”Täytyy ajatella mitä sanoo, ettei yhtäkkiä sano mitä ajattelee!”
”Tyhjät tynnyrit eniten kolisevat!”
”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1Joh.3:18)
”Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus”,kirjoittaa Pyhä Paavali (1 Kor.13:8-13)
Siteerailee Ierikka (Marimekon sisältä)
Lissu
Lisää ajatuksia sanoista ja sanomisesta:
”Toisen ihmisen todellisuus ei ole siinä mitä hän paljastaa sinulle, vaan siinä mitä hän ei paljasta. Sen tähden, jos tahdot todella ymmärtää häntä, kuuntele pikemminkin sitä mitä hän jättää sanomatta, kuin sitä mitä hän sanoo.” (Kahlil Gibran)
”Sanatko käyvät tarpeettomiksi? Mihin sitten sijoitetaan se mikä on rivien välissä?” (Stanislaw Jerzy Lec)
”Sanoilla ei ole merkitystä ellei tunne pane sitä niihin.”
(John Steinbeck)
”Sadisti, joka pistelee uhriaan nuppineuloilla, on melko harvinainen, mutta sellaisia, jotka kiduttavat uhrejaan sanoilla, ei tarvitse kauan etsiä.” (Andre Malraux)
Erkki Lintunen
Syvällistä sanailua sanoista! Kiitos, Lissu! Sanat ovat minulle, niinkuin tuli ja vesi. Ne räsähtävät hajalle. Ja niin jää sanomatta se, mitä mieli hakee. Totta on se, mitä evankelista Johannes yrittää sanoa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on… Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh.1:1-)
Ihan toinen asia sanasta: Kuuntelin muutama päivä sitten esitelmää karjalankielestä. Puhuja sanoi uskottavasti, että karjalankieli on vanhempi kuin suomenkieli. Hän kertoi myös, että karjalankieli on alkanut kiinnostaa esimerkiksi nuoria, ja sitä opiskellaan. On karjalankielinen aapinen ja kielioppi sekä Kalevala!!! Arkkipiispa Leo on antanut vahvan panoksen kielen säilymiseksi. Minusta tuntui tilaisuudessa siltä, että historian lehti kääntyi. Jos olisin nuorempi, liittyisin karjalankielen harrastajien joukkoon. Nuoremmat ja vihreämmät, HALOO!!! KARJALASTA KAJAHTAA!!! Ierikka
Kalevi Tikka
Sananlaskuissa sanoista: Kiittäköön sinua toinen, ei oma suusi, vieras ei oma kieli.
Alpoaatos
Sanoista ja sanottavista tulee mieleen eräs kuulemani tarina. Siinä oli opettaja, joka opetti toisille hyviä asioita. Saattoi olla vaikka pappi -en muista tarkemmin. Kuulijat sanoivat, emme kuule mitä sanot, koska se mitä sinä olet, huutaa niin kovasti ettemme voi kuulla mitä sanot.
Ja toinen:
Lahdessa asuu eräs kehitysvammainen radioamatööri. En tiedä hänen vammojensa laatua enkä ole häntä koskaan nähnyt, olen vain pitänyt radiolla yhteyksiä hänen kanssaan. Hän puhuu erittäin hitaasti mongertaen. Hän on hyvin elämänhaluinen ja huumorintajuinen.
Eräässä haastattelussa häneltä kysyttiin, että eikö häntä itseäänkin keljuta kun pikku asian sanomiseen menee monta minuuttia. Hän vastasi; Kyllä, mutta terveet puhuvat puoli tuntia sanomatta yhtään mitään.
Maija- Liisa
Värikylläisenä putoilevien lehtien tavoin oli postilaatikkooni tipahtanut myös uusin Pälkjärveläinen. Monta mielenkiintoista
lukuhetkeä odottaa 80 sivuisen lehden seurassa.
Erkki Lintunen
Palautan tämän jutun tänne Värtsin ruutuun ikäänkuin puheenvuorona keskusteluun sanan vapaudesta.
Erkki Jormanainen
Joku kehui runoilija Lauri Viidalle tuntemaansa kielineroa: ”Hän osaa kymmentä kieltä”.
”Onko hänellä jotain sanottavaa”, lausahti Viita.
Tuo tuli mieleen, kun hilasin maihin Pietarin kalansaalista. Olis ollut juhlan paikka, mutta valitettavasti Pyhäjärven vesi ei ollut vielä muuttunut viiniksi.
”Täytyy ajatella mitä sanoo, ettei yhtäkkiä sano mitä ajattelee!”
”Tyhjät tynnyrit eniten kolisevat!”
”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1Joh.3:18)
”Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus”,kirjoittaa Pyhä Paavali (1 Kor.13:8-13)
Siteerailee Ierikka (Marimekon sisältä)
Lisää ajatuksia sanoista ja sanomisesta:
”Toisen ihmisen todellisuus ei ole siinä mitä hän paljastaa sinulle, vaan siinä mitä hän ei paljasta. Sen tähden, jos tahdot todella ymmärtää häntä, kuuntele pikemminkin sitä mitä hän jättää sanomatta, kuin sitä mitä hän sanoo.” (Kahlil Gibran)
”Sanatko käyvät tarpeettomiksi? Mihin sitten sijoitetaan se mikä on rivien välissä?” (Stanislaw Jerzy Lec)
”Sanoilla ei ole merkitystä ellei tunne pane sitä niihin.”
(John Steinbeck)
”Sadisti, joka pistelee uhriaan nuppineuloilla, on melko harvinainen, mutta sellaisia, jotka kiduttavat uhrejaan sanoilla, ei tarvitse kauan etsiä.” (Andre Malraux)
Syvällistä sanailua sanoista! Kiitos, Lissu! Sanat ovat minulle, niinkuin tuli ja vesi. Ne räsähtävät hajalle. Ja niin jää sanomatta se, mitä mieli hakee. Totta on se, mitä evankelista Johannes yrittää sanoa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on… Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh.1:1-)
Ihan toinen asia sanasta: Kuuntelin muutama päivä sitten esitelmää karjalankielestä. Puhuja sanoi uskottavasti, että karjalankieli on vanhempi kuin suomenkieli. Hän kertoi myös, että karjalankieli on alkanut kiinnostaa esimerkiksi nuoria, ja sitä opiskellaan. On karjalankielinen aapinen ja kielioppi sekä Kalevala!!! Arkkipiispa Leo on antanut vahvan panoksen kielen säilymiseksi. Minusta tuntui tilaisuudessa siltä, että historian lehti kääntyi. Jos olisin nuorempi, liittyisin karjalankielen harrastajien joukkoon. Nuoremmat ja vihreämmät, HALOO!!! KARJALASTA KAJAHTAA!!! Ierikka
Sananlaskuissa sanoista: Kiittäköön sinua toinen, ei oma suusi, vieras ei oma kieli.
Sanoista ja sanottavista tulee mieleen eräs kuulemani tarina. Siinä oli opettaja, joka opetti toisille hyviä asioita. Saattoi olla vaikka pappi -en muista tarkemmin. Kuulijat sanoivat, emme kuule mitä sanot, koska se mitä sinä olet, huutaa niin kovasti ettemme voi kuulla mitä sanot.
Ja toinen:
Lahdessa asuu eräs kehitysvammainen radioamatööri. En tiedä hänen vammojensa laatua enkä ole häntä koskaan nähnyt, olen vain pitänyt radiolla yhteyksiä hänen kanssaan. Hän puhuu erittäin hitaasti mongertaen. Hän on hyvin elämänhaluinen ja huumorintajuinen.
Eräässä haastattelussa häneltä kysyttiin, että eikö häntä itseäänkin keljuta kun pikku asian sanomiseen menee monta minuuttia. Hän vastasi; Kyllä, mutta terveet puhuvat puoli tuntia sanomatta yhtään mitään.
Värikylläisenä putoilevien lehtien tavoin oli postilaatikkooni tipahtanut myös uusin Pälkjärveläinen. Monta mielenkiintoista
lukuhetkeä odottaa 80 sivuisen lehden seurassa.
Palautan tämän jutun tänne Värtsin ruutuun ikäänkuin puheenvuorona keskusteluun sanan vapaudesta.
Joku kehui runoilija Lauri Viidalle tuntemaansa kielineroa: ”Hän osaa kymmentä kieltä”.
”Onko hänellä jotain sanottavaa”, lausahti Viita.
Tuo tuli mieleen, kun hilasin maihin Pietarin kalansaalista. Olis ollut juhlan paikka, mutta valitettavasti Pyhäjärven vesi ei ollut vielä muuttunut viiniksi.