Terveisiä Värtsilän koululta! Kultaakin kalliimpi kouluavustajamme Vuokko on ansiokkaasti ollut viestin viejänä Värtsin ja koulun välillä. Siitä Vuokolle iso kiitos. On ollut mukavaa lukea myös lukijoiden kommentteja kouluasioissa. Iso kiitos myös kommentoijille!
Värtsilän koululla toimii kierrätyspiste. Olen ilolla havainnut, että se on kovassa käytössä. Kierrätyspisteen yhteydessä on myös koulun sekajäteastia. Liekö puutteellinen merkintä syynä siihen, että osa kyläläisistä on tuonut omia talousjätteitään koulun jäteastiaan. Tämä sekajäteastia on siis vain koulun, eli tämän astian jätemaksun maksajan, käyttöön. Olen pyytänyt astiaan selvemmät merkinnät, ettei väärinymmärryksiä ja-käytöksiä tapahtuisi.
Mutta se pahvi- lasi- jne. jätteen kierrätyspiste on siis luonnollisesti kaikkien käytössä. Vanhaa television ympäristöohjelmaa lainatakseni: On hienoa, että kierrätys toimii. Näin maailma pelastuu!!
Hyvää ja lämmintä kevättä kaikille lukijoille.
Mahtuuko paperia liiteriin?
Kyllä mahtuu,tyhjennettiin keväällä.Kiitoksia Värtsin Takojat
Minäkin siirryin viimeviikolta tälle viikolle.
Erkille kuntaliitoksesta: Ei Tohmajärvi ole ainakaan tällä
hetkellä Joensuuhun liitettävien kuntien joukossa, vaan se
on menossa Keski- Karjalaan kuten puolikas Rääkkylää.
Kuntaliitosselvitykset ovat täydessä vauhdissa ja Joensuuhun
kaavailevat Liperiä, Polvijärveä, Outokumpua ja Kontiolahtea.
Mahdollisesti mukaan tulisi osa Rääkkylää.
Nähtäväksi jää, ottaako Joensuu avosylin vastaan rapakunnossa
olevia kuntia, kuten Liperi on. Joensuukaan ei ole tällä
hetkelä kovin hyvässä jamassa, mutta niillä on tilinpäätöksessä
varaumia. Joensuulla on sijoituksia, jotka hyvinä vuosina
tuottavat kunnan kassaan.
Tänään on kirjan ja ruusun päivä.
Torstaina 25.4.2013 klo 18-20 on Ukri
ry:n järjestämä omakustannematinea
Joensuun pääkirjaston Muikku salissa.
Olemme saaneet nauttia Värtsissäkin
monista kirjaesittelyistä kuin myös
Värtsin väen kirjoituksista ja kommenteista.
Eiköhän tässä liene ruusun paikka!
Maija-Liisalle! Minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin, että muutamat Tohmajärven luottamushenkilötkin hinkuvat Tohmajärveä Joensuuhun. Suven suuhun siinä männään, jos niin tapahtuu.
Jos on pakko johonkin mennä, niin sitten Kiteeseen. Siellä on kirkasta!
Ierikka
Kirjan ja Ruusun päivän lisäksi tällä viikolla vietetään valtakunnallista lukemisen teemaviikkoa kouluissa ja kirjastoissa.
Lukuviikon 2013 teemana on miksi kirjat ovat tärkeitä: Mitä kirjat merkitsevät nuorille? Miksi lukemiseen tulisi kannustaa? Minkälaisia ovat lasten ja nuorten lempikirjat ja -hahmot, mitä he ajattelevat lukemisesta?
Tähän sopinee lainata pätkä nuorille osoitetusta kirjoituksesta, joka julkaistiin Laatokka-lehdessä 12.9.1907 eli lähes sata vuotta sitten:
”Jos mikään, niin nykyaika tarwitseisi itsetietoista ja walistunutta woimaa. Ehdottaisin siis, että jokaisen sattuwan tilaisuuden käyttäisitte tarkoin tietowarastonne kartuttamiseen, että teistä warttuisi sellaisia kelpo kansalaisia, jotka pystyisiwät omintakeisesti asioita arwostelemaan. Seuratkaa tarkoin aikaa lukemalla sanomalehtiä joita nykyään tulee melkein joka taloon ja jos aikaa on, pistäytykää lukutupaan. Ja entäpäs sitten kirjasto, jossa kaapin hyllyt notkuilevat kirjojen painosta, sieltä olette warmasti saawa arwokasta ja hyödyllistä ajan huwia.”
Lapsi tulee loppuviikoksi luokseni hoitoon, joten
satukirjamaraton alkaa tänään iltasaduilla. Mkäpä
sen mukavampaa! Ovat sadutkin paljon muuttuneet
minun lapsuudestani.
Kävin tiistaina 23.4. Leminrinteen hautausmaalla. Minä niin mieleni pahotin, kun portit olivat selkosen selällään. Niiden pitää olla kiinni kertomasta siitä, että he ovat päässeet rauhaan.
Portit avataan silloin, kun mennään sisäpuolelle ja avataan, kun tullaan takaisin tähän rauhattomaan maailmaan.
Kaustajärven hautausmaan portti oli kiinni. Kun menin siitä sisäpuolelle, tunsin tulleeni rauhan paikkaan. Ja kun autoon palatakseni suljin portin, olin jotenkin toisenlainen.
Porttien sulkemisella ja niiden avaamisella on tärkeä merkitys, mistä tavasta on pidettävä kiinni. Asiaa voi hoitaa myös satunnainen kulkija. Portin avaaminen ja sulkeminen ovat kuin hartaushetki kaiken maailman koheltamisen keskellä.
Jos seurakunta ei tätä hartaushetkeä järjestä, voi sen järjestää itselleen kuka tahansa ja siten hiljentyä hetkeksi elämän ja kuoleman tosiasioiden äärellä.
Tällä viikolla on jännitetty jääkiekon ja lentopallon Suomen mestaruuksien puolesta. Kansa on ollut ihan – mielettömän – hullaantunutta. Ihan niinkuin Euroopan jalkopallokentilläkin.
Kaivoin hyllystäni rakkaan kirjan. Olen saanut sen pappisurani ensimmäisen rippikoululeirin nuorilta Hämeenlinnassa. Konfirmaatio oli 20.6.1964. Kirjan lopussa ovat nuorten allekirjoitukset ja niiden jälkeen heidän Jeesukselta lainaamansa sana:
”Rauhan minä jätän teille; minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa – Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö.”
