Rooman keisareille tuli tavaksi järjestää kansalle huvituksia, uskonnollisia juhlia ja monenlaisia näytöksiä. Korkeat virkamiehet halusivat näin pitää äänestäjät tyytyväisinä ja kalastella kannatusta. Kaupungin köyhille ja työttömille valtio jakoi ilmaista viljaa. Näin Rooma kykeni kehumaan, että maailman mahtavin valtio järjesti kansalle leipää ja sirkushuveja eli toisin sanoen toimeentuloa, kylpyläelämää, kilpa-ajoja ja taistelunäytöksiä.
Ei ole uutta auringon alla, ajattelin kun katselin rakettien läiskettä taivaalla. Leipää ja sirkushuveja vielä pari tuhatta vuotta Rooman keisarienkin jälkeen. Jostain olin kuulevinani, että tänäkin vuoden vaihteena maailmassa ammuttiin ilmaan 50 000 000 euroa raketteina. Samaan aikaan keräämme avustuksia maailman nälkäisille. Hyvä että niin teemme. Mutta samaan aikaan ammumme ilmaan – huviksemme – sirkushuveja.
Helsinki juhli 200-vuotista pääkaupunkina oloaan. Äskettäin suuren palkankorotuksen saanut kaupunginjohtaja myhäili TV:n ruudussa ennen shown alkua. Ja kansa tuijotti ylös lavalle. Kävihän siellä emerituspiispa Eero Huovinenkin ja puhui asiaa. Mutta lopussa näimme, kuinka tuomiokirkon peitti raketeista lähtenyt savu. En mahda mitään sille, että jokin minun iloni pilasi. Eikö ole mitään vaihtoehtoa halvemmalle ilolle? Eikö vuodenvaihteeseen sopisi hyvin antamisen ilo?
Ierikka, ei mielellään ilon pilaaja
Pidän eero Huovisesta aivan mahdottomasti, mutta en ilotulituksista.
Terv.Mike
Vielä enemmän kuin ilotulitus minua ärsytti esitetty ohjelma (paitsi puheet)Mitä ihmettä se yleisö näki siinä riekkumisessa? Vika on tietysti minussa, olenhan jo vanha mummo.
Komeaa ilotulitus oli katsella, mutta samalla kävi kyllä
mielessäni, että mitä tuo taivaan tuuliin ammuttu lysti maksaa?
TV:n uudenvuoden yön ohjelmassa en nähnyt myöskään mitään
itua. Kun olisi ollut edes Katri- Helena laulamassa.
Onko kauniimpaa ilotulitusta olemassa kuin lapin taivaalla revontulet ja riittävän kaukana kyliltä. Jokaisen pitäisi kokea se elämys. Esim tunturissa tai järven jäällä.
Tähän ”leipää ja sirkushuveja”-teeman yhteyteen sopii tarkastella valtion ja Tohmajärven kunnan suhteita. Kolme esimerkkiä siitä, ettei kunnan toimenpiteillä ja tarpeilla ole valtion hyväksyntää:
1. Venäjänkielen opetusta ei ruotsin tilalle.
2. Terveyspalveluja ei Attendolle.
3. Kaustajärven tienviittoja ei ajantasolle.
Onko seuraava valtion toimenpide: Tohmajärven nimi muutettakoon: Tyhmäjärvi???
Ierikka
Näin ne maailman pyörät pyörii.
Mitä enemmän tuhlaamme, ostamme ja kulutamme tarpeetonta tavaraa, sitä enemmän liikojen rahojensa sijoittajat hykertelevät käsiään.
Ei kai Katri-Helenaa Helsingin Senaatintorille! Sehän on syntyisin Tohmajärven Uusi-Värtsilästä. Jos vaikka vahingossa laulaisi venäjäksi Miljoona ruusua? Rekrytoidaan mieluummin amerikankielellä rääkyviä. On enemmän sirkushuvitusta ja sirkushyvitystä ja -”leipää” kansalle, joka työttömyydessä vaeltaa.
Ierikka
Olen Erkki Lintusen kanssa jokseenkin samaa mieltä hänen aloitus osion kanssa.
Meillä Keski-Karjalassa nuo asiat vain menevät päinvastaisessa järjestyksessä kuin yllä otsikossa. Sirkushuvia olemme saaneet viime vuosina Kunnallispolitiikan osalta aivan liiaksi asti. Sen sijaan leipä karkaa yhä kauemmaksi.
Mirja P., Eero Huovisen viimeisin – toistaiseksi? -kirja on Enkeli taivaan. Suosittelen! Siinä on rakkaan jouluvirren historiaa ja sisältöä selvittävää tietoa.
Mielessä joulu ainainen. Terveisiä Sepolle! Ierikka
Olisihan sen ”Miljoona ruusua” voinut laulaa venäjäksikin,
koska jonkin sortin tuhlaamisesta niissäkin sanoissa puhutaan.
Se menee jotenkin näin: Olipa kerran eräs taiteilija, joka näki
ikkunastaan miljoonia vaaleanpunaisia ruusuja. Hän myi taulunsa
ja kaiken, osti koko rahalla rakastamalleen tytölle nuo
miljoonat ruusut. Minne ikinä tyttö meneekin, hän muistaa
nuo ihanat ruusut ja niiden tuoksun… Tämä on vähän sinne päin
sen laulun sisältö.
Jos Tohmajärvellä saisi vahvasti opiskella venäjää, moni kaunisääninen laulaisi Miljoona ruusua -laulua nimenomaan venäjäksi.
Gustafsson ei suosi venäjänkieltä. Hän, siis Gustaanpoika, jatkaa Ruotsin Kustaa-kuninkaiden Suomen politiikkaa. Ei ole tilaa uusille tavoitteille itärajalla, kun pitää osata länsirajan kieltä. Kaksikielisyyden pyhä periaate, pakkoruotsi, ei salli valinnan oikeutta. Pakkoruotsia ei muuta kilpailukyvynkään tarve. Sitä kyllä korostetaan kaikilla muilla elämän alueilla. Olen hämmästynyt. Kaikki eivät tiedä, että pitää kantaa vastuuta. Eivät ainakaan Kataisen kabinetissa.
Ierikka
Ei Gustafsson pystynyt kieltämään venäläisten äskettäistä junamatkaa Petroskoi-Sortavala-Joensuu välillä ! Matkustajia lehtitietojen mukaan oli reilu 200 henkilöä taisi pari kolme suomalaistakin olla mukana.
Melkoista ” votakkaa”näkyi juna menevän suomalaisten veturien vetämänä.
Oliko edellinen matkustajajuna kulkenut välillä Niirala-Joensuu kuusitoista vuotta sitten ?
Tässä Ierikan esille tuomassa kielenopetuskysymyksessä on omat huvittavatkin piirteensä, vaikka toki vakavasta asiasta on kysymys, ainakin täällä idässä. Kun nyt puhutaan pakkoruotsista niin kaukana ollaan kuitenkin siitä ajasta jolloin virkakieli oli yksinomaan ruotsi, tai ns. sortovallan ajasta, jolloin suomalaisille yritettiin pakolla opettaa venäjää. Onneksi nyt ei tarvitse puhua pakkovenäjästä.
Mitenkäs suomalaisuusmies Adolf Ivar Arwidsson sanoikaan: ”Svenskar äro vi icke längre, ryssar vilja vi icke bli, låt oss alltså bli finnar.”
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.
Muistelen jostakin, (en nyt saa mieleeni mistä) lukeneeni, että ensimmäisiä suomenkielisiä käräjäkirjoja kirjoitettaessa tuomittiin värtsiläläinen mies ja kai ne käräjätkin pidettiin täällä jossakin.
Mutta Gustafsson myöskään näe tarpeelliseksi, että venäläisten junamatkailijoiden palvelua voisi parantaa, jos kieltä osaavia olisi nykyistä enemmän. Siinä hän vähät välittää eurojen saamisesta ruplamaasta Suomeen, ainakin itärajalle.
