Aamun ajatus
Eräässä ihastuttavassa sadussa kerrotaan nuoresta tytöstä, joka niityn poikki kävellessään näkee piikkiin tarttuneen perhosen. Hän irrottaa sen hyvin varovasti, ja perhonen lähtee lentoon. Sitten se palaa ja muuttuu kauniiksi hyväksi haltijaksi. ”Koska olit niin ystävällinen”, hän sanoo pienelle tytölle, ”niin minä toteutan sinun suurimman toiveesi”. Pikkutyttö miettii hetken ja vastaa: ”Haluan olla onnellinen.” Haltija kumartuu hänen puoleensa ja kuiskaa jotakin hänen korvaansa ja katoaa sitten äkkiä.
Kun tyttö kasvoi, ei maassa ollut toista yhtä onnellista ihmistä. Aina kun joku kysyi hänen onnensa salaisuutta, hän hymyili ja sanoi: ”Minä kuuntelin hyvää haltijaa.”
Kun hän tuli hyvin vanhaksi, naapurit pelkäsivät että kuuluisa salaisuus saattaisi mennä hänen mukanaan. ”Olkaa niin kiltti”, he rukoilivat. ”Kertokaa meille mitä haltija sanoi.” Ihastuttava vanha nainen vain hymyili ja sanoi: ”Hän kertoi, että kaikki tarvitsevat minua, vaikka heillä ei näyttäisi olevan mitään hätää!”
Sadun kirjoittaja ei ole tiedossani.
Paula Koivuniemi – Perhonen
http://www.youtube.com/watch?v=7dbTW9WNR_0
Niin, ja ”Miksi huono ei voisi olla toisen huonon turva?” Maaria Leinosen ajatus
Sadussa oli onnellisuudesta hyvä opetus: olla hyvän puolella
pahaa vastaan.
… yksi kalan polskahdus, mutta minä vain elämäni onnea ongin…
”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaa.” (Ps.73:28)
”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen. Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati. Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.” (Ps.84)
Minun suosikkini on ollut vuosikymmeniä Ps.23 Se osui runollisuudessaan heti ensi kuulemalla.Se on yksi kauneimmista.
”Viheriäiselle niitylle hän vie minut lepäämään; virvoittavien
vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
Tästä on olemassa uudempi käännös, eikä sekään huono ole. Virsikirjauudistuksesta en pitänyt. En ole oppinut kai yhtään
uudelleen sanoitettua virttä. Pidän parempana jo lapsena oppimiani sanoituksia.
Virsien suhteen olisi voitu tehdä niin, että olisi sanoitettu ja
sävelletty kokonaan uusia virsiä ja otettu niitä sitten käyttöön
vanhojen virsien ohella.
Tämä uudelleen sanoitusjuttu on minusta vähän samaa, kuin jos
vaikkapa Eino Leinon runot kirjoitettaisiin uudelleen!
Maailmassa on paljon asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Useimmiten ne suurimmat onnellisuutta lisäävät tekijät löytyvät hyvin läheltä. Arkisessa touhotuksessamme saatamme kuitenkin usein kulkea ”onnemme ohi”.
Mielestäni Onnellisuus, Ilo ja Kiitollisuus kulkevat käsi kädessä. Iloitessani ja tuntiessani kiitollisuutta, olen onnellinen – olkoon ilon aihe sitten ihan mikä tahansa – lapsi, kukka, lintu, auringon lasku, ystävä, koti jne.
Tänään – jälleen kerran – olen tuntenut kiitollisuutta ja ollut onnellinen Ronjasta (1v 7kk), joka ilahdutti mummoa vierailullaan. Oli kiva seurata lapsen iloista touhuilua ulkona ja sisällä. Sanavarastokin oli karttunut reilussa viikossa monella uudella sanalla.
Lähtöhalauksen jälkeen lapsi ojensi poskensa suukkoa varten ja rapussa kääntyi ainakin kymmenen kertaa vilkuttamaan.
Näistä terveistä lapsista on todellakin hyvä olla kiitollinen ja
onnellinen. Minun lapsenlapseni tulee loppuviikolla.
Tapasin äskettäin henkilöitä, jotka hoitavat syystä tai toisesta
huostaan otettuja lapsia. Olin kuulemastani järkyttynyt.
Tuli mieleeni, kuinka tärkeää olisi saada jokaiselle lapselle edes jonkinlainen ”turvaverkko” vanhempien lisäksi. Tässä olisivat juuri isovanhemmat, kummit, ystävät ja tutut ensiarvoisen tärkeässä tehtävässä.
Onnellisimpia hetkiäni on iltarukouksen jälkeinen tuokio Saana-tyttösen vuoteen laidalla. Luulin hänen jo nukahtaneen ja olin aikeissa poistua omille iltapuhteilleni. Yhtäkkiä Saana ponnisti ylös makuulta, kietoi käsivartensa ympärilleni ja lausahti: ”Minun rakas ukki!”
Pohjois-Karjalan radion lähetys Saarivaaran kylältä päättyi juuri. Iloisia ja onnellisia ihmisiä tuutin täydeltä! Saarivaara on todella hieno kylä kivoine ihmisineen. MUTTA, MUTTA miksi toimittajat eivät tuoneet esille Saarivaaran pettupuista veistettyä nuorisoseuran taloa, hämyisää tsasounaa ja suosittua Saarivaaran ”pruasniekkaa”? Ihmettelen vain! Olisi vielä enemmän perusteluja sille, että kylän läpi kulkevalle Via Karelialle on ELY hyväksynyt kyläviitat! Satunnainen matkailija tietää niiden perusteella – eikä vain nopeusrajoitusviittojen avulla – hiljentää vauhtia ja aistia iloisten ja onnellisten ihmisten ilmapiirin. Ierikka