Kaustan kautta – osa 1

Äidin istuttama. Kuva: Lissu.

Pälkjärveläiset ovat kokoontuneet pitäjäseuran järjestämille kesäjuhlille Joensuuhun perinteisesti heinäkuun toisena sunnuntaina. Kiinnostuttuani juuristani ja vanhempieni kotiseudusta, juhlista on tullut tärkeä vuosittainen tapahtuma myös minulle. Heimosisareni Tellervo ehdotti jo kevättalvella, että tulisin tällä kertaa juhlille Kaustan kautta.

Seuraavana Kitee

Matkapäivän aamuna heräsin tunnin aiottua myöhemmin. Herätyskello oli pysähtynyt yöllä eikä puhelimenkaan herätys jostain syystä toiminut. Ehdin kuitenkin hosumatta ja hyvissä ajoin Helsingin rautatieasemalle. Iloisin mielin ja vailla ennakko-odotuksia aloitin matkani Pohjois-Karjalaan. Neljä tuntia myöhemmin vaunun kaiuttimista kuului naisen äänellä: ”Seuraavana Kitee.”

Tellervo ja Johannes olivat vastassa Kiteen asemalla. Väkeä oli kuin helluntain epistolassa. Tulijoita ja vastaanottajia, lähtijöitä ja saattajia. Pian mennä huristeltiin Kiteen kirkonkylän ja Kiteenlahden vehmaiden peltomaisemien kautta Korkeakankaaseen, josta matka jatkui kohti Uusi-Värtsilää. Hyvässä kunnossa oli tie, jota Alpoaatoskin oli hamassa nuoruudessaan tekemässä. Pientareilla kukkivat niittykukat.

Luonnonrauhaa. Kuva: Lissu

Voimapuu

Pysähdyimme Järventauksen Seurapirtin pihalle ja poikkesimme avoimesta ovesta sisälle. Kahvion tiskin takana hääri entisen kotipaikkani naapurin emäntä. Näille naapureille olimme sisarusteni kanssa myyneet kotipaikan kuusi vuotta sitten. Sain kuulla, että siellä asustelleet vuokralaiset olivat muuttaneet pois hiljattain. Minulle tarjoutui näin ollen yllättäen tilaisuus poiketa katsastamassa paikkaa.

Käännyimme Seurapirtiltä Korven tielle, jonka alkupään tilat oli sodan jälkeen lohkottu evakoille maista, jotka joskus 1800-luvulla olivat kuuluneet Johanneksen iso-isoisälle Matsille. Saavuttuamme talon pihaan, aistin pihapiirin pysähtyneen tunnelman. Äidin vuosikymmeniä sitten istuttama Mooseksen palavapensas kukki heinikkoisella pihalla runsaammin kuin koskaan.

Sisällä talossa minua kohtasi lohduton näky. Kauhistelin kuinka kukaan voi jättää paikat lähtiessään niin törkyisiksi. Tuvassa entisestä muistutti vain isäni tekemä pirttikalusto ja veljeni tekemä jakkara. Ennen matkan jatkumista oli vielä poikettava tuvan takana voimapuutani silittelemässä. Kuinka monen monet kerrat olinkaan aikoinaan nojaillut tuon upean männyn lämmintä kylkeä vasten voimaa saadakseni.

Ei vastaan tulijaa

Reitti Uudesta – Värtsilästä Kaustalle oli minulle entuudestaan tuntematon, olin menossa sinne ensivisiitille. Tellervo ja Johannes toimivat asiantuntevina matkaoppaina kertoen tienvarsinäkymistä.

Kaustan kellot. Kuva: Lissu.

Puheissa vilahteli tuon tuostakin Värtsin tarinoista tuttuja paikannimiä. Poikettiin Kylätalolle. Piha oli autio ja tyhjä, vain Arppen patsas pönötti keskellä pihaa ylhäisessä yksinäisyydessään. Kylätalon edustaa oli somistettu kahteen laatikkoon istutetuilla samettikukilla.

Kaiken yllä lepäsi lauantai-iltapäivän raukean unelias tunnelma. Toisin olisi pari viikkoa myöhemmin Värtsiläpäivien aikaan.

