Pälkjärveläiset ovat kokoontuneet pitäjäseuran järjestämille kesäjuhlille Joensuuhun perinteisesti heinäkuun toisena sunnuntaina. Kiinnostuttuani juuristani ja vanhempieni kotiseudusta, juhlista on tullut tärkeä vuosittainen tapahtuma myös minulle. Heimosisareni Tellervo ehdotti jo kevättalvella, että tulisin tällä kertaa juhlille Kaustan kautta.
Seuraavana Kitee
Matkapäivän aamuna heräsin tunnin aiottua myöhemmin. Herätyskello oli pysähtynyt yöllä eikä puhelimenkaan herätys jostain syystä toiminut. Ehdin kuitenkin hosumatta ja hyvissä ajoin Helsingin rautatieasemalle. Iloisin mielin ja vailla ennakko-odotuksia aloitin matkani Pohjois-Karjalaan. Neljä tuntia myöhemmin vaunun kaiuttimista kuului naisen äänellä: ”Seuraavana Kitee.”
Tellervo ja Johannes olivat vastassa Kiteen asemalla. Väkeä oli kuin helluntain epistolassa. Tulijoita ja vastaanottajia, lähtijöitä ja saattajia. Pian mennä huristeltiin Kiteen kirkonkylän ja Kiteenlahden vehmaiden peltomaisemien kautta Korkeakankaaseen, josta matka jatkui kohti Uusi-Värtsilää. Hyvässä kunnossa oli tie, jota Alpoaatoskin oli hamassa nuoruudessaan tekemässä. Pientareilla kukkivat niittykukat.
Voimapuu
Pysähdyimme Järventauksen Seurapirtin pihalle ja poikkesimme avoimesta ovesta sisälle. Kahvion tiskin takana hääri entisen kotipaikkani naapurin emäntä. Näille naapureille olimme sisarusteni kanssa myyneet kotipaikan kuusi vuotta sitten. Sain kuulla, että siellä asustelleet vuokralaiset olivat muuttaneet pois hiljattain. Minulle tarjoutui näin ollen yllättäen tilaisuus poiketa katsastamassa paikkaa.
Käännyimme Seurapirtiltä Korven tielle, jonka alkupään tilat oli sodan jälkeen lohkottu evakoille maista, jotka joskus 1800-luvulla olivat kuuluneet Johanneksen iso-isoisälle Matsille. Saavuttuamme talon pihaan, aistin pihapiirin pysähtyneen tunnelman. Äidin vuosikymmeniä sitten istuttama Mooseksen palavapensas kukki heinikkoisella pihalla runsaammin kuin koskaan.
Sisällä talossa minua kohtasi lohduton näky. Kauhistelin kuinka kukaan voi jättää paikat lähtiessään niin törkyisiksi. Tuvassa entisestä muistutti vain isäni tekemä pirttikalusto ja veljeni tekemä jakkara. Ennen matkan jatkumista oli vielä poikettava tuvan takana voimapuutani silittelemässä. Kuinka monen monet kerrat olinkaan aikoinaan nojaillut tuon upean männyn lämmintä kylkeä vasten voimaa saadakseni.
Ei vastaan tulijaa
Reitti Uudesta – Värtsilästä Kaustalle oli minulle entuudestaan tuntematon, olin menossa sinne ensivisiitille. Tellervo ja Johannes toimivat asiantuntevina matkaoppaina kertoen tienvarsinäkymistä.
Puheissa vilahteli tuon tuostakin Värtsin tarinoista tuttuja paikannimiä. Poikettiin Kylätalolle. Piha oli autio ja tyhjä, vain Arppen patsas pönötti keskellä pihaa ylhäisessä yksinäisyydessään. Kylätalon edustaa oli somistettu kahteen laatikkoon istutetuilla samettikukilla.
Kaiken yllä lepäsi lauantai-iltapäivän raukean unelias tunnelma. Toisin olisi pari viikkoa myöhemmin Värtsiläpäivien aikaan.