Olennaista kuitenkin on tässä se, ettei kuntapäättäjien näkemyksiä arvosteta. Ei kuntien ongelmia ratkaista vain kuntaliitoksilla.
Venäläisten vastaanotto heidän äidinkielellään on jätetty suomalaisten naimahalujen varaan. Onneksi ovat hoitaneet tätä tehtävää menestyksekkäästi. Monissa kaupoissa on venäjän taitoisia naisia. Kuvitelkaa nyt hyvät kansalaiset, mitä puuttuisi, jos heitä ei olisi. Vastauksen löytää esimerkiksi Kinnusen rautakaupasta. Mutta vastaus ei riitä laajempaan ja vastavuoroiseen kanssakäymiseen.
Toinen asia on sitten kulttuuripuolella. Venäläinen kulttuuri ei ole mitä tahansa pintaliitoa, niinkuin on amerikkalainen, kaupallinen, viihdeteollisuus, joka vyöryy Suomeen dollarin kiilto silmissään. Katsokaa vaikka Ville Haapasalon TV-ohjelmia!
Suomen kaksikielisyys kestää venäjän opetuksen tehostamista ja lisäämistä. Sveitsissä on kolme kieltä: saksa, ranska ja italia.
Hyvin tulevat alpeilla toimeen.
Ierikka
Erkille tiedoksi, että en vastusta venäjän kielen opetuksen lisäämistä, päin vastoin katson olleeni sitä pienessä määrässä tukemassakin.
Jatkan kuitenkin noista suomenkielisista käräjäkirjoista, kun oma muistamattomuus jäi vaivaamaan. Vanhassa Tohmajärven historiassa s. 420-421 on maininta Ala-Karjalan tuomarina toimineesta Carl Ferdinand Forsströmistä,joka Tohmajärven käräjillä kirjoitti suomenkielisiä protokolloja ja kantokirjoja jo v. 1856. Tietosanakirja kertoo, että hän alkoi 1856 ensimmäisenä tuomarina pitää oikeudenkäyntipöytäkirjoja suomen kielellä. Tältä vuodelta 1856 ovat peräisin erään laajan murhajutun pöytäkirjat, jotka Forsström julkaisi seuraavana vuonna nimellä ”Viina ja murha”. Täytynee kysellä löytyisikö vielä jostakin luettavaksi.
Forsströmin hautakivessä Ristiinassa kuuluu olevan teksti
”Ladun hiihti-tien osoitti”
Suomenkielen nousu alkoi Venäjän vallan aikana!!! Itäpuolella maatamme eli karjalankieli, joka on suomenkieltä vanhempi. Nyt on julkaistu Kalevalakin karjalankielellä. Suomenkielessä on vahva karjalankielen aines.
Kyllä se niin on , että paikalliselle tasolle pitäisi saada enemmän päätäntävaltaa. Nyt tuntuu, että turhan panttinat istuvat kunnalliset päättäjät. Miaaähän lienee meidän asioista paras tietämys?
Kyllä surettaa kun ei saatu tuota venäjänkielen opetusta vieläkään kouluihin. Niihin aikoihin kun Niiralan rajanylityspaikka aukesi ja venäläisiä ostajia alkoi virrata Suomeen, ei Joensuun kaupoissa ollut vielä venäjänkielen taitoista henkilökuntaa. Eräs rakennustarvikeliike ymmärsi asian ja palkkasi venäjänkielitaitoisia. Kohta venäläiset tiesivät suunnistaa suoraan kyseiseen liikkeeseen. Ja he eivät olleet millään näyteikkunaostoksilla kuten me suomalaiset.
Nyt on monissa kouluissa tarjolla venäjän kieli vapaaehtoisena,
mutta kolmen vieraan kielen lukeminen voi olla liikaa 11- vuotiaalle, kuten omalle lapsenlapselleni, jolle emme uskaltaneet
suositella sitä. Aloitettua kieltä ei voi tietenkään jättää
kesken, jos on sen valinnut.
Venäjä tulee olemaan tässä meillä merkittävä kauppakumppani ja
tämän alueen kehittäminen pitäisi ottaa vakavasti siellä
”pääkallon paikalla.”
Gustafsonin typerä päätös saa ennakkotietojen mukaan jatkoa toisesta torsosta(Sotte-raportti). Tuliskohan halvemmaks veronmaksajille palkata Svetsistä 10 asiantuntijaa ja heille 10 avustajaa, kun meijän 200 ihmistä eduskunnassa, ja heidän 400 avustajaa. Sveitsiläiset joutus vastuuseen tekemisistään,mutta meidän edustajat avustajineen eivät vastaa mistään. Pääsevät kuin koira veräjästä Brysselin seläntaakse. Kun katotte miten Sveitsi on hoitanu asiansa, ni siinä ois meijän päättäjille oppimista. Kysyn vaan.
Kävisköhän Millään semmonen ehdotus, että kutsusitte Gustafsonin Värtsilä päivile, ja pari venäläistä haastattelemaan häntä ilman tulkii.Ois hyvä ohjelmanumero.
Keskustelu ja erityisesti päätöksentekeminen Venäjänkielen opettamisen asemasta Suomen koukuissa kuuluu myöskin aloitusotsikon kohtaan ”Sirkushuvia”. Se vain, jotta kärsijöinä tässä huvissa ovat itäsuomalaiset lapset.
Tsaarien aikaan Pietarissa asuvien Suomalaisten lukumäärä oli niin suuri, että vain Helsingissä oli enemmän asukkaita kuin Pietarin suomalaisia. Siihen aikaan ihmiset menivät Pietariin työhön, kävivät kauppaa, Suomalainen voi oli luksustuote ja niin edelleen. Tänäkin päivänä olisi mahdollista päästä samantasoiseen toimintaan Venäjän alueella. Venäläisiinkin voidaan soveltaa tätä vanhaa sanontaa Saksalaisesta kaupankäynnistä. Se oli ” Saksalainen myy millä kielellä tahansa, mutta ostaa vain Saksankielellä.” Tämän asian oivaltaminen on meidän päättäjiltä hukassa.
Pitäsköhän Kunnan päättäjiltä pyytää selvitys,miksi eivät hakeneet Venäjänkielen opetusta Ruotsinkielen tilalle. Lappeenranta oli ainut hakija.Ei meidän kirjoituksilla ole muuten mitään vaikutusta päättäjiin,ellei heidän tekemisiin,tai tekemättä jättämisiin reakoida.
Tutustuimme vuoden päivät sitten täällä asuvaan ja
työssäkäyvään nuoreen venäläismieheen. Hän kertoi, että
puskaradio toimii ja venäjänkieliset asiakkaat tulevat
hänen palveltavakseen. Tuo kohtelias nuorukainen on tullut
äitinsä mukana Pohjanmaan kautta Joensuuhun. Kertoi pärjäävänsä
hyvin.
Lukekaapa, ystävät kalliit, Karjalaisen viime lauantaisesta numerosta, sivulta 12, miten Syyriassa tänään jaetaan ”leipää ja sirkushuveja”!!!
On vaikeaa uskoa todeksi, että sellaista voi vielä nykyisin tapahtua, ja mikä käsittämättömintä – Venäjän ja Kiinan siipien suojeluksessa!!!
Syyrian presidentin puoliso Asma al-Assad on Englannissa suorittanut korkeakoulututkinnon ja toiminut aikanaan investointipankkiriina. Hän osaa leivän ja sirkushuvien kulttuurin, samalla kun yli 100 000 syyrialaista on kuollut sisällissodan uhreina.
Kumpiko rukous tähän nyt sopisi: ”Perkele!” vaiko ”Jumalauta!” Tässä teologinen ongelma, siitä vaikeimmasta päästä.
Ierikka