Eira Pättikankaan proosaa
Pohjalainen murre elää
Kun piikatyttö rakastui
Eira Pättikangas: Vain routainen maa: Karisto 2012
Pättikangas (s. 1940 Kurikka) kertoo: ”Kirjoitan pitkiä aikoja kurinalaisesti päivittäin lähes kuin ammattilainen. Sitten välissä saattaa olla 2-3 kuukauden tauko. Parasta kirjoitusaikaani ovat syksy ja pimein talvi. Romaanini kertovat menneestä elämästä. Niissä on vanhoja työtapoja ja häviämässä olevaa murretta. Toivon lukijoiden viihtyvän ja kirjojen herättävän mukavia ajatuksia ja muistoja.”
Pättikankaan proosaa lukiessa tulee joskus tunnelmia menneistä ajoista. Hän aloittaa tämänkertaisen romaaninsa kertomalla siitä miten mökin mies palaa Amerikasta. Ruusuista ei ole paluu ja edes karamellipussia ei ole isällä lapsilleen antaa.
Mökissä varttuu Meimi-tytär, jonka kohtaloksi tulee piikominen varakkaammassa talossa. Ja eikös vain talon nuori isäntä ihastu piikatyttöön, mutta matkassa on monenmoista muttaa. Kas kun taloon naidaan yleensä talosta ja Pohjanmaalla ei piikatyttöjä erityisesti arvosteta.
Lueksin kirjaa mielenkiinnolla ja Pättikangas vyöryttää niin murrepitoista tekstiä, että tarvittaisiin suomi-pohojanmaa-sanakirja, että kaikista ilmauksista saisi selvää.
Kirjan juonirakenne on selkeä, jopa naiivi, mutta hommassa on muita rakenteita, joista lukija kiinnostuu. Pättikangas nimittäin saa kertomukseensa todentunnun ja kuvaa aitoa pohjalaista kansanluonnetta maukkaasti.
Meimistäkin kehittyy nainen, joka pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä ja kääntää kirvelevätkin kohtalot edukseen. Siinä mielessä kirjan opetus noudattelee nuorten kirjoista tuttua kaavaa, jossa onnellinen loppu kruunaa kokonaisuuden.
Kuukausia sitten poikkesi eräs pappismies vaimonsa kanssa Ullukassa. Kävi ilmi, että rouva oli pohojalaasia. Mutta ennen tuon paljastumista vieraileva kirkonmies kysyi pöytäkumppaneilta: – Tiedättekö, mikä ero on pohojalaasella naisella ja terroristilla? Emme tienneet. En minäkään, vaikka olisi pitänyt. Odotimme jännittyneinä kysyjän itsensä vastausta kysymykseensä. Ja tulihan se sitten: – Terroristin kanssa voi neuvotella. – Vilkaisin papinrouvaan päin. Hän hymyili viehättävästi. Tajusin, että totta puhuu virkaveli. Totta, ihan varmasti totta! Ierikka