26 comments for “Viikon puheenaiheet vko 31/2012

  1. 31.7.2012 at 6:52

    Viikko alkoi tuulen tuomien “Venäjän
    savujen” myötä. Tosin ei ainakaan vielä
    niin sakeana kuin monena muuna kesänä
    helteiden aikaan.

    Eilen laiturilla istuskellessa tuli mieleen
    eräs varhaisnuoruuden kesä kun vanhemmat lähettivät
    minut kiireesti viemään Kaustajärven rajavastiolle
    viestiä että “Säkkivuoren seutuvilla savuaa”!

  2. Sakari H
    31.7.2012 at 11:12
  3. Sakari H
    31.7.2012 at 11:13

    Siis Säkkijärven polkkaan oli edellinen linkki.

  4. Mirja Pusa
    31.7.2012 at 12:12

    Kiitos Esalle “sinne” – tavattiin Niinivaaralla joskus muinoin.
    Mirja Sisko

  5. lea
    31.7.2012 at 15:52

    Nytpä ois aika kuulla kuinka monella se puhelin “pätkii” Värtsilässä! Meidän saunalahden liittymät on ollut jo pariviikkoa ihan sekaisin. Ilmoituksia saunalahdelle on tehty jo monet mutta asian eteen ei vain näytä tapahtuvan mitään! Kertokaa toisetkin oletteko ilmoittaneet ongelmista saunalahdelle? Taidan vaihtaa operaattoria jos meitä rajanpinnassa olevista ei huolehdita.

  6. seppoilmari
    31.7.2012 at 16:54

    Saunalahti pätkii. Ilmoitus on tehty ja on ilmoitettu yhteys kelvottomaksi. Meillä kenttä on ollut heikonlainen koko ajan, nyt ihan käyttökelvoton. Väittävät, että verkossa ei ole häiriöitä tällä alueella – ja höpöhöpö, tulisivat tänne soittelemaan puhelujaan niin huomaisivat. Rajalla on rajan kirot, eikä se taida operaattorin vaihdolla korjautua, sitäkin on kokeiltu.

  7. EV
    31.7.2012 at 17:36

    yrittänyt olen soittaa ja tehdä vikailmoitusta.. Jonottaessa tohtorin puheille.. yhteysvirhe. Ei kenttiä. uudestaan en ole jaksanut yrittää.. Toivottavasti pian korjaavat vian

  8. 31.7.2012 at 17:53

    Kaustajärvellä takkuaa DNA mutta “minun”
    Saunalahteni on pelannut (puuta koputtaen)
    ainakin neljä vuotta kiitettävästi.

    Siippa sanoikin juuri DNA liittymänsä irti,
    ja on siirtymässä Saunalahteen. DNA:lle
    jatkuvasti vikailmoituksia soitellessaan
    hänestä suorastaan tuntui että eivät ota “Kaustan
    paappaa” tosissaan,vaikka puhelin on saattanut
    olla viikonkin ilman “tolppia”.

    Eli muutaman kilometrin alueella voi olla
    tälläisiakin eroja.

    Netin mokkula on DNA ja se pelaa moitteettomasti,
    paitsi alkukesästä sekin oli pari viikkoa mykkänä.
    Lopulta uskoivat soittajaa ja vika löytyikin
    Kenraalinkylän linkistä.

  9. sirkka
    31.7.2012 at 18:30

    Olen soitellut täältä Patsolan mäeltä Saunalahden asiakaspalveluun monta kertaa.Kun sieltä joku pitkän odotuksen jälkeen vastaa,yhteys katkeaa,joten asiaa en ole saanut selvitettyä.Lähetin myös vikailmoituksen netin kautta.Naapuritkin ovat soitelleet.Meillä ongelma on ollut viikon verran.Eivät todellakaan taida ottaa meitä rajan asukkaita tosissaan.Ajattelevat varmaan,että Megafone hoitaa meidän puhelinyhteydet.Megafone tuppaakin koko ajan operaattoriksi,kalliiksi tulee!
    Pommitetaan edelleen Saunalahtea!

