S.O.Lindgren ;Linkku; Kerrotaan sodassa olleen mitään pelkäämätön päälikkö, sotilas arvoltaan Majuri.Häntä ehdotettiin 2 kertaa mannerheimin Ristin Ritariksi,mutta sotamies Hytin ampuminen varmaan esti Ritari nimityksen. Hytin ampuminen tapahtui 1944 elokuussa Ilomantsin mottitaistelun yhtedessä.Itsellä Linkulla kävi käsittämätön tuuri, hän ei haavoittunut sodassa muutoin,kun omasta aseesta.Jossain karjalassa hän käsitteli pistoolia niin huolimattomasti,että se laukesi vieden kivespussin häneltä. Linkku tuomittiin Asekätkentä jutussa. Minä tutustuin Linkkuun toisen Asekätkentä jutussa tuomitun Everstiluutnantin Arto,H,Virkkusen kautta. Meillä kaikilla oli harrastuksena Seisovat Lintukoirat.A.H.virkkunen on kirjoittanut kirjan (Sörnäisten Yleisesikunta 1960 Otava) kirja kertoo asekätkennän tpahtumat ja tuomiot. Linkku: Tapaus Pentti Linnosvuo: Linkku tapasi1959 maillaan Pernajan Kjällön saaressa metsästysretkellään Olympia-ampuja Pentti Linnosvuon seurueineen,Linkku syytti heitä salametsästyksestä. Rangaistukseksi hän pakotti aseella uhaten kävelemään kädet ylhäällä, housut kintuissa kylän läpi.Tempusta Linkku sai 7kk ehdollista vankeutta. Tapaamiset Linkun kanssa oli todella värikkäitä. Linkku halusi,että häntä puhutellaan Everstiluutnantiksi,kuten tein. Linkun kuolema 1968: Linkku kasvatti fasaaneita tilallaan. Hän oli saanut päähänsä,että kylän kissat on tapettava,ne syö hänen fasaanit. Kerran Linkku ampui kissan erään navetan nurkalle.Emäntä oli lypsämässä lehmiä ja lehmä oli säikähtänyt laukausta, ja survoi emännän sairaalakuntoon.Linkku ei saanut sovittua asiaa,vaan olisi joutunut käräjille.Hän ampui itsensä edellisenä iltana ennen käräjiä. Hän kertoi monesti minulle säilyttävän upseerin kunnian loppuun saakka, en tiädä säilyikö kunnia näin.
Presidentti puhui eilen yhteisvastuukeräyksen Tv puheessaan vanhusten asemasta ja huollosta tässä yhteiskunnassa. Olemme vuosien saatossa tulleet asennemuutokseen ihmisen elämänkaaren kohdalla. Aikaisemmin vanhuksia kunnioitettiin heidän pitkän elämänkokemuksensa ja kasvatustyönsä tähden. Vanhuksilla oli elämänkokemuksen kautta tullutta viisautta valita ja tehdä oikeita ihmisiä hyödyttäviä päätöksiä. Antaa ohjeita eettisesti kestävällä tavalla. Tietenkin voidaan sanoa sen olleen entisen agraariyhteiskunnan toimintoja joissa perhe vastasi vanhusten huollosta ja jos perhettä ei ollut ei ollut huolenpitoakaan.
Nyt tämä meidän moderni yhteiskunta on eristänyt vanhukset erilaisiin hoitolaitoksiin, jolloin he ovat myös poissa perillistensä silmistä ja usein myöskin mielestä. Samat omaiset kirjoittavat lehtiin ja pitävät meteliä vanhustensa kohtalosta, mutta itse ollaan jossakin kaukana ja tällä metelin pidolla tyynnytetään omantunnon ääntä. Malliin olenhan sentään vaatinut parempaa hoitoa.
Meitä on monta kommentoijaa näillä nettisivuilla joiden elämänkaari on siellä illan hämyä odottamassa. Kuinka haluamme ne viimeiset vuodet tai kuukaudet elää. Kuinka haluamme tulla kohdelluksi silloin, kun omat voimat tai ymmärrys ei enää riitä jokapäiväisten askareiden toimittamiseen. Odotetaanko sitä, että vanhus tekisi kuten Eskimoyhteiskunnassa tehtiin vielä sata vuotta sitten. Siellä vanhus huomatessaan olevansa taakka perheelleen, hän käveli jäätikölle ja katosi sinne.
Onko tietoo??kukahan avaa hotellipalvelut Värtsilään maaliskuussa?Luultavasti asuntorannan huoneistoihin,ainakin osoite on sinne.
Netillä on sellainen sivu hotellijoki.com Eikös nämä rakennukset ole edelleenkin kunnan?Ihan vaan mielenkiinnolla kyselen.
Hienoa että maakuntamme päälehdessä otetaan tervepäisesti kantaa petoasiaan!
Tsemppiä yrittäjille!Jospa matkailijat pysähtyisivät Värtsilään.Tuohan tuo väriä kylälle.
Sortavalaan oli merkitty olevan 106 km, Tohmajärveltä jos käy vauhtia ottamassa, niin kertyyhän sitä.
Palaisin vanhusasiaan. Eräs iäkäs ihminen kuuli puskaradiosta, että Kemien kylällä on vanhusten virkistystoimintaa. Hänpä otti selvää asiasta. Näin hän pääsi tältä kylältä muiden mukaan.
Ihmettelin, miksei asiasta ole paremmin tiedoitettu. Menin kunnan nettisivuille . Kyllä sieltä etsimisen jälkeen yksi puhelinnumero löytyi, mutta ei lähempää informaatiota. Eikö ole tarkoituskaan, että kaikki vanhukset pääsevät tasavertaisesti palveluista nauttimaan, vai miksi tiedon saanti on tehty näin vaikeaksi? Vanhuksilla ei useinkaan ole edes nettiä. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen, etten itse vielä ole vanhuspalveluita käyttämässä.
Arvostamani kollegan Tikan Kallen kommentin luettuani,totesin näin se on ja päätin ilmoittaa että EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI 6.2.2013.
Mutta kunhan kelit lämpijää niin hörpätään sopivana päivänä kahvit.
Matille olen oman syntymäpäiväni aikaan Pudasjärvellä mutta sen jälkeen heinäkuussa nokipannukahvit Heinäjoen laavulla, toivotan sinut ja muutaman muukin kollegan tervetulleeksi, ps uistimet mukaan.( siellä entisen koulun takana )
Kiitos Kalevi jo etukäteen.
Vuorokauden juuri vaihduttua voi vaihtaa myös viikon puheenaihetta. Entisistäkin voi jatkaa, jos on tarvetta.
Television Teemalta alkoi 10-osainen dokumenttiohjelma ”Iskelmä-Suomi”. Luulen, että se saa vuoden päästä Jussi-patsaan dokumentti-ohjelmien joukossa. Ainakin tämä ensimmäinen osa oli aivan loistava tuote. Monesta näkökulmasta katsottuna!
Topi Sorsakoski sai mieleni lämpiämään. Muistin elävästi, miten Suomen lippu nostettiin seinälle Jalkosalmen lavalla Lemin musiikkijuhlien yhdessä tapahtumassa, ja sitten Topi astui mikrofonin eteen ja alkoi laulaa. Hänen vuoronsa ei ollut kovin pitkä. Mutta ihan mielelläni ladoin auton takapenkillä 6000 mk käteen. Ei se niin kauhean suuri palkkio ollut, kun soittajienkin piti saada osansa. Siinä oli myös matkakorvaus.
Mistä nuo setelit oli haalinut, sitä en enää ihan tarkkaan muista, kun musiikkipäivien taloudenhoitajana piti rahaa etsiä niin monesta lähteestä.
Luultavasti ajoin lavalta suoraan Kotalahden koululle, jossa oli joukko musiikkijuhlien kansainvälistä soittajakuntaa majoitettuna. Olivat juuri tulleet rantasaunasta (juhlien vetonaula ulkomaalaisille taiteilijoille). Avasin auton oven, astuin ulos salkku kädessä ja huusin: ”Etwas Geld fur Bier!” Sitten 100 mk kunkin kouraan ja allekirjoitus kuittivihkoon. ”Danke schön! ja iloinen hymy päälle.
Jään odottamaan Katri-Helenan, Kaurilan lavalta maineeseen ponnahtaneen laulajan, esittelyä. Tosin hän jo tässä ensimmäisessäkin osassa oli kommentaattorina. Olisipa kiva, jos joku kertoisi, miten hän voitti juuri Kaurilan lavalla pidetyn laulukilpailun.
Voi niitä aikoja! Monessa on mukana oltu! Kerrankin aamuvarhaisella soi puhelin. Lappeenrannan asemalta soitettiin ja kerrottiin, että täällä joku nuori nainen sellonsa kanssa kyselee, missä se Lemi on. Vastasin, että olen kohta siellä kertomassa. Ajoin aamuhorteissa Lappeenrantaan. Poimin autoon nuoren venäläisen sellistin ja vein hänet majapaikkaan. Oli muuten taitava soittaja! Mutta ei suostunut ihan kenen kanssa tahansa kamarimusiikkia esittämään. Taiteellisen johtaja, brasisialainen Roberto Szidonin neuvottelutaitoja siinä kysyttiin.
Toinen diiva oli saksalainen viulisti, jonka nimen vielä eilen muistin ja muistan taas huomenna mutta en nyt. Ei se mitään. Hän esiintyi Haikon tuvan kamarikonsertissa. Mutta ennen tilaisuuden alkua hän tiedusteli minulta, missä täällä on WC.
Saatoin hänet pihan perille ja osoitin huussin ovea. Hän meni sisälle epävarmoin askelin. Minä juoksin äkkiä tupaan enkä ollut huomaavinani, kun hän saapui viulunsa luo. – No, niin, nyt nimikin ulostui: hän oli Jenny Abel.
Ierikka. Hyvää yötä!
Elokuussa 1962 olin kyläilemässä siellä Patsolassa. Tuo vuosi
on helppo muistaa, koska siellä ollessani saimme lukea Karjalaisesta Marilyn Monreon kuolinuutisen. Silloin olivat
Kaurilan lavalla nuo kuuluisat laulukilpailut, jotka Katri- Helena voitti. Olin siellä paikalla erään ”kylän pojan” kanssa.
Lava oli täynnä silloisia nuoria. Vaalea tyttö, Katri- Helena,
esiintyi yhtenä osallistujana kilpailussa, jonka oikeutetusti
voitti. Valitettavasti en muista, että minkä kappaleen hän
lauloi tai mikä orkesteri hätä säesti. Joku varmaan muistaa lisää.
Minäkin olin sulloutunut kuunteleemaan laulukisoja. Olihan se paikkakunnan ykkosmenopaikka silloin.
Minun muistaakseni ensin suoritettiin huutoäänestys. Desibelimittaria ei liene ollut, mutta kovimman huutomyrskyn sai Eila Väyrynen Värtsilästä. Minäkin huusin Eilalle.
Orkesteri toimi tuomarina. Orkesteri ei varmaankaan vedättänyt minkään kylän suuntaan niinkuin me värtsiläläiset saatoimme tehdä. Olisin minä kyllä suonut Eilalle jotain meinetta tai mainetta hienosta toisesta sijasta.
Oho, lipsahti yksi ylimääräinen sana.
Kyllä piti hyvän puheen jälleen tasavallan presidentti! Siinä oli asiaa, ja ne soljuivat eteenpäin ihailtavalla isänmaan kielellä, missä on havaittavissa selvää kehitystä. Ei ole epäilystäkään, etteikö Jenni olisi ollut asialla stilistinä ja kielikuvien kehittäjänä. Ammattitaidollaan!
Sylvi Kekkonenkin auttoi aikanaan tasavallan presidentti Urho Kekkosta. Veikko Vennamon iskevät ilmaisut olivat kuuleman mukaan vaimon tuotosta. Nimeä en nyt muista, ehkä illalla tai huomenna, kun olen luetellut aakkoset kolmeen kertaan.
Hieno oivallus ja ilmiasu Euroopan ja muun maailman suhteiden muuttumisesta historian kulussa oli lähteä liikkeelle Nooasta ja hänen kolmesta pojastaan. Jo tuossa vaiheessa – jos minä olisin ollut ”saarnamiehenä” eduskuntatalossa – olisin lausunut: Aamen, (ruotsiksi: Amen).
Ierikka
P.S. Aloin kuitenkin jo ennen iltaa luetella aakkosia, ja sitä ennen huusin kammariin Ullalle, muistaako hän rouva Vennamon etunimen. Kun olin päässyt s-kirjaimeen ja mutustellut mielessä Saimi-nimeä, Ulla huusi kammarista, että olikohan se Saimi. No, korjatkaa entiset SMP:läiset, jos se on toisin. PS:laiset eivät sitä muista sen paremmin kuin minäkään, ja Kiihtelysvaaran mopomies on poissa maallisen vallan vaiheilta. Juna meni ja juna vei, T.S. heipä, hei! ”Rötösherra”-jahti jakuu!
Muistammehan hyvin mistä nimi SMP,Minä Sirkka ja Pekka!
Ierikalle. Eikös se ollut niin, että Vennamon puolueessa olivat Sirkka Minä ja Pekka – SMP. Se Minä on tässä itse Veikko V. Tämä ei ei ollut SMP:läinen korjaus, vaikka sellaista kyselit.
Tattis vaan! Tarttis ajatella ensin ja kirjoittaa sitten. Tarkoitan itseäni.
Entäs sitten Osuuspankin merkin selitys? Kertokaapa se!
Ierikka
EL. Poutiaisen korvat puun takana.
Martti, taidat olla pankkimiehiä? Mistähän tuo kuvaus Osuuspankin logosta on syntynyt? Olisi kiva tietää.
Onko saldo kunnossa? Minulla kulkee vuoristorataa! Mutta eiköhän se siitä. Pitää vain oppia kantamaan vastuuta. Anteeksi, mistä, ihmettelee joku, minäkin tietyllä tuulella ollessani.
Ierikka (ei PA eli…)
OP:n logon kautta pilkattiin Eino Poutiaista hänen fyysisellä olemuksellaan. Kysyttiin mistä Osuuspankin logon idea on saatu ja vastattiin Eino Poutiainen seisoo puun takana ja korvat vain näkyvät. Kun sitten Eino päätti kansanedustajan uransa niin jokainen -edustaja toveri myönsi hänen olleen aidosti ihmisten ja äänestäjiensä asialla. Kyllä hänen työmoraali oli moitteetonta.
Halpamaista tuommoinen ihmisten pilkkaaminen, kuin mitä Poutiaiseenkin on aikanaan kohdistunut.
Ja sitä samaa tapahtuu nykyään joka puolella enenevässä määrin. EI hyvä!
Löytyisköhän Hangon keksille jokin selitys politiikan näyttämöltä? Kysyn vain ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Vai voisiko järjestää aiheesta ideakilpailun? Saataisiin lööppejä ja lehtien myyntiä pidettyä ainakin nykyisellä tasolla, siis sekä aiheiden että määrien mitalla.
Ierikka
Eino Poutiainen oli politikkona rehellinen puurtaja,hänellä ei ollut
mitään kähmintöjä.
Olisi siinä esimerkkiä näille nykysille politikoille,ei tarttis sitten
selitellä oikeudessa että tämähän on maantapa,enkä minä ymmärtämättö-
myydessäni tajunut sitä.
Sinäpä, Pentti, sanoit. Niin antoivat ymmärtää muutamat kiihtelysvaaralaisetkin, kun eläkkeelle jäätyäni tuurasin pappeja Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa, mm. Mäkräntiellä. Kun olin papin tehtävissä (eläkkeelläkin), en puhunut puoluepolitiikkaa. Kuitenkin sain kuulla tarinoita Eino Poutiaisesta. Joukossa oli muutama hupaisakin muisto. Mutta yleensä viesti oli kunnioittava ja arvostava.
Näin tieltä käsin myös Poutiaisen autioksi jääneen kotitalon. Kerrottiin, että siellä olisi paljon kirjoja ja asiapapereita ja että se olisi myytävänä. Tulin hyvin surulliseksi. En tiedä, mikä talon ja sen sisältämien aarteiden kohtalo on ollut. Toivottavasti aateveljet ja -sisaret ovat osanneet – ja halunneet – hoitaa perintöä kunniallisesti.
Politiikan historiaa olen tutkaillut aika paljon, koska se on tärkeä osa suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämistä. Siihen papillakin on erityinen velvollisuus. Eino Poutiainen kuului siihen osaan joukkoa, joka Veikko Vennamon johdolla irrottautui Maalaisliitto/Keskustapuolueesta. Tätä joukkoa vanhassa puolueessa nimitettiin pykäläläisiksi karjalaisen kansanedustaja Kalle Pykälän mukaan. Näillä miehillä ja naisilla oli koolle tultaessa tapana ensin ”haukkua herrat” ja sitten siirtyä puhumaan esillä olleista asioista. Näistä pykäläläisistä osan Vennamo irrotti karismaattisella taidollaan vanhasta puolueesta. Sirkka keksi uuden puolueen käyttöön käsitteen ”rötösherrat”. Sitä en tiedä, oliko siihen todellista syytä. Poutiaisen vilpittömyyttä en epäile, en ole koskaan epäillyt.
Toivottavasti taas joku katsoo puun takaa, pelkäämättä ja rohkeasti. Mopon sijaan on turvallisempaa ja terveellisempää ajaa autolla, junalla, ja jos on pakko niin lentokoneellakin.
Ierikka
Joku KGB-mies on nimitetty korkeaan virkaan Venäjällä, olikohan se lapsiasiamies. Puheet olivat sen mukaisia. Kyllä semmoinen mies lasten edut parhaitenn tietää. Suomi on vaarallinen maa.
Kyllä rahaa on siihen mihin sitä halutaan käyttää. Aamun Hesarissa oli: ”Sotsi järjestää ökykisat”, talviolympialaisten budjetti on 38 miljardia euroa. Vertailuna Suomen valtion budjetti, joka on 54,5 miljardia euroa.
Huh, huh…
Irene olet ihan oikeassa. Varsinkin täällä Itä-Suomessa on hyvin paljon vaaroja. Tässä meidän kylälläkin useita selvästi havaittavia. Ei nuo venäläisäidit näytä kumminkaan kovin paljon vaaroista välittävän kun tuovat tänne lapsiaan aina vain vaikka täällä joutuu elämään ihan vaarojen keskellä.
Vallitseekohan Venäjällä vallan pimeys vai pimeyden valta?
Eivät ne venäläiset pelkää turistipaikkojen uimahallekaan, kun parveilevat niissä lomiaan viettämässä. Minun olisi tänään pitänyt pelätä. Menin 55 vuoden jälkeen ensimmäisen kerran Kontioniemen varuskuntaan, jonne pitkän poissaoloni jälkeen oli rakennettu uimahalli. Vesijumpan jälkeen kävin suihkussa, niinkuin ohjesääntö siellä vaatii. Sitten läksin – varovasti, varovasti – hiipimään saunaa kohti. Yhtäkkiä olin vasemmalla kyljelläni lattialla. Pääsin nipin napin terveyskeskukseen, jossa jalkaan pantiin kipsi. Sain valita valkoisen, sinisen ja oranssin väristen väliltä. En päätynyt siniseen enkä valkoiseen. Ajattelin, että oranssi sopii niitä paremmin RKP:n henkeen ja mielessäni jäytävään kaunaan, kun päättivät lakkauttaa varuskuntani.
Ajaessani Kontiolahden terveyskeskukseen, palasi mieleeni muisto 55 vuoden takaa. Pataljoonassa oli kaksi alokasta, jotka olivat aikeissa aloittaa teologian opinnot. Olivat kuulleet, että sellainen suunnitelma liikkui myös minun aivoissani. Niinpä pyysivät erään sunnuntain aamuna luvan päästä kirkkoon. Sain liittyä mukaan. Ajelimme kirkkoon polkupyörillä, niinkuin jääkäripataljoonan miesten kuuluu.
Kirkon jälkeen palasimme varuskuntaan. Vastaan asteli vääpeli. Hän tiedusteli, mistä olimme tulossa. Vastasimme: ”Kirkosta, herra vääpeli!” ”Ette te – perkele – missään kirkossa ole käyneet!” Ei kuitenkaan ryhtynyt sen enempää kuulustelemaan. Ehkä arveli, että olivat saaneet synninpäästön jo etukäteen.
Mutta nytpä sitten kahdella kepillä käpälä kipsissä kolme viikkoa. Onneksi – ainakin minulle – pääsen konttaamaan tähän läppärin äärelle. Jos olisin kaatunut oikealle kyljelle, olisi lonkan tekonivel saattanut nuljahtaa paikoiltaan, ja minä makaisin nyt keskussairaalan vuodeosastolla. Olisi se ollut aika pirullista päivä sen jälkeen, kun olin Värtsiläisten seuran tilaisuudessa kuuntelemassa esitelmää nivelistä.
Ierikka
Kontiorannasta juolahti mieleeni eräs varusmiesaikaan liittyvä tarina. Ollessani alokkaana Onttolassa meidät käytettiin Kontiorannassa hammaslääkärissä hampaiden tarkistuksessa, kun Onttolassa ei ollut omaa hammaslääkäriä. No minulta tietysti löytyi yksi reikä ja sain ohjeeksi tulla myöhemmin takaisin. Kun aika paikkaukseen sitten koitti niin minä ja puoli tusinaa muuta kohtalotoveria palasimme Kontiorantaan. Siinä sitten porukalla jännitettiin hammaslääkärin vastaanotolla ja mitään ei tuntunut tapahtuvan. Lopulta n. kolme varttia myöhässä vastaanoton ulko-ovi aukesi ja sisälle asteli vauhdikkaasti asepuvun takki repsottaen tykkimies. Tämä tykkimies ilmoitti
meille (rajajääkäreille) olleensa tykkihallin lattiaa lakaisemassa kunnes luutnantti oli tullut sanomaan, että alahan mennä paikkaamaan Onttolan jätkien hampaat!
Voitte varmaan kuvitella meidän kaikkien epäuskoisia ilmeitä, että tämä ei voi olla totta…
No loppu oli kuitenkin onnellinen, koska kyseisen vastaanoton laitteet olivat uusittu edellisen käyntini jälkeen ja tämä kyseinen humoristi osoittautui todelliseksi ammattilaiseksi. Sain Kontiorannan varuskunnan hammaslääkärissä nimittäin elämäni ensimmäisen muovipaikan yhteen takahampaistani ja tämä kyseinen paikka on n. 25 vuoden jälkeen vieläkin paikallaan.
Kunnianosoitus Kontiorannalle ja pikaista paranemista Ierikalle!
Muistatteko taiteilija Jouko Miettisen Kenraalinkylästä? Lainaan ohessa (luvalla) eräältä palstalta Joukon tarinaa myös tänne Värtsiin. Tässäpä tämä
”Vanha ystäväni taiteilija, metsästäjä, metsästyskoirien kouluttaja Jouko Miettinen kävi luonani maanantaina 4.2.2013. Hänellä oli hätä. Hänen vanha asuintalonsa, jossa hän säilytti grafiikan töitään, maalauksiaan, usean 1000 diakuvan kokoelmaa, metsästysaseitaan, aselupiaan ym. oli palanut viikkoa aikaisemmin. http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/220039-tulipalo-tuhosi-vanhan-hirsitalon
Hänellä oli valmiina kirjoitus, jonka hän halusi saada internettiin, mutta hänellä ei ole tietokonetta. Hän oli yksisormijärjestelmällä tehnyt kirjoituksen vanhalla kirjoituskoneellaan. Lupasin laittaa tämän kirjoituksen omalle seinälleni Facebookiin, jotta se tulisi internettiin kaikkien luettavaksi.
Jouko sanoi, että hän yksinään vastaa kirjoituksen sisällöstä ja pyytää kaikki kommentit itselleen joko puh. xxx xxx tai osoitteella xxx xxx (Eero-Matin sensuroimat).
KIRJOITUS:
Susikysymys ja luontoasiat ovat Suomessa päälaellaan. En ole asiantuntija, joten minun ei tarvitse valehdella. Sen vuoksi pystyn todistamaan esittämäni väitteet oikeaksi.
Toimiessani ammattimetsästäjänä ja ammattipreparaattorina jouduin tutustumaan susiin. Liikkuessani valantehneenä metsästyksenvartijana sekä kaksi- että nelijalkaisten petojen perässä jouduin tietämään jotain:
Susilauman tärkein kysymys on johtajuus. Laumassa on vain yksi johtaja. Siitä johtui äskettäin Ruotsissa eläintarhan valitettava tapauskin, jossa susi tappoi eläintenhoitajan.
Suomen valtio ei ole kunnioittanut Suomen perustuslakia. Siksi en ole voinut harrastaa koirien kouluttamista enkä kilpailua, enkä voinut toimia kuten perustuslaki takaa minulle.
Riistanhoitajan ja -neuvojan työni estyi. Rauhoitettu otus sai vapaasti tappaa kaikki häiriintymättä. Kanahaukka sai viedä kaikki metsäkanalintuni. Ilves sai viedä syöttökatoksen jänikset ja susi sai tappaa kaikki riistaa ajavat ja haukkuvat koirat sekä tappaa lemmikit talojen pihoista ja portailta sekä estää laiduntamista ja häiritä porojen hoitoa.
Luonnon suojelijoina esiintyvät suojelivat häirikkösusia ja tapattivat erikoisluvilla normaalipetoja.
Kun Hemilän kesämökillä karhu penkoi roskakoria, armeija ampui moisen häirikön. Kun karhu kaksi kertaa samalla viikolla kävi talon pihalla raapimassa hevosta, ei sitä pidetty vaarallisena, kun pihassa ei ollut roskakoria.
Jouduin lopettamaan harrastukseni ja jättämään autioksi tilani Värtsilän Kenraalin kylässä. Sudet söivät valiokoirani. Jäi muistoksi n. 100 pyttyä ja rusetteja.
Kun taistelin ammatinharjoittamisen oikeuksistani mottonani ’susi kuuluu Suomen luontoon, vaan ei ihmisten pihoille’ hävisin, koska olin oikeassa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on valtion kanssa sitä mieltä, että susi on ihmistä arvokkaampi: Ihmisen arvo on 7000 euroa, mutta suden 9000 euroa.
Sutta ei saa ampua ennakkoon, vaan sen on ensin syötävä minut tai koirani. Kun susi hyökkää minun tai koirani kimppuun ja ammun sen, paikalla pitää olla kaksi todistajaa, mieluimmin poliiseja ja heidän tulee voida todistaa, etten ampunut sitä ennenkuin se söi minut tai koirani.
Jos toimittaisiin oikein kuten tehtiin aikaisemmin ennenkuin selkärangattomat päättäjät ryhtivät nuoleskelemaan Euroopan asiantuntijoita, voisivat ihmiset elää ihmisarvoista elämää ja sudet ja muut pedot eläisivät luonnossa kuten niiden oikeuksiin kuuluu.
Venäjällä on susia n. 50 000 ja Kiinassa lisää, rajan takana useita satoja pyrkimässä Suomeen. Siellä Venäjä maksaa tapporahaa, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus elinkelpoisiin oloihin.
Nyt kuitenkin asiantuntijoiden mielestä susi kuolee sukupuuttoon, sillä neljän seinän sisällä he ovat tutkimuksissa todenneet, että sudella on häntä ja neljä jalkaa. Brysselin seuduille tultuaan susi on vaarallinen peto, sillä siellä asuu ihmisiä. Suomessa se on hyötyeläin, koska täällä asuu vain suomalaisia.
Tällaiset kirjoitukset on, kuten tämäkin, heitetty roskakoriin.
Vakuudeksi (allekirjoitus) Jouko Miettinen
PS. Kukaan Suomessa eikä Euroopassa ole pystynyt todistamaan miten susi kuolee sukupuuttoon, kun se ylittää Suomen ja Venäjän rajan.
J.M.
Kiitän Jaakkoa, että hän ymmärsi hätäni ja otti tämän internettiin. Pyydän kaikki kommentit vain minulle xxx xxx
Jouko kertoi Joulutervehdystä soittaessaan tästä ikävästä tulipalosta. Valmiit ja puolivalmiit työt, diat, taiteilijan tarvikkeet ja kaikkea muuta Joukolle tärkeää tuhoutuivat tulipalossa. Todella surullista. Jouko ja Lahja ovat mukavia ihmisiä. Moni meistä muistaa lämmöllä heidän ”taiteilijantaloaan” Jumpuranvaarassa. Suuren ja talvikelissä vaikeakulkuisen mäen päällä oli pienehkö talo koirineen ja monirotuisine kanoineen ym. siivekkäineen. Vieras kutsuttiin tupaan ja kohta Lahjan keittämän kahvintuoksu täytti pienen tuvan. Mukavia muistoja menneiltä vuosilta.
Muutaman kerran kävin Jouko Miettisen luona Jumpuranvaarassa. Tie pihaan vaati autolla ajajalta taitoa. Ainakin kerran märällä kelillä sain tehdä töitä tosissani, että selvisin mäen mutkasta eteenpäin ja ylös pihaan.
Siellä oli kiva käydä.
Ierikka
Tunnen Jumpuranvaaran Jouko Miettisen koirineen, joten
terveiseni hänelle. Ikävä juttu tuo tulipalo.
Toissa talvena susi vieraili meidän postilaatikolla, josta
se oli jatkanut matkaansa Pyhäselän jäälle. Sitä ennen se
oli lepäillyt tässä lähistöllä olevan talon pihalla sulatellen
saalistaan. Kesyiksi ovat tulleet.
Jos ne sudet ovat vähitellen matkalla Mannerheimintielle? Siellä saavat ystäviltään rapsutusta. Miksei sudetkin mukavuutta rakastaisi! Olisi auratut kadut ja lihapadat ja riemusta rääkyvät kakarat!
Ihmisen johtamaa evoluutiota! Susien delegaatiot direktiivien luvalla! Deee-uuu!!!
Ierikka
Totuus ja tieto lisää tuskaa. Terveisiä Joukolle!
Ystvyyttä on alituisesti hoidettava ja toisinaan
kunnostettava.
Ystävyyttä ei voi sulkea toimettomuuden jääkaappiin.
Sen on oltava elävää ja innostavaa.Hoida ystäväsiä kuin
aarteita! Etsi heitä,tiedustele heidän vointiaan,auta
heitä ja tuota heille iloa niin usein kun voit – aina
odottamatta vastalahjaa.Laajenna ystäväpiiriäsi,älä
epäröi tarttua uuden ystävän ojentamaan käteen.
Tosi ystävät ovat kuin lämmittäviä nuotioita – jos
hoidat niitä hyvin,ei sinun tarvitse palella matkallasi.
SAMUEL JOHNSON
Tässä muutamia ajatuksia ennen lähestyvää YSTÄVÄNPÄIVÄÄ:
Nyt Se Hiijenportin mies ol pyytäny susia näyttäytymää Karpelalle. Vaan Sus erehty Helsinkii lähestyessään menemään Varsinaissuomessa talon piha-akueen läpi,niin se sai tappotuomion.Het lähti poliisi etelän metästäjien kanssa perää tappo mielessä.Vaan jos se maaseuvula suatteloo koululapsia,tai syöp koiria nii ei niitä susia sua tappoo. Jos ketä kiinnostaa niin kattokaa,miehen Blogi, jota yritti Karpela saaha linnaan susien taposta,siinä onnistumatta.Kirjoita:Ontuvan kennel, On värikästä värikästä kerontaa
Kiitokset Jouko Miettiselle hyvästä kirjoituksesta.
Surullista kun arvokas omaisuus on mennyt taivaan tuuliin.
Jouko oli meiän Paras naapuri, Ilkka Koiviston tyttären lisäks. Miettisillä tulikin käytyä niin suksilla kuin kävellen kylässä harvase päivä,meiltä vaan 250m Ja aina vietiin vehnäspitko tuliaisiks. Surraan Kettulan mäellä vieläkin Joukon poislähtöö. Ja pahoja puheita mitä hänestä omallakylällä puhuttiin. Onneks on muistoja seinillä kotona, neljän maalauksen ja muutaman luonnoksen verran.
S.O.Lindgren ;Linkku; Kerrotaan sodassa olleen mitään pelkäämätön päälikkö, sotilas arvoltaan Majuri.Häntä ehdotettiin 2 kertaa mannerheimin Ristin Ritariksi,mutta sotamies Hytin ampuminen varmaan esti Ritari nimityksen. Hytin ampuminen tapahtui 1944 elokuussa Ilomantsin mottitaistelun yhtedessä.Itsellä Linkulla kävi käsittämätön tuuri, hän ei haavoittunut sodassa muutoin,kun omasta aseesta.Jossain karjalassa hän käsitteli pistoolia niin huolimattomasti,että se laukesi vieden kivespussin häneltä. Linkku tuomittiin Asekätkentä jutussa. Minä tutustuin Linkkuun toisen Asekätkentä jutussa tuomitun Everstiluutnantin Arto,H,Virkkusen kautta. Meillä kaikilla oli harrastuksena Seisovat Lintukoirat.A.H.virkkunen on kirjoittanut kirjan (Sörnäisten Yleisesikunta 1960 Otava) kirja kertoo asekätkennän tpahtumat ja tuomiot. Linkku: Tapaus Pentti Linnosvuo: Linkku tapasi1959 maillaan Pernajan Kjällön saaressa metsästysretkellään Olympia-ampuja Pentti Linnosvuon seurueineen,Linkku syytti heitä salametsästyksestä. Rangaistukseksi hän pakotti aseella uhaten kävelemään kädet ylhäällä, housut kintuissa kylän läpi.Tempusta Linkku sai 7kk ehdollista vankeutta. Tapaamiset Linkun kanssa oli todella värikkäitä. Linkku halusi,että häntä puhutellaan Everstiluutnantiksi,kuten tein. Linkun kuolema 1968: Linkku kasvatti fasaaneita tilallaan. Hän oli saanut päähänsä,että kylän kissat on tapettava,ne syö hänen fasaanit. Kerran Linkku ampui kissan erään navetan nurkalle.Emäntä oli lypsämässä lehmiä ja lehmä oli säikähtänyt laukausta, ja survoi emännän sairaalakuntoon.Linkku ei saanut sovittua asiaa,vaan olisi joutunut käräjille.Hän ampui itsensä edellisenä iltana ennen käräjiä. Hän kertoi monesti minulle säilyttävän upseerin kunnian loppuun saakka, en tiädä säilyikö kunnia näin.
Presidentti puhui eilen yhteisvastuukeräyksen Tv puheessaan vanhusten asemasta ja huollosta tässä yhteiskunnassa. Olemme vuosien saatossa tulleet asennemuutokseen ihmisen elämänkaaren kohdalla. Aikaisemmin vanhuksia kunnioitettiin heidän pitkän elämänkokemuksensa ja kasvatustyönsä tähden. Vanhuksilla oli elämänkokemuksen kautta tullutta viisautta valita ja tehdä oikeita ihmisiä hyödyttäviä päätöksiä. Antaa ohjeita eettisesti kestävällä tavalla. Tietenkin voidaan sanoa sen olleen entisen agraariyhteiskunnan toimintoja joissa perhe vastasi vanhusten huollosta ja jos perhettä ei ollut ei ollut huolenpitoakaan.
Nyt tämä meidän moderni yhteiskunta on eristänyt vanhukset erilaisiin hoitolaitoksiin, jolloin he ovat myös poissa perillistensä silmistä ja usein myöskin mielestä. Samat omaiset kirjoittavat lehtiin ja pitävät meteliä vanhustensa kohtalosta, mutta itse ollaan jossakin kaukana ja tällä metelin pidolla tyynnytetään omantunnon ääntä. Malliin olenhan sentään vaatinut parempaa hoitoa.
Meitä on monta kommentoijaa näillä nettisivuilla joiden elämänkaari on siellä illan hämyä odottamassa. Kuinka haluamme ne viimeiset vuodet tai kuukaudet elää. Kuinka haluamme tulla kohdelluksi silloin, kun omat voimat tai ymmärrys ei enää riitä jokapäiväisten askareiden toimittamiseen. Odotetaanko sitä, että vanhus tekisi kuten Eskimoyhteiskunnassa tehtiin vielä sata vuotta sitten. Siellä vanhus huomatessaan olevansa taakka perheelleen, hän käveli jäätikölle ja katosi sinne.
Onko tietoo??kukahan avaa hotellipalvelut Värtsilään maaliskuussa?Luultavasti asuntorannan huoneistoihin,ainakin osoite on sinne.
Netillä on sellainen sivu hotellijoki.com Eikös nämä rakennukset ole edelleenkin kunnan?Ihan vaan mielenkiinnolla kyselen.
http://www.hotellijoki.com/
Ettei olisi Valkoinen talo
Kyseessä ovat kaiketi kaksi naisyrittäjää jotka ovat vuokranneet kunnalta Asuntorannan tilat.
http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/kolumnit/item/24455-turha-kieltaa-etteiko-salametsastysta-ole?lang=fi
Hienoa että maakuntamme päälehdessä otetaan tervepäisesti kantaa petoasiaan!
Tsemppiä yrittäjille!Jospa matkailijat pysähtyisivät Värtsilään.Tuohan tuo väriä kylälle.
Sortavalaan oli merkitty olevan 106 km, Tohmajärveltä jos käy vauhtia ottamassa, niin kertyyhän sitä.
Palaisin vanhusasiaan. Eräs iäkäs ihminen kuuli puskaradiosta, että Kemien kylällä on vanhusten virkistystoimintaa. Hänpä otti selvää asiasta. Näin hän pääsi tältä kylältä muiden mukaan.
Ihmettelin, miksei asiasta ole paremmin tiedoitettu. Menin kunnan nettisivuille . Kyllä sieltä etsimisen jälkeen yksi puhelinnumero löytyi, mutta ei lähempää informaatiota. Eikö ole tarkoituskaan, että kaikki vanhukset pääsevät tasavertaisesti palveluista nauttimaan, vai miksi tiedon saanti on tehty näin vaikeaksi? Vanhuksilla ei useinkaan ole edes nettiä. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen, etten itse vielä ole vanhuspalveluita käyttämässä.
Arvostamani kollegan Tikan Kallen kommentin luettuani,totesin näin se on ja päätin ilmoittaa että EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI 6.2.2013.
Mutta kunhan kelit lämpijää niin hörpätään sopivana päivänä kahvit.
Matille olen oman syntymäpäiväni aikaan Pudasjärvellä mutta sen jälkeen heinäkuussa nokipannukahvit Heinäjoen laavulla, toivotan sinut ja muutaman muukin kollegan tervetulleeksi, ps uistimet mukaan.( siellä entisen koulun takana )
Kiitos Kalevi jo etukäteen.
Vuorokauden juuri vaihduttua voi vaihtaa myös viikon puheenaihetta. Entisistäkin voi jatkaa, jos on tarvetta.
Television Teemalta alkoi 10-osainen dokumenttiohjelma ”Iskelmä-Suomi”. Luulen, että se saa vuoden päästä Jussi-patsaan dokumentti-ohjelmien joukossa. Ainakin tämä ensimmäinen osa oli aivan loistava tuote. Monesta näkökulmasta katsottuna!
Topi Sorsakoski sai mieleni lämpiämään. Muistin elävästi, miten Suomen lippu nostettiin seinälle Jalkosalmen lavalla Lemin musiikkijuhlien yhdessä tapahtumassa, ja sitten Topi astui mikrofonin eteen ja alkoi laulaa. Hänen vuoronsa ei ollut kovin pitkä. Mutta ihan mielelläni ladoin auton takapenkillä 6000 mk käteen. Ei se niin kauhean suuri palkkio ollut, kun soittajienkin piti saada osansa. Siinä oli myös matkakorvaus.
Mistä nuo setelit oli haalinut, sitä en enää ihan tarkkaan muista, kun musiikkipäivien taloudenhoitajana piti rahaa etsiä niin monesta lähteestä.
Luultavasti ajoin lavalta suoraan Kotalahden koululle, jossa oli joukko musiikkijuhlien kansainvälistä soittajakuntaa majoitettuna. Olivat juuri tulleet rantasaunasta (juhlien vetonaula ulkomaalaisille taiteilijoille). Avasin auton oven, astuin ulos salkku kädessä ja huusin: ”Etwas Geld fur Bier!” Sitten 100 mk kunkin kouraan ja allekirjoitus kuittivihkoon. ”Danke schön! ja iloinen hymy päälle.
Jään odottamaan Katri-Helenan, Kaurilan lavalta maineeseen ponnahtaneen laulajan, esittelyä. Tosin hän jo tässä ensimmäisessäkin osassa oli kommentaattorina. Olisipa kiva, jos joku kertoisi, miten hän voitti juuri Kaurilan lavalla pidetyn laulukilpailun.
Voi niitä aikoja! Monessa on mukana oltu! Kerrankin aamuvarhaisella soi puhelin. Lappeenrannan asemalta soitettiin ja kerrottiin, että täällä joku nuori nainen sellonsa kanssa kyselee, missä se Lemi on. Vastasin, että olen kohta siellä kertomassa. Ajoin aamuhorteissa Lappeenrantaan. Poimin autoon nuoren venäläisen sellistin ja vein hänet majapaikkaan. Oli muuten taitava soittaja! Mutta ei suostunut ihan kenen kanssa tahansa kamarimusiikkia esittämään. Taiteellisen johtaja, brasisialainen Roberto Szidonin neuvottelutaitoja siinä kysyttiin.
Toinen diiva oli saksalainen viulisti, jonka nimen vielä eilen muistin ja muistan taas huomenna mutta en nyt. Ei se mitään. Hän esiintyi Haikon tuvan kamarikonsertissa. Mutta ennen tilaisuuden alkua hän tiedusteli minulta, missä täällä on WC.
Saatoin hänet pihan perille ja osoitin huussin ovea. Hän meni sisälle epävarmoin askelin. Minä juoksin äkkiä tupaan enkä ollut huomaavinani, kun hän saapui viulunsa luo. – No, niin, nyt nimikin ulostui: hän oli Jenny Abel.
Ierikka. Hyvää yötä!
Elokuussa 1962 olin kyläilemässä siellä Patsolassa. Tuo vuosi
on helppo muistaa, koska siellä ollessani saimme lukea Karjalaisesta Marilyn Monreon kuolinuutisen. Silloin olivat
Kaurilan lavalla nuo kuuluisat laulukilpailut, jotka Katri- Helena voitti. Olin siellä paikalla erään ”kylän pojan” kanssa.
Lava oli täynnä silloisia nuoria. Vaalea tyttö, Katri- Helena,
esiintyi yhtenä osallistujana kilpailussa, jonka oikeutetusti
voitti. Valitettavasti en muista, että minkä kappaleen hän
lauloi tai mikä orkesteri hätä säesti. Joku varmaan muistaa lisää.
Minäkin olin sulloutunut kuunteleemaan laulukisoja. Olihan se paikkakunnan ykkosmenopaikka silloin.
Minun muistaakseni ensin suoritettiin huutoäänestys. Desibelimittaria ei liene ollut, mutta kovimman huutomyrskyn sai Eila Väyrynen Värtsilästä. Minäkin huusin Eilalle.
Orkesteri toimi tuomarina. Orkesteri ei varmaankaan vedättänyt minkään kylän suuntaan niinkuin me värtsiläläiset saatoimme tehdä. Olisin minä kyllä suonut Eilalle jotain meinetta tai mainetta hienosta toisesta sijasta.
Oho, lipsahti yksi ylimääräinen sana.
Kyllä piti hyvän puheen jälleen tasavallan presidentti! Siinä oli asiaa, ja ne soljuivat eteenpäin ihailtavalla isänmaan kielellä, missä on havaittavissa selvää kehitystä. Ei ole epäilystäkään, etteikö Jenni olisi ollut asialla stilistinä ja kielikuvien kehittäjänä. Ammattitaidollaan!
Sylvi Kekkonenkin auttoi aikanaan tasavallan presidentti Urho Kekkosta. Veikko Vennamon iskevät ilmaisut olivat kuuleman mukaan vaimon tuotosta. Nimeä en nyt muista, ehkä illalla tai huomenna, kun olen luetellut aakkoset kolmeen kertaan.
Hieno oivallus ja ilmiasu Euroopan ja muun maailman suhteiden muuttumisesta historian kulussa oli lähteä liikkeelle Nooasta ja hänen kolmesta pojastaan. Jo tuossa vaiheessa – jos minä olisin ollut ”saarnamiehenä” eduskuntatalossa – olisin lausunut: Aamen, (ruotsiksi: Amen).
Ierikka
P.S. Aloin kuitenkin jo ennen iltaa luetella aakkosia, ja sitä ennen huusin kammariin Ullalle, muistaako hän rouva Vennamon etunimen. Kun olin päässyt s-kirjaimeen ja mutustellut mielessä Saimi-nimeä, Ulla huusi kammarista, että olikohan se Saimi. No, korjatkaa entiset SMP:läiset, jos se on toisin. PS:laiset eivät sitä muista sen paremmin kuin minäkään, ja Kiihtelysvaaran mopomies on poissa maallisen vallan vaiheilta. Juna meni ja juna vei, T.S. heipä, hei! ”Rötösherra”-jahti jakuu!
Muistammehan hyvin mistä nimi SMP,Minä Sirkka ja Pekka!
Ierikalle. Eikös se ollut niin, että Vennamon puolueessa olivat Sirkka Minä ja Pekka – SMP. Se Minä on tässä itse Veikko V. Tämä ei ei ollut SMP:läinen korjaus, vaikka sellaista kyselit.
Tattis vaan! Tarttis ajatella ensin ja kirjoittaa sitten. Tarkoitan itseäni.
Entäs sitten Osuuspankin merkin selitys? Kertokaapa se!
Ierikka
EL. Poutiaisen korvat puun takana.
Martti, taidat olla pankkimiehiä? Mistähän tuo kuvaus Osuuspankin logosta on syntynyt? Olisi kiva tietää.
Onko saldo kunnossa? Minulla kulkee vuoristorataa! Mutta eiköhän se siitä. Pitää vain oppia kantamaan vastuuta. Anteeksi, mistä, ihmettelee joku, minäkin tietyllä tuulella ollessani.
Ierikka (ei PA eli…)
OP:n logon kautta pilkattiin Eino Poutiaista hänen fyysisellä olemuksellaan. Kysyttiin mistä Osuuspankin logon idea on saatu ja vastattiin Eino Poutiainen seisoo puun takana ja korvat vain näkyvät. Kun sitten Eino päätti kansanedustajan uransa niin jokainen -edustaja toveri myönsi hänen olleen aidosti ihmisten ja äänestäjiensä asialla. Kyllä hänen työmoraali oli moitteetonta.
Halpamaista tuommoinen ihmisten pilkkaaminen, kuin mitä Poutiaiseenkin on aikanaan kohdistunut.
Ja sitä samaa tapahtuu nykyään joka puolella enenevässä määrin. EI hyvä!
Löytyisköhän Hangon keksille jokin selitys politiikan näyttämöltä? Kysyn vain ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Vai voisiko järjestää aiheesta ideakilpailun? Saataisiin lööppejä ja lehtien myyntiä pidettyä ainakin nykyisellä tasolla, siis sekä aiheiden että määrien mitalla.
Ierikka
Eino Poutiainen oli politikkona rehellinen puurtaja,hänellä ei ollut
mitään kähmintöjä.
Olisi siinä esimerkkiä näille nykysille politikoille,ei tarttis sitten
selitellä oikeudessa että tämähän on maantapa,enkä minä ymmärtämättö-
myydessäni tajunut sitä.
Sinäpä, Pentti, sanoit. Niin antoivat ymmärtää muutamat kiihtelysvaaralaisetkin, kun eläkkeelle jäätyäni tuurasin pappeja Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa, mm. Mäkräntiellä. Kun olin papin tehtävissä (eläkkeelläkin), en puhunut puoluepolitiikkaa. Kuitenkin sain kuulla tarinoita Eino Poutiaisesta. Joukossa oli muutama hupaisakin muisto. Mutta yleensä viesti oli kunnioittava ja arvostava.
Näin tieltä käsin myös Poutiaisen autioksi jääneen kotitalon. Kerrottiin, että siellä olisi paljon kirjoja ja asiapapereita ja että se olisi myytävänä. Tulin hyvin surulliseksi. En tiedä, mikä talon ja sen sisältämien aarteiden kohtalo on ollut. Toivottavasti aateveljet ja -sisaret ovat osanneet – ja halunneet – hoitaa perintöä kunniallisesti.
Politiikan historiaa olen tutkaillut aika paljon, koska se on tärkeä osa suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämistä. Siihen papillakin on erityinen velvollisuus. Eino Poutiainen kuului siihen osaan joukkoa, joka Veikko Vennamon johdolla irrottautui Maalaisliitto/Keskustapuolueesta. Tätä joukkoa vanhassa puolueessa nimitettiin pykäläläisiksi karjalaisen kansanedustaja Kalle Pykälän mukaan. Näillä miehillä ja naisilla oli koolle tultaessa tapana ensin ”haukkua herrat” ja sitten siirtyä puhumaan esillä olleista asioista. Näistä pykäläläisistä osan Vennamo irrotti karismaattisella taidollaan vanhasta puolueesta. Sirkka keksi uuden puolueen käyttöön käsitteen ”rötösherrat”. Sitä en tiedä, oliko siihen todellista syytä. Poutiaisen vilpittömyyttä en epäile, en ole koskaan epäillyt.
Toivottavasti taas joku katsoo puun takaa, pelkäämättä ja rohkeasti. Mopon sijaan on turvallisempaa ja terveellisempää ajaa autolla, junalla, ja jos on pakko niin lentokoneellakin.
Ierikka
Joku KGB-mies on nimitetty korkeaan virkaan Venäjällä, olikohan se lapsiasiamies. Puheet olivat sen mukaisia. Kyllä semmoinen mies lasten edut parhaitenn tietää. Suomi on vaarallinen maa.
Kyllä rahaa on siihen mihin sitä halutaan käyttää. Aamun Hesarissa oli: ”Sotsi järjestää ökykisat”, talviolympialaisten budjetti on 38 miljardia euroa. Vertailuna Suomen valtion budjetti, joka on 54,5 miljardia euroa.
Huh, huh…
Irene olet ihan oikeassa. Varsinkin täällä Itä-Suomessa on hyvin paljon vaaroja. Tässä meidän kylälläkin useita selvästi havaittavia. Ei nuo venäläisäidit näytä kumminkaan kovin paljon vaaroista välittävän kun tuovat tänne lapsiaan aina vain vaikka täällä joutuu elämään ihan vaarojen keskellä.
Vallitseekohan Venäjällä vallan pimeys vai pimeyden valta?
Eivät ne venäläiset pelkää turistipaikkojen uimahallekaan, kun parveilevat niissä lomiaan viettämässä. Minun olisi tänään pitänyt pelätä. Menin 55 vuoden jälkeen ensimmäisen kerran Kontioniemen varuskuntaan, jonne pitkän poissaoloni jälkeen oli rakennettu uimahalli. Vesijumpan jälkeen kävin suihkussa, niinkuin ohjesääntö siellä vaatii. Sitten läksin – varovasti, varovasti – hiipimään saunaa kohti. Yhtäkkiä olin vasemmalla kyljelläni lattialla. Pääsin nipin napin terveyskeskukseen, jossa jalkaan pantiin kipsi. Sain valita valkoisen, sinisen ja oranssin väristen väliltä. En päätynyt siniseen enkä valkoiseen. Ajattelin, että oranssi sopii niitä paremmin RKP:n henkeen ja mielessäni jäytävään kaunaan, kun päättivät lakkauttaa varuskuntani.
Ajaessani Kontiolahden terveyskeskukseen, palasi mieleeni muisto 55 vuoden takaa. Pataljoonassa oli kaksi alokasta, jotka olivat aikeissa aloittaa teologian opinnot. Olivat kuulleet, että sellainen suunnitelma liikkui myös minun aivoissani. Niinpä pyysivät erään sunnuntain aamuna luvan päästä kirkkoon. Sain liittyä mukaan. Ajelimme kirkkoon polkupyörillä, niinkuin jääkäripataljoonan miesten kuuluu.
Kirkon jälkeen palasimme varuskuntaan. Vastaan asteli vääpeli. Hän tiedusteli, mistä olimme tulossa. Vastasimme: ”Kirkosta, herra vääpeli!” ”Ette te – perkele – missään kirkossa ole käyneet!” Ei kuitenkaan ryhtynyt sen enempää kuulustelemaan. Ehkä arveli, että olivat saaneet synninpäästön jo etukäteen.
Mutta nytpä sitten kahdella kepillä käpälä kipsissä kolme viikkoa. Onneksi – ainakin minulle – pääsen konttaamaan tähän läppärin äärelle. Jos olisin kaatunut oikealle kyljelle, olisi lonkan tekonivel saattanut nuljahtaa paikoiltaan, ja minä makaisin nyt keskussairaalan vuodeosastolla. Olisi se ollut aika pirullista päivä sen jälkeen, kun olin Värtsiläisten seuran tilaisuudessa kuuntelemassa esitelmää nivelistä.
Ierikka
Kontiorannasta juolahti mieleeni eräs varusmiesaikaan liittyvä tarina. Ollessani alokkaana Onttolassa meidät käytettiin Kontiorannassa hammaslääkärissä hampaiden tarkistuksessa, kun Onttolassa ei ollut omaa hammaslääkäriä. No minulta tietysti löytyi yksi reikä ja sain ohjeeksi tulla myöhemmin takaisin. Kun aika paikkaukseen sitten koitti niin minä ja puoli tusinaa muuta kohtalotoveria palasimme Kontiorantaan. Siinä sitten porukalla jännitettiin hammaslääkärin vastaanotolla ja mitään ei tuntunut tapahtuvan. Lopulta n. kolme varttia myöhässä vastaanoton ulko-ovi aukesi ja sisälle asteli vauhdikkaasti asepuvun takki repsottaen tykkimies. Tämä tykkimies ilmoitti
meille (rajajääkäreille) olleensa tykkihallin lattiaa lakaisemassa kunnes luutnantti oli tullut sanomaan, että alahan mennä paikkaamaan Onttolan jätkien hampaat!
Voitte varmaan kuvitella meidän kaikkien epäuskoisia ilmeitä, että tämä ei voi olla totta…
No loppu oli kuitenkin onnellinen, koska kyseisen vastaanoton laitteet olivat uusittu edellisen käyntini jälkeen ja tämä kyseinen humoristi osoittautui todelliseksi ammattilaiseksi. Sain Kontiorannan varuskunnan hammaslääkärissä nimittäin elämäni ensimmäisen muovipaikan yhteen takahampaistani ja tämä kyseinen paikka on n. 25 vuoden jälkeen vieläkin paikallaan.
Kunnianosoitus Kontiorannalle ja pikaista paranemista Ierikalle!
Muistatteko taiteilija Jouko Miettisen Kenraalinkylästä? Lainaan ohessa (luvalla) eräältä palstalta Joukon tarinaa myös tänne Värtsiin. Tässäpä tämä
”Vanha ystäväni taiteilija, metsästäjä, metsästyskoirien kouluttaja Jouko Miettinen kävi luonani maanantaina 4.2.2013. Hänellä oli hätä. Hänen vanha asuintalonsa, jossa hän säilytti grafiikan töitään, maalauksiaan, usean 1000 diakuvan kokoelmaa, metsästysaseitaan, aselupiaan ym. oli palanut viikkoa aikaisemmin.
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/220039-tulipalo-tuhosi-vanhan-hirsitalon
Hänellä oli valmiina kirjoitus, jonka hän halusi saada internettiin, mutta hänellä ei ole tietokonetta. Hän oli yksisormijärjestelmällä tehnyt kirjoituksen vanhalla kirjoituskoneellaan. Lupasin laittaa tämän kirjoituksen omalle seinälleni Facebookiin, jotta se tulisi internettiin kaikkien luettavaksi.
Jouko sanoi, että hän yksinään vastaa kirjoituksen sisällöstä ja pyytää kaikki kommentit itselleen joko puh. xxx xxx tai osoitteella xxx xxx (Eero-Matin sensuroimat).
KIRJOITUS:
Susikysymys ja luontoasiat ovat Suomessa päälaellaan. En ole asiantuntija, joten minun ei tarvitse valehdella. Sen vuoksi pystyn todistamaan esittämäni väitteet oikeaksi.
Toimiessani ammattimetsästäjänä ja ammattipreparaattorina jouduin tutustumaan susiin. Liikkuessani valantehneenä metsästyksenvartijana sekä kaksi- että nelijalkaisten petojen perässä jouduin tietämään jotain:
Susilauman tärkein kysymys on johtajuus. Laumassa on vain yksi johtaja. Siitä johtui äskettäin Ruotsissa eläintarhan valitettava tapauskin, jossa susi tappoi eläintenhoitajan.
Suomen valtio ei ole kunnioittanut Suomen perustuslakia. Siksi en ole voinut harrastaa koirien kouluttamista enkä kilpailua, enkä voinut toimia kuten perustuslaki takaa minulle.
Riistanhoitajan ja -neuvojan työni estyi. Rauhoitettu otus sai vapaasti tappaa kaikki häiriintymättä. Kanahaukka sai viedä kaikki metsäkanalintuni. Ilves sai viedä syöttökatoksen jänikset ja susi sai tappaa kaikki riistaa ajavat ja haukkuvat koirat sekä tappaa lemmikit talojen pihoista ja portailta sekä estää laiduntamista ja häiritä porojen hoitoa.
Luonnon suojelijoina esiintyvät suojelivat häirikkösusia ja tapattivat erikoisluvilla normaalipetoja.
Kun Hemilän kesämökillä karhu penkoi roskakoria, armeija ampui moisen häirikön. Kun karhu kaksi kertaa samalla viikolla kävi talon pihalla raapimassa hevosta, ei sitä pidetty vaarallisena, kun pihassa ei ollut roskakoria.
Jouduin lopettamaan harrastukseni ja jättämään autioksi tilani Värtsilän Kenraalin kylässä. Sudet söivät valiokoirani. Jäi muistoksi n. 100 pyttyä ja rusetteja.
Kun taistelin ammatinharjoittamisen oikeuksistani mottonani ’susi kuuluu Suomen luontoon, vaan ei ihmisten pihoille’ hävisin, koska olin oikeassa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on valtion kanssa sitä mieltä, että susi on ihmistä arvokkaampi: Ihmisen arvo on 7000 euroa, mutta suden 9000 euroa.
Sutta ei saa ampua ennakkoon, vaan sen on ensin syötävä minut tai koirani. Kun susi hyökkää minun tai koirani kimppuun ja ammun sen, paikalla pitää olla kaksi todistajaa, mieluimmin poliiseja ja heidän tulee voida todistaa, etten ampunut sitä ennenkuin se söi minut tai koirani.
Jos toimittaisiin oikein kuten tehtiin aikaisemmin ennenkuin selkärangattomat päättäjät ryhtivät nuoleskelemaan Euroopan asiantuntijoita, voisivat ihmiset elää ihmisarvoista elämää ja sudet ja muut pedot eläisivät luonnossa kuten niiden oikeuksiin kuuluu.
Venäjällä on susia n. 50 000 ja Kiinassa lisää, rajan takana useita satoja pyrkimässä Suomeen. Siellä Venäjä maksaa tapporahaa, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus elinkelpoisiin oloihin.
Nyt kuitenkin asiantuntijoiden mielestä susi kuolee sukupuuttoon, sillä neljän seinän sisällä he ovat tutkimuksissa todenneet, että sudella on häntä ja neljä jalkaa. Brysselin seuduille tultuaan susi on vaarallinen peto, sillä siellä asuu ihmisiä. Suomessa se on hyötyeläin, koska täällä asuu vain suomalaisia.
Tällaiset kirjoitukset on, kuten tämäkin, heitetty roskakoriin.
Vakuudeksi (allekirjoitus) Jouko Miettinen
PS. Kukaan Suomessa eikä Euroopassa ole pystynyt todistamaan miten susi kuolee sukupuuttoon, kun se ylittää Suomen ja Venäjän rajan.
J.M.
Kiitän Jaakkoa, että hän ymmärsi hätäni ja otti tämän internettiin. Pyydän kaikki kommentit vain minulle xxx xxx
Jouko kertoi Joulutervehdystä soittaessaan tästä ikävästä tulipalosta. Valmiit ja puolivalmiit työt, diat, taiteilijan tarvikkeet ja kaikkea muuta Joukolle tärkeää tuhoutuivat tulipalossa. Todella surullista. Jouko ja Lahja ovat mukavia ihmisiä. Moni meistä muistaa lämmöllä heidän ”taiteilijantaloaan” Jumpuranvaarassa. Suuren ja talvikelissä vaikeakulkuisen mäen päällä oli pienehkö talo koirineen ja monirotuisine kanoineen ym. siivekkäineen. Vieras kutsuttiin tupaan ja kohta Lahjan keittämän kahvintuoksu täytti pienen tuvan. Mukavia muistoja menneiltä vuosilta.
Muutaman kerran kävin Jouko Miettisen luona Jumpuranvaarassa. Tie pihaan vaati autolla ajajalta taitoa. Ainakin kerran märällä kelillä sain tehdä töitä tosissani, että selvisin mäen mutkasta eteenpäin ja ylös pihaan.
Siellä oli kiva käydä.
Ierikka
Tunnen Jumpuranvaaran Jouko Miettisen koirineen, joten
terveiseni hänelle. Ikävä juttu tuo tulipalo.
Toissa talvena susi vieraili meidän postilaatikolla, josta
se oli jatkanut matkaansa Pyhäselän jäälle. Sitä ennen se
oli lepäillyt tässä lähistöllä olevan talon pihalla sulatellen
saalistaan. Kesyiksi ovat tulleet.
Jos ne sudet ovat vähitellen matkalla Mannerheimintielle? Siellä saavat ystäviltään rapsutusta. Miksei sudetkin mukavuutta rakastaisi! Olisi auratut kadut ja lihapadat ja riemusta rääkyvät kakarat!
Ihmisen johtamaa evoluutiota! Susien delegaatiot direktiivien luvalla! Deee-uuu!!!
Ierikka
Totuus ja tieto lisää tuskaa. Terveisiä Joukolle!
Ystvyyttä on alituisesti hoidettava ja toisinaan
kunnostettava.
Ystävyyttä ei voi sulkea toimettomuuden jääkaappiin.
Sen on oltava elävää ja innostavaa.Hoida ystäväsiä kuin
aarteita! Etsi heitä,tiedustele heidän vointiaan,auta
heitä ja tuota heille iloa niin usein kun voit – aina
odottamatta vastalahjaa.Laajenna ystäväpiiriäsi,älä
epäröi tarttua uuden ystävän ojentamaan käteen.
Tosi ystävät ovat kuin lämmittäviä nuotioita – jos
hoidat niitä hyvin,ei sinun tarvitse palella matkallasi.
SAMUEL JOHNSON
Tässä muutamia ajatuksia ennen lähestyvää YSTÄVÄNPÄIVÄÄ:
Nyt Se Hiijenportin mies ol pyytäny susia näyttäytymää Karpelalle. Vaan Sus erehty Helsinkii lähestyessään menemään Varsinaissuomessa talon piha-akueen läpi,niin se sai tappotuomion.Het lähti poliisi etelän metästäjien kanssa perää tappo mielessä.Vaan jos se maaseuvula suatteloo koululapsia,tai syöp koiria nii ei niitä susia sua tappoo. Jos ketä kiinnostaa niin kattokaa,miehen Blogi, jota yritti Karpela saaha linnaan susien taposta,siinä onnistumatta.Kirjoita:Ontuvan kennel, On värikästä värikästä kerontaa
Kiitokset Jouko Miettiselle hyvästä kirjoituksesta.
Surullista kun arvokas omaisuus on mennyt taivaan tuuliin.
Jouko oli meiän Paras naapuri, Ilkka Koiviston tyttären lisäks. Miettisillä tulikin käytyä niin suksilla kuin kävellen kylässä harvase päivä,meiltä vaan 250m Ja aina vietiin vehnäspitko tuliaisiks. Surraan Kettulan mäellä vieläkin Joukon poislähtöö. Ja pahoja puheita mitä hänestä omallakylällä puhuttiin. Onneks on muistoja seinillä kotona, neljän maalauksen ja muutaman luonnoksen verran.