Kukkia kumppareissa

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole niin kovin tärkeää. (Kiinalainen sananlasku)

Kukkia kumppareissa. Kuva: Lissu.

Maaliskuun lopulla kotipuutarhurit, mökkeilijät ja kodin sisustamisesta kiinnostuneet kansalaiset vaelsivat sankoin joukoin Helsingin messukeskukseen. Jokavuotiset kevätmessut tarjosivat runsain mitoin vinkkejä kesäunelmien toteuttamiseen mökeillä, pihoilla puutarhoissa ja parvekkeilla. Messuilla kävi neljän päivän aikana lähes 53 000 henkeä.

Lähiruoka on jo pitkään ollut kova sana. Me maattomatkin voimme viljellä parvekkeillamme ruukuissa ja laatikoissa melkein mitä vaan. Puutarha-alan ammattioppilaitokset olivat rakentaneet messuille kuusi erityylistä malliparveketta. Ihastuin Etelä-Savon ammattiopiston nautiskelijan parvekkeeseen, jossa oli teemana lähiruoka. Kaikki parvekkeen istutusten yrtit, vihannekset ja kukat oli kasvatettu oppilaitoksen kasvihuoneissa. Kukat ja pöydän kattaus olivat luonnollisesti sävy sävyyn.

Vain mielikuvitus on rajana, kun puutarhoihin ja parvekkeille luodaan erilaisia maailmoja ja yksityiskohtia. Kukkia voi istuttaa vaikkapa taaperon pieneksi jääneisiin kumppareihin. Mehikasvit näyttävät aika veikeiltä vanhoissa korkokengissä. Linnunpöntöistäkin joku voisi olla vaihteeksi vähän perinteisestä poikkeava. Siihen voisi olla maalattuna vaikka pikku prinssin kuva.

Omaan parvekepuutarhaani istutin aluksi 40 orvokkia. Niitä pitää ehdottomasti olla joka kesä. Väreiksi valitsin nyt sinisen ja oranssin. Ajattelin kokeilla tänä kesänä myös kesäkurpitsan kasvatusta. Yrtit kuuluvat myös parvekepuutarhaani. Menestyisiköhän Värtsilän musta parvekkeella? Taitaa käydä taas niin, että tila loppuu kesken.

Ilon täyteistä ja kaunista puutarhakesää kaikille viherpeukaloille! Kun hoidamme puutarhaamme, se hoitaa meitä.

******

Jutun kuvat ovat kevätmessuilta.

Korkokenkien uusi elämä. Kuva: Lissu.

Saksalaista käsityötä. Kuva: Lissu.

Oranssin hehkua parvekkeella. Kuva: Lissu

 

6 comments for “Kukkia kumppareissa

  1. Eräässä pihassa taaperoiden vanhat
    potat oli nostettu seinustalle uusiokäyttöön.
    Komeasti näytti krassi niissä kukoistavan.
    *
    Myös Lissun kevätmessukuvat ovat kukoistavia,
    etten sanoisi syötävän makeita.

  2. Kyllä mielikuvitus lentää – itse en osaa lennättää- Pusan Mirja

  3. Kyllä on upean kaunista! Hyviä vinkkejäkin.

    Korkokenkiä ei kannata heittää vielä syksyllä pois. Niihin voi
    laittaa talipalloja linnuille puuhun!

  4. Olen jokin aika sitten kirjoitellut kumisaappaissa kulkeutuneista Ruskealan valkovuokoista. Tuolla mäellä ne nyt sinnittelevät aurinkoon päin. Eivät vielä kuki. Mutta kohta niiden äärellä silmännurkkia pyyhkäisen. Niin paljon on tunnetta niissä! Eikä tässä kaikki.

    Sortavalan Kuhavuorelta nyppäisty ruusukin nostaa päätään. Vuodesta toiseen se tunkee itsensä esille, niinkuin karjalankaipuu, viipurinikävä, sortavalansoinnut. Ei ole vielä kukkinut kertaakaan. Pitkä on surun aika, kun vieraalle maalle joutui, raukalle rajalle, väärälle puolelle. Mutta minä en hellitä. Kesytän sen, niinkuin niin monet evakotkin ovat kesyyntyneet kohtalonsa alla.

    Aivan oikein. Saatan joutua tullin tukistettavaksi. Mutta osaan minä valehdellakin. Sanon, että fiktiota kaikki. Rajan kansan on pitänyt oppia selviytymään milloin ruotsin, milloin ryssän kynsissä. Onneksi karjalaisuuteeni on vuosisatojen takaa takaa jäänyt tilkka savolaista verta. Mutta on minussa myös pohojalaista Uppan verta, niinkuin Lassilan Maijussakin. Me pojat osaamme lainata muutakin kuin tikkuja. Että silleen.

  5. Nyt hymyilee mäellä kaksi valkovuokon kukkaa! Lisää on tulossa.
    Kun vielä kuikka huikkaisi ilmoille ilonsa! Ei kun vain soutavat jopa laiturin eteen asti. Ierikka

  6. Kuikka kehveli uiskenteli metrin päässä laiturista, muttei sano mitään, ei inahdakaan. Mikä sitä vaivaa? Taidan soittaa sille nätille eläinlääkäritytölle Afrikkaan. Jos tulis helikopterilla käymään. Vai osaisko Alpoaatos auttaa? Ja onhan mahdollista, että soitan entiselle rippikoulupojalleni Hurmalaisen Juhalle!
    Nyyh, Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *