Lumiakkoja

Palelen, siis olen olemassa
Lumisia mietteitä
Riittääköhän Lapissa villapipon suojakertoimet?

Maija Paavilainen: Lumiakkoja, Kirjapaja 2012

Maija Paavilaiselta (s.1945) on ilmestynyt tasaiseen tahtiin mietekirja tai pari vuodessa. Tuoreessa muistissa on vielä tänä vuonna ilmestynyt Anoppilogiaa, jossa Paavilainen valotti sekä anoppeihin liittyviä stereotypioita, että sitä todellista, sydämellistä anoppia, joka tahtoo vain parasta lähimmäisilleen.

Nyt kun viimat ja pyryt puskevat puita nurin Etelä-Suomessa tuli mieleen lukaista kolmannen kerran tämä Lumiakkoja-opus, jonka kuvituksesta erityiset plussapisteet kuvitettujen mietelmien taitajalle.

  • Jokainen on sisältä lämmin
  • Avanto on nopein tapa löytää omat rajansa
  • Joku tahtoo puhua hiihtämisen hurmasta
  • Osasin tehdä lumienkelin

Paavilaisen kuva-miete jutuissa kiinnostaa eniten hänelle ominainen ”oma kieli”, joka löytää lukijan sydämen sopukoista lämpimiä ja joskus kipeitäkin paikkoja. Lumityön intohimokseen ottaneelle sanoo Paavilainen, että talven selkä ei taitu suorittamalla. Joskus riittää, kun pitää oman pihan puhtaana.

Kun Paavilainen sanoo, että jokaisella on oma tapansa pitää itsensä lämpimänä, sen lauseen kerrokset löytää, kun hoksaa sisimpänsä salatut ilonaiheet ja ystävyydenkin tuomat lämpöaallot, puhumattakaan sisimmän kylmän talven tunnoista, joita voi hoidella pois vaikka lähimmäisenrakkauden avulla. Joku turvautuu lämpöä hakiessaan uskontoon, jollekin kädestä käteen auttaminen tuo saman lämpimän tunteen. Meitä kun on moneksi.

Onnistunut kirja tälläkin kertaa, ja talvisen kuvakielen takaa paljastuu paljon pohdintoja pimeiden kaamosiltojen piristeeksi.

– Jos timantin yrittää vangita, se sulaa pois.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *