Lueskelin Panu Rajalan kirjaa ”Naisten mies ja aatteiden”. Kirja kertoo kirjailija Juhani Ahosta. Teoksen alkupuolella kerrotaan kuinka aloitteleva sanomalehtimies ja kirjailija sai useammaltakin taholta ohjeita, että kirjoita sellaisesta aihepiiristä jonka itse tunnet.
En tiedä minkälaisia ohjeita nykypäivän kirjailijat noudattavat, enkä suinkaan rohkenisi verrata itseäni yhteenkään kirjailijaan, vaan paremminkin kirjoittelijaan. Vanhanaiakaisena kirjoittelijana minäkin kerron tarinoissani usein asioista jotka tunnen, tai joista olen kuullut. Yksi näistä tarinoideni aihepiireistä on ollut syrjäinen Kaustajärven kylä ja siellä, itä-rajan pinnassa, eläneet ihmiset.
Kutsuhuuto
Pitkähkön ”alkuinsertin” jälkeen itse asiaan. Kaksi Kaustan miestä viiletti veneellään mökkimme ohi kauniina syyssunnuntaina. Koska satuimme samoille vesille, huutelin että ”tulukeehan kahville”, ja eipä aikaakaan kun veneen kokka kääntyikin kohti laituriamme.
Kaustalaisten henkilögalleriassa on silloin tällöin vilahdellut siippani Hilja-täti, tuo yksin elänyt itsenäinen ja itsepäinen naishenkilö, josta hänet muistavilla sukulaisilla riittää aina vain uutta kerrottavaa.
Niin nytkin. Taisin siinä toheloidessani roiskauttaa kahvia pöytäliinalle ja toinen vieraistamme totesikin, että Hilja-tädillä oli joka päivä uusi pöytäliina pöydällään. No, kaikkihan tiedämme, että Hilja-tädin pöytäliina tarkoittaa pöydälle levitettyä sanomalehteä joka on helppo kääräistä kokoon heti käytön jälkeen.
Kahvikonsertissa
Kahvitellessamme veljekset ryhtyivät muistelemaan Hiljan pika-kahvia jonka reseptistä tietenkin kiinnostuin. Vaan en kuulemma voi sitä valmistaa, sillä se vaatisi uuninedushiilloksen.
Kun Hilja oli saanut vieraita hän oli tarttunut heti mustuneeseen, pieneen kahvipannuunsa. Siihen oli mitattu kuppi vettä jokaista juojaa kohti, entisten perskojen päälle oli lisätty uutta pööniä ja koko pannu oli haudattu hiilloksen sisään niin että ainoastaan pannun nokka ja kansi jäivät näkyviin. Kun kansi alkoi lekkua ja nokasta nousi höyryä, kitkerä juoma oli valmista nautittavaksi.
Silloisten keskenkasvuisten poikien mieleen oli jäänyt myös kuinka Hilja lauleli heidän pikkusiskoaan polvellaan hypitellessään ”tittala tittan” tai vaihtoehtoisesti ”keitän pannun kahvia ja juon sen aivan yksin”. Hyvällä tuulella ollessaan Hilja oli laulaa kajauttanut ”elon mainingit korkeina käyvät”, siis sävelmän operetista Jääkärin morsian. Lienee tuotakin näytelmää esitetty Värtsilän teatteripiireissä.
Vellosten muistilokeroihin oli tallentunut myös Hiljan ruokailun päätteeksi lausuma loru: ”Kiitos ruoan jäläkeen / nyt ei ole näläkee / jätän ruoan pöytään / siitä sen emännät löytää”.
Röökynän köökissä
Senkin olen kertonut jo aikaisemmin, että Hilja-tädin keittiö oli tapetoitu sanomalehdillä. Yllätyksekseni olen havainnut että hienoimmissakin huusholleissa, kuten apteekkari Nymanin talossa Tohmajärvellä, on ollut samalla tavalla tapetoituja köökkejä.
Hienoista köökeistä päästäänkin sujuvasti Pälkjärven Alahoviin ja sen viimeiseen röökynään. Ystävämme Lissu on kertonut minulle kuinka hän on saanut nauttia tänä kesänä röökynän luona vieraillessaan kahvinsa kauniista ruusukupista. Siitä on ajallaan tarjottu kaakaota herrasväelle. Täytyykin kysäistä, josko Lissu olisi ”tyylivarkaissa” käydessään napannut kuvan röökynän ruusukupista!
Mutta kuinkas minä kuljin ahon laitaa niin ajatuksisani että päädyin Kaustan kautta röökynän köökkiin? Vilkaisu omaan köökkiini muistuttaa, että ruokailuastiat ovat emännällä raivaamatta ja päivän sanomalehdet hakematta. Sen jälkeen keitän pikaisesti päiväkaffeet ja tartun uudelleen Rajalan kirjaan.
Vasta nyt huomaan, että kirjanmerkki on jäänyt kohtaan jossa on kuva Juhani Ahosta. Kuvan teksti kuuluu ”Ahon uusi ateljeesiipi on valmistunut, kuistilla tähyilee emäntä Venny. Puutarhamajassa Jussi päiväkahvilla”.
Tellervo
Tulipa mieleeni, että olen vienyt yhden kahvikupin Österholmien jäämis-
töstä Posion kahvikuppimuseoon – en ole sen jälkeen käynyt katsomassa onko se siellä. Ehkä se oli teekuppi – vähän isonlainen – kaunis joka tapauksessa. Ajattelin, että se on siellä paremmassa tallessa, mutta onko siellä vielä en todella tiedä. En ole itse mikään keräilijä.
Että tämmöstä nyt kirjoitteli MirjaSisko
Juhani Aholla on annettavaa myös nykypolville.
Täällä netissä on luettavissa Pro- gradu- tutkielma 19.5.2011
Klemetti Niilo: Juhani Aho rauhanajattelijana.
Hilja- täti on varmasti ollut mielenkiintoinen henkilö.
Ture Ara ja Malmi Vilppula: Jääkärin morsian (1938)
http://www.youtube.com/watch?v=1hy18a-ADkM
Muistan hyvin Hiljan ja kerron yhden pienen tapahtuman siltä ajalta jolloin hän jo vanhana naisena asui medänpuolella järveä pienessä mökissä.
Siskoni Anita oli ollut vuoden kielikylvyssä Englannissa ja palasi kotiin mukanaan Englantilainen tyttö. En muista hänen nimeään.
Myymälä auto kävi viikottain siinä Hiljan asumusta lähellä. Niinpä kesävieraamme kävi myöskin ostoksilla myymäläautolla. Sinä päivänä auto oli myöhässä ja päivä helteinen. Siinä odotellessa halusi Hilja tarjota kesävieraallemme juotavaa ja se oli piimää. Vieraamme ei pitänyt piimän mausta ja päätti kohteliaasti juoda lasillisen ja siemaisi sen melkein yhdellä kulauksella. Hilja katsoi, että kylläpäs se piimä tytölle maitta ja kävi vielä toisen lasillisen juotavaa. Nyt vieraamme ymmärsi lipitellä sen hitaasti kurkusta alas ja olla vielä irvistelemättä piimän maulle.
Hilja oli vieraanvarainen aito Kaustajärveläinen ihminen. Hänellä oli hyvä oman arvon tunto, sellainen jossa ei kuvia kunnioitettu, mutta ei myöskään ketään vähätelty. Olisiko se niskavuoren vanha emäntä ollut lähellä Hiljan tyyppiä.
Mitä kesävieraamme tarinaan tulee niin siskoni voisi täydentää kertomusta hänen kokemuksistaan Kaustajärven kesästä.
Tuohon Kalevin juttuun palatakseni. Kun ystäväni scottityttö Joan oli vierailulla meillä kotona, kävimme tosiaan Hiljan luona piimää ryyppäämässä. Hilja oli kovin kiinnostunut tästä ulkomaalaisesta vieraastaan ja halusi olla vieraanvarainen. Samalla reissulla katsastimme Juulian savusaunan, ja olihan siinä ihmettä kerrakseen. Joanin miljoonakaupungin tyttönä oli kyllä vaikea ymmärtää että nokisessa saunassa kylvettiin, peseydyttiin ja vieläpä oli synnytetty lapsia. Minua taas ihmetytti että Joan ei uskaltanut uida järvessä, kun hän pelkäsi että kalat uivat kohti. Tuostakin ajasta on jo kulunut 40 vuotta. Oman vanhenemisensa huomaa siitäkin että palaa mielellään lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin.
Vähän tarinaa liittyen tuohon röökynän ruusukuppiin.
Isäni suku on aikanaan ollut Alahovin torppareina useamman sukupolven ajan.Heidän osaltaan torppariaika päättyi sata vuotta sitten, samana vuonna kun isä syntyi.
Olihan se historiallinen hetki, kun Alahovin viimeinen röökynä (88v) ja minä – torpparien jälkeläinen, istuimme vierekkäin sohvalla ja joimme kahvia ruusukupeista, joista röökynän nuoruudessa tarjottiin kaakaota Alahovissa.
Tutustuin tähän ihastuttavaan röökynään, kun kävimme häntä haastattelemassa Pälkjärveläistä varten viime syksynä.
”Tämmöiset kirjaniekan kynäelmät ovat
lastuja nekin. Kun ei niitä aina henno
tuleenkaan työntää, niin jättää ne niiden
poimittaviksi, jotka siitä kenties ovat
huvitetut”.
Näin Juhani Aho vaatimattomasti omista
kertomuksistaan eli lastuista.
—
Onneksi tämänkään tarinan kommentteja ei
ole työnnetty tuleen, vaan nämä eletyn elämän
pienoislastut on jätetty niistä huvittuneiden
poimittaviksi.
Onneksi meille jäi nämä muistomme ja tarinamme, joita olemme
nyt kirjoittaneet muistiin Pälkjärveläisen sivuille. Ehkä joku lukee niitä vielä meidän jälkeenkin.
Luin Lissun mainitseman röökynän haastattelun useampaan kertaan,
kuten muutkin jutut.
Join kaupungissa on kaupunkikeskustan
Joulun Avaus kiihkeimmillään. Ennen
pahinta ryysistä (joulupukkia ja ilotulitusta)
kävelimme Kauppahallin kahvioon päiväkahveelle.
Hämmästyinpä suuresti kun pöydillä oli
”Hilja-tädin pöytäliinat”, tosin nykyaiksempana
versiona, eli lasikannella suojattuna. Sanoisin
nykynuorten tapaan että ”siistiä”!
Tuli niin nostalginen olo, sillä suojalasin alla
levällään oleva sanomalehti oli helmikuulta 1960.
Tunnelmaa ei latistanut, vaikka lehti oli englannin-
kielinen Courier Georgia. Siinä oli artikkeleita mm
Marilyn Monroesta ja Frank Sinatrasta.
*
Kun astuimme kauppahallin portaille, syttyivät jouluvalot
ja keskuspuiston joulukuusen lamput. Vain lumi puuttui.
Hetken siinä haikailin Joensuun vanhaa kauppahallia
ja sen päädyssä ollutta lapsuuteni ihmemaata, eli
Lallukan lelukauppaa.
*
Suvantosillalla puhalsi niin navakka tuuli, että
melkoiset mainingit aaltoilivat tummassa joen suistossakin
johon kaupungin tuhannet valot heijastuivat.