Vennäin puolella, osa 3
Vaikka vähän pelkäsin, niin susi ei syönytkään eväitä, vaan pääsin sittenkin lähtemään tuttavapariskunnan mukana keskiviikon toripäiville Vanhaan Värtsilään. Olin reissusta innoissani, sillä olin kuullut juttuja kuinka mieheni täti oli kulkenut voinmyynnissä Värtsilän markkinoilla ennen sotia. Toripäivä taisi olla silloin torstaisin.
Kas näin heiluu kassi, ja passi heiluu näin
Varmuudeksi otin mukaani äidin peruja olevan isokokoisen kangaskassin. Eihän sitä etukäteen voinut tietää mitä löytöjä tulisin tekemään. Tuskin olin ehtinyt työntyä tutulta Rajapysäkiltä ”Yrjön matkojen” pikkuautoon kun pitikin jo heilauttaa passia Suomen puolen tullissa. Siellä oli otettu koekäyttöön uusi systeemi: tullivirkailija istui tilapäisessä konttirakennelmassa jonka luukkua kohti me matkustavaiset kurkotimme passejamme auton avonaisesta ikkunasta.
Vaikka oli keskiviikko, niin liikenne oli yllättävän vilkasta molempiin suuntiin. Kun olimme vilautelleet autoon liittyviä pumaskoita, omia passejamme, viisumeitamme, migraatiokorttejamme ja passiin saamiamme leimoja tarpeeksi monta kertaa, olikin Vennäin raja ylitetty ja voimme keskittyä suunnittelemaan tarkemmin päivän ohjelmaa.
Huivin lahjaksi sain
Meillä naisilla oli nyt vapaat kädet. Kuljettajana toiminut mies lupasi että voimme valita reitit ja käydä koluamassa niin monessa kaupassa kuin ikinä huvittaa, hänellä ei ole muuta kohdetta kuin bensatankilla käynti.
Ensimmäiseksi bongasin matkamuistomyymälän jota en ole ennen huomannutkaan. Siispä suunnistimme sinne. Sillä aikaa kun ystävättereni teki omia ostoksiaan minä hypistelin isokokoista huivia joka saattaisi näyttää hyvältä vaikka feresin kanssa. Vilkaisu hintalappuun kuitenkin osoitti, että jos ostan huivin niin silloin on koko mukaan varaamani ruplabudjetti käytetty.
Kuljettajamme tuumi että olipa hyvä että katsoit hintalapun ensin. Hän oli jossain matkoilla ollessaan ostanut kumppanilleen huivin hintaa kyselemättä ja siihen olikin mennyt melkein kolmasosa hänen sen aikaisesta kuukauden palkastaan. Huivi oli sattunut olemaan jonkin kuuluisan designerin suunnittelema.
Täti Monika
Siispä kapsäkkini oli vielä typötyhjä kun kurvasimme varsinaiselle markkinapaikalle. Ilmeisesti tori on samalla paikalla jossa se on ollut jo suomalaisten aikana, siis siinä entisen kirkon muistomerkin läheisyydessä. Päätimme kiertää torialueen vastapäivään ja aloittaa elintarvike- ja rihkamakojuista. Syrjäsilmällä vilkuilin että vieläkö siellä myydään voita.
No, ei myyty, tai en ainakaan huomannut. Lihanmyyntikojuja sen sijaan oli useitakin ja joidenkin niiden edessä oli pienoista jonoakin. Erään myyntipisteen edessä ihastelin tyylikästä rouvaa jonka nimesin oitis Täti Monikaksi. Hänellä oli punainen samettiasu, vaalea lierihattu, pinkki sifonkihuivi ja kaulassa ja ranteesssa moninkertaiset määrät koruja. Veska oli tietenkin kädessä kuten kuvaan kuuluukin.
En löytänyt tästäkään rivistöstä mitään ostettavaa, mutta ystävätär hankki ison purkillisen herkullisen näköistä hunajaa jota ammennettiin avonaisesta astiasta muovipurnukkaan.
Ei auta itku markkinoilla
Suurin osa torin tavaroista oli kuitenkin vaatetavaraa sekä lapsille että aikuisille. Kuljettajamme löysi sieltä itselleen vuorilliset, jalkaan laitettavat pistokkaat ja maastokuvioisen sadeasun. Keksin, että minäpä vienkin samanlaiset lipokkaat siipalle tuliaisiksi. Tiedä sitten, olisiko kauppoja syntynyt lainkaan, mutta esittelijänä toiminut reipas miehenalku iloisine silmineen ja hymyineen lämmitti mieltämme muuten niin koleassa elokuun säässä.
Yhdessä siinä sitten ihmettelimme sitä seikkaa, että yleensähän naiset törsäävät ja nyt olimme saaneet kuljettajamme ostamaan itselleen yhtä sun toista kampetta. Sitä se teettää kun lähtee kahden naisen kanssa markkinoille!
Vanha pelargonia on mummon akkunalla
Torilta suuntasimme apteekkiin. Apteekki sijaitsee saman talon yläkerrassa jonka alakerrassa on Värtsilän posti. Apteekki olikin sisätiloiltaan yllättävän siisti, vaikka kulunut portaikko olisi antanut odottaa jotakin aivan muuta.
Ja kenetkäs me näimmekään tiskillä! Hurmaava Täti Monika oli ehtinyt jo sinne käsilaukkuineen. Kun hän huomasi että puhumme suomea, hän toi ilmi että hänkin osaa jonkin verran karjalankieltä ja on Venäjän Karjalasta syntyisin.