  10. Hemppa Turunen
    31.7.2012 at 18:56

    Ei kun vaan kaikki kääntämään tykkien ja muiden uhokkeiden piiput kohti syyllistä. Kun saavat riittävästi tulitusta niin eiköhän ne rupea vähitellen töitäkin tekemään. Minulta hävittivät nettiyhteydenkin, mutta kun pommitin oikealla hetkellä täyslaidallisella niin pääsin itse teknisen suurherran juttusille. Joka havaintojani kuunnellen etsi vikaa ja yks kaks netti rupesi toimimaan moitteettomasti, mutta eipa kertonut suoraan kenenlaitteissa oli vika.

  11. Kalevi Tikka
    31.7.2012 at 20:03

    Olen kokeillut vuosien varrella saeuraavia puhelinpalvelun tarjoajia: Elisa nykyisin vastaava Saunalahti, takkusi jatkuvasti. Sonera yhteydet kohtalaiset, DNA toimii Heinäjoen varrella parhaiten.
    Kaustajärvi on sillä lailla hankalassa kohdassa, että kahta puolta on korkeahkot vaarajonot. Sääperiltä noustessa ja sitten Hoilolasta. Tähän väliin jäävä laakso on lähes 30 km pitkä suuntautuen rajalta kohti Kiihtelysvaaran kirkonkylän pohjoispuolta. Puhelin mastosta pitäisi periaatteessa olla näköyhteys “kännykkään” niin silloin se toimisi moittettomastai. Alpo-Aatos voisi kertoa näistä lyhyiden radioaaltojen ihmeellisyyksitä.

  12. lea
    31.7.2012 at 20:50

    Sirkalla on aivan samat kokemukset kuin minulla!
    Aikaisemmin ei ole ollut mitään ongelmia, parhaiten on saunalahden liittymä toiminut jopa demarien mökillä. Mutta MITÄHÄN tässä pitäisi seuraavana tehdä? Nyt puhelimessa ei ole palkin palkkia ja se pyytää vielä asettamaan sim kortin uudelleen olen sitäkin tehnyt mutta ei auta. Ollaankohan myö ihan voimattomia tämän asian kanssa? Kuluttajasuoja asiamiehelle on kyllä asiaa, minä en maksa seuraavaa puhelin laskua helepolla

  13. Eira Varonen
    31.7.2012 at 21:34

    Tämä em. vikatilanne taitanee olla nyt korjattu ainakin Värtsilän laakson osalta, koska kentät pysyvät hyvällä tasolla Elisalla.

    Viime vuonna oli sellainen tilanne, että kahdesta eri gsm-mastosta oli mennyt rikki samanaikaisesti, sama harvinainen osa, jonka saaminen kesti kauan… Olimme tällöin 4 päivää täysin minkäänlaisia matkapuhelinyhteyksiä. Ne joilla oli Elisa/Saunalahti käytössä. Se oli hankalaa.. jos tämänkin..

    Yhteydet piti ottaa isommassa em viassa naapurin lankapuhelimesta (Sinilintu), joka onneksi oli tarjolla ja lähellä.

  14. Erkki Lintunen
    31.7.2012 at 21:43

    Soiteltu on Ullukastakin (Kaustajärveltä) Saunalahteen. Mutta ei ole meinannut apua saada tänne savusaunan taakse. Tässä syy, miksi en ole moneen päivään Värtsiinkään lörpötellyt. Myös TV on vikoillut. Ja Megafone yrittää tunkeutua hätiin.

    Nyt sitten paljastui, miksi Saunalahteen on ollut ruuhkaa. Värtsiläisethän siellä ovat tungeksineet.

    Mutta jos ei muutosta tule, niin otetaan käyttöön pörssilandian keino eki raha. Vaihdetaan operaattoria. Ierikka

  15. Eira Varonen
    31.7.2012 at 21:59

    Vaihtoehtoja ei ole montaakaan Värtsilässä.. dna:lla ei tee mitään täällä laaksossa….

  16. Markus Kontiainen
    1.8.2012 at 14:30

    Aina ei vika välttämättä ole operaattorissa, senkin olen tullut kokemaan. Vaikka se kännykkä on palvellut jo 15 vuotta enempiä takkuilematta,niin nekin tulevat matkansa päähän. Entinen ei tahtonut löytää yhteyttä ollenkaan, uusi näytti melkein täydet. Mutta ymmärrän ylläolevien ongelmat, samoista on kärsitty, ja kuultu mielenkiintoisia selityksiä, missä niitä linkkiasemia pitäisi olla. Eräänkin operaattorin teknisestä avusta väitettiin, että linkki on Savikolla. Pakko oli kertoa heille, että hyvin on naamioitu, kun en kertakaikkiaan näe sitä. Sitten paikka vaihtui Saarioksi ja kun kyselin tarkempia koordinaatteja niin paikka vaihtui Saarivaaraksi. Ehdotin heille Sortavalaa, mutta sitä jäivät epäilemään, vaikkeivat kieltäneet, etteikö se olisi ollut mahdollista.

  17. 1.8.2012 at 22:26

    MAHTAVAT KIITOKSET SEURAAVILLE VÄRTSIläisille !

    HILKKA ja AARNE PARTANEN, vanhan Värtsilän historiaa käsittelevistä artikkeleista.

    TELLERVO ja Johannes, kertomuksista ja kommentoinneista.

    KAIKILLE, tämän tämän mahtavan verkkolehden toteutekseen osallistuneille.

    Hyvää jatkoa ja teräviä “kyniä” Värtsin toimituskunnalle toivottaa vanhan Värtsisäläisen Jussi Kosken Elma-tyttären poika.

  18. 1.8.2012 at 22:30

    Anteeksi näppihäiriö, JOHANNES isoilla kirjaimilla.

  19. Alpo Rummukainen
    2.8.2012 at 8:04

    Olin viikonlopun Värtsilässä enkä tiennyt kännykkä- tai mokkulaongelmista mitään, mutta minullahan onkin Sonera. Onpa tosi harmillista.. Kuinka olisi hoidettu kiireelliset hätäilmoitukset, minä vaan kysyn. Ja jos kommenteista ymmärsin oikein niin ongelmat kohdistuivat peräti kahden eri operaattorin, Saunalahden ja DNA yhteyksiin.

    Käsitykseni mukaan yhteyksien parantaminen ja ongelmien korjaamisjärjestys menee suhteessa maksavien asiakkaiden määrään. Eli samaan tapaan kuin bussiyhteydet. Missä on vain vähän matkustajia joutaa loputkin bussiyhteydet pois.

    Olen reissannut jonkun kerran tuolla Lapin eteläreunoilla. Siellä olen havainnut, että nämä operaattorit, jotka tarjoavat ilmaisia puheluita tai kolikoita kuuluvat ainoastaan taajamissa. Ei ole montaa operaattoria, joka kustantaisi kuuluvan verkon myös syrjäseuduille. Joku tahtoo vain kuoria kermat päältä.

  20. Erkki Lintunen
    2.8.2012 at 8:55

    Alpo, kuvasit hyvin elämää pörssilandiassa. Lisään tähän kuitenkin valtakunnan virallisen saarnaajan julistuksen: “Kaikkihan sen tietävät. Pitää kantaa vastuuta.” Ierikka

  21. 2.8.2012 at 9:22

    Huomasin, että Värtsi -lehti on
    saanut myönteistä lukijapalautetta Markku
    Matikaiselta joka lienee uusi nimi
    kommenttipalstoilla.

