasta elokuussa
MirjaSisko