Matka kylän halki jatkui. Kovin oli hiljaista. En muista nähneeni pihoilla liikettä enkä tiellä ainuttakaan vastaantulijaa. Missähän kaikki kyläläiset olivat? Kenties Luppotuvalla makkaraa paistamassa, Harkkolammella uimassa, Jänisjoella kalassa tai kotona piirakoita paistamassa ja saunaa lämmittämässä? Jossain kohtaa tien varressa pötkötti edelleen paljon julkisuutta saanut myrskyn kaatama maitolaituri. Kylän laidalla, jonkin matkaa tiestä metsän reunassa pilkotti punainen tiilitalo. Siellä olivat Värtsin syntysijat.
Tie jatkui metsäisten maisemien halki ohi Hukkusuon. Saavuttuamme perille isäntäväkeni kesäpaikkaan Riikunniemeen, eteeni avautui mitä ihastuttavin näkymä, huolellisesti hoidettu kesäparatiisi Kaustalle viettävällä rinteellä. Järvi välkehti hopeisena puitten lomitse.
Lissu mainitsee että hänen kotitilansa
myytiin kuutisen vuotta sitten. Mikä sattuma,
että juuri samoihin aikoihin meille selvisi,
että Johanneksen esi-isät ovat asustaneet
Pälkjärven Kurikasta muuttonsa jälkeen Korvenkylässä.
Tiesimme kyllä, että Järventauksessa, mutta
tuo ensimmäinen asuinpaikka oli meiltä
”pimennossa”. Saimme sen selville Teuvo Erosen
kertoillessa mummonsa muisteluksia mökkimme kuistilla.
Tuolloin en tainnut vielä tuntea Lissuakaan enkä
tiennyt hänen juuristaan samoille tanhuville.
Olemme kiertäneet viime vuosina Korven lenkkitien
joka kesä, mutta nyt saimme samaistua Lissun nuoruuden
tunnelmiin.
Eli vierailusi anti oli molemminpuolista.
PS
Olis tehnyt mieli pihistää se jakkara.
Samanlainen hiljainen oli Värtsilän kylätie parisen viikkoa
sitten, kun ajoimme sitä kautta Ilomantsiin. Siellä suunnassa avautui erämään maisemat.
Olenpa minäkin kerran käynyt Lissun Järventauksen kodissa, mutta
hän oli jo tuolloin kai lähtenyt ”etelään menevään” junaan.
Pälkjärvi- juhlassa oli hyvä ohjelma. Kiitokset esittäjille!
Esko Rahkonen Hiljainen kylätie
http://www.youtube.com/watch?v=U8urK1Dr0o8
Tellervolle: Ja minua harmittaa, kun unohdin siinä hötäkässä ja hämmennyksen tilassa käydä katsomassa liitein takaa kalliolta, että vieläkö isän tekemä aatra on ehjänä. Se oli viettänyt siellä eläkepäiviään kauniisti sammaloituneena jo kauan ennen kuin luovuimme kotipaikastamme.
Valkovuokkomatkalla Pälkjärvellä minä Sinut ensimmäisen kerran näin, mutta vasta kesäjuhlilla samana vuonna taidettiin alkaa juttusille.
Maija-Liisalle: Siitä on järkyttävän kauan, kun nousin etelän junaan. Syyskuun puolivälissä tulee 49 vuotta.
Sakarille: Tiesin jo tarinaa kirjoittaessani, että linkität Hiljaisen kylätien. Kiitos kaunis Sinulle
Kävimme siellä kotonasi muistaakseni 60- luvun loppupuolella, ehkä vuosi oli 1967. Mukana olivat lisäkseni anoppini ja Eero.
Hiljainen kylätie sopii tähän tunnelmaan hyvin.
Petri Laaksonen Lapsuuden maa
http://www.youtube.com/watch?v=QoH9OMJu5UY&feature=related
Lauri Pohjanpään Lapsuuden maa on yksi lempirunoistani. Se on täydellinen kuvaus omasta lapsuudenmaastani Kiihtelysvaaran Raatevaarassa.
En muista kuulleeni runoa tätä ennen laulettuna. Kiitos Sakari!