Yhteistyö on voimaa

”Yhteistyö on voimaa !”  Kukahan lie aikoinaan tuonkin lauseen tullut sanoneeksi? Joitakin aikoja sitten posti toi Hammaslahden suunnalta Saimalta, lapsuuden ystävältäni, kirjeen ja tuon hiukan epätarkan valokuvan. Tällä kuvalla jos millä aion todistaa, että lause, yhteistyö on voimaa,  pitää paikkansa sataprosenttisesti.

Talkooväkeä  1939.

Talkooväkeä 1939.

Kuva on otettu vanhassa Värtsilässä Karin sillan korvassa keväällä 1939. Tästä sillan korvasta oikealle lähti polku polveilemaan eteenpäin. Ryösiön joki soljuu samaan suuntaan oikealla kauempana polusta. Polun molemmille puolille oli kohonnut pikku mökkejä ja isoja talojakin. Kun kunnon tietä ei ollut heräsi asukkaitten mielessä ajatus, että sellainen pitää saada. Tukea ei tullut valtiolta eikä kunnaltakaan, kertoi Saima.  Siispä tuumasta toimeen. Tehdään talkoilla! Tuohon aikaan ei ollut käytettävissä vielä koneita eikä paljon hevosiakaan.

Tuossa kuvassa näyttäisi olevan kymmenkunta miestä ahkeroimassa. Pikkuinen Enni-tyttö vierastaa valokuvaajaa. Kaivetut kivet ovat siististi oikealla rivissä. Kiitos hartiapankkilaisten, kunnon tie saatiin. Hyvin on kuljettavissa tänäkin päivänä.

Syksyn mittaan alkoi kasaantua tummia pilviä idän taivaalle ja talvisota syttyi 31/11 1939. Eipä arvanneet talkoomiehet tietä tehdessään, kuinka tärkeään käyttöön uusi tie tulisi muutaman kuukauden kuluttua, kun piti lähteä ”möyskyineen päivineen” evakkotielle. Korkea hatun nosto mukana olleille hartiapankkilaisille!

Muutama mökeistä on enää tallella, suurin osa paloi hyökkäysvaiheiden aikana.

Talkoohommista muistan myöhemmin kuinka esimerkiksi evakkotalossamme talkoiltiin heinän- ja viljankorjuun ja perunannoston merkeissä. Näin varmaan muissakin taloissa.

Soitin serkulleni Tarmolle Imatralle ja kyselin kuinka siellä. Paikallislehdessä on kuulemma silloin tällöin ilmoituksia talkoista. Ruokaa ja kahvia tarjotaan. Täälläpäin en muista vastaavaa nähneeni. Vanhin poikamme, rakennusmies, kertoi puolestaan omakotitalojen rakennuksilla harrastettavan talkoita vielä jonkin verran. Entäpä teillä ?

Uuden isännän datsa.

Datsa hartiapankkitien varrelta.

Toinen kuva on saman tien varrelta , otettu useita vuosia sitten. Uuden isännän datsa on mielestäni komea rakennus. Muutama kerta on kuljettu ohi, luukut ikkunoissa, ketään ei näy.

Hilkka

Share

14 comments for “Yhteistyö on voimaa

  1. Kiva juttu. Kyllä sinä Hilkka osaat kertoilla -olet hyvä aineenkirjoittaja – lienettekö olleet Aken kanssa talkoissa.
    Jonkun verran täällä Suomessakin kait vielä talkoillaan – ainakin talojen rakentamisissa – niin meilläkin aikoinaan vähäisessä määrin.
    MirjaSisko

  2. Kiitos Hilkka mukavasta tarinasta.Muistot Wanhasta Wärtsilästä ovat erityisen mieluista luettavaa.

    Talkoohenki elää vielä.Nykyisellä mökkipaikkakunnallani järjestetään kylätoimikunnan toimesta useita talkoita vuosittain.
    Siistitään uimarantoja,raivataan vesakoita,peruskorjattiin 200 vuotta vanha kyläsauna,jonka talkoot kestivät liki vuoden.Tehtiin savityöpaja alan harrastajille,kunnostettiin vanha sepän paja jne.
    Talkooväkeä on tapahtumissa kiitettävästi.Kyläsaunan talkootuntipäiväkirjan mukaan talkootunteja tehtiin useita tuhansia yli 40 henkilön voimin.
    Ei ihme että ko.kylä valittiin Suomen Vuoden Kyläksi pari vuotta sitten.

