Kuka pelkää Joulupukkia?

Pelkäsin lapsena joulupukkia. Kilttinä piti olla, ohjeisti äitini koska tontut kurkistelivat ja tarkkailivat lasten touhuja varsinkin joulun alla, ja raportoivat käytöksestä joulupukille. Viisipäisen lapsikatraan elämään kuului luonnollisesti kaikenlaista vipinää ja vilskettä, kiukuttelua sekä kinasteluakin sisarusten kesken, ainakin joskus..

Pelko siitä, että joulupukki tuokin vitsoja lahjojen sijaan oli sellainen uhka, joka piti lapsia ”kurissa ja nuhteessa”.

Muistan aattojen kihelmöivän jännityksen joka muuttui suoranaiseksi peloksi iltaa kohti mentäessä. Kun iltapäivällä alkoi hämärtää ja tulla pimeä ei ulos lähteminen tullut kysymykseenkään. Syynä oli pukin tai tonttujen kohtaamisen mahdollinen riski.

Eräänä jouluna joulupukki teki lähtemättömän vaikutuksen kopistelemalla kovasti kepillään hirsimökin kaikki nurkat ja ikkunat, ennen kuin tuli pirttiin sisään. Voinette kuvitella lapsen kasvoilta näkyvän kalpeuden ja pelon, odotetun vieraan saavuttua. Onko täällä kilttejä lapsia? kuului pukin esittämä kysymys jälleen kerran. Yritäppä siinä jännityksessä vielä muistaa ne laulunsanatkin.. ” Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki…”..  vapisevalla äänellä sitä yritettiin laulaa ja näyttää mahdollisimman kiltiltä ja viattomalta.

Joulupukin asusteet eivät ollut ”hienoja” verrattuna nykyaikaan. Elettiin 70-lukua. Joulupukilla oli päällään nurinkäännetty turkki ja päässään karvahattu, sekä sellainen vanhanajan naamarimaski, koska sen kummoisempia tuskin oli saatavilla kaupoista siihen aikaan.

Siinä se pukki sitten seisoi ovenpielessä aikansa.  Lahjoja toki toi. Ei lähtenyt mukaan piirileikkiin saati pyytänyt lapsia syliinsä istumaan. En olisi kyllä uskaltanut mennäkkään. Käsipäivää saattoivat vanhimmat sisarukset uskaltaa pukille antaa.  Itse pidin turvaväliä mahdollisimman suurena tähän pelottavan näköiseen vierailijaan. Perheemme koiratkaan eivät olleet koskaan erityisen innokkaita tekemään tuttavuutta pukin kanssa. Eräänä jouluna piilouduin sohvan taakse hiukan ennen joulupukin saapumista. Tästä katoamisesta saan kuulla vielä aikuisenakin.

Joulupäivän valjettua kävimme veljieni ja siskon kanssa porukalla tutkimassa joulupukin jälkiä ulkona.  Asiantuntevasti isoveli viittelöi nuoremmille sisaruksilleen näyttäen jalanjälkiä hangessa,  “Kyllä, nämä ovat joulupukin jäljet! Tuolta se on tullut, ja tuonnepäin se on mennyt”. Poron jälkiä emme nähneet koskaan.

Tonttuja

Eräänä jouluna pukin mukana saapui kaksi joulutonttua. Sinä jouluna joulupukki jäi totaalisesti sivurooliin. Oikeita tonttuja! Ei voi olla totta! Olihan tontuista aina puhetta, mutta niitä  emme olleet nähneet koskaan. Kun kaksi tonttua istui tuvassamme halkolaatikon päällä pukin vierailun ajan, en saanut silmiäni irti heistä! Tontuista jäikin hyvä muisto. Pukki kävi kyllä joka joulu, mutta tonttujen näkeminen oli sellainen harvinainen tapaus, jonka ymmärsin minäkin silloin lapsena.

