Joulumuistoja lapsuudesta

5-vuotiaan joulu.

Elettiin vuotta 1935. Juuri ennen joulua posti oli tuonut Kotilieden joulunumeron, jossa Asmo Alhon piirtämä ja Mika Waltarin riimittämä Kieku ja Kaikukin valmistautuivat joulun viettoon.

Isä joutui lukemaan sitä kyllästymiseen asti ja luki välillä tahallaan väärin. Silloin minä oikaisin:“ Ei se isi niin ou. Sie luvit viärin.”(Huomasitteko muuten, että sinuttelin isää? Se ei ollut vielä siihen aikaan kaikille lapsille luvallista).

Kyseinen lehti on vielä tallessa, ja sitä katsellessani muistelen 5-vuotiaana viettämääni Pussinpohjan joulua.

Joulukuusi oli hankittu ajoissa, ja se odotteli ulkona rapunpielessä. Jos silloin kysäisi joltakin, mistä oli kuusen hankkinut, sai ehkä vastaukseksi : “Tuolta suutarin mehästä hain.” Varastettuhan se oli, ei kyläsuutareilla yleensä metsiä ollut. Toivottavasti se meidän kuusemme ei ollut suutarin “mehästä“, vaan tuttavan kuusikosta oikein luvalla haettu.

Aattona kuusi tuotiin sisälle ja koristeltiin hopeanauhoin ja eri maiden lipuilla. Latvassa “loisti” useita vuosia palvellut ja vähän virttynytkin joulutähti.

Sähkökynttilöitä ei silloin ollut, vaan kuusessa ja muuallakin paloivat aidot Havin kynttilät. Se vaati tarkkaa silmälläpitoa, tulipalon vaara oli suuri. Senpä vuoksi kariseva kuusi heitettiin “pellolle“ jo heti uudenvuoden jälkeen. Tuntui haikealta, kun uusi joulu oli taas niin hirmuisen kaukana.

Ruokapöydän antimet olivat vähäisemmät kuin nykyisen yltäkylläisyyden aikana. Aattoaamuna syötiin uunissa haudutettua ohraryynipuuroa. Ilta-aterialla oli ainakin kinkkua, rosollia, lanttulaatikkoa ja väskynäsoppaa. Kotona valmistettua lipeäkalaa syötiin Tapanina. Sitä otin aina mahdollisimman pienen nokareen, pippurinen kastike maistui ihan hyvältä perunoiden kanssa.

Illallisen jälkeen alkoi tunnelma tiivistyä. Pienen pojan sydän oli pakahtua jännityksestä. Aika kului mataen. Monta kertaa siinä ehti käydä ikkunasta kurkkimassa, eikö sitä pukkia ala jo näkyä.

Vihdoin ja viimein alkoi pihalta kuulua aisakellon kilinä ja eteisestä saappaiden kopistelua. Juoksin hellan viereen puulaatikon päälle istumaan ja yritin näyttää maailman kilteimmältä poikalapselta. Pukin tultua sisälle huomasin, ettei sillä ainakaan risukimppua ollut kainalossa. Se helpotti. Joulun edellä oli peloteltu, että pukki voi lahjojen sijasta tuodakin risuja, joilla tuhmia poikia ripotellaan kintuille tarpeen tullen. Tontutkin olivat jo viikkoja kurkistelleet milloin mistäkin ikkunasta ja tarkkailleet, löytyikö talosta kilttejä lapsia.

Pelot häipyivät, kun pukki haki eteisestä elämäni hienoimman joululahjan, isän nikkaroiman, komean polkuhevosen. Siitä riitti sitten iloa pitkäksi aikaa pienelle ratsastajalle.

Se minua harmitti, kun isä ei sitä pukkia nähnyt. Minusta ne hevoset olisivat aivan hyvin voineet odottaa apettaan vielä sen aikaa. Ihmettelin muuten sitä, kun sillä pukilla oli samanlaiset jatsarit kun isälläkin.

Niin sitten jouluaatto alkoi jäädä onnellisten muistojen joukkoon. Kammarissa tuoksui kuusi ja kynttilöiden käry. Kömmittiin uusien olkipostelien päälle nukkumaan. Pöydällä jouluruoat odottivat öistä napostelijaansa. Perinne lienee ollut ajalta, jolloin uskottiin tonttuihin ja muihin hyviin haltijoihin.

Muistui aina mieleeni, kun vietin ensimmäisiä jouluja vieraissa. Tulihan se unikin viimein ja vihdoin. Heppani odotteli siinä sängyn vieressä uutta huomista ja uusia leikkejä.

Jouluista oloa kaikille Värtsiin kirjoittaville ja sen lukijoille!

Olkoon vuosi 2013 kaikille onnellista aikaa!

Toivottelee Pussinpohjan Masa

Share

7 comments for “Joulumuistoja lapsuudesta

  1. mirja v
    11.12.2012 at 7:58

    Miten hyvin kerrot, aivan sieluni silmin näen Sinut siinä puulaatikon kannella jalkojasi heiluttelemassa!!

    Samanlaisia muistoja tulee mieleen 10 vuotta myöhemmin lapsuuden jouluista 40-luvulta. Joskus oli pukilla se risukimppukin kainalossa, lahjasäkki onneksi myös.

    “Ottoon mie itekkii ottoo!” Olin legendan mukaan todennut ja lahjan kasasta siepannut. Pelotti nimittäin ottaa pukin kädestä paketti.

    Lumista, rauhaisaa joulunaikaa sinne Poriin ja onnea ensi vuodelle!

  2. 11.12.2012 at 8:28

    Pussinpohjan Masan valoisa lapsuusmuisto
    virittää aikuisenkin mielen joulun tunnelmaan.

    “Näin sydämeeni joulun teen”….
    *
    Jos äidiltämme kysyi mitä hän haluaisi
    joululahjaksi vastaus oli usein “sen tasokkaan
    naistenlehden”, siis Kotilieden.

    Joinakin vuosina se sitten tulikin kotiimme
    ja Kieku ja Kaikuhan siitä luettiin ensimmäiseksi.

    Eihän sitä lasten pennosilla tietenkään tilattu, mutta
    äidin naimattomat siskot ottivat mielellään vinkistä vaarin.

  3. irene peuhkurinen
    11.12.2012 at 10:26

    Kiitos, Masa, tunnelmallisesta muistelosta!

  4. Erkki Lintunen
    11.12.2012 at 10:58

    Lemin pappilassa pojat – kahden puolen 10-vuotiaat – olivat vuoron perään pukkeina. Niinkin voi kokea “oikean” joulupukin vierailun. Pojat eläytyivät kukin omalla tavallaan joulupukin rooliin. Nuorimmainenkin. Täytyy vain olla leikkimieltä kuusen ympärillä. Jännitystäkin oli ilmassa: miten tuo velimies selviytyy vaativassa tehtävässä? Mukavaa on muistella! Ierikka

  5. Pentti Pakarinen
    11.12.2012 at 11:30

    Masa sinulla on ihanat muistot lapsuuden joulusta.
    Hyvää joulua.

  6. Erkki Lintunen
    11.12.2012 at 16:19

    Ikonimainen kansikuva vuoden 1935 Kotiliedessä. Lapsi Marian sylissä. Tummatukkainen, onko poika vai tyttö? Jos kansikuva tuo mieleen ikonin, niin varmaankin tyttö. Eihän miehet, ne ovat kiekkofaneja.

    Mutta äskettäin radiossa kerrottiin, että Jumalansynnyttäjä Maria on palaamassa luterilaiseen kirkollisuuteen. Se on ihan hyvä asia. On terveellistä hiljentyä ikonin edessä jouluna ja muinakin pyhinä. Miksei myös arkisen raadannan keskellä, kun hermot kuumenevat, ote kirpoaa, masentaa, on huono olo, niinkuin niin monella miehellä tänään.

    Ierikka

  7. Mirja Pusa
    11.12.2012 at 21:27

    On niin tutuntuntuista tuo Masan kertoma. Kotilieden kuvin ja Kieku ja
    Kaiku siinä mukana jutussa. Kotilieden kuvista moni laittoi kuvia seinälle joskus jopa lasin alle. Itselleni on tullut kotiliesi nuorempana useita vuosia – siihen oli niin tottunut kotona.
    Mikähän lehti se jää nykyajan ihmisille samalla tavalla mieleen.
    Lehtiä ilmestyy ihan liikaa – oisko lapsille AkuAnkka tai vaikkapa
    Koululainen.
    Pusan Mirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *