Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – marraskuu 2012
Rajojen valvonta
Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella oli seuranta jaksolla rauhallista.
Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla havaittiin 28.11.2012 suomalaishenkilö, joka ylitti rajan käymättä passintarkastuksessa. Asiaa tutkitaan valtiorajarikoksena.
Rajatarkastukset
Niiralassa rajan ylitti lokakuussa 124 166 henkilöä ja koko alkuvuonna rajan ylittäneitä on yhteensä 1 369 561. Edellisvuoteen verrattuna kasvua on noin 17 prosenttia. Kasvua on ollut sekä venäläisten että suomalaisten rajanylittäjien määrässä. Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli noin 45 prosenttia.
Rajalla käännytettiin lokakuussa 6 henkilöä pääasiassa puutteellisten maahantuloedellytysten vuoksi.
Joensuun lentoasemalla ei ollut ulkorajan ylittänyttä liikennettä. Myös tilapäiset rajanylityspaikat olivat marraskuussa suljettuna.
Rikostorjunta
Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla havaittiin kuukauden aikana yksi rattijuoppo ja 17 liikenne- ja ajoneuvolain rikkomusta sekä 7 muiden säännösten rikkomusta. Rikkomusten seuraamuksina annettiin 11 rangaistusvaatimusta, 4 rikesakkoa ja 4 huomautusta.
Lähde: Pohjois-Karjalan rajavartioston kuukausitiedote marraskuulta 2012
Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli noin 45 prosenttia.
Mitä tuo viisumivelvollinen tässä yhteydessä tarkoittaa?
Kun minä tyhmä olen käsittänyt, että viisumi aina tarvitaan rajaa ylitettäessä?!