En kuitenkaan poiminut kirjaa hyllystä tuon takia, vaan lukiakseni siitä rukouksen ”Yöllinen jalkapallo-ottelu”. Siitä muutamia otteita:
”…juhlamenojen yliohjaaja oli antanut merkin jumalanpalveluksen aloittamisesta ja vaikuttava liturgia sujui kommelluksitta. Valkea pallo lensi liturgilta toiselle ikään kuin kaikki olisi yksityiskohtaisesti ollut etukäteen valmistettua…jokainen teki tehtävänsä juuri sillä paikalla missä oli…jokainen tiesi, että hän tarvitsi kaikkia muita, pallo eteni vähitellen mutta varmasti ja kun se oli kokenut joka ainoan pelaajan ponnistelun ja yhdistänyt kaikkien yhdentoista pelaajan sydämen, hengähti joukkue helpotuksesta ja merkitsi maalin… Herra, ei se paikka ole tärkeä, mikä minulla on, vaan se, miten täydellisesti ja kokonaan sen täytän. On yhdentekevää, olenko edessä vai takana, kunhan vain olen äärimmilleen sitä mitä minun pitää olla…Suo tämän erän, jonka me yhdessä veljieni kanssa pelaamme, olla se väkevä jumalanpalvelus, jota sinä meiltä odotat, niin että kun sinun viimeisin vihellyksesi katkaisee elämämme meidät olisi valittu taivaan voittopalkintoa saamaan.”
(Michel Quoist, Rukouksia elämän arjesta, ss.120-123)
EMIL ZATOPEK
Elokuvateatteri Tapiossa istuin kolmesti
Helsingin olympialaiset.
Analysoin Zatopekin juoksutyylin.
Eräänä iltana koulun jälkeen
hänen rullaavat askeleensa siirtyivät jalkoihini
kuin olisin saanut alleni siivet.
Kukkarooni arkistoin lehtileikkeen.
Esikuvani kertoi siinä rukoilevansa
lähtölaukasta odottaessaan.
Kun monesti luettu paperi kului pois,
jäi syvälle mieleen Zatopekin testamentti,
voittajan seppele.
(Seppeleen aika, s.5)
Ierikka
Jatkanpa juoksuajoista. Olen ihmetellyt muutaman päivän Ellinooran käyttäytymistä. Hän heittäytyy maahan monta kertaa päivässä ja alkaa nuolla takapäätään. Pitää varoa, ettei sitten hipaiset naamaani.
En sitä sen enempää empinyt enkä Ellinooraakaan rapsuttanut ja lempinyt. Sitten ihan muissa mietteissä tarkistin lehdistä, milloin tulee TV:sta seuraava ”Hakekaa kätilö”. Aivoissa assosiaation tuloksena nousi aivoitus.
Soitin Tassupihan Kenneliin Tampereelle ja kerroin terveisiä Ellinooralta. Samalla arvelin ihan arasti, ettei vain ole juoksuaika. ”Hetkinen”, vastasi Leila, ”katsotaan kalenterista! — Joopa, joo, edellinen juoksuaika on ollut syksyllä.” Hän viivytteli hetken ja ilmoitti tarkan päivämäärän. ”Ai, ettäkö sellainen on muistikirjaasi merkitty!” ällistelin äimeissäni. ”Joopa, joo, kyllä ne Ellin tiedot ovat tallella”.
Nyt on siis Ullukassa valmentajalla vaikeaa. On etsittävä Ellinooran vaipat, jos niitä on jäänyt jäljelle viime syksystä tai jos ovat tulleet mukaan ”talvimökiltä”. Pakko on hälyttää hätään perheen hallitus. Ja sitä ennen varmuuden vuoksi kääriä matot lattialta.
On tämä valmentajan vaiva kovaa!
Ierikka
Eilen tuli telkkarista ohjelma amerikkalaisesta Jesse
Owenista, joka voitti neljä kultaa Berliinin Olympialaisissa
vuonna 1936. Mustan miehen voitto raivostutti Hitleriä,
mutta vähemmän kuin jos juutalainen olisi voittanut.
Ei Jesse Owenia juhlittu myöskään kotimaansa kamaralla.
Hän joutui ansaitsemaan perheelleen elantoa juoksemalla
kilpaa hevostenkin kanssa.
Asiasta yheksänteen….
Eipä sitä nuorena arvannut kuinka usein
iän karttuessa joutuu turvautumaan lääkärin apuun.
Terveyskeskuspalvelut Niinivaaralla ovat pelannet
kiitettävästi, ainakin toistaiseksi. Aina sinnekään
pääsy ei ole mahdollista, mutta onneksi näin kaupunki-
paikoissa on yksityislääkäreitäkin tarjolla hädän
hetkellä.
Vaikka kardiologi xx ei (luultavasti) luekkaan
Värtsiä, niin haluan silti kertoa, että tapasin tänään
lääkärin jota kiittelin poistuessani sanoen että
”minulla oli aika lääkärille, mutta tapasinkin lääkärin jolla
oli aikaa minulle!”
Poistuin potilashuoneesta hyvillä mielin, mutta kassalla
pyöreä laskun summa hieman kirpaisi.
*
Tällä hetkellä on telkkarissa menossa eduskunnan
kyselytunti. Ministeri Risikko on ”kyselypommituksen”
kohteena eläkeläisten terveydenhuollon kustannuksista.
Seurasin Tellen mainitsemaa eduskunnan kyselytuntia. Melkoista jankkaamista se taas oli, niinkuin on lähes aina ollut.
Mutta sitten alkoi todellinen keskustelu, kun eduskunta paneutui – siis paneutui – Suomen historian ensimmäiseen kansalaisaloitteeseen, jossa esitetään turkistarhauksen kieltämistä.
Luottamukseni kansanedustajien tieto- ja taitotasoon nousi merkittävästi. Sain seurata asiallista ja paljon perustietoa sisältävää debattia. Olisin ollut kauemminkin ruudun äärellä, esimerkiksi siitä syystä, onko Soini keskustelun jatkossa laskenut tason pelkäksi politikoinniksi.
Tällä hetkellä oma mielipiteeni heiluu kuin koivu kevättuulessa, koivu jossa ei ole vielä vihreitä lehtiä. Odotan vihreää kesätuulta.
Kukaan ei ole vielä nostanut esille kysymystä, miten käy eduskunnan työskentelyn, jos kaikki lähes 80 valmisteilla olevaa kansalaisaloitetta saavat oman vuoronsa eduskunnan suuressa salissa. Valiokuntienkin työruuhka kasvaa melkoisesti. Taitaa olla demokratia melkoisessa murroksessa?
Ierikka
Videolla höystetty juttu vilkkaasta 9-tiestä! Hyvä että asia saa julkisuutta! Tarttis tehdä jotakin!
Tohmajärveläiset kauhistelevat vaarallista valtatieosuutta itärajalla. Yle 22.4.2013
Aamuhartaudessa kerrottiin saksalaisen teologin ja papin Dietrich Bonhoefferin ajatuksista, jotka johtivat siihen, että hänen kaulaansa pujotettiin vankilassa hirttosilmukka. Hän ei suostunut aikansa Saksan virallisen kirkon ja kansallissosialismin veljeilyyn – siis roistoiluun.
