Rullaruoka on in, mikäli on uskominen Hesarin Nyt-liitettä: ”Puodin yrittäjät ovat keitranneet pari vuotta. Kutsuilla ruoka jää mieleen onhan sen nättiä sormiruokaa, jonka täytteeksi voi laittaa monenmoista”.
Sokkokokki
Rullatut servietit kuuluvat mökin ”Pöytä kahdelle” kattaukseen.
Tästäpä tulikin mieleeni sultsinat, joita monet karjalaiset emännät ovat paistaneet kautta aikojen, ja joita on sitten syöty enimmäkseen sormin. Kun asuimme sotien jälkeen muutaman vuoden Hämeenlinnassa, halusi yläkerrassa asuva nuori rouva valmistaa miehelleen yllätykseksi sultsinoita.
Äitini neuvoi hänelle taikinan teon ja kertoi, että siitä tehdään kakkaroita jotka kaulitaan ja paistetaan hellan levyllä. Kun käry tunkeutui sakeana alakerran asuntoomme saakka, kiirehti äiti katsomaan kuinka ”keitraus” onnistuu. Kuullun ymmärtämisessä oli tapahtunut katkos. Nuorikko oli taputellut koko taikinan yhdeksi paksuksi kakuksi jota hän epätoivoisena käänteli puuhellan rinkien päällä.
Aviomies oli köllötellyt vesi kielellä alkovin hetekalla, tosin kokkikin oli ollut niin vähissä vaatteissa, että äitiä oli hävettänyt (lukijan on otettava huomioon, että elettiin 40-lukua), ja hän oli pyörähtänyt pikaisesti takaisin omaan keittiöönsä.
Eväsreppu
”Rulla on herkullinen. Täytteissä on muun muassa ankankoipea, lohta, avokadoa ja tofua”, näin jatkuu artikkeli. Eipä tainnut olla moisia herkkuja entisten eväspalasten välissä. Jonkin sortin rullaruokaahan ne moneen kertaan käytettyyn voipaperiin käärityt ja repussa muhineet voileivätkin olivat. Ankankoipea ei isänkään eväspalasten välistä roikkunut, mutta hyvin usein heräsin aamuisin paistetun kananmunan tuoksuun.
Eikä siinä vielä kaikki. Rullattu sormiruoka tuntuu vaativan kyytipojakseen dippikastikkeen vaikkapa ”yltiöpäisen aussimuunnelman klassisesta nuoc cham -kastikkeesta”. En ole niin yltiöpäinen että ryhtyisin sitä tekemään kun en tunne noita termejäkään, paitsi sen aussin.
Master Chew
Läskisoossin sen sijaan tiedän ja sehän onkin yksi siipan bravuurinumeroista. Katsoin telkusta ohjelman jossa tanssija Jorma Uotinen kokkasi – tai kokkihan sen kokkasi – tähtiruokaa vierailleen. Hämmästyin aikalailla, kun siellä tarjottiinkin perunamuussia ja läskisoossia. Siis aivan tavallista perusruokaa ja hyvin näytti kaikille julkkiksille maistuvan.
Parhaillaan telkussa on menossa ohjelma Pohjois-Karjala-projektista ja kuuluu siellä olevan itse Pekka Puska parhaillaan äänessä. Minäkin kävin aikoinaan Puskan kurssin jossa valistettiin eri kyliltä valittuja ”kellokkaita” joiden piti sitten viedä ruoka- ja tupakkavalistusta omalle kulmakunnalleen.
Kurssi oli Enossa, jossakin sarvinkilaisessa maalaistalossa. Tauoilla pistelimme posket pullollamme emäntien tarjoamia herkkuja. Se oli hieman ristiriidassa juuri saamiemme oppien kanssa. Voissa ja kermassa pyöritellyt sörsselit maistuivat yhtä hyvin vetäjille kuin kurssilaisillekin. Kurssista huolimatta jätin valistamisen alan ammattilaisille.
Kuppilat kuntoon
Mitäs muuta tällä Nytin ravinolasivulla sanotaankaan? On mainoksia ranskalaisesta buffetista, alapuolella toinen ravinteli tarjoaa venäläistä buffettia. Kolmas mainostaa kännykkäkuponkia (?) ja neljäs cajunpihviä erikoishintaan. Viides tarjoaa ”suojaisan keskustelupaikan, estradin ja yleisön esiintymishaluiselle yöelämän ihmelapselle”.
Kaiken tämän luettuani mietin, että näinköhän osaan edes käyttäytyä kun systerit ovat päättäneet järjestää etkot synttäreideni kunniaksi. Onneksi se tapahtuu täällä Join kaupungissa, sillä en tunne itseäni yöelämän ihmelapseksi, vaikka olenkin syntynyt keskellä yötä. Toivottavasti en tee uudestaan sitä töppäystä että luulen sushikastikekarahvia punaviiniksi.
