Jo viikkoja ennen loman alkamista, alkoi koulun käytävillä kuulua suunnitelmia talviloman viettämisestä. Talviloma oli odotettu monille oppilaille, miksipä ei myös henkilökunnalle.
Suunnitelmia oli tehty monenmoisia; jotkut perheet menivät kylpylään, toiset sukuloimaan toiselle puolelle Suomea, laskettelu- ja uimahalliretket kuuluivat useiden oppilaiden suunnitelmiin ja jotkut jännittivät tulevaa talvileiriä. Nopeimmat perheet suuntasivat ulkomaille asti vaihtaen lumikinokset hiekkarantoihin.
Itselleni talviloma on parhaimmillaan, kun pääsen talvisen aurinkoiseen luontoon hiihtelemään ja nauttimaan luonnonrauhasta sekä auringosta pitkän pimeän talven jälkeen. Lieneekö geeneissä perittyä tuo mieltymys saloilla samoiluun ja luonnon hiljaisuudesta ”höperöityminen”. Eikä tarvitse matkustaa pitkiä matkoja tätä lomailua löytääkseen.
Kuva: Vuokko V.
Hiihtoretki
Lomaviikon tiistaina aurinko paistoi; tosin navakoituva tuuli enteili tulevaa pilvisyyttä ja lumisadetta. Puolilta päivin sukset jalkaan ja hiihtelemään, ensin maantietä pitkin jonkin matkaa ja sitten metsäautotielle. Alkumatkalla tiellä näkyivät maasturin jäljet hämärästi, lähes lumeen peittyneenä. Joku metsästäjä oli varmaankin ajellut useampia lumisateita sitten kyseistä tietä. Läheistä sähkölinjaa tarkastaneiden sähkömiesten mönkijän jäljetkin kulkivat jonkin matkaa samaista tietä. Pian muut ihmisten jättämät jäljet loppuivat ja jatkoimme umpihankeen.
Suksia upotti yllättävän vähän; muutaman viikon takainen suojakeli oli tiivistänyt lunta ja vain viimeisten lumisateiden viti upotti. Eläinten jälkiäkin näkyi; jänikset olivat etsineet evästä pajupusikoista, kettu oli jättänyt jälkiensä helminauhan hangelle, oravat olivat juoksennelleet tien yli edestakaisin ja hirvet kahlailleet pitkin tienpohjaa.
Metsäautotie päättyi kääntymispaikalle, jonka sivussa oli hiekkamonttu. Aurinko paistoi kirkkaan lämpimästi montun tuulelta suojaavien reunamien sisäpuolelle. Sielläpä sitten ihasteltiin keväisen päivän kauneutta ja taivaan sinisyyttä sekä hiihdeltiin sinne tänne montun läheisyydessä. Tuulen suhinan lisäksi kuului vain joitakin linnun keväisiä säveliä, välillä pelkkää hiljaisuutta ja sitten tietenkin Aasiaan matkaavien lentokoneiden jyrinää. Olisipa nyt ollut kahvitermospullo ja eväspalaset mukana! Tai nuotion ja nokipannukahvien tarvikkeet matkassa. Ehkäpä sitten seuraavalla hiihtoretkellä. Tällä kertaa nappasimme pari karkkia suuhun sulamaan ja lähdimme kapuamaan ylämäkeä takaisinpäin akut aurinkoenergialla ja luonnonrauhalla ladattuina!
Vuokko Väänänen
Ihana,rauhoittava kertomus! ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.”
Vuokko, lisää kuvailua kauniista maisemista, hyvästä mielestä kuvien kanssa – ja kauniilla suomenkielellä! Kiitos!
Ierikka
Tunnelmallisesti kerrottu hiihtoretki. Tuo välihanki
mahdollistaa ”kevennetyn” umpihankihiihdon. Samat
Aasian koneet lentävät tässä minunkin hiihtoreittien yllä.
Onko oikeanpuoleisella ladulla ollut lipsuvat sukset ja vasemmalla pitävät? Vai onko vasemmalla hiihtänyt voimamies, käsissä työntöä? Vai onko vasemmanpuoleinen latu alaslaskulatu, jolloin sauvoila on pitänyt rauhoittaa liukkaiden suksien vauhtia?
Kirjoitat monikon ensimmäisessä persoonassa, eikä seurakoiran jälkiäkään näy! Mysteerio auringonpaisteessa! Häikäistyneet silmät ilman aurinkolaseja tässä läppärin loisteessa.
Luistavia loma- ja työpäiviä! Terveisiä kotiväelle! Muistan hyvin Saimin kahvit ja tykötarpeet!
Ierikka
Vasemmanpuoleista latua on tultu vain alaspäin ja sitten onkin käännelty suksia eri suuntiin ja ihasteltu auringonpaistetta ja luonnonrauhaa, kaikilla aisteilla. Oikeanpuoleista latua on sitten lopulta kiivetty ylöspäin, ihan naisenergiaa käyttäen.
Kävin Ullan kanssa talvilomailemassa Pielisen Kelvänsaaressa. Veimme Sveitsin Pirkko-sisaren loma-asunnolleen. Tie mantereelta saareen oli parikymmentä metriä leveä. Ei yhtään kuoppaa, ei vettä jäänpäällä. Olisi siinä Räikkönenkiin voinut kurvailla. Sitten viitisen kilometriä saaritietä, joka myös oli loistokunnossa.
Perillä lapioin auki polut liiterille / huussiin ja saunalle. Kaksi urakkaa, pinaattikeittoa (obs! paastonaika) välillä, paita kuivaksi uunin loimussa. Koville otti. Tuntui että kaikki voimat voipuivat. Sitten kotona Ibusalia ja kovan tinkimisen jälkeen ihan pieni tilkka konjakkia. Paastosta huolimatta, kun pitää sitä tässä tapauksessa pelkästään lääkkeenä. Tämä ei ole jesuiittamoraalia,sanottakoon se uuden paavin kunniaksi.
No, niin, yhtäkkiä tuli hyvä olo. Ihan kuin isolle veljelle voi tulla, kun on voinut auttaa pikku siskoa.
Voi, Luoja, mikä auringonpaiste Pielisellä, Kolin takaa vitivalkoiselle järvelle!!! Siinä todellista talvilomailua, vaikka ei ollutkaan suksia jaloissa ja sauvoja käsissä, vain lumilapio, jossa alumiininen kouru alapäässä.
”Mie niin mieleni pahoitin”, kun en ollut Ullukassa Kaustajärvellä. Mutta ei sitä mielen pahoitusta kauan kestänyt. Saman verran aikaa kuin Tuomas Kyrön yksi tarina CD-levyllä.
Talvilomailua siis, ennenkuin hanget sulavat ja alkaa loskakeli!
Ierikka