Bonhoeffer etsi kiihkeästi sitä, miten Kristus on läsnä tässä jumalattomassa maailmassa. Kaivankin esille Bonhoefferin kirjan ”Kirjeitä vankilasta” kerratakseni sitä. Pyrkivät nimittäin oman aikammekin profeetalliset kirjoitukset unohtumaan.
Aanuhartauden päätti Siionin virsien numero 173 ”Soi kiitosta virteni Herran”. Sen lauloi kauniisti Tellu & Suden aika.
Menin ikoninurkkaukseeni ja sytytin pyhän tulen sen eteen. Tein ristinmerkin, oikean käden peukalo, etusormi ja keskisormi yhteen liitettyinä, nimetön ja pikkurilli kämmenpohjaan painettuina. Tämän symbolin: Pyhä Kolminaisuus ja Jeesus Kristus on kokonaan Jumala ja ihminen.
Sitten käsi ensin otsaan, sitten rintaan ja sen jälkeen oikeaan olkaan ja sitten vasempaan. Samalla lausuin: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Eli siunaa Pyhä Salaisuus ajatukseni, mieleni ja käteni tahtoasia noudattamaan.
Radio siirtyi aamu-uutisiin. Kerrottiin, että Lauri Ihalainen ei hyväksy maahanmuuttajien käyttämistä työelämässä alipalkattuina. Hän puhui moraalikadosta. Ihalainen on valittu sosiaalidemokraattisten ihanteidensa mukaan kansanedustajaksi. Nähtäväksi jää, onko kristillisdemokraateissa samaa kristillistä mieltä kuin Ihalaisella – ja ennen häntä Bonhoefferilla.
Kiitos SA-kuvista.
Hyviä kuvia ja runsaasti myös Värtsilästä.
Hieman taitaa tekniikassa olla kapasiteettiongelmia, varmaan kun me kaikki Värtsin lukijat olemme juuri nyt niitten kimpussa 😉
Huomenna lauantaina 27.4. vietetään Kansallista veteraanipäivää. Ensimmäistä kertaa sitä vietettiin vuonna 1987. Päivä oli silloin osa Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Veteraanipäiväksi on nimetty 27.4., koska sinä päivänä v. 1945 päättyi Lapin sota. Se oli Suomen puolustusvoimien viimeisin sotapäivä. Saksalaiset joukot ajettiin Kilpisjärveltä Norjan puolelle.
Päivän tunnuslause on: ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”.
Keski-Karjalan kansallisen veteraanipäivän juhla on Tohmajärvellä Tietäväisen koululla klo 13. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.
Valtakunnallinen päätapahtuma on tänä vuonna Jyväskylässä.
Veteraanipäivä on virallinen liputuspäivä. Siis liput salkoon! Aihetta on!
Ierikka, sotainvali-isän poika
”…ei jätetä…ei unohdeta”. Kansallisen veteraanipäivän tunnus!
Veteraanipäivän aamun radiohartaudessa jätettiin ja unohdettiin veteraanit, vaikka nämä olivat rintamilla niin paljon muistaneet nuoriaan ja näiden nuoria, jotka nyt istuvat studiossa mikrofonin äärelle jutustelemaan siileistä ja muista tähän päivään vähemmän kuuluvista aiheista.
Miltä mahtoi tuntua veteraanista, kun hän kuunteli juhlapäivänsä aamuna, kuinka nuori mies kertoi nähneensä kuolleen ruumiin kerran elämänsä aikana. Se oli tapahtunut turvallisessa tilaisuudessa omaisen hautajaisten aikana, kun arkun kansi oli hetkeksi avattu?
Veteraani jäi assosiaation saatuaan miettimään, miltä tuntui, kun kaveri makasi verissään jalkojen juuressa. Hän taas oli säästynyt.
Toinen assosiaatio saattoi olla, kun nuori mies viisasteli puheessaan siilistä. Oltiin siilipuolustuksessa torjumassa vihollista, jotta maa voisi säilyttää vapautensa, myös sananvapauden.
Voisi Kirkon Tiedotuskeskus radion apuna toimiessaan vähän miettiä, onko jatkossa veteraanit jätettävä keinutuoleihinsa, pyörätuoleihinsa, keppiensä varaan tai hiljaisiin vuoteisiinsa vain assosiaatioiden varaan, kun he odottavat elämänleipää alkaneen aamun ja juhlapäivänsä sisällöksi.
Eivät tänä aamuna tunnistaneet sotilaspappiensa huolenpitoa, heidän jotka kranaattitulen alla ryömivät korsuun rohkaisemaan, kestämään, toivomaan…
Ei ole tässä kritiikissäni kysymys revanssihengestä, ei sodan ihannoimisesta, vaan niiden hengellisestä hoitamisesta, jotka ilman omaa syytään joutuivat sinne jonnekin.
Minä mieleni pahoitin niin, että piti radion aamuhartauden jälkeen sytyttää tuli nurkkaikonin eteen ja siinä rauhoittua.
Mutta nyt kävelen vakain askelin lipputangolle ja nostan kohti taivasta sinivalkoisen kiitoksen isänmaan vapaudesta toivoen samalla suurempaa viisautta Kirkon Tiedotuskeskukselle. Vuoden päästä voisi panna piispan puhumaan.
Ierikka
Mikseivät muutkin kirjoita? Minä kuitenkin muistutan tässäkin, että Leminrinteen hautausmaan siivoustalkoot ovat ke 7.5. klo 10 ja Kaustajärven to 8.5. klo 10. Luvassa nokipannukahvit/
makkaranpaistoa, voileipiä.
Ierikka
Seuraan tässä Sääperin rannalla jäätilannetta. Äitienpäivänä ovat verkot jo sulassa vedessä pyytämässä pulskia haukia ja ehkäpä jopa Sääperin kuhaa.
Anteeksi Eero-Matti. Linkitin liian hätäisesti toisaalle tämän saman Päivän kunnioituksen. Luin kommentit väärässä järjestyksessä, näin jälkiviisaasti huomatessani.
Minäkin tässä käytän mainospuheenvuoron;
Huomenna kirkonmenojen jälkeen n. klo 11 tempaisemme taas myyjäisten merkeissä. On piiroita ja vappuun sopivia leivonnaisia. Arpajaisetkin, kuten perinteenä on ollut. Tämä kaikki rippikoulusalin puolella. Seurakuntasaliin on katettu kirkkokahvit, joiden jälkeen lähetysjuhla samassa paikassa.
Talkooporukan puolesta; tervetuloa!
Täällä Jänisjoki-suulla Loitimon rannalla ensimmäiset hauet saatu katiskasta ,-jokihan on sula,mutta järvi jäässä.
Näin sotaveteraanien päivänä kaikki kunioitus heille, jotka kestivät.Kirjoitanpa tähän Yrjö Jylhän runon:
KOHTAUS METSÄSSÄ
Kiväärin piippu ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä.