Onkohan in -sanakaan enää in vai onko se jo out?
Tellervo
Rullaruokaahan ne ovat kotoiset kaalikääryleetkin, mutta ei niitä oikein viitsi sormin syödä.
Aikakauslehdet pursuavat nyt jo ruoka- ja leivontaohjeita tulevaksi jouluksi. Siitä se jouluinen hössötys alkaa. Koetan selviytyä minimimäärällä jouluvalmisteluista.
Mieheni sanoo, että karjalainen ruokaresepti alkaa sanoin: ”Otetaan puoli kiloa voita…” Tohmajärven torin laidassa oli aikoinaan kioski, josta sai erinomaisen läskisoosin. Kysyin ruuan salaisuutta. Lihoja keitetään vähintään pari tuntia, oli vastaus. Vartavasten kävin syömässä muutaman kerran. Läskisoosi lienee jäänyt herkkuruuan asemaan sota-ajalta. Silloisella korttiannoksella sai kerran kuussa kyljyksen kokoisen palan sianlihaa.Se ostettiin,jos oli rahaa. Siitä tehtiin perheelle läskisoosi. Perunat oli omasta takaa. Ai, että oli hyvää! Muulloin paahdettiin pelkät jauhot, josta syntyi jonkinlainen soosi.
Tv-kanavilla surffaillessa huomaa, että
joidenkien kanavien tarjonta muodostuu
paljolti siitä, että ensin kokkaillaan,
sitten halutaan eroon läskeistä taikka
tanssahdellaan peppu pieneksi.
Tänä iltana Jyrki Sukula stailaa Kuppilat
kuntoon -ohjelmassa hotelli-ravintola
Malmikumpua Outokummussa.
Täytynee katsoa, sillä muistanpa eräänkin
pikkujoulun kyseisessä paikassa seitsemän-
kymmentäluvulla.
Tapsan (Rautavaara) tahdeissa pyörimme parketilla,
ei sillä ollut niin väliä jos minunkin tanssitaitoni
oli vähäisempi kuin Risto Matilla konsanaan.
*
Minua ei myöskään pudotettu aikoinaan Klippanin
laiturilta Hesassa, vaikka työnnyinkin yhdessä lankomieheni
kanssa Matti Salmisen apuriksi lavan laitamille laulamaan.
Tosin oli siinä ”kuorosodassa” muitakin äänessä.
Jos olisi eletty jo kännykkäaikaa, niin luulenpa että
olisin ollut ensimmäinen kotiinlähetetty.
Te jotka seurailette noita TV:n ruokaohjelmia niin kysyn onko siellä telkun keittiössä tehty RIPAKUKKOA sormiruokaa parhaasta päästä.
En tiijä ripakukoista, mutta ripamunkkeja tehtiin vappuna, kun oli ensin nostettu potatinsiemenet laatikoihin.
Ripamunkkeja ja simaa!!
”Aikakauslehdet pursuavat jo nyt ruoka- ja leivontaohjeita tulevaksi jouluksi. Siitä se jouluinen hössötys alkaa.” (Maija-Liisa 31.10.2012,9:36).
Evakkojen mentyä Pohjanmaalle sotien jälkeen, ovat sikäläiset kanta-asukkaat kuuleman mukaan todenneet: ”Pohojalaaset syövät elääkseen, karjalaaset elävät syöräkseen.”
Onkohan tuo Maija-Liisan havaitsema hössötys karjalaisilta opittua? Vai ovatko Ruotsissa Volvon tehtaalla työskennelleet sen kesälomilla kotikonnuilleen tuoneet? Vai onko tuo hössötys Dallasista tänne levinnyttä amerikkalaista jonnin joutavaa? Näitä tuumailee oikein rypytettyjen karjalanpiirakoiden vannou- tunut mässäilijä ja sultsinoita sormillaan syövä priha, Ierikka.
Kommenttina tuonne tarinan alkupuolelle, hämeenlinnalaiseen sultsina illallisen…
Nähtävästi jo silloin on tiedetty mitä kautta tie käy miehen sydämeen. Jos sultsinalevyn savuaminen on uhannut latistaa romanttisen tunnelman niin nuorikon sopivan kevyt pukeutuminen on saattanut palauttaa sultsinaillallisen tunnelman sille kuuluvaan arvoonsa
”Mummolasta olen käynyt kaikki parhaat
reseptini keräämässä”, näin sanoo
19-vuotias Joensuussa koulua käyvä tyttö
Karjalan Heilin haastattelussa 31.10.2012.
Hän on osallistunut kansainväliseen EuroSkills-kilpailuun
ja saanut sieltä kultaa ja pronssia. En käynyt
tutkailemaan mitä tuo EuroSkills tarkkaan ottaen
tarkoittaa, mutta minua hellytti ajatus, että
mummojen reseptit ovat aina arvossaan.
Luin juuri Helsingin uutisista, että lauantaina vietetään kautta aikojen ensimmäistä Roskaruokaillallinen-tapahtumapäivää.
Ajatuksena on valmistaa illallinen kaapeista löytyvistä yli jääneistä, parhaat päivänsä nähneistä ruoka-aineksista.
Tutkimusten mukaan suomalaisista kodeista heitetään vuosittain pois jopa 150 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa, reilusti yli 20 kiloa jokaista asukasta kohti.
Tästä valtavasta ongelmasta roskaruokaillallisella halutaan synnyttää keskustelua ja löytää siihen ratkaisuja. Tapahtumaan osallistutaan noin 200:ssa kodissa. Illalliseen osallistuneiden reseptit on tarkoitus koota yhdelle sivustolle.
Lainaan tähän vielä pätkän Riitta Uosukaisen puheesta Evakkolasten 10-vuotis juhlassa Karjalatalolla 6.10.2012:
”Minun on erittäin helppo mukautua ajatukseen tuunauksesta ja muusta
tyhjästä nyhjäisemisestä; niinhän meillä aina on tehty, ja sitä
voisi sanoa luovuudeksikin. Paras ruokaresepti on: Otetaan mitä
sattuu olemaan. Sienet, marjat, luonnonyrtit, nokkoset pataan,
käpyjä ja risuja hellaan – kaikki käy evakolta aivan luontevasti.
Ja silti saamme aikaiseksi herkkuja: ”Syömäköyhiihä myö
karjalaiset ollaa.”
Mummo – ei mikään kiihkouskovainen, vaan tavallinen talon vanha emäntä – sanoi minulle, joka oikuttelin ruokapöydässä: ”Erkki, se on Jumalan viljaa!”
Nykyisin käyn kaupassa ensin läpi punaiset laput, joissa lukee 30% ja ostan niitä. Sitten jatkan soppailua. Alkuviikosta – tällä menetelmällä – sain herkutella aivan mahdottoman hyvän lounaan – 30 %:n alennuksella. Makuelämystä höysti kieltämättä tieto, ettei ostamani ruoka päätynyt roskikseen, vaan minun mahaani.
Tänä syksynä olemme nauttineet harvinaisen hyvästä mustikkaruuasta. Satoa oli paljon, ja meillä ihan ikkunan alla.
Sanovat, että mustikka on myös erittäin terveellistä.
Mantsisen Veijon hunaja maistuu kahvissani aamuin ja illoin. Js jos ei syystä tai toisesta nukuta yöllä, myös silloin.
Ierikka
P.S. Meillä odotetaan jännityksellä perheen lisäystä. Ellinooran maha kasvaa ja tissit pitenevät. Pitäkää peukkuja, kun neidistä on tulossa rouva Ellinoora! Kiitos!!!
Toivotan onnea Ellinooralle tulevan pesueensa kanssa!
Toivon tähän joitakin kuvia nähtäväksi pennuista.
Läskisoosi oli herkkuani lapsuudessa, sultsinoita en ole tehnyt, mutta olen ostanut leipojilta joskus valmiita kuoria pakkaseenkin (vaikka en niitä itse saakaan syödä-) en ole myöskään piirakkamestari, mutta pyöröset vai sanotaanko niitä täällä päin kukkosiksi ovat aikaisemmin olleet perheeni ja minun herkkua – laitan kauraryynejä jonkin verran taikinaan – ehkäpä teenkin huomenna.
Olen joskus ollut tuttavieni kanssa syömässä Malmikummussa – hui mimmonen paikka- piti tehdä huomautus siisteydestä ihan terveysviranomaiselle.
Terv. MirjaSisko
Oi,oi…
Tulee ihan vesi kielelle kun ajattelen näitä karjalaisia herkkuja kuten sultsinat .
Vain harvoin voi niitä paistaa kun tulee sitä käryä.
Olen keksinyt uuden tavan ostanut ruispitoista pohjoisessa tehtyä ohutta näkkileiväntyylistä leipää ja voidellut siitä toisen puolen kuumalla voilla että on pehmennyt, sisälle riisivelliä ja se on vastannut sultsinat.
Pakko se on joskus antaa periksi mieliteoilleen.
Useimmiten teen piirakoita, perunapiiraat ovat hyviä heti paistettuna, riisipiirakat voi panna pakasteeseen.
Mummoni Maria teki ohraryyneistäkin piirakka puuron.
Sitten kokkeli piimää niiden kanssa!
Ei voi olla parempaa herkkua.
Joskus teen pyöryköitäkin kun leivon leipää, siis kukkosia.
Maila muitelee.
Täällä jossain Suomen kaupoissa on myynnissä sultsinakakkaroita. Täällä on myös Lapin rieskan nimellä 2-3 mm ”ohuita” rieskoja. Niistä ehkä voisi saada myös ”sultsinoita”. En kyllä ole kokeillut
On kirjoiteltu muustakin kuin rullaruuasta. Niinpä minäkin nyt: – Ruisleivän viipale. Sen päälle valkosipulimursketta. Sitten uuniin lämpiämään ja muhimaan. Onpa hyvää saunan päälle oluen kanssa.
Sain maistaa tätä herkkua ensimmäisen kerran 1980-luvun puolivälissä Liettuan Vilnassa, hotellin saunassa. Söimme Kääriäisen Sepon kanssa kilpaa, muistaakseni. Kyllä muutkin delegaation kaverit osansa ottivat. Nam!!!
Ierikka
Huomasin Uutis Alasimesta seuraavan
ilmoituksen:
Lähiruokapäivä pe 9.11.2012
Niiralassa Itähuolinnassa
*
Monenlaista sortimenttia näyttäisi
olevan sielläkin tarjolla, aina villisikasäilykkeistä
sienilevitteisiin ja koivumahlaan.
Erkin kommentti ruisleivästä ja valkosipulista toi mieleen erään uusintaohjelman joko radiosta tai TV:stä. Saattoi olla tallenne vuosikymmeniä sitten.
Siinä oli iäkäs, entinen venäläinen lääkäri, sittemmin suomalainen. Ollut jo tsaarin hoveissa ja oppinut silloiset ruoka- ja ryyppytavat. (Saatan muistaa väärinkin)
Nyt Suomessa hän ylisti suomalaista ruisnäkkileipää. Hän sanoi kuinka hyvä siihen on raaputtaa valkosipulin kynsiä. Niitä näkkileipiä hän sitten pureskeli aamuisin oikein hienoksi. Tällä tavoin stesifioidaan valkosipulilla hengitystiet ja ruokatorvi. Sitten voi huoletta mennä Helsingin aamuiseen ruuhkabussiin. Hän sanoi että mitkään pöpöt ei tartu vaikka ihmiset ympärillä kuinka yskivät.
Toinen juttu hänen tarinasta jäi mieleen koskien sitä vodkaryyppyjen kestämistä. Ennen tiedossa olevia pitkiä ryyppyiltoja piti juoda desilitra tai pari ruokaöljyä tyhjään vatsaan ja näin voidella mahalaukku sisältäpäin. Sitten voikin ottaa maljat merkkihenkilön kaikille sukulaisille ja ystäville..
Että ne venäläiset osaa
Kyllä ne osaavat. Meidän Ruotsin vallan sivistämien on vain vaikea ymmärtää tuota slaavilaista slangia. Ehkä emme syö riittävän paljon sitä valkosipulia. Siinäpä ulkopoliittinen ongelma, joka ei nykyhallituskaan osaa ratkaista: Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis – karjalaisia (?), savokarjalaisia (?), supisuomalaisia (!?).
Jos olisin nuorempi, ryhtyisin yrittäjäksi. Alkaisin myydä savusaunajuomaa.
Ierikka
Ettei vaan se valkosipulin vaikutus perustu flunssan estäjänä myös siihen mitä olen kuullut, että: Ruuhkassa ja yleisillä paikoilla liikuttaessa,kun syö reilusti aamulla valkosipulia pysyvät kaikki ihmiset, myös ne jo köhivät loitolla. Ja näin säästyy lunssa tartunnalta.
Vuosia sitten meillä oli vieraina kaksi nuorta, seurusteleva pari. Ulla laittoi oikein maukkaan aterian, jossa oli valkosipulia. Poikapuoli näki tyttöpuolen nauttivan ruuasta. Mutta poikapuolen suupielet valuivat alaspäin. Kysäisin: ”Eikö ruoka maistu?” Poikapuoli vastasi masentuneella äänellä: ”Nyt mie en voi pussata tuota!” Sääliksi kävi. Mutta yritin tarjota papillista neuvoa: ”Kyllä joskus on hyvä harjoittaa paastoa.” Ullalla oli käytännölinen apu, mikä ei tarkoittanut ruokapaastoa, vaan ihan sitä mitä minäkin sillä kertaa paastolla tarkoitin. Hän kaivoi pakasteesta pizzan, heitti sen mikroon ja kantoi lämpöisenä pöytään poikapuolen eteen. Tyttöpuolella oli hauskaa. Mitä lienevät sitten kotimatkallaan jutelleet! En ole uskaltanut kysellä. Ierikka