Tämä tonttuelämys johti myöhemmin siihen, että halusin jakaa ko. kokemuksen muillekin. Isäni toimitti joulupukin virkaa vuosikymmenet Värtsilän alueella. Kun lapsenomainen joulupukkiin uskomiseni päättyi aikanaan, ehdotti äitini eräänä jouluaattona minulle tontun tehtäviä. Pääsisin joulupukin apulaiseksi. Olin innokas uuteen tehtävään. Pääsisin jakamaan itse lapsena saamani tonttukokemuksen! Houkutuksena tehtävään oli toki myös mahdollisesti saatava pieni vaivan palkkakin.

Pumpulit liimattiin maitoliimalla naaman ja punaisia vaatteita laitettiin päälle. Nimetkin keksittiin tontuille; Tipsu ja Tapsu. Nimet kirjoitettiin tussilla lakanasta tehtyyn “nimikylttiin” jotka laitettiin hakaneuloilla kiinni punaisen nutun selkäpuolelle.

Pukin työtaakka väheni, kun me tontut jaoimme lahjat lapsille ”nuoremmuuttamme” ja leikimme piirissä lasten kanssa, pukin lyödessä kepillään tahtia joululaulujen raikuessa. ”Show” ylitti varmasti asiakkaiden odotukset. Joulupukki ja tonttu tai parhaimmillaan jopa kaksi saapui taloon jakamaan lahjoja lapsille!

Muistan lasten ilmeet kun he näkivät tonttuja! Ne palkitsivat reissuun lähtemisen jouluaattoiltana.

Monien perheiden kotialbumeissa Värtsilässä lienee valokuvia isästäni Joulupukkina. Ehkä kuvissa myös Tipsu ja Tapsukin..

Pukkikierroksen päätyttyä pääsimme sitten mekin kotiin rauhoittumaan, ja kauan odotettuun joulusaunaan, jossa liuoteltiin ja revittiin maitoliimat sekä pumpulit pois naamasta. Yleensä naama punotti pitkään tämän rajun käsittelyn jälkeen.

Tämä pukkipalvelu oli perinne, joka kuului perheemme jokavuotiseen jouluaaton viettoon. Rahasta sitä ei tehty, hyvää mieltä ja elämyksiä halusimme jakaa. Varsinaista taksaa meillä ei ollut, vaan kukin maksoi mitä tahtoi.

Niin ja tulihan se joulupukki sitten käymään meilläkin sitten kun olimme kotiutuneet reissultamme. Pukkikierros alkoi yleensä alkuillasta klo 17-18 aikoihin ja päättyi illalla klo 21 aikoihin, joskus jopa klo 22. Siinähän se meni aattoilta mukavasti kiertäessä talosta taloon.

Kuulin hauskan tarinan vuosia sitten. Isäni oli käymässä eräässä talossa kylällämme toimittamassa jotakin työasiaa. (Ajankohta ei ollut joulun aika). Talon lapsi oli todennut äidilleen isäni lähdön jälkeen, ”Tuo setä tuoksui samalta kuin Joulupukki!”.

Mukavia muistoja! Niin ja muistakaa, että joulupukilla tai tontuilla ei saa pelotella lapsia!

Share

20 comments for “Kuka pelkää Joulupukkia?

  1. Erkki Jormanainen
    18.12.2012 at 8:04

    Tämä tarina kertoo, että opit epäitsekkääseen toimintaan koko kyläyhteisön hyväksi on Eira saanut jo lapsena kotoaan.

  2. jouko varonen
    18.12.2012 at 8:47

    Vimosen päälle juttu. Tutuksi tulivat nämä pukit ja tontut meidänkin perheessä. Sulo oli taitava pukki ja apulaiset tietysti
    maan parhaita. Voi voi. Muistuu mieleen lapsuus ja jouluaatot.
    Se oli sitä oikeaa aikaa. Taisi pukilla olla oikein ryhmysauva,
    ellen väärin muista.