    Talkoot toimii kun on selkeä kutsu jossa kaikki tuntevat olevansa tervetulleita,on yhteinen yleishyödillinen kohde,selkeä ystävällinen ja kannustava työnjohto ja kunnon eväät.Talkoot ovat myös sosiaalinen tapatuma työnteon lisäksi.Hauskaa saa olla.Eikä kannata mollata niitä poissa olevia,jotka eivät syystä tai toisesta tai vaikka ilman syytä,päässeet mukaan!

  3. Jore, yritin netistä löytää, missä vuoden kylässä olet talkoissa puuhastellut. Siellä netissä vilisi kyliä kuin olisi ajanut tuhatta ja sataa Suomen valta- ja kyläteillä. Näyttää olevan maakuntien – onneksi ei kuitenkaan sotealueiden – vuoden kyliä.

    En ole pyytänyt talkooapua netissä näppäilyyn, kun arvelin, että Sinä voisit antaa talkoo-hektisyydestäsi talkoohetken tänne Värtsiin. En minä sinne kyläsaunaan kuitenkaan aio tunkeilla, vaikka mieleni niin tekeekin maailmaa parantamaan.

    Ierikka

  4. Hilkan lähettämän kuvan esittämän paikan läheisyydessä kävin muutama vuosi sitten talkoissa. Laitoin uuden hirsitalon seiniin malliksi völjärin ja pari jiiriä. Talon isäntä oli jatkanut neuvoni mukaan. Nyt talo on myös vuorattu ja maalattu, eikä ole kuuleman mukaan hirret painuneet rakenteita rikkoen. Talossa on pakkasellakin lämmintä ilman vodkan voimaa.

    Oikeastaan oli kysymys työstä ”väkvelka” -periaatteella. Talon nuori poika oli nimittäin meillä Ullukan rakennustalkoissa. Kustansimme hänen opiskeluaan Sortavalassa. En osannut edes ajatella, että olisi pitänyt maksaa jotain maksuja Suomen valtiolle. Niin että on niitä hautaloita ollut ennenkin.

    Ehkä selviydyn tästä mokasta viimeisellä tuomiolla. Poika on nimittäin meidän kummipoika ja nyt Pietarissa suuren sorafirman toimitusjohtaja. Komealla bemarimaasturilla ajelee. Sais kyllä käydä kummitätiäänkin moikkaamassa Lapin matkoillaan.

    Ierikka

  5. Muistan lapsuudestani, kuinka äitini joutui selittämään
    valtion tapaturmavirastolle ”väkvelka”- käsitettä. Ensin
    sahattiin meidän talvipuut naapurin kanssa yhdessä, mutta
    naapurin puita sahatessa jäi isäni peukalo sirkkeliin, josta
    seurasi viikkojen sairasloma. Täytyi selvittää, että kumpi
    osapuoli oli työnantaja- asemassa ja kumpi työntekijän roolissa.
    Ei kumpikaan ollut, koska oltiin ”väkvelkasilla.” Maksoivat
    korvauksen, lienevät selvinneet sahurit anteeksipyynnöllä.

  6. Olin minäkin kerran elonleikkuutalkoissa. Ei siitä leikkuusta
    tahtonut tulla mitään. Oliko sirppi tylsä vai talkoolaisen
    taidot olemattomat. Niin minut pantiin lyhteitä sitomaan.
    Alkuun se onnistui jotakuinkin, mutta sitten yhtä lyhdettä
    sitoessani irtosi peukalosta kynsi. Se osasi olla tuskallinen
    juttu. Sinne pellolle katosi meikäläisen talkoohenki, eikä
    sitä ole vieläkään löytynyt.

  7. Masa, sanot ettei talkoohenkeä ole vieläkään löytynyt. Onhan sitä muunkinlaista talkootyötä olemassa kuin nuo yllä luetellut.

    Täysin talkootyön voimallahan se tämäkin Värtsi syntyy. Lukematon on se tuntimäärä minkä me juttujen kirjoittajat ja kuvittajat olemme tehneet talkootyötä sen eteen, että Eiralla (myöskin talkootyönä) olisi ”ladottavaa” kaiken kansan luettavaksi ja katseltavaksi.

  8. Totta kirjailee Lissu! Kaiva vain, Masa, lisää juttujasi pussin pohjalta!

    Ierikka

  9. Kyllä talkoohenki elää ja sitä tarvitaan. Milläpä muulla nämä pitäjäseurat saisivat hommat pyörimään.Oma talkootyöni sijottuu Tohmajärvi seuran töihin. Ja töitä riittää, pitkospuita ,pisteaitaa, siivousta jopa oppaana olemista.Ierikän innoittamana kysynkin . Mistä löytyisi purettava hirsirakennus ? Sellaista tarvittaisiin museoalueelle. Talkoilla se sinne pysytettäisiin.Tulevana torstaina klo 18.00 on kevätkokous kunnanvirastolla , että tervetuloa vaan, vaikka jäseneksi liitymään.

    Reino A ( tällä hetkellä seuran varapuheenjohtaja)

  10. Reino, ei nyt kyllä tule mieleen yhtään purettavaa hirsirakennusta. Me löysimme hirsitalomme huhtikuussa 1993, siis 20 vuotta sitten ihan sattumalta lehti-ilmoituksen avulla. Talo oli purettu Seinäjoen keskustasta ja taapeloitu vatupassin avulla peltien alle Lapualla.

    Rekka toi hirret – mukanaan ikkunat ja sisäovet karmeineen. Hirret oli numeroitu ylhäältä alaspäin, niin että olipa mukavaa niitä latoa päällekkäin.

    Muistan rekkamiesten naureskelleen, kun kannoin kuormaan taapalin ympärille hylättyjä paksuja lankkuja. Ne olivat likomärkiä, mutta kuivuivat aikanaan Kaustajärven auringossa. Niistä on saatu tarvikkeita moneen kohtaan, mm. savusaunaan. En raaskinut pilkkoa polttopuiksi.

    Hinta ei päätä pakottanut, kun rekalla oli kuormaa myös paluumatkalle. Ja mikä tässä yhteydessä tärkeää mainita, Värtsilän seurakunnan saunamiehet kantoivat talkoilla hirret mäeltä rantaan neljään kasaan. Se ei ollut vähäinen urakka, eikä ainoa. Myöhemmin tarvittiin vielä valutalkoot, kun piti laajentaa uunin perustusta.

    Niin että kyllä talkoohenkeä oli vielä 20 vuotta sitten, ja on Värtsilässä sitä vieläkin, niinkuin pitäjäyhdistyksessä tiedetään. Hautausmaiden keväiset siivoustalkoot piti kyllä pari vuotta sitten palauttaa takaisin, kun niiden lopettamista alettiin ihmetellä.

    Mitä enemmän suuruuden hulluus muuttaa hallinnollisia alueita ja keskittää palveluita eli jättää laita-alueiden ihmiset omiin oloihinsa, sitä enemmän kasvaa kansalaisten oma-aloitteelli- suus, mitä nimenomaan juuri talkoohenki on.

    Ierikka

  11. Se on juuri näin Ierikka.Kun kunnan päättäjät kaikkoavat jonnekkin kauas niin syrjäkylät unohtuvat.Kansalaisaktiivisuus ja talkoot ovat kylätoimikuntien ominta toimintaa.

    Tämä minun mökkini on Salon alueella missä 11 kuntaa liittyi yhteen.Siinä on kuntaliitoksessa sulattelemista.Teijon alueen kylät eivät jääneet surkuttelemaan tilannetta vaan kylätoimikunnan aktiivisuus on lisääntynyt huomattavasti.

    Alueella on vanhoja Ruukinkyliä jotka muodostavat yhden kiinteän kokonaisuuden.Kyläalue valittiin 2011 Suomen Vuoden kyläksi.
    Googlettamalla meri-teijo löytyy alueesta tietoa roppakaupalla.

  12. Kiitos, Jore! Googlasin ja seikkailin Meri-Salossa ja Teijon kartanon vaiheilla. Mielenkiintoista! Onko mahdollista käydä tutustumassa siihen Suomen pienimpään kivikirkkoon? Minun luonnonkivistä rakentamani keskiaikaista kirkkoa muistuttava Toivon kappeli on 4 x 5 metriä. Teijon kirkko on ilmeisesti suurempi. Siitä huolimatta kiinnostava!

    Näyttää siltä, että Meri-Teijoon tulee aikanaan uudisasukkaita. Sitä olen jo pitemmän aikaa toivonut myös Värtsilään. Mutta sitä ennen olisi päättäjien uudistettava Värtsilän typerä kaavoitus.
    Värtsilä ei ole meren äärellä. Mutta on se suuren Venäjän reunalla. Ja Jänisjoki tarjoaisi sielulle lepoa soutuveneen tai kanootin liplattaessa illan hiljaisuudessa, tuomiholvien alla.

    Ierikka

  13. Toivon kappeli on selkeästi Suomen pienin kivikirkko.Teijon kirkkoon mahtuu 100 henkilöä.

    Teijon kirkon rakennutti kartanonherra Robert Bremer Jumalalle kiitokseksi kun vedenpaisumusta ei tullut 1800-luvulla Teijolle.
    Robert oli innokas tähtitieteilijä ja oli laskeskellut että vedenpaisumus toisi tuhoa tuolloin 1800-luvulla Turun seudulle.
    Kaveri uskoi niin vahvasti asiaansa että kiinnitytti veneen makuuhuoneensa ikkunan viereen.Makuuhuone on kartanon toisessa kerroksessa.Siellä veneen kerrotaan vieläkin narisevan ja roikkuvan kaatosateisina syysöinä….

    Hieno kulttuuritekokin Erkki tuo sinun kirkon rakentaminen.Olet varmasti ajatellut,kun kivestä kirkon teit,että siellä Kaustan rannalla se seisoo vielä satojenkin vuosien kuluttua ihmisten ihmeteltävänä.

    Teijon kirkkoon pääsee ihmettelemään koska tahansa.Tervetuloa!Googlaamalla teijon kirkko aikeesta lisää.

  14. Tekeleeni ei ole kylläkkään kirkko, vaan vaatimattomasti kappeli. Se on myös hyvin maan läheinen, ei Kaustajärven tulvia pelkäävä, muuten vain maan läheinen. Kappelini on rakennettu suomalaisten talonpoikien ja sitkeiden emäntien muistoksi ja kunniaksi, sitä mukaa kuin heille kunniaa kuuluu Jumalan kunnian ohella.

    Jokainen kivi, jonka nostin toisten päälle, liitti ajatukset kivisiin peltoihin, sirppiin ja viikatteeseen. Kaustajärvellä niitä kivisiä kyntömaita on ollut riittämiin. Niitä ovat eräät esi-isänikin järven laitamilla viljelleet.

    Monta kiviin liittyvää tarinaa on seinissä ja lattian laidoilla, lattian kiviaidoilla. Kaikkia en ole muistiin kirjoittanut. Kertokoot itse kivisillä silmillään!

    Teijon kirkko!!! Pitäisköhän muuttaa kappelini nimi Kaustan kappeliksi. Ehkä sitten minun jälkeeni sen voi tehdä joku toinen, ellei muuta sitä kaljakopiksi.

    Käypä katsomassa! Ehkä siihen mennessä saan tienviitatkin oikeaan osoittamaan.

    Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *