Syksy ilmat näyttäytyvät omilla sävyillään. Maanantaina oli esillä Sumuinen sää. Ei vielä ihan hernerokka sumua, mutta sakeaa kuitenkin.
Milloinkahan on vuorossa ensilumi, sen aika olisi juuri näillä ajoin, jolloin se osuisi parin viime syksyn kanssa yksiin.
Kuva Kylätalon mutkasta, kuvassa keskellä pitäisi häämöttää Kylätalo ja oikealla Renkitalo ja vasemmalle jää Jänisjoen silta.
Kuva: Kylätalon mutkasta, kuvassa keskellä pitäisi häämöttää Kylätalo ja oikealla Renkitalo ja vasemmalle jää Jänisjoen silta.
Kun heräsin aika myöhään oli täällä ylhäälläkin – ihme kyllä sumua aika paljon – oli satumainen olo – äkkiä se sumu tai usva häviääkin.
Aina väsyttää- ja nukuttaa näin syksyllä – ainakin minua. Tiedän syynkin -olen aika vähän ulkona enkä ihan tervekään.
MirjaSisko
KOSKETIN ELÄMÄÄ
Hämäräsilmäinen olin silloin.
Oudosti kosketin elämää.
Udunkosteat tuomipensaat hyväilin.
Ruispellon harmaan,
levottoman vaeltajan
suljin syliini.
(Tuokio vuosikymmenten takaa. Usva leijui ilmassa Kuikanniemestä Jänisjoelle ja sen yli leikkimökkini ovella.
Enkä saanut unta. Muistan vielä, Ierikka).
(Jatkoa edelliseen. Aikaväliä muutama vuosikymmen. Kilometrejä isänmaan teillä tuhansia. Kaustajärven usvaisella rannalla.)
KUIKKA HUUTAA
Joelta joka vaeltaa
kuin surusaatto
on tänne pitkä vastainen nousu.
Kun aloin sovitella
palapelin eilisiä sirpaleita
toistensa viereen,
huusi kuikka niemen takaa
ja toinen vastasi läheltä.
Ei se olekaan kuollut itse,
joka kantaa arkkua
liinan toisessa päässä,
vaan se joka vastaa läheltä,
kun kuikka huutaa.
Eikä suolintujen pesiltä
alkanut vaellus,
vaan arkuuden asuinsijoilta,
missä kuikka huutaa
ja toinen vastaa läheltä.
Yön usvaan pehmoiseen, minä vuoteen teille teen.
Ja aamuauringon noustessa, haen lähteeltä kahviveen.
NYT
Tänään ajan autolla
usvan sisään.
En näe kauas.
Mutta tiedän,
että vastaan tulee silta.
Tai minä tulen sillalle.
Samantekevää sillä
alla virtaa joki,
tumma suoni
ja itkuiset rannat.
Ajan yli
ja käännyn vasemmalle.
Pysähdyn kirkkoni eteen.
Nostan katseeni kelloihin.
Painan jalan polkimeen.
Se käskee tietä
jatkamaan matkaa.
Nousen rinnettä
kaartaen oikealle,
sitten vasemmalle.
Olen oi-valla tiellä,
ristin juurella.
Huone
hän kääntyy kyljelleen
napsauttaa yölampun päälle
valkoinen huone
käsi tavoittaa avoimeksi unohtuneen kirjan
sanat takertuvat tajuntaan
kaihtimen takana kuutamo lepää
Kuvan mukainen näky oli edessäni sunnuntaina 14.9. kun ajelimme moottoritietä BengBu:sta etelään kohti Huainanin kaupunkia Kiinassa. Mutta se ei ollut sumua, vaan savua joka myös tuoksui ja maistui, kävi oikein hengitykseen. Uusi moottoritie halkoi laajoja viljelysalueita ja farmarit olivat sytyttäneet puintijätteet palamaan, avotulia näkyi tuhansia joka puolella tummuvassa illassa. Luvatonta ja laitonta toimintaa tälläinen ”kulotus” on, mutta ei se näyttänyt farmareita haittaavan. Moottoritiellä ajavia se kuitenkin haittasi kuten myös Huainanin miljoonakaupungin asukkaita, savun aisti hotellihuoneeessa asti.
VTOH
Sumu harmaa
Sumu harmaa maahan vaipuu
kesä mennyt on menojaan
on rinnassani kaipuu
joka kesästä muistuttaa.
Perho siipensäkin
kastellut on
tähänkö päättyi mun eloni tää?
Eikö vielä vähän aikaa
säde päivän paistaa vois
että siipeni nämä kuivuis
ja voisin lentää pois
maihin kaukaisii
maihin kaukaisiin
sinne mun mieleni
kaipaa niin
Perho tietää kaikki on turhaa
päivän yhden hän elää vois
sade pieksää perhoa maahan
ei enää se nousta vois
Puu kuiskailee
puu kuiskailee
lehteni alla sä uinua saat
kunnes aurinko lämmöllänsä
siipes kuivaa sit`lentää saat…
Lehdet nyt varisee
kosteaan maahan
tuuli senkun yltyy vaan
Maila