  3. Marjut Murtonen
    18.12.2012 at 8:47

    Hyvissä ajoin ennen joulua, oli vanhemmilla hyvä mahdollisuus “kiristää” lapsia olemaan kiltisti, koska tontut vahtivat. Sama pätee vieläkin :). Muistan lapsena, kun lupasin laulaa joulupukille, mutta pukin saapuessa, ei enää laulattanutkaan. Joka vuosi olen ollut näköjään kiltti, risuja ei ole koskaan tullut. Saas nähdä tänä vuonna.

  4. 18.12.2012 at 8:52

    Joulun aikoihin puhutaan kuusen, kynttilän, kinkun ja
    piparin tuoksusta. Tarkka havainto tuo lapsen mieleen
    jäänyt “joulupukin tuoksu”.
    *
    Eiran jouluisen tarinan yhteydessä onkin sopiva tilaisuus
    kiittää häntä Värtsin vankkureiden vetämisestä ja toivottaa
    hyvää joulua kaikille verkkolehden toimittamiseen
    kuluneen vuoden aikana osallistuneille.
    *
    On taas aika hyasinttien…

  5. Alpoaatos
    18.12.2012 at 9:50

    Kiitos Eira, olipa mukava tarina
    Täällä missä nyt asun on takavuosina kuulemma joulupukin saapuminen ollut pelottava kokemus. Pukki on saapunut kamalasti kolistellen, varpaluuta ja paljon irtovitsoja kainalossa kamalan vihaisena niinkuin Nasse-setä. On vihaisella äänellä kysynyt “Onko tää se Surakan talo?” Kaikki kiirehtivät sanomaan, että ei ole, Surakka on seuraava talo. Niin vitsat vietiin ulos ja tuotiin lahjasäkki tilalle. Huh mikä helpotus.

    Itse en ole koskaan suostunut pukkia tuuraamaan vaikka lähes joka joulu sitä on kysytty kun oikean pukin saamisessa on ollut epävarmuutta.

  6. Maija- Liisa
    18.12.2012 at 9:56

    Hieno joulutarina! Tuon näköinen pukki meilläkin kävi, mutta
    ei se silti sama ollut. Jonkin tutun naapurin miehet kädet
    olivat meidän pukilla, mutta ei se haitannut. Pukin jalanjälkiä
    aamulla katseltiin. Kyllä se oli oikea.

  7. Unto Kortelainen
    18.12.2012 at 11:41

    Minulla usko joulupukkiin säilyi aina ensimmäiseen kouluvuoteeni saakka, sillä aina oli pukilla ollut niin kiire, ettei joutanut meillä pistäytymään, vaan lykkäsi lahjansa oven taakse. Ensimmäisen kerran koulun kuusijuhlassa näin joulupukin, mutta sillä oli niin huonosti istuva tekonaamari, että posket näkyivät naamarin molemmilta puolin ja vielä valkea nauha pään ympäri!!! Illuusioni joulupukista särkyi siihen ja pettymys oli kova, mutta onneksi tuo pettymys on haihtunut aikanaan.

  8. Alpoaatos
    18.12.2012 at 13:35

    Minulla on alkanut usko pukkiin horjumaan, mutta tonttuihin uskon vakaasti. Varsinkin Saunatonttuun. Muistan aina saunasta lähtiessäni lisätä hänelle puita uuniin.

  9. irene peuhkurinen
    18.12.2012 at 14:44

    Lapsuuskodissani ei koskaan käynyt joulupukkia. Lahjat ilmestyivät aina kuusen alle. Jokin joulun salaperäisyydestä katosi, kun usko pukkiin lopahti.

  10. Tiia Kallio
    20.12.2012 at 21:35

    Ihania muistoja tästä! On jäänyt mieleen Joulupukin monivuotiset vierailut ja erityisesti se, kun tontut olivat mukana! Monesti ollaan muisteltu, miten hieno perinne tämä oli! Olen itsekin sillin pienenä sykäissyt mummon sängyn alle piiloon, kun Joulupukki kovasta odotuksesta huolimatta pääsi yllättämään.
    Velipoika taas pohti yhden aattoillan sitä, että miksi sillä Joulupukilla oli mummon keppi. Ja kyllä sekin vaan jaksoi aina ihmetytttää, kun ei voinut mennä niitä poroja ulos katsomaan… 🙂

  11. Tiia Kallio
    20.12.2012 at 21:36

    (–> silloin pienenä piti kirjoittamani)

  12. Eero-Matti
    21.12.2012 at 7:56

    Meillä Erik kysyi pienenä miksi Joulupukilla oli Rami-ukin kalsarit?

  13. 21.12.2012 at 8:25

    Tyttäremme ja kummipoikamme leikkivät
    tonttuleikkejä mummolan kammarissa.
    Eteisestä kuului kopinaa ja keittiön ovelta
    kysymys:”Onkos täällä kilttejä lapsia?”.

    Kammarissa leikkivät lapset totesivat
    toisiinsa vilkaisten: “Markku tuli!”

  14. irene peuhkurinen
    21.12.2012 at 9:26

    Joulupukkimuisteloita on paljon, mutta kukaan ei kerro, mitä lahjoja se toi. Meidän vakiolahjat oli Pekka Puupää-kirja ja namupussi.Välillä tuli kiistaa veljen kanssa, kumpi sa lukea kirjan ensin. No, se ratkesi tietenkin sillä, kumman nimi oli lahjan päällä.

  15. Erkki Lintunen
    21.12.2012 at 10:29

    Olen tainnut jo aiemmn kertoa – mutta kertaushan on opin äiti – että meillä pojat olivat vuorovuosin joulupukkina. Kaikki tiesivät, kuka kulloinkin on piilossa naamarin takana. Ihan oikea joulutunnelma silläkin tavalla syntyi. Joulupukki on hyvä leikin aihe, varsinkin kun pojat selvästi panivat parastaan, ja kaksi aina tarkkaili, miten se kolmas, vuorossa oleva pukki, pärjäsi.

    Monimuotoinen pukkikulttuuri kaipaa ehkä myös sen historian selvittämistä?

    Ierikka

  16. muistelija
    21.12.2012 at 13:21

    Ottoon mie itekkii ottoo! Olin legendan mukaan todennut ja kopannut paketin lahjakasasta juosten kauemmaksi pakoon pukin kaameaa olemusta.

  17. Heino Turunen
    22.12.2012 at 0:21

    Joulupukki on aina joulupukki.
    Vaimon kanssa mietittiin mitä tehdään “me vanhat” jouluna?
    Siitä syntyi ajatus, että tilataan ainakin joulupukki käymään. Sehän se on joka on todellista joulua ja perinteitä. Voidaan me aikuisetkin ja vanhemmatkin nauttia ihan oikeasti perinteisestä joulusta pukin käynteineen päivineen.

    Kokeilkaa. Hauskaa sen olla pitää, nimittäin sen jouluaaton.
    Muuta hiljaisuutta ja hartautta unohtamatta.

  18. Alpoaatos
    22.12.2012 at 11:10

    Tosi mukava ajatus Hempalla. Lahjoja ei tietenkään tarvitsisi. Niitähän meillä on ennestään.

    Jos tilaisi itselle tai jollekin ystävälle yllätysvieraaksi joulupukin. (Mitenkähän sen tilaisi itselle niin ettei siitä vuoda vihiä itselle??) Siinä olisikin extriimiä kerrakseen kun ei ikinä selviäisi kuka meillä kävi kylässä.

  19. Pukkipula
    16.12.2017 at 14:56

    Onko Joulupukkipalvelua Värtsilässä?

  20. Matti Jaatinen
    16.12.2017 at 19:18

    Pukkipalvelua kyllä löytyy,pari paikkaa voi ottaa mutta ajat pitää sovitella.Ota yhteyttä 0405863803/Matti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *