Ajelin tässä päivänä muutamana Pykälävaarantietä Murtokosken ohi. Piti ihan pysähtyä ottamaan joku kuva muistoksi mahtavista pyörteistä. Harvoin vesi on näin korkealla kuin tänä keväänä. Murtokoski on Kangasjoessa, joka tulee Kutsun suunnalta, en tiedä mistä, ja laskee Jänisjokeen jossain Patsolankosken yläpuolella.
Tuli mieleen kevät 1960. Silloin rakennettiin tietä Värtsilästä Pykälävaaran kautta Tohmajärvelle Saarioon. Silta Murtokosken yli alkoi olla valmis, mutta korkealla kuohuvat vesimassat vaikeuttivat töitä.
Murtokoski 17.5.1960. Kuva: Alpo Rummukainen
Eräänä päivänä lähitalon pieni lapsi putosi koskeen ja vuolaat kuohut olivat vieneet hänet mennessään. Meitä rakennusmiehiä pyydettiin apuun. Löysimme lapsen jostain alavirran suvantopaikoista. Yritimme elvyttää pienokaista, mutta tuloksetta. Hän oli menehtynyt.
Se oli Murtokosken murheellinen päivä.
Voin tuskin kuvitella sitä murheen määrää mitä tapaus toi vanhemmille ja sisaruksille sekä koko naapurustolle. Itsekin kosken partaalla 11 vuotta lapsiani kasvatettuani tiedän miten voimakas virta ainakin keväisin koskessa on ja miten paljon sitä sai varoa. Leminrinteessä on pieni hautakivi muistuttamassa Ilpo-pojasta jonka elämä jäi kovin lyhyeksi.
Oli vuosi 1942. Jatkododassa oli meneillään ”suvantovaihe”. Miehet olivat rintamilla ja tekivät sotatoimien ohessa puhdetöitä. Sodasta vapautetut ja me koulupojat ”paikkasimme” työvoimavajetta kotirintamalla. Minäkin toverini Ollin kanssa läksin uittotyöhön Kutsun Kangaslammelta alkunsa saavalle Kangasjoelle.
Uitettavaksi tarkoitetut propsit ja tukit oli talven aikana ajettu joen partaalle, josta ne ensityöksemme vieritettiin vrtaan. ”Väljän” veden aikana osa puista ”eksyi” joen viereiseen metsään, josta ne oli kiskottava takaisin virtaan.
Työ kesti kuukauden ja oli raskasta. Murtokoski on jäänyt erikoisesti mieleeni, sillä siinä oli kallio, josta sai jaloille erittäin hyvän tuen kosken kuohuja vastaan, kun vesimassat hieroivat hikistä ja väsynyttä selkää.
Uittotyö päättyi Vääräkosken patoaltaalle. Vaikka se kuukausi oli fyysisesti taskas, jäi siitä hyvät muistot. Etenkin nyt Murtokoski on matkailukeidas, johon kannattaa käydä tutustumassa.
Arja tiesi pikkulapsen nimen. Ilpo, vähän yli kaksi vuotias. Tämä murheellinen vuosipäivä on juuri tänään 17.5.
Kyllä se on traaginen päivä ollut ja suuri musta murhe siinä talossa.
Jänisjokikin on vaatinut uhreja, äitini kertoi lapsuuden leikkitoverin hukkuneen uintireissulla Niiralan rivitalojen luona Lötjösen rannassa. Kaksi koulupoikaa hukkui koulusta tullessaan jäiseen avantoon Kososen luona Uudessakylässä. Ja vielä kerrotaan Emmin pojan hukkuneen ja ruumiin löydetyn kaukaa alajuoksulta virran viemänä.
Ei se suotta äiti antanut piiskan soida veljeni ja minun takamuksilla, kun olimme luvatta lähteneet Kososen renkipojan houkuttelemina potkurilla joen jäätä pitkin Uudenkylän lammelle. Äiti hätääntyi kun ei meitä kuulunut kotiin ja potkurin jäljet menivät m.m. avannon yli. Joen varrella eläessä ei kylliksi teroitettu varovaisuuteen, keväisin oli voimakaas virta ja talvella jää paikoin haurasta matalikoilla.
Kyllä vesi on houkutteleva elementti. Se on houkutellut lapsia selkäsaunan uhallakin. Minuakin se houkuttelee vieläkin, vaikka ikää alkaa olla riittävästi.
Noista vesistöjen ikävistäkin puolista voisi tänne Värtsiin jutun laittaa. ”Vähältä piti” -tilanteet voisivat olla ihan opettavaisia. Kukahan tekisi?
Valkoisen talon asukkaille Jänisjoki oli melkoinen vaaran paikka. Aimo Jormanaiselle myönnettiin hengenpelastusmitali kun hän sukelsi erään lapsen joen pohjasta. Muita tapauksia en tiedä.