On lokakuun 18. Sadun päivä. Aamupäivä on jo pitkällä, kun kahvit on juotu, värtsit luettu ja muut aamutoimet tehty. Mielessä on pitkä tekemättömien töiden lista. Saisikohan listaa tänään vähän lyhenemään? Ensin on kuitenkin lähdettävä vähän haukkaamaan happea. Sadetutkan mukaan sateen alkuun on aikaa pari tuntia. Polkaisen pyörän liikkeelle ja vedän sisääni happirikasta ilmaa. Tunnen Viikin kutsuvan. Mielessä alkaa kehittyä pieni tarina, joka alkaa niin kuin sadut alkavat.
Olipa kerran
Olipa kerran pieni tyttö, evakkoperheen esikoinen. Evakkomatkalla Pohjanmaalla syntynyt tyttö sai viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Pohjois-Karjalan kauniitten vaaramaisemien keskellä. Siellä syttyi rakkaus luontoon ja ulkona olemiseen. Tytön äiti on kertonut, että pienestä pitäen tyttö touhusi päivät pitkät ulkona.
Aikanaan tyttö muutti isoon kaupunkiin. Tulivat elämän ruuhkavuodet ja monenlaiset velvollisuudet täyttivät päivät. Ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen jäi aina vain vähemmän aikaa ja lopulta siitä tuli vain suoritus suoritusten joukossa. Suorittaminen johti lopulta uupumiseen. Sen seurauksena tyttö hakeutui töihin hautausmaalle. Siellä hän sai olla ulkona kaiket päivät ja tehdä puutarhatöitä. Tyttö hoiti kukkia ja kukat tyttöä. Voimat ja ilo palasivat elämään.
Lehti puusta variseepi
Koukkaan Herttoniemen kautta. Mäyrätien varrella koivut, vaahterat ja kirsikkapuut hehkuvat ruskan väreissä ja maa on täynnä pudonneita lehtiä. Lehdettömät pihlajat notkuvat marjojen painosta. Syyshortensiat ja komeat maksaruohot talojen pihoilla tuovat omat hienostuneet sävynsä syksyn värimaailmaan. Poikkean Herttoniemen vanhalle hyppyrimäelle ja annan katseeni vaeltaa edessäni avautuvassa avarassa maisemassa. Vanhankaupungin lahden takana kaupunki näyttää sumuiselta. Taivas on tasaisen harmaa.
Eikä aikaakaan, kun sateenjumalatar heilauttaa harmaita helmojaan kaupungin yllä niin, että pisarat roiskuvat hyppyrimäelle saakka. Näinkö lyhyeen tämä lysti loppuukin? Pitäisikö kääntyä takaisin? Enhän minä ole sokerista, tuumin ja käännän pyöräni kohti Viikkiä. Hetken kuluttua pisarointi loppuu.
Missä kuusten kuiske soi
Pysähdyn pitkäksi aikaa kuuntelemaan puron solinaa. Vesi on lisääntynyt ja solina voimistunut viimekertaisesta. Jatkan matkaa ja ohitan Fastholman viljelypalstat. Peltoaukean laitaan saavuttuani nenääni tunkeutuu hirvittävä löyhkä. Ovat levittäneet kauran sängelle lietelantaa. Poljen pellon ohi niin lujaa kuin pääsen. Toisen pellon laidassa syvänvihreä komea kuusikko houkuttelee poikkeamaan pylvässaleihinsa. Erään kerran kesällä ystäväni kertoi kuusikon ohi pyöräillessämme, että kun hän oli lapsi, kuuset olivat vain miehen mittaisia.
Arboretumissa ajelen hiljalleen lähellä pellon reunaa mutkittelevaa polkua. Paikoitellen polun peittää lehtimatto. Se kahisee kivasti pyöränkumien alla. Puiden lomitse näen kauempana laiduntavat lehmät. Nuuhkin syksyisen metsän tuoksuja ja nautin hiljaisuudesta. Rakastan syksyä; sen väriloistoa, kuulautta, kirpeyttä, sateita, myrskyjä, sumuisia aamuja ja pimeitä iltoja. Miten ihanaa onkaan pimeänä syysiltana, sateen piiskatessa ikkunaruutuun, sytyttää kynttilät ja käpertyä sohvannurkkaan hyvän kirjan kanssa. Jokaisella vuodenajalla on tarjota omat lahjansa.
Sataa sataa ropisee
Kurvaan Gardenian pihaan. Japanilaisen puutarhan kivinen virta on täyttynyt vedellä ja siinä kelluu punaisia kirsikan lehtiä. Ensimmäiset sadepisarat putoilevat lammikon peilityyneen pintaan. Poikkean sisälle ja käyn katsomassa ties kuinka monennen kerran Ritva Tiaisen valokuvanäyttelyn vaaleanpunaisista kukista.
Puen päälle kertakäyttösadetakin ja lähden polkemaan kotia kohti. Sataa niin että ropina käy. Kertakäyttösadetakki ei kovin paljon suojaa. Mutta ei hätää, jalat pysyvät kuivina ja lämpiminä ystävän kutomissa villasukissa ja uusissa tähtikumppareissa. Syksyinen peltomaisema lepää omassa hiljaisuudessaan. Enää ei kuulu hanhien kaklatus. Edes variksia ei näy. Ojat ovat melkein täynnä vettä ja pelloillakin näkyy siellä täällä lammikoita.
On ihmeen hyvä kotiin tulla taas
Vaikka sataa, en pidä kiirettä. Pysähtelen, katselen, kuuntelen ja kuvaan. Puron kohdalla viivyn pitkään. Saunalahden kohdalla seuraan tovin edestakaisin uiskentelevaa isokoskeloparvea. Kotipihalla mustarastas kuopsuttaa punaisena hehkuvan aroniapensaan alla. Lähdöstä on kulunut neljä tuntia.
Sisälle päästyäni kurkkaan eteisen peiliin. Sieltä minua katsoo märkä ja onnellinen nainen – tarinan alussa kertomani sadun pikkutyttö.
Ihana tarina! Terveyttäja voimia seuraaviinkin pyöräretkiin!
Syksy on täällä nyt. Se näkyy kotinurkilta silmänkantamattomiin.
Lokakuun märät kasvot. Paljaat oksat kurottelevat riisuttuina. Siinä on loppusyksyn kuva. On kuin joku muisto kuolemasta olisi
tullut taas lähemmäksi. Se tulee joka vuosi samaan aikaan, eikä
kuitenkaan ole pysyvää.
Joinakin päivinä, kahden hämärän väliin, syysaurinko sytyttää puista pudonneiden lehtien kirjavan maton syksyiseen juhlaan. Ruska koreilee. Kuva maalaa itsensä valmiiksi muistojen hehkuun.
Tuuli tyyntyy. Rantavesi kutoo pintaansa hauraan riitteen. Se etenee päivä päivältä yhä kauemmas ulapalle. Näkyy katkenneita kaisloja. Järvi saa pintaansa rauhaisan kannen. Kummallisia kuvioita. Kimaltaa. Tuleva talvi hamuaa lisää tilaa. Puissa näkyy
talveksi jätettyjä linnunpönttöjä. Uunissa palaa tuli. Huone on kuin ympärille kiedottu lämmin kääre.
Eipä ihme etä Lissu sai taas palkinnon
eräässä pääkaupunkiseudulla järjestetyssä
kirjoituskilpailussa.
Tämänkin jutun kerronta ja kuvat ovat laatutasoa,
voinen onnitella samassa yhteydessä myös
tilhi-kuvien ottajaa Jouko Varosta.
Näin meillä Värtsissä, olkaamme kaikki ylpeitä!
Myös minulta onnittelut Joukolle ja Lissulle sekä kiitokset muillekin Värtsiin kirjoittaville. On erittäin tärkeää, että on tasokkaita kirjoituksia ja valokuvia. Siitä voi Värtsi olla syystä ylpeä. Mutta on tärkeää sekin, että vähemmälläkin taidolla tullaan esille. Merkittävää on sekin, että on mielipiteitä, muistoja, tarinoita, kuvia, joiden tyyli tai taiteellisuus ei pääse palkintosijoille.
Värtsi on aivan ainutlaatuinen verkkolehti tasoeroineen, mielipiteineen, kirjoittajien nykyisten asuinsijojen suhteen. Niinkuin Wärtsilä on maailmanlaajuisesti tunnettu nimi, niin olkoon myös piskuisen Värtsin imago!
Yhtä kuitenkin uskallan vielä toivoa: nuoren väen kirjoituksia! Siis näköaloja menneisyyteen, mutta myöös visioita tulevaisuuteen. Voisiko Värtsilän koulu järjestää jutturiihen?! Annettaisiin aluksi otsikkoja ja annettaisiin oppilaiden kirjoittaa. Ja Värtsi julkistaisi. Siitä se saattaisi alkaa se juttujen vääntäminen.
Lisää ruska-ajelua! Kiitos! Mutta myös mopopörräilyä! Vanhuuden höpinöitä! Mutta myös nuoruuden unelmia! Kyllä ilmaan mahtuu. Värtsin palstat ulottuvat äärestä ääreen.
Ierikka
Kiitos kaunis palautteesta ja onnitteluista!
Että jotkut osaa kirjoittaa.. Piti taas lukea useampaan kertaan. On se niin nautinnollista luettavaa. Jos minulla olisi taito piirtää niin tuon tarinan voisi piirtää sitä mukaa kuin se etenee.
Minusta maassa olevat ruskalehdet ovat todella kaunista katseltavaa. Sellainen maa on paljon kauniimpi kuin ruskalehdistä puhtaaksi haravoitu maa.
Kuinka kauniisti Katri-Helena muistelee ruskalehtiä laulussaan ”Kun rakastetaan” Alla linkki lauluun.
http://www.youtube.com/watch?v=2YhwPnJG9H0
..ne isot miehen saappaat, ne myhäili tullessaan..
Alpoaatos: Kaikki eivät valitettavasti näe ruskalehtien kauneutta. Monille ne ovat vain roskia, jotka on äkkiä siivottava pois.
Tänään oman kauniin lisänsä ruskalehtien joukkoon toi varhain aamulla satanut ensilumi.
Päivä oli mitä ihanin kirpeän kuulas syyspäivä, pakkasta pari astetta. Oli kiva pyöräillä, kahlata vaahteranlehtien joukossa ja ihastella punatulkkuja.
Nautittavaa luettavaa. Kuvat niin hienoja ja passeleita
tekstiin KIITOS!
Täälläkin vielä eilen tytöt kahlasivat punaisissa saappaissaan
keltaisessa vaahteranlehtimeressä. Tänään lumi peittää
puiston, mustat puunrungot seisovat riveissään valkealla
lumimatolla harmaa pilviharso yllään. Vuodenajat vaihtuvat
yhdessä yössä.
Kiitos Masa palautteesta!
Isä sanoi aikoinaan, että ”syksyinen yö ajaa yheksällä hevosella” tarkoittaen sitä kuinka nopeasti sää saattaa muuttua syksyllä.