    Kun sukujuuresi ulottuvat
    Värtsilään (Vanhaan?), ehkä varastossasi
    on tarinoita tai kuvia meidän muiden iloksi.

  22. Alpo Rummukainen
    2.8.2012 at 10:47

    Vielä muutama ajatus viikon puheenaiheesta eli puhelinten toimimattomuudesta.

    Nyky-yhteiskunnan turvallisuus on sidottu on nopeitten tietoliikenneyhteyksien varaan. Sairaankuljetus ja palokunnat pyyhältävät varttitunnissa melkein mihin tahansa joten syrjäseuduilla ei tarvita omia palokuntia tai terveysasemia jne. Apu on puhelimen soiton päässä.

    Entä kun yhteyttä (kenttää) ei yksinkertaisesti ole. Ymmärrän, että hetkellisiä katkoksia syrjäseuduilla voi ilmetä, mutta en päiväkausien katkoksia.

    Sitten turvallisuuteen liittyvä kysymys:

    Tietääkö joku osaako kännykät yhdistää hätäpuhelut (112) automaattisesti venäläisten verkkojen kautta silloin kun oma kotiverkko (oma operaattori) ei toimi Värtsilässä. Tarkoitan tietenkin tilannetta, että puhelimeen on verkon valinta valittu “listalta” manuaalisesti eikä automaattiseksi.

  23. Kalevi Tikka
    2.8.2012 at 19:02

    Alpon kysymykseen veikkaisin vastauksen olevan ei yhdistä. Vanäläinen operaattori ottaakseen puhelun välitettäväksi vaatii sen 358 maatunnuksen numeron eteen. Tämä sopimus 112 yhdistämisestä on maakohtainen eli meidän Suomalaisten oma sopimus.
    Muuten kun matkailette lapin alueella on ennen lähtöä syytä tarkistaa onko omat alennukset voimassa myös Ruotsin ja Norjan puolella. On sattunut tapauksia jossa puhelu on välittynyt Ruotsin kautta eikä ne oman operaattorin alennustaksat ole päteneet vaan lasku on tullut kalleimman mukaisesti.

  24. Paula Raerinne
    3.8.2012 at 9:30

    Hätäpuhelut voi soittaa, vaikkei puhelin kenttiä löytäisikään. Hätäkeskukseen soittaminen onnistuu jopa myös ilman sim- korttia. Aiheesta seuraavassa linkissä tarkemmin.

    http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194666424334/artikkeli/toimiiko+112-puhelu+ilman+omaa+kenttaa+.html

  25. Alpo Rummukainen
    3.8.2012 at 12:07

    Kiitos Paulalle linkistä varsin valaisevaan kirjoitukseen. Kirjoitus kyllä käsittelee hätänumeroon soittamista lähinnä EU maissa. Suomessa hätänumeroon voi soittaa jos puhelin löytää minkä tahansa operaattorin kenttää jos vain puhelimessa on virtaa. Se on hieno asia. Kirjoitus ei anna suoranaisesti vastausta kysymykseeni, enkä yllytä ketään kokeilemaankaan.

    Ei avun tarvis aina vaadi hätänumeroon soittoa. Hätä se on pienempikin hätä. Esimerkiksi kun minä muutama viikko sitten Värtsilässä putosin portaiden katkettua syvään kellariin. Luojalle kiitos säilyin kyllä ehjänä, mutta jos en olisi päässyt pois, olisi tarvinnut soittaa joku naapuri avuksi. Mitään suomalaista kenttää ei kellarissa ollut eikä juuri maan päälläkään.

  26. Kalevi Tikka
    3.8.2012 at 21:23

    Sopimukset EU:n alueella ovat aivan eri juttu kuin toiminta Venäjällä, jota Alpo ensin pohdiskeli. Voidaan sanoa näinkin, että Värtsilästä itään päin aina tyynellemerelle asti ovat voimassa eri säännökset kuin Värtsilästä atlantille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *