SIIHEN AIKAAN KUN ÄITI SAIPPUAA KEITTI
Lapsuudessani siellä viisikymmentäluvulla Kaustajärvelläkin joka talossa teurastuksen jälkeen keitettiin sisälmysrasvoista, suolista ja luista saippuaa. Näin myös meidän kotona äitini saippuaa keitti ja sitä kutsuttiin nimellä maakeittosaippua. En siltä ajalta keittämisen tapahtumaa kovin hyvin muista kun äitini hääti minut keittopaikalta pois. Hyvä oli, että hääti sillä saippuan valmistukseen tarvittava lipeäkivi on vahvasti syövyttävää emästä. Pikkupojan käsi olisi aivan varmasti jossakin välissä lipeään koskenut ja siitä vamman sormiinsa saanut.
Saippuan keittäminen aloitettiin laittamalla isoon rautapataan vettä ja sisälmysrasvat ja sen semmoiset. Sitten tuli alle ja keitos kiehumaan. Jossakin välissä keittämisen aloituksen jälkeen lisättiin sinne lipeä ja kun saippuoituminen oli tapahtunut viimeiseksi suolaa. Sitten saippuapadan alta tuli pois ja liemet jäähtymään. Jäähtymisen aikana saippua kohosi pintaan, sitten se seuraavana päivänä leikattiin paloiksi ja nostettiin ne saippuapalat laudan päälle kuivumaan. Lauta sijoitettiin saippuan kuivumisen ajaksi varmaankin saunan eteiseen tai vastaavaan varastotilaan. Saippuan alle jäänyt loppuliemi oli jotakin suopaa, jonka käytöstä pesutarkoituksiin siitä minulla ei ole muistikuvaa.
Elämä kuljettaa meitä ihmisiä ja eräiden vaiheiden jälkeen olinkin Suhmurassa Heini ja Juha Kultasen tilalla palstaviljelijänä. Valkosipulien noston aikoihin tai hieman myöhemmin syyskuussa Heini kysyi ”oletko nähnyt saippuan keittämistä ja mistä siihen löytäisi ohjeet”. Kerroin sen, jotta kotona ennen vanhaan äitini sitä keitti teurastuksen jälkeen. Joten nähnyt olen mutta muista en juurikaan kuinka se tehtiin. ”Heini kysyi voisitko etsiä ohjetta miten saippuaa tehdään ja lisäsi kun hän tekee kokopäiväistä työtä Joensuussa ja vielä on iltaisin kotona elukoitten ruokkimista ja muuta kotityötä niin aika ei kaikkeen riitä. Heillä teurastetaan kohta pari villisikaa ja lampaita eikä sisälmysrasvoille ole kysyntää. Hän haluaisi valmistaa siitä saippuaa ja on lukenut atooppisesta ihottumasta kärsivien ihmisten ihon sietävän lisäaineetonta saunasaippuaa paremmin kuin muita saippuoita. Heini kertoi tulleensa entistä herkemmäksi kaupan saippuoiden lisäaineisiin iho ei tykkää niistä saippuoista.”
Tästä alkoi saippuankeitonohjeen etsintä ja apu löytyi KEITTOTAITO kirjasta vuodelta 1962. Jäljennän ohjeen tähän teidän iloksi jos vaikka ne hirvenmetsästäjät innostuisivat tekemään hirvisaippuaa kotikäyttöön ja myymään peijaisissaan.
SAIPPUAN VALMISTUS
2 kg rasvoja
0,5 kg lipeäkiveä ( kaupasta tuote nimeltä Viemäri rae eli Natriumhydroksidi )
10 l vettä
kourallinen suolaa
tai
4 kg suolia ja rasvoja
4 kg luita
2,5 kg lipeää
30 litraa vettä
Jos käyttää suolia ne halkaistaan ja pestään puhtaiksi ja liotetaan vedessä haju pois ennen keittoa.
Vain puhtaista rasvoista saadaan hyvää saippuaa.
