Joulukuun harmaat päivät lyhenivät lyhenemistään. Aika oli kahden hämärän kohtaamista, eikä se vaatinut varjoja seuraamaan kulkijaa. Näkyi vain pilvisten päivien varjottomuus. Taivaalta satoi kevyttä lumenhahtuvaa. Se saattoi nuolaista poskea.
Otin eteisen seinustalta sukseni ja päätin hiihtää lenkin vastasataneessa lumessa. Tiesin suksien voitelemisen maailman työläimpiin hommiin kuuluviksi, siksi sukseni olivat joka säähän sopivat.
Kiinnitin siteet ja läksin suksimaan tienpohjaa pitkin kohti metsänreunaa. Siellä ei ollut ruuhkaa eikä meteliä, oli vain havaintoni kaiken yllä lepäävästä hiljaisuudesta. Entistä latua ei vasta jokunen päivä aikaisemmin sataneessa lumessa ollut, joten mitään latua ei tarvinnut orjallisesti seurata.
Olin vapaa. Saatoin päästää mieleni vapaalle leijailemaan. Annoin mennä sen omin nokkinensa minne meni.
Jokunen auto oli mennä hurahtanut kylätiellä, josta jatkoin matkaani kuusikkoon. Kalastajien käyttämää talvista ajouraa oli hyvä hiihtää. Kaikkialla maa oli valkoinen, kun käännyin kuusikon reunustamalle polulle. Onneksi lumi ei ylettynyt nilkoista sisälle monoihin. Mykkänä ja jykevänä seisovan kuusikon lomasta pilkotti järvi. Loivaa myötämäkeä hiihdin lasketellen rantaan. Veneitä näkyi kumollaan odottamassa avointa ulappaa.
Vasta muutama päivä aikaisemmin avoin järvenselkä oli päiväkausia kestäneen myrskyn seurauksena jäätynyt muhkuraiseksi. Siinä oli näyttäytynyt voimalla luonnon ylin valta. Se oli ollut tuulen, veden ja metsän valta. Rannan lyhyisiin varpuihin ja kaisloihin oli takertunut herkkiä kideveistoksia. Pienestäkin hipaisusta ne olivat poissa.
Muistin kaiholla lapsuuteni aikaa, jolloin pienet mäet eivät tuntuneet missään. Läheinen rinne tampattiin ja siihen rakennettiin hyppyrimäki. Uskalsin itsekin hypätä silloin jäisestä hyppyristä. Hypyt mitattiin, ja alastulorinteeseen laitettiin tikku merkiksi hypyn pituudesta.
Katkennut suksi oli paikattu pellinpalasella. Ei uusia helpolla saatu. Olimme olleet naurava lapsijoukko mäenlaskussa. Oli kaaduttu ja kompuroitu. Lapaset olivat aina märät. Saatoin yhä aistia märistä lapasista lähtevän villan hajun. Paleleviin käsiin jäi kiinni juuttuneiden kuitujen tunne.
Tuvassa oli odottanut uunin vierustalla naru, johon koko porukan märät käsineet ja ulkovaatteet saatiin kuivumaan. Oli juotu kuumaa mehua tai kaakaota. Poskissa oli palanut terve puna.
Pakkanen tuntui kiristyvän. Auringon pilkahdus toi värejä harmaaseen päivään. Vielä muutama viikko, ja päivät alkaisivat jatkua. Aluksi kukon askel, mutta kuitenkin. Jatkoin hiihtoani aivan rantaviivaa pitkin. Kiipesin kotipihalle viimeiset metrit.
Pihan lintulaudalla oli käynyt vilske. Talipalloja ja siemeniä oli kulunut jo runsaasti alkutalven aikana. Laitoin sukset entiselle paikalleen seinustalle. Halusin kupillisen kuumaa mehua.
Hyvää Joulun aikaa!
Maija- Liisa
Oli runollisen kaunis terina ja kuvat.
Minä hiihtelen hankia hiljalleen
minä hiihtelen siskojen kanssa.
Koti tuolla se vilkkuvi kultainen,
tuli taasen on takassansa.
Emo huolella käy,
eikö lapsia näy.
kun ilta jo hangilla hämärtäy.
(Eino Leino)
Tuntemattoman runoilijan myötä voi palata sota-ajan tunnelmiin.
Mantsinsaaresta palaamaan
kahden he lähtivät Laatokan jäitse.
Virkkaneet eivät sanaakaan
kun hiihtivät kotirannan jäitse.
Yö oli synkkä ja musta,
ei valon pilkahdusta.
Viis oli veljestä Karjalan.
Kaikki he riens’ sotatorven soittoon.
Kolmepa Laatokan saarihin kaatui
uskoen Suomen voittoon.
Äiti ja sisaret nuorimmat
syksyllä läntehen siirtyivät.
Taatto jo vuosien takaa
Mantsin mullassa makaa.
Sinne ne jäi kodin rauniot
pommit on pirstoneet rantapuutkin.
Jäi ”Pyhät Ristit”, jäi kalmistot,
jäi Pääsiäiskellot, jäi muistot muutkin.
Veljeni miksi sä hiihdä et.
Miksikä itsekin viivyttelen.
Länteen raskasta matkaa
Mantsin sankarit jatkaa.
***
Kuuntelin radiosta tänä aamuna erään metsänhoitajan haastattelua.
Kyllähän metsässä on mukava kulkea sen kaikki tietävät. Kukin omalla ta-
vallaan ja omilla ”tiedoillaan ja havainnoillaan” sen tekevät.
Terv. Pusan Mirja
Minulla on Mantsinsaaressa syntynyt ystävä. Hän osaa puhua karjalan kieltä.
Lapsuudessani oli naapurin emäntä myös Mantsinsaaresta, hän oli
os. myös Mantsinen.