Vakka kantensa valitsee

Nokkimalla se kukkokin rakastaa
Vanhan kansan viisautta
Suvussa on susijai, perikunnassa petojai

Mervi Koski ( toim.) Vakka kantensa valitsee, kuvittanut Mika Kolehmainen, Karisto 2012

Vanha kansa ei ollut tuppisuuta porukkaa. Rehevät sananlaskut, runot, balladit ja laulut kiersivät kansan suussa. Niinpä muistan pikkupoikana monesti aprikoineeni, mitähän joku kulkumies tarkoittu sutkauksellaan. Erityisesti siinä auttoi se, että isäni oli kulkumiesten, Piltin Rekun, Onni Pesosen, Piippu-Kaisan, Blomeruksen Onnin, jne. ystävä ja tarjosi yösijaa. Siinä sitä sai kuulla monenmoista, etenkin jos seurasi hevosten parissointia tai naisväen puuhia lieden ääressä.

Tämä kirja on koottu suurelta osin Suomen kansan vanhat runot- kirjan ( SKVR) pohjalta. Tämä 34-osainen teossarja on kaikkien nähtävillä netillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ylläpitämänä sivustona.

• Akassaan huononkin miehen turva on.
• Sillon mies terves, kun se hikoilee ja haisee.
• Ryyppu murheeseen, pusu tarpeeseen.
• Kenen kälet paskassa sen on suu rasvassa.

Kirja on jaoteltu useaan osaan, kuten: Flikat ja akat, Hulivilit ja kunnon miehet, Vakka kantta valitsemassa, Amor ampuu, Kosimahan kultasia, Purjehdus avioliiton satamaan, Kaapin paikkaa katsomassa, Oma koti kullan kallis, kaukana katala maailma, Suku ja sukulaissielut, Ei työ tekemällä lopu, Hauskaa olla pitää, Kuolemansyntejä ja kompastuskiviä, Vauvasta vaariin, Elämänpyörässä.

Ihan tuota kirjaa lueskellessa tulee hyvälle mielelle. Vanha kansa tiesi mistä kenkä puristaa, varsinkin noissa parisuhdepuuhissa.

Kun kylällä oli poikamiehiä ja piikatyttöjä, alkoi tietysti parran pärinä ja suputtelu ja kas, pian moikuivat hääkellot.