Rasvoja keitetään puolituntia rautapadassa vähässä vedessä. Sen jälkeen lisätään loput vedestä, johon lipeäkivi on liuotettu. Annetaan kiehua 3–4 tuntia eli kunnes seos juoksettuu. On varottava kuohumista. Kun seos on juoksettunut, lisätään suola ja seoksen annetaan kiehua jonkin aikaa, jolloin saippua nousee pinnalle ja kokoutuu. Sen jälkeen saippua nostetaan toiseen astiaan jäähtymään. Seuraavana päivänä se leikataan palasiksi ja samalla tarkastetaan, onko se hyvää. Jos se tuntuu liian rasvaiselta, voidaan se sulattaa ja lisätä siihen veteen liuotettua lipeäkiveä. Jos se taas näyttää lipeäiseltä, sulatetaan se runsaan veden kanssa, annetaan kiehahtaa ja jäähdytetään. Pataan jäänyttä suopaa voidaan käyttää karkeampaan, esim. sementtilattioiden pesuun.
HUOMAA Natriumhydroksidi kaadetaan aina veteen, ei toisin päin silloin se kiehuu ja roiskuu päälle. Lipeää neutralisoidaan etikalla. Liitän mukaan jonkun Heinin kännykkäkameralla ottaman kuvan valmiista saippuasta, jotta onnistuimme kohtuullisesti tässä yrityksessä. Kuvan saippua on tuoretta ja varsin valkeaa, mutta sen kemiallinen reaktio jatkuu noin kuukauden päivät ja lopputuloksena on kauniin ruskeaa saippuaa.
Hirvimiehille kerron, että on toinenkin tapa tehdä saippuaa kuin vedessä keittämällä. Puhtaista ravintorasvoista ja ruokaöljyistä valmistetaan saippuaa tällä menetelmällä ja se on nopea tapa tehdä sitä. Myyntitapahtumissa tarjolla olevat erilaiset saippuat ovat näin valmistettuja ja erään astmaatikon sanoin vessan raikastajiksi kelpaavia. Niin paljon niihin on erilaisia hajusteita mukaan sotkettu.
Kuumenna hirven sisälmysrasvoja eli talia astiassa uunissa siten, että tali sulaa juoksevaksi rasvaksi ja erottele kalvot siilaamalla rasva puhtaaksi.
PERUSOHJE
1 kg puhdasta talirasvaa
140 g Natriumhydroksidi
3,5 desilitraa vettä
Suojavarusteet kumihanskat, pitkähihainen suojavaate ja silmänsuojalasit. Muotteja saippuan valamista varten ja kelmua jolla vuoraat muotin, että kovettunut saippua irtoaa muotista.
Huolehdi tuuletuksesta sillä lipeän höyryt eivät sinällään ole myrkyllisiä, mutta ärsyttävät kurkkua ja hengitysteitä. ( salpaavat hengitystien)
Sulata rasva juoksevaksi noin + 50 c lämpötilaan, mittaa kylmää vettä tarvittava määrä kannuun. Sekoita varovasti viemäri rae veteen, lipeä kuumentaa hetkessä veden lähelle kiehuma pistettä. Jäähdytä lipeävesi samaan lämpöön rasvan kanssa. Kaada varovasta lipeävesi rasvan joukkoon ja sekoita hetki kauhalla. Ota sauvasekoitin ja sekoita pohjalta päin pienin pyräyksin saippuaseosta. Sekoita välillä sekoittimella hämmentäen kuten lusikalla. Älä nosta sauvasekoitinta massan pintaan, ettei tule ilmakuplia saippuaan. Sekoitusta jatketaan kunnes seos on kuin paksua kiisseliä eli noin 10 minuuttia. Massa on valmista kaadettavaksi muotteihin. Sitä mukaa kun muotti on täysi täristä siitä ilmakuplat pois. Saippua on käyttövalmista muutaman päivän kuluttua ja täysin valmista noin kuukauden päästä.
Jos haluat hajusteita tai värjätä saippuaa niin ne sekoitetaan rasvaan ennen lipeän kaatamista.
Etsin vanhoista ohjeista tervasaippuaan reseptiä ja ei siihen muuta ole kuin sekoita juoksevaan saippuamassaan 10% puutervaa. Havupuun pihkaa voi käyttää saippuan hajustamiseen ja se on siihen turvallinen aine. Lisää pihka rasvan sekaan ja kuumenna kunnes pihka on sulanut. Ohjeista en löytänyt sitä paljonko pihkaa tulee laittaa, mutta luulisin ruokalusikallisen riittävän rasvakilolle.
Näitä ohjeita seuraamalla saa kuka tahansa tehtyä kotisaippuaa.
Kirjoitan motoksi: Jokamies on sotamies mutta rajamies on eri mies.
Kalevi Tikka
Sana SAIPPUAKAUPPIAS oli niitä harvoja
palindromeja joita lapsuudessani tunnettiin tai
käytettiin.
Ostosaippuastakin taisi olla jopa pulaa sillä
minunkin kesäisiin muistikuviini kuuluu mummolan
vintinrappusissa kuivamassa olleet, hyvältä tuoksuvat
saippuapalat. Niitä oli eri värisiä, valkoinen pala
oli suosikkini. Mistähän värien kirjo johtui,
olivatko ne eri satsissa keitettyjä? Niitä kotona valmistettuja
taidettiin käyttää taloushommissa, ”silim’saippuut” olivat
sitten erikseen.
Tuohon maailmanaikaan ”Yhdeksän filmitähteä kymmenestä”
käytti samaa saippuamerkkiä, olisiko ollut Lux (?) ja
”Aina oli tilaa yhdelle joka käytti Rexonaa”…
Pikkutytöt jopa keräsivät hienosaippuoiden käärepapereita
niiden tuoksun takia, minä en siihen pystynyt sillä
niiden haju – tai oikeammin vahva tuoksu – teki ja tekee
vieläkin minulle etovan olon.
Saippuasta oli lapsille sekin ilo että sitä veteen liottamalla
voi olkipillin avulla puhaltaa sateenkaaren väreissä
kimaltelevia saippuakuplia.
Tässähän tätä naisnäkökulmaa tulikin heti uamutuimaan
ennen suihkusaippuapullon ”korkkaamista”.
… rajamies on tiedemies! Kalevi, palautit muistiin Lintulan saippuatehtailun.
Keittämiset tapahtuivat Jänisjoen rannassa sijainneessa saunassa. Siellä oli suuri pyykkitupa muuripatoineen ja eteisessä betonista tehty iso allas, jota käytettiin esimerkiksi sianruhojen kalttaukseen. Muuripadassa kuumennettua vettä valeltiin ruhoa peittäneen vaatteen päälle. Sitten kaltattiin karvat pois jne.
Kun saippuat oli valmistettu pyykkituvassa, siten niinkuin kerroit, ja paloiteltu, ne sijoitettiin jonkin ajan kuluttua uuninpankolle kuivumaan ja väriänsä muuttamaan. Sitten ne siirrettiin tuvan katossa olleeseen pitkään koteloon. Tämä säilytyspaikka oli rakennettu siinä vaiheessa kun tuvan haltijahirret oli vuorattu paneelilla. Saippuan säilytyspaikka oli samannäköinen, mutta ontelo. Siinä ei ollut sisällä hirttä. Siksi siitä saatiin mainio varasto.
Maasaippuaa oli paljon ja sitä käytettiin paljon, erityisesti silloin, kun pyykinpesukonetta ei vielä ollut, ennen UPO-konetta, jonka sivuseinässä pyöri pulsaattori. Solehmaisen Hellin hellissä käsissä saunan pyykkituvassa kului iso määrä kotitekoista saippuaa.
Ja tietysti saippuatarvikkeet olivat peräisin omasta navetasta. Isä oli taitava teurastaja, ja minä kuuliainen verenvatkaaja. Äiti ja mummo osasivat käyttää veren lettuihin, ennenkuin kelpo lihat ja saippuatarvikkeet oli eroteltu toisistaan.
Muuten, muistan senkin kun mummo kärvensi uunissa sorkat, kaivoi niistä irti lihat ja valmisti sylttyä. Söisivätköhän nämä hienosaippualla itseään pesevät sellaista sylttyä? Entä mahapaitaa?
Kyllä kotona ennen vanhaan tehtiin yhtä ja toista, mitä nyt voi vain ihmetellä – ja miksei myös ihailla.
Ierikka
LUXIA LUXIA – muistan vain valtavat mainokset
Mirja Sisko
Kyllä ne ennenwanhaan ovat kaikkea keksineet. Kiitokset Kaleville tuosta koosteesta. Minulla on sellainen muistikuva, että meillä äiti teki myös lipeän itse. Vai muistanenko väärin. Tuhkastahan se syntyy. Silloin puhuttiinkin tuhkalipeästä.
Kyllä minäkin seurasin pikkupoikana sitä saippuan keitto hommaa,että
siltä osin on tuttua.
Mutta tämä Kalevin selvitys tästä tehtailusta on niin täydellinen,
ei siihen ole mitään lisättävää,eikä pois otettavaa.
Kävin tänään Kiteellä messuilla ja siellä oli eräs Joensuulainen kosmetiikka-alan yrittäjä jolla oli erikoisuutena SUOLASAIPPUAA. Kysyin mikä tehtävä suolalla on saippuassa niin hän vastasi ”pitää ihon pehmoisena”. Merisuola näkyi aivan kiteinä saippuan seassa.
Ei ole nykyisin messuja jossa ei olisi jokin yrittäjä kotitekoisia saippuoita kauppaamassa. Monesti niihin saippuoihin on lisätty ronskisti hajusteita ja väriaineita, ettei niitä ihoallergiset voi lainkaan käyttää. Astmasta kärsivä koskenlaskija ystäväni sanoi käyttävänsä näitä hajusaippuoita huuskassa ilmanraikastajina.
Niin Värtsilän hirvimiehet peijaisiin pihkalla hajustettua hirvisaippuaa myyntiin tai arpajaisiin.
Hirvisaippua asia olisi nyt ajankohtainen. Hirvimiehille vihjeeksi ellei itse halua puuhastella saippuan teon kanssa niin voi kääntyä minun puoleen. Otan ”kymmenykset” valmiista saippuasta omaan käyttöön.
Täky on heitetty pyytämään saa nähdä tärppääkö.
Tänään on niin vilkas keskustelupäivä, että heittämäni täky luisuu lukulistalta kokonaan pois.
Tekstissäsi on VAARALLINEN virhe:
Lipeää ei IKINÄ neutralisoida iholta etikalla vaan huuhtelemalla viileällä vedellä pitkään ja hartaasti.
Jos neutraloit voimakasta emästä voimakkaalla hapolla seurauksena on nopea ja raju kuumeneminen ja iholla vakavat palovammat koska nestemäisenä reaktio on raju ja kuuma.
Tuo alempi hirvimiehille oleva resepti ei ole myöskään turvallinen. 140 grammalla lipeää tulee 0% ylirasvoitus ja pahimmillaan jää lipeää saippuoitumatta eli peset kätesi lipeä palalla sitten. Jopa pyykkisaippuaan suositellaan 2-4% ylirasvoitusta käytetyistä rasvoista riippuen jotta lipeä varmasti neutralisoituu rasvojen kanssa ja on turvallista käsitellä. Käsienpesuun tarkoitettuun suositellaan taas ja edelleen rasvoista riippuen 5-9% ylirasvoitusta. Tuon lipeä määrän kun vähentää 133-129g niin pysytään 5-8% ylirasvoituksessa ja valmistuva saippua on turvallinen käyttää ja riskit epä-onnistua vaarallisesti on pienet kunhan muistaa lipeän liuottaa hyvin veteen.
Taisi olla väärä kommentti kun poistettiin kuvasta Kiitos.
Saska ei ole lukenut juttuani aivan tarkasti. VAARALLINEN VIRHE? kerron tuolla edellä kuinka tulee käyttää suojavarusteita kun aloitetaan kotona saippuan valmistus. Vaatteisiin mahdollisesti roiskunut lipeä neutralisoidaan etikalla. Kun käytetään suojavaatteita ei ihokosketusta tule. Saska unohtaa senkin, että kysymys on määristä mitä ja miten paljon lipeää ja etikkaa on netraloitavissa.
Sappuan turvallisuus reseptin määrillä. Siitä on TUKESIN myöntämä lupa rekisteritunnus 11499/64/2011 valmistaa ja myydä kosmetiikkatuotteena saippuaa. TUKES vaati tuolloin laboratoriotutkimuksen siitä mitä saippua sisältää ja annettujen selvitysten jälkeen hyväksyi saippuan valmistamisen ja myynnin. Saippuan valmistus seos suhteella 1 kg rasvaa, 140g lipeää ja 3,5 desiä vettä on KÄTTÖTURVALLINEN TUOTE.
Saippuan valmistuksessa rasvan ja lipeän suhde vaihtelee sen mukaisesti mihin käyttöön saippuaa valmistetaan. Juoksevan ja kiinteän rasvan saippuoitumis luku vaihtelee rasvan laadun mukaisesti. Jos kuitenkin lipeää on liikaa niin se lipeä härmistyy saippuan pintaan ja huuhtoutuu veden mukana pois.
Saska pelottelee kommentissaan lukijoitaan väittämillä, jotka ovat jotakin muuta kuin tosiasiaa.