Pikaisesti siinä sitten selviteltiin – kaikkien maailman isoäitien tapaan- esimerkiksi se, kuinka monta lastenlasta on itse kullakin. Hänellä oli kymmenen vunukkaa. Hän sanoi meille kotiosoitteensa ja apteekin ikkunalla, pitsiverhojen takana olevien helakanpunaisten pelargonoiden avulla, hän esitteli meille että hänen asunnossaan on aivan samalaisilla kukilla koristeltu ikkuna.
Kun hetkeä myöhemmin ajoimme mäenrinteessä olleen valkoisen, jo rapistuneen kerrostalon ohi, huomasin todellakin talon keskiosassa aivan samanlaisen pitsiverhotun kukkaikkunan. Toisella puolella katua liehuivat pyykkinarulla ruusukuvioiset pussilakanat. Kauniita yksityiskohtia kaiken, sanoisinko ankeuden, keskellä.
”Piazzalla”
Mutta vielä oli puoteja käymättä ja kassiinikin oli kertynyt vasta ne lipokkaat. Niinpä sitten pyörähtelimmekin vähän siellä sun täällä. Syrjäsilmällä huomasin, että ystävättereni olkalaukun paino lisääntyi ainakin pulloharjan ja kärpäslätkän verran.
Kuljettaja ei enää jalkautunut autosta jokaisen myymälän kohdalla, mutta kun kömmimme kadulle eräästä kellarikaupasta, kohtasi meitä samantapainen näky kuin kuuluisalla Markuksen aukiolla Venetsiassa. Kuljettajamme seisoi keskellä katujen risteystä kuin patsas ja syötti ympärillään tepastelevaa kyyhkysparvea. Tässä vaiheessa meillekin tuli nälkä ja livahdimme leipäkauppaan limpun ostoon.
Kakun rääppiäiset
Koska olin luvannut seuralaisilleni että mökillämme on retken jälkeen tarjolla tsaijua ja rääppiäskakkua, emme menneet minnekään ruokailemaan vaan käytimme senkin ajan Kakunkylän kallioilla kiipeilyyn. Sinnehän olin löytänyt tien heinäkuussa Värtsiläisten seuran mukana matkatessani.
Olimme siis sopineet jo etukäteen että ”Yrjön matkat” palauttaa minut Kaustalle saakka. Niinpä minulle tarjoutui tilaisuus esitellä heille Suomen puoleisen Värtsilän kyläkuvaa ja kun kerran hurvittelun makuun oli päästy, pyörähdimme vielä Kylätalon kirpparilla. Sieltä ystävättereni löysi itselleen kuvateoksen ”Elämää Pohjois-Karjalassa”.
Keskiviikkoisena toripäivänä olimme kokeneet pienen palan arkielämää rajan molemmin puolin.
Teksti: Tellervo
Kännykkäkuvat: ”Yrjön matkat”
Oma viisumini ei ole voimassa, mutta tässä pääsin käväisemään
ulkomailla vähin kustannuksin.
Löytäisiköhän joku tähän sen huivilaulun? En muista esittäjää.
sanat menee jotenkin näin: huivin lahjaksi sain, olet mun omanain…
Täti Monika Elina Salon esittämänä
http://www.youtube.com/watch?v=_sI2GqV_Gjw
Taljanka: Sininen huivi
http://www.youtube.com/watch?v=HhHS0JE6L3A
Olipa kiva käydä vanhan Värtsilän puolella.Pikkupoikana kuulin lukuisia tarinoita tuosta rajantakaisesta paratiisista.Tarinoissa vilahteli lentokenttä,tivoli,sairaala,apteekki,kansantalo,tanssit ja kaikki muut suurenmaailman ihmeet jotka kaikki olivat jääneet rajan taakse.
Yksin,pimeällä vartion pihalla,katse itään suunnattuna ne tuntuivat kaukaisilta,epäuskottavilta asioilta.
No tässä muutama vuosikymmen myöhemmin tarinoista on tullut totta Värtsin myötä.
Kiitos Tellu kun otit mukaan!
Olipa mukava täällä tunnelmoida jo unohduksissa olleen ”Sinisen huivin” tahdissa. Mukava tuo täti Moonikakin on.
Kiitoksia Lissulle avusta!
Mukavan palautteen innoittamana
kerron vielä tämän aamuisesta Join
markkinoilla käynnistäni.
Yhdeksän kieppeillä torilla oli enemmän myyjiä
kuin asiakkaita.Minun puutelistassani luki pölypussit
ja juuriharja. Vanhan ajan juuriharjaa ei ole löytynyt
enää aikoihin tavarataloista, ja minulle oli kerrottu
että se on jo kuolemassa sukupuuttoon koska riisinjuuri
on niin kallista.
Vaan löytyihän niitä vielä toripöydiltä, samoin kuin riisinjuuresta valmistettuja patasutejakin.
Tässä vielä tuotteen sisäänajo ohje:
Laita 1 dl suolaa noin litraan vettä, kiehauta ja nosta
pois levyltä. Pane tuote kuumaan suolaveteen ja liota
10-15 minuuttia. Tämän ansiosta riisinjuuri sitkistyy
ja kestää käytössä kauemmin. Käsittelyä ei tarvitse
uusia.
Johannes sanoi, ettei hän ole aivan äsken nähnyt Telleä yhtä
onnellisena kuin nyt juuriharja ja patasuti kainalossaan.
Kertyihän sinne toki muutakin: viipurinrinkeli ja värikäs
asterikimppu.
Rauni Pekkala Kaunis pesijätär
http://www.youtube.com/watch?v=j3rznMSdNtQ
Veikko Lavi Käkisalmen markkinoilla (Väärä vitonen)
http://www.youtube.com/watch?v=R08_KvPXcys
Muistan 1950-luvulta isän markkinatuliaiset meille lapsille Join markkinoilta – postikortteja, lyijykyniä ja kampoja.