Tässä hiihtokelejä odotellessa kerrottakoon pieni tarina hiihtokilpailuista menneiltä vuosikymmeniltä pälkjärveläisen Juho A. Leskisen suulla:
Olimme monta kertaa Jussi Rouhiaisen kanssa edustamassa Pälkjärven pitäjää kilpahiihdoissa. Niinpä muistuu tässä mieleen kilpailut Värtsilässä helmikuun 6. päivänä 1933. Matka oli 20 kilometriä. Me pälkjärveläiset voitelimme suksemme Jussin isällisten neuvojen mukaan. Mutta kuinkas kävi? Siinä kävi niin, että me jokainen jouduimme keskeyttämään, sillä sukset jäätyivät. Jussille kävi samaten.
Olin vielä maalialueella, kun Jussi saapui ensimmäiseltä lenkiltä ja keskeytti, sillä hänen suksensa olivat tuumaa paksussa jäässä. Tulipa sitten apteekkari Helve ja kysyi Jussilta, että mitä hän oli suksen pohjiin voiteeksi pannut. Tähän Jussi vastasi: ”Pirun paskoo ja saatanan sittoo”, ja lähti harmissaan saunaan.
**
Pälkjärven Ilmakassa syntynyt Juho A. Leskinen (1909 – 2000) oli Suomen merkittävämpiä kansanperinteenkerääjiä. Karjalaisessa marraskuussa 1992 olleessa Leskisen haastattelussa kerrotaan hänen siihen mennessä keränneen 30 000 konekirjoitusliuskaa perinnetietoa. Palkintoja erilaisista keruukilpailuista on tullut roppakaupalla. Museovirasto on myöntänyt Leskiselle kultaisen ansiomerkin ja kunniakerääjän arvonimen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto on palkinnut Leskisen Samuli Paulaharju-palkinnolla. Kotiteollisuusopettaja Juho A. Leskinen toimi sodan jälkeen Niittylahden kansanopiston veistonopettajana lähes 30 vuotta, aina eläkkeelle jäämiseensä saakka.
**
Värtsissä julkaistiin viime joulun alla 3-osaisena jatkokertomuksena Leskisen kirjoittama Orpopoikien joulu. Ensimmäinen osa Orpopoikien joulu 19.12, toinen osa Jouluaterialla 20.12 ja kolmas osa Vierailuja 21.12.2011.
Saattoi olla hyväkin voide, se pirunpaska
Keli vain ihan väärin valittu.
Mekin tehtiin kouluaikaan voiteet itse, en tiedä minkäpaskaa niistä tuli. Toinen toistaan parempia reseptejä oli tarjolla.
Yksi parhaita voiteita saatiin sekoittamalla tervaa, kynttilää ja kumia. Kumia otettiin jostain vanhasta polkupyörän renkaasta. Tämä seos sitten keitettiin -melkein poltettiin. Joskus se tupsahtikin tuleen, kun ei voinut selkäsaunan uhalla tehdä tuvan hellalla, vaan jossain saunan uunissa salaa tai nuotiolla.
Kun tätä voidetta laittoi sormien väliin ja napsutteli sormia niin voide mukavasti ”savusi”. Mitä enemmän savusi, sen parempi voide.
Hyvinpä Jussi vastasi apteekkari Helvelle. En muista, mitä lääkettä kansakielellä kutsuttiin pirun paskaksi.
Muistan omista hiihtokilpailuista luistamattomat sukset.
Harvoin oli saatavana hyviä voiteita. Kynttilänpätkälläkin voideltiin.
Pirunkeltaputki – nimisen kasvin pihka tunnetaan nimellä pirunpaska (Wikipedia). Parin vuoden takaisessa Värtsin jutussa ”Kamferitippoja” mainitaan tinktuurasta ja kumihartsista valmistettu lääkeseos, jota myös on kutsuttu pirunpaskaksi.
Se, onko mainitun J.Rouhiaisen suksissa ollut voiteena kumpaakaan näistä, onkin sitten aivan eri juttu.
Olihan niitä voiteita ja myös sanontoja. 40-50-luvulta muistan erään isäntämiehen Peijonniemestä. Hän kävi keuppareissulla Kaurilan Osulassa, istuutui tuolille, roiskautti pitkän syljen suupielestään kohti nurkassa ollutta sylkykuppia ja sanoi:”Pirun paskoo ja huapajauhoo”. ”Sylkiklöntti” ei tietenkään osunut kuppiin, vaan se piti puotipuksun siivota. Sitten vasta oli kauppa-asioiden vuoro.
Kynttilän pätkän lisäksi oli sillinpää hyvä suksivoide!
Kynttilä oli hyvä luistovoide, ja on vieläkin, varsinkin puusuksille. Lasikuitusukset eivät tarvitse luistovoidetta kun koko sukset ovat yhtä luistoainetta.
Pitoaineeksi yritettiin keksiä jos jonkinlaisia aineita. Meidän porukka ei tiennyt muuta kuin pihkan ja kumin. Kumia ei saatu juoksevaan muotoon muuten kuin sytyttämällä tuleen ja tiputtamalla sula ja palava kumimössö purkkiin. Joskun tuli terva laitettua purkkiin ensin ja sehän syttyi palamaan, tietenkin.