Kuukausi: maaliskuu 2013

Niiralan rajanylityspaikalla muutostöitä viikolla 11

Niiralan rajanylityspaikan päärakennuksen pääsisäänkäynteihin tehdään toimivuutta parantavia muutostöitä viikolla 11 (11. – 15.3.2013). Muutostyöt koskevat sekä lähtevän että saapuvan liikenteen sisäänkäyntejä. Työskentelyn aikana rajatarkastukset hoidetaan pääosin kaistatarkastusrakennuksissa. Rajanylittäjiä kehotetaan tarkkaavaisuuteen poikkeavissa olosuhteissa. Matkustajia kehotetaan varautumaan mahdolliseen jonotukseen sekä Suomeen saapuvassa…

Share

Kauppareissu

Työväen ja Pienviljelijäin Osuusliike oli rakennuttanut uuden liiketalon Notkolle vähän ennen talvisodan syttymistä. Muutaman kerran ehdin asioida uudessa kaupassa. Siellä myytiin muistaakseni eri osastoilla maitoa, lihaa, kankaita ja siirtomaatavaroita. Se oli silloin Värtsilän uudenaikaisin kauppaliike. Kerran kotona äitipuoleni aikoi valmistaa aladoopia. Liivatelehdet olivat päässeet…

Share

Vanhenemisesta

Maija Paavilaisen oivalluksia Kaikki hyvä paranee vanhetessaan Hymyllä kasvojen kohotusta Maija Paavilainen: Ryppylogiaa, Kirjapaja 2013 Maija Paavilaisen mietteet antavat usein ajattelemisen aihetta ja aukeavat joskus kuin yllättäen, jonkin ajan kuluttua lukemisesta. Paavilaisen tyyliin kuuluu kuvittaa mietteensä itse humoristisin siveltimen vedoin. Joskus on ollut…

Share

Vietnamilaista lähiruokaa

Finnair avaa uuden suoran lentoreitin Helsingin ja Hanoin välille kesällä 2013. Onneksi niin, koska nykyiset vaihtoehdot ovat kovin raskaita. Lähdin kotoa lauantaiaamuna 23.2., lento HEL-Pariisi, siellä vaihto ja perillä Hanoissa sunnuntaiaamuna. Matka-aika aikaero huomioiden oli 19 tuntia kotoa hotelliin. Ei…

Share

Hyvää naistenpäivää!

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava. Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liia kilt. Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu. Jos sää ole hiljaa, on suns jotta kummallist. Jos sää anna, sää ole helppo…

Share

Tavataan Värtsiläisten Seurassa

Värtsiläisten Seura piti vuosikokouksensa 6.3.2013 Joensuussa Lounasravintola Pinjassa. Sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi käsiteltiin sääntömuutoksia. Muutokset koskivat pykäliä 2, 4 ja 11. Kyseisten pykälien kohdalla oli lähinnä sääntöjen muuttaminen ajan tasaisiksi.  Seura on päättänyt erota Karjalan Liitosta. Maininta liiton jäsenyydestä poistetaan säännöistä.…

Share

Eläimellisiä tarinoita

Kuinkahan se jutustelu luiskahtikaan eläimiin. Kertoja sanoi, että sodan aikana ja sen jälkeen oli paljon rottia. Ne olivat tulleet sotilaiden mukana rintamalta heidänkin kyläänsä, kun sotilaat olivat olleet majoitettuina eräässä talossa. Siellä rotat sikisivät rauhassa ja pian oli koko kylän…

Share

Toukka Tollero

Siippa sai männäviikolla onnittelukortin jossa oli runo toukka tollerosta. Kortin lähettäjä – samoin kuin muukin lähipiiri – on kuullut kyseisen runon useinkin siippani esittämänä, se on hänen bravuurinsa. Runo on posoteltu ulkoa jo Kaustan kansakoulun lukukirjasta ja hyvin se on…

Share

Verkkolammen vieraat

Vaikka Verkkolammen kämppä oli syrjässä tolppatieltä niin silloin tällöin jokunen vieras saattoi piipahtaa tervehtimässä. ”Hirvi-Koponen” Hän oli naapuri noin parin kilometrin päästä. Mökki korkealla mäellä Pirtajärvelle päin. Hän tuli kävellen tai hevosella. Hänellä oli oma tapansa istua. Hän istui kyykyssä kantapäittensä päällä seinään…

Share

Kevään tuntua

Helmikuun viimeisenä sunnuntaina täällä etelärannikolla taivaalle ilmestyi harvinainen valoilmiö. Koko talvena ei ole paljon päivä paistanut eikä kuu kumottanut. Pisin yhtenäinen jakso, jolloin aurinko loisti poissaolollaan, kesti peräti 23 päivää. Ei siinä auttanut muu kuin antaa sisäisen valonsa loistaa. Uusi viikko alkoi loistavissa…

Share

Värtsilän koulun hiihtokilpailut

Koulun hiihtokilpailut pidettiin perjantaina, perinteisesti juuri ennen talviloman alkamista. Sää vaihteli puolipilvisestä aurinkoiseen, mutta navakka tuuli puhalsi koko kilpailun ajan. Ladut ajettiin aamulla ennen kilpailua, mutta aukealla tuuli tuiversi ladulle lunta ja heikensi suksien luistoa. Kaikki oppilaat kuitenkin hiihtivät urheasti kilpailuladun läpi; 1-2…

Share

Petäjänpäristäjä

  Lusikoimme aamupuuroamme ja hörppäsimme kahvit päälle. ” Se on nyt petäjänpäristäjän aika, ” sanoi elämäntoveri vierelläni. Sää oli tuulinen, jopa myrskyisä. Se huojutti reippaannäköisesti pihanärettä, joka nöyrästi taipui tuulen suuntaan. ” Niin on,” vastasin ja muistelin jo useana päivänä…

Share

Tullitintit

Tulli käyttää perinteisesti huumekoiria apunaan. Mutta venäjän tullissa tapasin ahkeria ja uteliaita huumetinttejä. Ne olivat kyllä lahjottavissa pullanpaloilla.  

Share

Pilkille

Voi olla, että olette jo olleetkin kalassa. Mutta, jos ette toivon auringonpaistetta teille jäälle menijöille. Itse olen ollut aika huono pilkkijä syystä, että olen viluinen siellä jäällä. Vaikka tiedän, että se on pukeutumisasia vain, mutta jos kalaakaan ei tule se…

Share