Vain silmänräpäys, hyytävä hetki
ja pitkä kuin iankaikkisuus:
jok päättyy sult elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus?
On hällä oikeus tappaa, ja sulla-
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei voi hän vieraaksi majaas tulla:
hän on vihollinen.
Et tiedä, ken on hän, mistä
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta.
Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.
Tänään sunnuntaina 28.4. klo 10 kokoonnuttiin Värtsilän kirkossa pitkästä aikaa messuun. Johdantosanoissaan kirkkoherra mainitsi, että Kemien seurakunta/kirkkosali on remontissa. Siksi Värtsilässä.
Värtsilän kirkko on siis ”evakkokirkko”! Siihenhän täällä on totuttu – rajan asetuttua väärää paikka.
Seurakunta- ja kuntaliitoksen jälkeen ei voi mitenkään hyväksyä, että Värtsilän kirkko olisi jollain tavalla vain sijaispaikka, kun pääpaikka on remontissa.
Kyllä Värtsilän kirkon kunto, huolto, ylläpitokustannukset ja käyttö on nyt saatava läpivalaisuun. Tarvittaessa on perustettava Värtsilän kirkkoyhdistys, ellei sitten Värtsilän Pitäjäyhdistys repeä myös kirkon suuntaan. Säätiö olisi ihannetapaus. Sen tuloilla voitaisiin tukea Tohmajärven seurakuntaa merkittävästi. Mutta kevyempikin organisaatiomuoto voi olla suureksi avuksi.
Miten paljon lienee pohjarahaa sillä tilillä,johon maksoimme, kun Tikan perilliset pitivät kirkon kunnostusmenojen kattamiseksi musiikkitilaisuuden kirkossamme?
Tohmajärven seurakunnalla ovat kiinteistömenot varsin suuret. Säästöt ovat perusteltuja. Mutta Värtsilän kirkon osuus säästöistä on kyllä syytä tarkoin tutkia. Eikä tässäkään ole tarkoitus vain hutkia.
Minä kirjoitan L.E.Uskin muistoa kunnioittaen. Hän ei hävennyt kerjäämistä. En kyllä minäkään. Kirjoitan kokemuksesta.
Tarviis tehä jotain! Oletteko samaa mieltä, Värtsin lukijat sekä varsinkin entiset ja nykyiset värtsiläiset?
Ierikka
Ennen sanottiin, että kirkko on keskellä kylää. Nyt kun
kuntaliitoksia tehdään vauhdilla, liitetään samalla
seurakunnat ja saman kunnan alueelle jää useita seurakuntia/
kirkkorakennuksia.
Miten näissä liitoksissa määräytyy esim. kirkollisvero- ja
yhteisöverotulon jakaminen lakkautetuille seurakunnille?
Meneekö siitä valtaosa emoseurakunnalle ja muut saavat
vain rippeet?
Minusta kirkko on myös yksi historiallinen ja matkailullinen
kohde kussakin kunnassa/ kylässä. Niihin käydään tutustumassa
kun tullaan vaikkapa omaisten haudalle pitkienkin matkojen
päästä. Ei ole kenenkään etu, että kirkkorakennukset pääsevät
huonoon kuntoon ja rapistuvat. Eihän kunnan ja seurakunnan
rajat tarvitsisi välttämättä olla samat.
Sieltä kulttuuripuolelta täytyisi voida lohkaista jotain
myöös kirkoille, eikä vain rakentaa uusia suuria
taidekeskuksia. Sinne Arhinmäen puoleen täytyisi kääntyä myös.
Kirkossa ollaan tiettävästi sitä mieltä, ettei seurakuntia ole pakko yhdistää uusien kuntarajojen mukaisesti.
Tulevaisuudessa seurakuntien elämä tulee yhä enemmän hahmottumaan messun ympärille. Diakonia, lähetys ja opetus saavat siitä voimansa ja muotonsa. Senvuoksi kirkkoja ei pidä päästää rappeutumaan.
Itse tunnen syyllisyyttä, kun en osannut osaltani vaikuttaa siihen, että Värtsilän seurakunnasta olisi tullut Värtsilän kappeliseurakunta osana Tohmajärven seurakuntaa. Sellainen on esimerkiksi Savonlinnan seurakuntaan liitetty Punkaharjun entinen seurakunta. Savonlinnan yksi pappi toimii kappeliseurakunnan osa-aikaisena pappina. Pappien työnjakokirjassa voidaan määritellä kappeliseurakunnan pappistyö.
Kappeliseurakunnassa voidaan sitten aktivoida seurakuntalaisia, kun tuntee toimivansa tutussa yhteisössä.
Ierikka
Värtsilän kirkon messusta riensimme Joensuuhun, missä vuoden nuorisoseura Motora juhli 45 vuottaan. Juhlakonsertissa tanssi 11 eri ryhmää. Ne oli muodostettu ikäluokittain 3-18 vuoteen, ja lisäksi yhden ryhmän tanssijat olivat yli 18-vuotiaita ”konkareita”.
Karelia-sali täyttyi päivän aikana kaksi kertaa viimeistä sijaa myöten. Tansijoiden iloisen ja tasokkaan meiningin teki mahdolliseksi kymmenenien aikuisten vapaaehtoinen talkootyö.
Motoran työ on todellista kulttuurityötä Joensuussa. Sillä on myös maakunnalista ulottuvuutta, jopa yli maakuntarajojen.
Jos olisin ”Pakko tanssia” -TV-ohjelman tuomari, niin hihkuisin, että se oli ”mieletöntä”. Tyydyn vain toteamaan: Uskomatonta! Että tällaista saa katsella Joensuussa, Pohjois-Karjalassa, sitä pitää arvostaa. Siitä pitää kiittää!
Erityisen suurta iloa meille tuotti meidän Eetu-pojan tanssi. Pojat voivat harrastaa muutakin kuin jääkiekkoa!
Ierikka
Olin myöskin katsomassa Motoran tansseja. Olihan siellä mukana tyttäreni ”vähän yli 18.v”-sarjassa ja tyttärentyttäreni melko pienten ryhmässä. On se niin huikeaa nähtävää. Esim. pikkupojille on juuri sellaista, jota he haluavat tehdä. Kun on ollut mukana nuorena esim. kansantanhuissa, kyllä jaksaa kiinnostaa.
Terveisiä Värtsilän koululta! Kultaakin kalliimpi kouluavustajamme Vuokko on ansiokkaasti ollut viestin viejänä Värtsin ja koulun välillä. Siitä Vuokolle iso kiitos. On ollut mukavaa lukea myös lukijoiden kommentteja kouluasioissa. Iso kiitos myös kommentoijille!
Värtsilän koululla toimii kierrätyspiste. Olen ilolla havainnut, että se on kovassa käytössä. Kierrätyspisteen yhteydessä on myös koulun sekajäteastia. Liekö puutteellinen merkintä syynä siihen, että osa kyläläisistä on tuonut omia talousjätteitään koulun jäteastiaan. Tämä sekajäteastia on siis vain koulun, eli tämän astian jätemaksun maksajan, käyttöön. Olen pyytänyt astiaan selvemmät merkinnät, ettei väärinymmärryksiä ja-käytöksiä tapahtuisi.
Mutta se pahvi- lasi- jne. jätteen kierrätyspiste on siis luonnollisesti kaikkien käytössä. Vanhaa television ympäristöohjelmaa lainatakseni: On hienoa, että kierrätys toimii. Näin maailma pelastuu!!
Hyvää ja lämmintä kevättä kaikille lukijoille.
Mahtuuko paperia liiteriin?
Kyllä mahtuu,tyhjennettiin keväällä.Kiitoksia Värtsin Takojat
Minäkin siirryin viimeviikolta tälle viikolle.
Erkille kuntaliitoksesta: Ei Tohmajärvi ole ainakaan tällä
hetkellä Joensuuhun liitettävien kuntien joukossa, vaan se
on menossa Keski- Karjalaan kuten puolikas Rääkkylää.
Kuntaliitosselvitykset ovat täydessä vauhdissa ja Joensuuhun
kaavailevat Liperiä, Polvijärveä, Outokumpua ja Kontiolahtea.
Mahdollisesti mukaan tulisi osa Rääkkylää.
Nähtäväksi jää, ottaako Joensuu avosylin vastaan rapakunnossa
olevia kuntia, kuten Liperi on. Joensuukaan ei ole tällä
hetkelä kovin hyvässä jamassa, mutta niillä on tilinpäätöksessä
varaumia. Joensuulla on sijoituksia, jotka hyvinä vuosina
tuottavat kunnan kassaan.
Tänään on kirjan ja ruusun päivä.
Torstaina 25.4.2013 klo 18-20 on Ukri
ry:n järjestämä omakustannematinea
Joensuun pääkirjaston Muikku salissa.
Olemme saaneet nauttia Värtsissäkin
monista kirjaesittelyistä kuin myös
Värtsin väen kirjoituksista ja kommenteista.
Eiköhän tässä liene ruusun paikka!
Maija-Liisalle! Minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin, että muutamat Tohmajärven luottamushenkilötkin hinkuvat Tohmajärveä Joensuuhun. Suven suuhun siinä männään, jos niin tapahtuu.
Jos on pakko johonkin mennä, niin sitten Kiteeseen. Siellä on kirkasta!
Ierikka
Kirjan ja Ruusun päivän lisäksi tällä viikolla vietetään valtakunnallista lukemisen teemaviikkoa kouluissa ja kirjastoissa.
Lukuviikon 2013 teemana on miksi kirjat ovat tärkeitä: Mitä kirjat merkitsevät nuorille? Miksi lukemiseen tulisi kannustaa? Minkälaisia ovat lasten ja nuorten lempikirjat ja -hahmot, mitä he ajattelevat lukemisesta?
Tähän sopinee lainata pätkä nuorille osoitetusta kirjoituksesta, joka julkaistiin Laatokka-lehdessä 12.9.1907 eli lähes sata vuotta sitten:
”Jos mikään, niin nykyaika tarwitseisi itsetietoista ja walistunutta woimaa. Ehdottaisin siis, että jokaisen sattuwan tilaisuuden käyttäisitte tarkoin tietowarastonne kartuttamiseen, että teistä warttuisi sellaisia kelpo kansalaisia, jotka pystyisiwät omintakeisesti asioita arwostelemaan. Seuratkaa tarkoin aikaa lukemalla sanomalehtiä joita nykyään tulee melkein joka taloon ja jos aikaa on, pistäytykää lukutupaan. Ja entäpäs sitten kirjasto, jossa kaapin hyllyt notkuilevat kirjojen painosta, sieltä olette warmasti saawa arwokasta ja hyödyllistä ajan huwia.”
Lapsi tulee loppuviikoksi luokseni hoitoon, joten
satukirjamaraton alkaa tänään iltasaduilla. Mkäpä
sen mukavampaa! Ovat sadutkin paljon muuttuneet
minun lapsuudestani.
Kävin tiistaina 23.4. Leminrinteen hautausmaalla. Minä niin mieleni pahotin, kun portit olivat selkosen selällään. Niiden pitää olla kiinni kertomasta siitä, että he ovat päässeet rauhaan.
Portit avataan silloin, kun mennään sisäpuolelle ja avataan, kun tullaan takaisin tähän rauhattomaan maailmaan.
Kaustajärven hautausmaan portti oli kiinni. Kun menin siitä sisäpuolelle, tunsin tulleeni rauhan paikkaan. Ja kun autoon palatakseni suljin portin, olin jotenkin toisenlainen.
Porttien sulkemisella ja niiden avaamisella on tärkeä merkitys, mistä tavasta on pidettävä kiinni. Asiaa voi hoitaa myös satunnainen kulkija. Portin avaaminen ja sulkeminen ovat kuin hartaushetki kaiken maailman koheltamisen keskellä.
Jos seurakunta ei tätä hartaushetkeä järjestä, voi sen järjestää itselleen kuka tahansa ja siten hiljentyä hetkeksi elämän ja kuoleman tosiasioiden äärellä.
Ierikka
Merikotkan pesässä yksi poikanen. http://www.eenet.ee/EENet/saunja.html
Tällä viikolla on jännitetty jääkiekon ja lentopallon Suomen mestaruuksien puolesta. Kansa on ollut ihan – mielettömän – hullaantunutta. Ihan niinkuin Euroopan jalkopallokentilläkin.
Kaivoin hyllystäni rakkaan kirjan. Olen saanut sen pappisurani ensimmäisen rippikoululeirin nuorilta Hämeenlinnassa. Konfirmaatio oli 20.6.1964. Kirjan lopussa ovat nuorten allekirjoitukset ja niiden jälkeen heidän Jeesukselta lainaamansa sana:
”Rauhan minä jätän teille; minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa – Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö.”
En kuitenkaan poiminut kirjaa hyllystä tuon takia, vaan lukiakseni siitä rukouksen ”Yöllinen jalkapallo-ottelu”. Siitä muutamia otteita:
”…juhlamenojen yliohjaaja oli antanut merkin jumalanpalveluksen aloittamisesta ja vaikuttava liturgia sujui kommelluksitta. Valkea pallo lensi liturgilta toiselle ikään kuin kaikki olisi yksityiskohtaisesti ollut etukäteen valmistettua…jokainen teki tehtävänsä juuri sillä paikalla missä oli…jokainen tiesi, että hän tarvitsi kaikkia muita, pallo eteni vähitellen mutta varmasti ja kun se oli kokenut joka ainoan pelaajan ponnistelun ja yhdistänyt kaikkien yhdentoista pelaajan sydämen, hengähti joukkue helpotuksesta ja merkitsi maalin… Herra, ei se paikka ole tärkeä, mikä minulla on, vaan se, miten täydellisesti ja kokonaan sen täytän. On yhdentekevää, olenko edessä vai takana, kunhan vain olen äärimmilleen sitä mitä minun pitää olla…Suo tämän erän, jonka me yhdessä veljieni kanssa pelaamme, olla se väkevä jumalanpalvelus, jota sinä meiltä odotat, niin että kun sinun viimeisin vihellyksesi katkaisee elämämme meidät olisi valittu taivaan voittopalkintoa saamaan.”
(Michel Quoist, Rukouksia elämän arjesta, ss.120-123)
EMIL ZATOPEK
Elokuvateatteri Tapiossa istuin kolmesti
Helsingin olympialaiset.
Analysoin Zatopekin juoksutyylin.
Eräänä iltana koulun jälkeen
hänen rullaavat askeleensa siirtyivät jalkoihini
kuin olisin saanut alleni siivet.
Kukkarooni arkistoin lehtileikkeen.
Esikuvani kertoi siinä rukoilevansa
lähtölaukasta odottaessaan.
Kun monesti luettu paperi kului pois,
jäi syvälle mieleen Zatopekin testamentti,
voittajan seppele.
(Seppeleen aika, s.5)
Ierikka
Jatkanpa juoksuajoista. Olen ihmetellyt muutaman päivän Ellinooran käyttäytymistä. Hän heittäytyy maahan monta kertaa päivässä ja alkaa nuolla takapäätään. Pitää varoa, ettei sitten hipaiset naamaani.
En sitä sen enempää empinyt enkä Ellinooraakaan rapsuttanut ja lempinyt. Sitten ihan muissa mietteissä tarkistin lehdistä, milloin tulee TV:sta seuraava ”Hakekaa kätilö”. Aivoissa assosiaation tuloksena nousi aivoitus.
Soitin Tassupihan Kenneliin Tampereelle ja kerroin terveisiä Ellinooralta. Samalla arvelin ihan arasti, ettei vain ole juoksuaika. ”Hetkinen”, vastasi Leila, ”katsotaan kalenterista! — Joopa, joo, edellinen juoksuaika on ollut syksyllä.” Hän viivytteli hetken ja ilmoitti tarkan päivämäärän. ”Ai, ettäkö sellainen on muistikirjaasi merkitty!” ällistelin äimeissäni. ”Joopa, joo, kyllä ne Ellin tiedot ovat tallella”.
Nyt on siis Ullukassa valmentajalla vaikeaa. On etsittävä Ellinooran vaipat, jos niitä on jäänyt jäljelle viime syksystä tai jos ovat tulleet mukaan ”talvimökiltä”. Pakko on hälyttää hätään perheen hallitus. Ja sitä ennen varmuuden vuoksi kääriä matot lattialta.
On tämä valmentajan vaiva kovaa!
Ierikka
Eilen tuli telkkarista ohjelma amerikkalaisesta Jesse
Owenista, joka voitti neljä kultaa Berliinin Olympialaisissa
vuonna 1936. Mustan miehen voitto raivostutti Hitleriä,
mutta vähemmän kuin jos juutalainen olisi voittanut.
Ei Jesse Owenia juhlittu myöskään kotimaansa kamaralla.
Hän joutui ansaitsemaan perheelleen elantoa juoksemalla
kilpaa hevostenkin kanssa.
Asiasta yheksänteen….
Eipä sitä nuorena arvannut kuinka usein
iän karttuessa joutuu turvautumaan lääkärin apuun.
Terveyskeskuspalvelut Niinivaaralla ovat pelannet
kiitettävästi, ainakin toistaiseksi. Aina sinnekään
pääsy ei ole mahdollista, mutta onneksi näin kaupunki-
paikoissa on yksityislääkäreitäkin tarjolla hädän
hetkellä.
Vaikka kardiologi xx ei (luultavasti) luekkaan
Värtsiä, niin haluan silti kertoa, että tapasin tänään
lääkärin jota kiittelin poistuessani sanoen että
”minulla oli aika lääkärille, mutta tapasinkin lääkärin jolla
oli aikaa minulle!”
Poistuin potilashuoneesta hyvillä mielin, mutta kassalla
pyöreä laskun summa hieman kirpaisi.
*
Tällä hetkellä on telkkarissa menossa eduskunnan
kyselytunti. Ministeri Risikko on ”kyselypommituksen”
kohteena eläkeläisten terveydenhuollon kustannuksista.
Seurasin Tellen mainitsemaa eduskunnan kyselytuntia. Melkoista jankkaamista se taas oli, niinkuin on lähes aina ollut.
Mutta sitten alkoi todellinen keskustelu, kun eduskunta paneutui – siis paneutui – Suomen historian ensimmäiseen kansalaisaloitteeseen, jossa esitetään turkistarhauksen kieltämistä.
Luottamukseni kansanedustajien tieto- ja taitotasoon nousi merkittävästi. Sain seurata asiallista ja paljon perustietoa sisältävää debattia. Olisin ollut kauemminkin ruudun äärellä, esimerkiksi siitä syystä, onko Soini keskustelun jatkossa laskenut tason pelkäksi politikoinniksi.
Tällä hetkellä oma mielipiteeni heiluu kuin koivu kevättuulessa, koivu jossa ei ole vielä vihreitä lehtiä. Odotan vihreää kesätuulta.
Kukaan ei ole vielä nostanut esille kysymystä, miten käy eduskunnan työskentelyn, jos kaikki lähes 80 valmisteilla olevaa kansalaisaloitetta saavat oman vuoronsa eduskunnan suuressa salissa. Valiokuntienkin työruuhka kasvaa melkoisesti. Taitaa olla demokratia melkoisessa murroksessa?
Ierikka
Videolla höystetty juttu vilkkaasta 9-tiestä! Hyvä että asia saa julkisuutta! Tarttis tehdä jotakin!
Tohmajärveläiset kauhistelevat vaarallista valtatieosuutta itärajalla. Yle 22.4.2013
http://yle.fi/uutiset/tohmajarvelaiset_kauhistelevat_vaarallista_valtatieosuutta_itarajalla/6585522?autoplay=true
Bonhoeffer ja Ihalainen – tänä aamuna radiossa.
Aamuhartaudessa kerrottiin saksalaisen teologin ja papin Dietrich Bonhoefferin ajatuksista, jotka johtivat siihen, että hänen kaulaansa pujotettiin vankilassa hirttosilmukka. Hän ei suostunut aikansa Saksan virallisen kirkon ja kansallissosialismin veljeilyyn – siis roistoiluun.
Bonhoeffer etsi kiihkeästi sitä, miten Kristus on läsnä tässä jumalattomassa maailmassa. Kaivankin esille Bonhoefferin kirjan ”Kirjeitä vankilasta” kerratakseni sitä. Pyrkivät nimittäin oman aikammekin profeetalliset kirjoitukset unohtumaan.
Aanuhartauden päätti Siionin virsien numero 173 ”Soi kiitosta virteni Herran”. Sen lauloi kauniisti Tellu & Suden aika.
Menin ikoninurkkaukseeni ja sytytin pyhän tulen sen eteen. Tein ristinmerkin, oikean käden peukalo, etusormi ja keskisormi yhteen liitettyinä, nimetön ja pikkurilli kämmenpohjaan painettuina. Tämän symbolin: Pyhä Kolminaisuus ja Jeesus Kristus on kokonaan Jumala ja ihminen.
Sitten käsi ensin otsaan, sitten rintaan ja sen jälkeen oikeaan olkaan ja sitten vasempaan. Samalla lausuin: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Eli siunaa Pyhä Salaisuus ajatukseni, mieleni ja käteni tahtoasia noudattamaan.
Radio siirtyi aamu-uutisiin. Kerrottiin, että Lauri Ihalainen ei hyväksy maahanmuuttajien käyttämistä työelämässä alipalkattuina. Hän puhui moraalikadosta. Ihalainen on valittu sosiaalidemokraattisten ihanteidensa mukaan kansanedustajaksi. Nähtäväksi jää, onko kristillisdemokraateissa samaa kristillistä mieltä kuin Ihalaisella – ja ennen häntä Bonhoefferilla.
Ierikka, havainnoitsija, vaan ei poliitikko
Käykääpä tutkimassa ja tutustumassa
http://sa-kuva.fi/
Löytyy paljon mielenkiintoisia kuvia esim. Värtsilästä ym..
Ovat vielä vapaasti lähdetiedot mainiten käytettävissäkin.
Löytyy kuva, jossa kuvatekstinä
Sotamarsalkka on saanut kukkia eräältä lotalta Kaurilassa 18.7.1941
Kaurila 1941.07.18
http://sa-kuva.fi/static/04/97/80497_r500.jpg
Kiitos SA-kuvista.
Hyviä kuvia ja runsaasti myös Värtsilästä.
Hieman taitaa tekniikassa olla kapasiteettiongelmia, varmaan kun me kaikki Värtsin lukijat olemme juuri nyt niitten kimpussa 😉
Huomenna lauantaina 27.4. vietetään Kansallista veteraanipäivää. Ensimmäistä kertaa sitä vietettiin vuonna 1987. Päivä oli silloin osa Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Veteraanipäiväksi on nimetty 27.4., koska sinä päivänä v. 1945 päättyi Lapin sota. Se oli Suomen puolustusvoimien viimeisin sotapäivä. Saksalaiset joukot ajettiin Kilpisjärveltä Norjan puolelle.
Päivän tunnuslause on: ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta”.
Keski-Karjalan kansallisen veteraanipäivän juhla on Tohmajärvellä Tietäväisen koululla klo 13. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.
Valtakunnallinen päätapahtuma on tänä vuonna Jyväskylässä.
Veteraanipäivä on virallinen liputuspäivä. Siis liput salkoon! Aihetta on!
Ierikka, sotainvali-isän poika
”…ei jätetä…ei unohdeta”. Kansallisen veteraanipäivän tunnus!
Veteraanipäivän aamun radiohartaudessa jätettiin ja unohdettiin veteraanit, vaikka nämä olivat rintamilla niin paljon muistaneet nuoriaan ja näiden nuoria, jotka nyt istuvat studiossa mikrofonin äärelle jutustelemaan siileistä ja muista tähän päivään vähemmän kuuluvista aiheista.
Miltä mahtoi tuntua veteraanista, kun hän kuunteli juhlapäivänsä aamuna, kuinka nuori mies kertoi nähneensä kuolleen ruumiin kerran elämänsä aikana. Se oli tapahtunut turvallisessa tilaisuudessa omaisen hautajaisten aikana, kun arkun kansi oli hetkeksi avattu?
Veteraani jäi assosiaation saatuaan miettimään, miltä tuntui, kun kaveri makasi verissään jalkojen juuressa. Hän taas oli säästynyt.
Toinen assosiaatio saattoi olla, kun nuori mies viisasteli puheessaan siilistä. Oltiin siilipuolustuksessa torjumassa vihollista, jotta maa voisi säilyttää vapautensa, myös sananvapauden.
Voisi Kirkon Tiedotuskeskus radion apuna toimiessaan vähän miettiä, onko jatkossa veteraanit jätettävä keinutuoleihinsa, pyörätuoleihinsa, keppiensä varaan tai hiljaisiin vuoteisiinsa vain assosiaatioiden varaan, kun he odottavat elämänleipää alkaneen aamun ja juhlapäivänsä sisällöksi.
Eivät tänä aamuna tunnistaneet sotilaspappiensa huolenpitoa, heidän jotka kranaattitulen alla ryömivät korsuun rohkaisemaan, kestämään, toivomaan…
Ei ole tässä kritiikissäni kysymys revanssihengestä, ei sodan ihannoimisesta, vaan niiden hengellisestä hoitamisesta, jotka ilman omaa syytään joutuivat sinne jonnekin.
Minä mieleni pahoitin niin, että piti radion aamuhartauden jälkeen sytyttää tuli nurkkaikonin eteen ja siinä rauhoittua.
Mutta nyt kävelen vakain askelin lipputangolle ja nostan kohti taivasta sinivalkoisen kiitoksen isänmaan vapaudesta toivoen samalla suurempaa viisautta Kirkon Tiedotuskeskukselle. Vuoden päästä voisi panna piispan puhumaan.
Ierikka
Mikseivät muutkin kirjoita? Minä kuitenkin muistutan tässäkin, että Leminrinteen hautausmaan siivoustalkoot ovat ke 7.5. klo 10 ja Kaustajärven to 8.5. klo 10. Luvassa nokipannukahvit/
makkaranpaistoa, voileipiä.
Ierikka
Seuraan tässä Sääperin rannalla jäätilannetta. Äitienpäivänä ovat verkot jo sulassa vedessä pyytämässä pulskia haukia ja ehkäpä jopa Sääperin kuhaa.
Päivän kunniaksi http://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ
Anteeksi Eero-Matti. Linkitin liian hätäisesti toisaalle tämän saman Päivän kunnioituksen. Luin kommentit väärässä järjestyksessä, näin jälkiviisaasti huomatessani.
Minäkin tässä käytän mainospuheenvuoron;
Huomenna kirkonmenojen jälkeen n. klo 11 tempaisemme taas myyjäisten merkeissä. On piiroita ja vappuun sopivia leivonnaisia. Arpajaisetkin, kuten perinteenä on ollut. Tämä kaikki rippikoulusalin puolella. Seurakuntasaliin on katettu kirkkokahvit, joiden jälkeen lähetysjuhla samassa paikassa.
Talkooporukan puolesta; tervetuloa!
Täällä Jänisjoki-suulla Loitimon rannalla ensimmäiset hauet saatu katiskasta ,-jokihan on sula,mutta järvi jäässä.
Näin sotaveteraanien päivänä kaikki kunioitus heille, jotka kestivät.Kirjoitanpa tähän Yrjö Jylhän runon:
KOHTAUS METSÄSSÄ
Kiväärin piippu ja silmää kaksi
sua väijyvät rävähtämättä,
sinä surmanliekin laukaisijaksi
kohotat kättä.
Vain silmänräpäys, hyytävä hetki
ja pitkä kuin iankaikkisuus:
jok päättyy sult elon partioretki,
joko metsään maatuvat luus?
On hällä oikeus tappaa, ja sulla-
mut mistä saitte sen oikeuden?
Ei voi hän vieraaksi majaas tulla:
hän on vihollinen.
Et tiedä, ken on hän, mistä
et tiedä hänestä muuta,
kuin että käy joku ihmisistä
päin pistoolinsuuta.
Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
ja toista jossakin kaivataan.
Tänään sunnuntaina 28.4. klo 10 kokoonnuttiin Värtsilän kirkossa pitkästä aikaa messuun. Johdantosanoissaan kirkkoherra mainitsi, että Kemien seurakunta/kirkkosali on remontissa. Siksi Värtsilässä.
Värtsilän kirkko on siis ”evakkokirkko”! Siihenhän täällä on totuttu – rajan asetuttua väärää paikka.
Seurakunta- ja kuntaliitoksen jälkeen ei voi mitenkään hyväksyä, että Värtsilän kirkko olisi jollain tavalla vain sijaispaikka, kun pääpaikka on remontissa.
Kyllä Värtsilän kirkon kunto, huolto, ylläpitokustannukset ja käyttö on nyt saatava läpivalaisuun. Tarvittaessa on perustettava Värtsilän kirkkoyhdistys, ellei sitten Värtsilän Pitäjäyhdistys repeä myös kirkon suuntaan. Säätiö olisi ihannetapaus. Sen tuloilla voitaisiin tukea Tohmajärven seurakuntaa merkittävästi. Mutta kevyempikin organisaatiomuoto voi olla suureksi avuksi.
Miten paljon lienee pohjarahaa sillä tilillä,johon maksoimme, kun Tikan perilliset pitivät kirkon kunnostusmenojen kattamiseksi musiikkitilaisuuden kirkossamme?
Tohmajärven seurakunnalla ovat kiinteistömenot varsin suuret. Säästöt ovat perusteltuja. Mutta Värtsilän kirkon osuus säästöistä on kyllä syytä tarkoin tutkia. Eikä tässäkään ole tarkoitus vain hutkia.
Minä kirjoitan L.E.Uskin muistoa kunnioittaen. Hän ei hävennyt kerjäämistä. En kyllä minäkään. Kirjoitan kokemuksesta.
Tarviis tehä jotain! Oletteko samaa mieltä, Värtsin lukijat sekä varsinkin entiset ja nykyiset värtsiläiset?
Ierikka
Ennen sanottiin, että kirkko on keskellä kylää. Nyt kun
kuntaliitoksia tehdään vauhdilla, liitetään samalla
seurakunnat ja saman kunnan alueelle jää useita seurakuntia/
kirkkorakennuksia.
Miten näissä liitoksissa määräytyy esim. kirkollisvero- ja
yhteisöverotulon jakaminen lakkautetuille seurakunnille?
Meneekö siitä valtaosa emoseurakunnalle ja muut saavat
vain rippeet?
Minusta kirkko on myös yksi historiallinen ja matkailullinen
kohde kussakin kunnassa/ kylässä. Niihin käydään tutustumassa
kun tullaan vaikkapa omaisten haudalle pitkienkin matkojen
päästä. Ei ole kenenkään etu, että kirkkorakennukset pääsevät
huonoon kuntoon ja rapistuvat. Eihän kunnan ja seurakunnan
rajat tarvitsisi välttämättä olla samat.
Sieltä kulttuuripuolelta täytyisi voida lohkaista jotain
myöös kirkoille, eikä vain rakentaa uusia suuria
taidekeskuksia. Sinne Arhinmäen puoleen täytyisi kääntyä myös.
Kirkossa ollaan tiettävästi sitä mieltä, ettei seurakuntia ole pakko yhdistää uusien kuntarajojen mukaisesti.
Tulevaisuudessa seurakuntien elämä tulee yhä enemmän hahmottumaan messun ympärille. Diakonia, lähetys ja opetus saavat siitä voimansa ja muotonsa. Senvuoksi kirkkoja ei pidä päästää rappeutumaan.
Itse tunnen syyllisyyttä, kun en osannut osaltani vaikuttaa siihen, että Värtsilän seurakunnasta olisi tullut Värtsilän kappeliseurakunta osana Tohmajärven seurakuntaa. Sellainen on esimerkiksi Savonlinnan seurakuntaan liitetty Punkaharjun entinen seurakunta. Savonlinnan yksi pappi toimii kappeliseurakunnan osa-aikaisena pappina. Pappien työnjakokirjassa voidaan määritellä kappeliseurakunnan pappistyö.
Kappeliseurakunnassa voidaan sitten aktivoida seurakuntalaisia, kun tuntee toimivansa tutussa yhteisössä.
Ierikka
Värtsilän kirkon messusta riensimme Joensuuhun, missä vuoden nuorisoseura Motora juhli 45 vuottaan. Juhlakonsertissa tanssi 11 eri ryhmää. Ne oli muodostettu ikäluokittain 3-18 vuoteen, ja lisäksi yhden ryhmän tanssijat olivat yli 18-vuotiaita ”konkareita”.
Karelia-sali täyttyi päivän aikana kaksi kertaa viimeistä sijaa myöten. Tansijoiden iloisen ja tasokkaan meiningin teki mahdolliseksi kymmenenien aikuisten vapaaehtoinen talkootyö.
Motoran työ on todellista kulttuurityötä Joensuussa. Sillä on myös maakunnalista ulottuvuutta, jopa yli maakuntarajojen.
Jos olisin ”Pakko tanssia” -TV-ohjelman tuomari, niin hihkuisin, että se oli ”mieletöntä”. Tyydyn vain toteamaan: Uskomatonta! Että tällaista saa katsella Joensuussa, Pohjois-Karjalassa, sitä pitää arvostaa. Siitä pitää kiittää!
Erityisen suurta iloa meille tuotti meidän Eetu-pojan tanssi. Pojat voivat harrastaa muutakin kuin jääkiekkoa!
Ierikka
Olin myöskin katsomassa Motoran tansseja. Olihan siellä mukana tyttäreni ”vähän yli 18.v”-sarjassa ja tyttärentyttäreni melko pienten ryhmässä. On se niin huikeaa nähtävää. Esim. pikkupojille on juuri sellaista, jota he haluavat tehdä. Kun on ollut mukana nuorena esim. kansantanhuissa, kyllä jaksaa kiinnostaa.