Matka kylän halki jatkui. Kovin oli hiljaista. En muista nähneeni pihoilla liikettä enkä tiellä ainuttakaan vastaantulijaa. Missähän kaikki kyläläiset olivat? Kenties Luppotuvalla makkaraa paistamassa, Harkkolammella uimassa, Jänisjoella kalassa tai kotona piirakoita paistamassa ja saunaa lämmittämässä? Jossain kohtaa tien varressa pötkötti edelleen paljon julkisuutta saanut myrskyn kaatama maitolaituri. Kylän laidalla, jonkin matkaa tiestä metsän reunassa pilkotti punainen tiilitalo. Siellä olivat Värtsin syntysijat.

Tervetuloa Riikunniemeen. Kuva: Lissu.

Tie jatkui metsäisten maisemien halki ohi Hukkusuon. Saavuttuamme perille isäntäväkeni kesäpaikkaan Riikunniemeen, eteeni avautui mitä ihastuttavin näkymä, huolellisesti hoidettu kesäparatiisi Kaustalle viettävällä rinteellä. Järvi välkehti hopeisena puitten lomitse.

Share

7 comments for “Kaustan kautta – osa 1

  1. 28.7.2012 at 9:42

    Lissu mainitsee että hänen kotitilansa
    myytiin kuutisen vuotta sitten. Mikä sattuma,
    että juuri samoihin aikoihin meille selvisi,
    että Johanneksen esi-isät ovat asustaneet
    Pälkjärven Kurikasta muuttonsa jälkeen Korvenkylässä.

    Tiesimme kyllä, että Järventauksessa, mutta
    tuo ensimmäinen asuinpaikka oli meiltä
    “pimennossa”. Saimme sen selville Teuvo Erosen
    kertoillessa mummonsa muisteluksia mökkimme kuistilla.

    Tuolloin en tainnut vielä tuntea Lissuakaan enkä
    tiennyt hänen juuristaan samoille tanhuville.
    Olemme kiertäneet viime vuosina Korven lenkkitien
    joka kesä, mutta nyt saimme samaistua Lissun nuoruuden
    tunnelmiin.

    Eli vierailusi anti oli molemminpuolista.

    PS
    Olis tehnyt mieli pihistää se jakkara.

  2. Maija- Liisa
    28.7.2012 at 10:09

    Samanlainen hiljainen oli Värtsilän kylätie parisen viikkoa
    sitten, kun ajoimme sitä kautta Ilomantsiin. Siellä suunnassa avautui erämään maisemat.

    Olenpa minäkin kerran käynyt Lissun Järventauksen kodissa, mutta
    hän oli jo tuolloin kai lähtenyt “etelään menevään” junaan.

    Pälkjärvi- juhlassa oli hyvä ohjelma. Kiitokset esittäjille!

  3. Sakari H
    28.7.2012 at 14:48

    Esko Rahkonen Hiljainen kylätie

    http://www.youtube.com/watch?v=U8urK1Dr0o8

  4. Lissu
    29.7.2012 at 21:00

    Tellervolle: Ja minua harmittaa, kun unohdin siinä hötäkässä ja hämmennyksen tilassa käydä katsomassa liitein takaa kalliolta, että vieläkö isän tekemä aatra on ehjänä. Se oli viettänyt siellä eläkepäiviään kauniisti sammaloituneena jo kauan ennen kuin luovuimme kotipaikastamme.

    Valkovuokkomatkalla Pälkjärvellä minä Sinut ensimmäisen kerran näin, mutta vasta kesäjuhlilla samana vuonna taidettiin alkaa juttusille.

    Maija-Liisalle: Siitä on järkyttävän kauan, kun nousin etelän junaan. Syyskuun puolivälissä tulee 49 vuotta.

    Sakarille: Tiesin jo tarinaa kirjoittaessani, että linkität Hiljaisen kylätien. Kiitos kaunis Sinulle

  5. Maija- Liisa
    29.7.2012 at 21:36

    Kävimme siellä kotonasi muistaakseni 60- luvun loppupuolella, ehkä vuosi oli 1967. Mukana olivat lisäkseni anoppini ja Eero.

    Hiljainen kylätie sopii tähän tunnelmaan hyvin.

  6. Sakari H
    30.7.2012 at 11:58
  7. Lissu
    31.7.2012 at 20:40

    Lauri Pohjanpään Lapsuuden maa on yksi lempirunoistani. Se on täydellinen kuvaus omasta lapsuudenmaastani Kiihtelysvaaran Raatevaarassa.

    En muista kuulleeni runoa tätä ennen laulettuna. Kiitos Sakari!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *