Nuutin päivä

nuutinpaiva

Nuutin päivänähän se joulu sitten on lopullisesti ohi. “Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi” Siitä ne sitten alkavat vyötärölle kertyneen kinkkurasvan häätöviikot, joita myöskin vanha kansa härkäviikoiksi kutsui. Mässäilyt on mässäilty ja alkaa pitkä juhlaton kausi ennen Marian päivää.

Hämeestä ja Varsinais-Suomesta on peräisin Nuuttipukkiperinne, jota vielä Satakunnassakin nykyisin lapset vaalivat. Muutettuamme tänne Porin seudulle se oli meille uusi kokemus. Karjalassahan olimme tottuneet vastaavasti palmusunnuntain virpomisiin lapsesta pitäen.

Nuutin päivän hämärässä teillä ja kaduilla liikkuu jos jonkin näköistä porukkaa, joka sitten pyrkii sisälle laulamaan. Laulettuaan laulunsa nuotilleen tai vähän sen vierestä jäävät anovan näköisenä odottelemaan kasseineen esiintymispalkkiotaan.

Oli mukava seurata oman lapsen ja hänen leikkitovereittensa Nuuttipukki- touhuja. Nyt sitten jo toinen sukupolvi jatkaa samaan malliin.

Ennen vanhaan Nuuttipukit saattoivat laulaa hyvinkin ilkeän pilkkalaulun, jos talosta ei löytynyt olutta tai muuta tarjottavaa. Nuuttipukit olivat yleensä kylän nuoria miehiä, jotka uhkailivat etteivät tule seuraavana kesänä talon elonkorjuutalkoisiin. Nuuttipukkien määrä kasvoi illan kuluessa sitä mukaa, kun reessä oleva olutsaavi täyttyi. Jos tarjoilu oli ollut runsasta, pukit piirsivät lähtiessään talon seinään yhtä monen oluthaarikan kuvan kun mitä talosta olivat saaneet. Piirros sai olla seinässä koko talven osoituksena talon vauraudesta ja vieraanvaraisuudesta.

Illan päätteeksi sitten kokoonnuttiin kylän suurimpaan tupaan tanssimaan ja juomaan oluet sekä nauttimaan taloista saadut jouluruokien tähteet.

Niin sitä ennen osattiin pitää hauskaa ja nauttia yhdessäolosta.

Pussinpohjan Masa

Lähde: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto

2 comments for “Nuutin päivä

  1. Nuutti pukki perinteen takana lienee myöskin noita ”hedelmällisyysriittejä” niin karjalle kuin ihmisillekin. Nuutti pukki oli se rietas pukki.

  2. Kirjoituspa ei ollut ritas, vaan hauska.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *