Karvilan Ekke

Olen kirjoitellut monet muistelukset Värtsiin, jotka liittyvät lapsuuteni 1950-lukuun ja Patsolan mummolaani eli Karviseen. Siellä on tullut askarreltua enojeni, milloin Maken, milloin Ollin  kanssa, sillä he olivat talon asukkeja ja myös paimensivat minua päivän touhuissa. Äitini sisaruksia oli useita muitakin, mutta elelivät tuohon aikaan jo muualla kuin syntymäkodissaan. Muistelen myös jossakin Värtsin kirjoituksessa, jota en tähän hätään löytänyt, toivotun kirjoituksia värtsiläislähtöisten henkilöiden saavutuksista, vieläpä urheilusaavutuksista. Tämänkin vuoksi on syytä kertoa menestyksekkäästi urheilleesta enostani Esko Karvisesta eli Karvilan Ekestä, jolta olen saanut ensikäden tietoja hänen Värtsilän ja myöhemmiltäkin urheiluajoiltaan.

Ensin kuitenkin muutama sana toisista muistini mukaan urheilua harrastaneista sisaruksista vanhimmasta alkaen. Saimi s. 1907 hiihteli Värtsilässä kilpaa nuorempana ainakin paikallisella tasolla, samoin hänen poikansa Martti Piiroinen s. 1933. Martin pojanpojat Peetu ja Petja ovatkin lajeissansa ihan omaa luokkaansa.

 Siiri s. 1923 hiihteli Värtsilässä ja lähikunnissa kilpaa nuorempana ainakin paikallisella tasolla, muistaakseni pärjäsi joskus sattumalta jopa kuuluisalle ”Äitee” kaimalleen. Esikoispoikansa Seppo Hyytiä s. 1945 oli tosi ahkera kilpahiihtäjä nuorten sarjoissa. Menestykseen vaikutti jopa se, sattuiko Kaustajärven Jussi Mielonen samaan sarjaan vai vuotta vanhempiin. Vastusta oli tarjolla toki lähempääkin ja kovasti, mutta niin oli pokaaleita ja lusikoitakin. Mäkihyppyäkin harrasti; Kiteen Hutsin mäkikin tuli hänelle tutuksi, kunnes lopulta katkaisi kätensä paikallisessa Koukkarin mäessä.

Mauri s. 1928 oli erittäin innostunut pesäpallon pelaaja. Näin hänet joskus tositoimissa kirkon kentällä, ihan kilpaa pelasivat ehkä rustokorvia vastaan. Muistan hänen myös poseeranneen jossakin 50-luvun valokuvassa voimistelijan vaatetuksessa, mutta parempaa tietoa tästä mahdollisesta harrastuksesta ei ole säilynyt.

Kuopus Esko s. 1930 oli pitäjän hiihtokärkeä nuorten sarjoissa lyhyillä matkoilla, eivätkä nuoret tainneet täyspitkiä matkoja hiihtääkään.

 

Seuraavan kunniataulun olen saanut Eskon Värtsilän aikaisista kilpailuista ja sijoituksista käyttööni:

– 1949 Tohmajärven piirikunnalliset, 19-20 vuotiaat: 1. sija

– 1949 Kiteen Urheilijoiden kansalliset, 19-20 vuotiaat: 2. sija

– 1949 Joensuun Katajan kansalliset, 19-20 vuotiaat: 2. sija

– 1950 Tikkalan Veikkojen piirikunnalliset, alle 21 vuotiaat: 1. sija

– 1950 Pohjois-Karjalan hiihto Joensuu, 19-20 vuotiaat: 1. sija

 

Varusmiehenä Ilmatorjuntarykmentissä (ItR 2) hän voitti vuonna 1951 rykmentin hiihtomestaruuden. Samana vuonna hän osallistui Hämeenlinnassa armeijan valtakunnalliseen ampumahiihtokilpailuun, voittaen varusmiessarjan mestaruuden. Tämän valtakunnallisen mestaruuden tekee vielä maukkaammaksi se, että samalla radalla ja samaan aikaan kilpaili myös kantahenkilökunta omasta mestaruudestaan, jonka voittajankin tulos jäi huonommaksi kuin Eskolla. Toivottavasti ei palanut samalla kuntoisuuslomat. Varusmiehiä osallistui kilpailuun sarjassaan noin 250 ja kantahenkilöitä omassaan noin 350. Tarkka yhteismäärä oli kunnioitettavat 591 henkilöä, joista 590 siis jäi taakse.

 

Sotaväen jälkeen Esko muutti vuonna 1951 työhön Hämeeseen ja entiset kotikunnan kisat jäivät pysyvästi taakse. Urheilu kuitenkin jatkui eri muodoissaan hyvälläkin menestyksellä. Lihaskuntoa vaativasta urheilusta oli kuitenkin luovuttava tammikuun 1954 jälkeen, sillä Nokialla käydyssä kilpahiihdossa sattui paha kaatuminen, jossa terävä kanto vioitti ikävästi reisilihasta. Näistä Hämeen urheiluvuosista on muistissa seuraavat saavutukset:

– 1952 Hämeen viestihiihto Valkeakosken Hakan joukkueessa: 1. sija

– 1952 Kansallinen hiihtokilpailu: noin 4. sija

– 1952 Piirikunnallinen soutukilpailu sisähankanelosissa: 1. sija

– 1953 Valtakunnallinen soutukilpailu perämiehettömässä kaksikossa: 1.   sija

– 1953 Valtakunnallinen soutukilpailu perämiehellisessä kaksikossa: 3. sija

– 1952-1953 pesäpalloa Valkeakosken Hakan joukkueessa.

Myöhemminkin kilpailuvietti piti Eskon mukana monissa riennoissa, lajit vain hieman kevenivät. Mukaan tulivat ainakin tikan heitto ja erityisesti pilkkionginta. En malta tässä yhteydessä olla kehumatta, että on minussakin jotain samaa eno-Eskon kanssa. Olemme kumpikin Värtsilässä syntyneitä ja kuopuksia.

Ohessa joitakin valokuvia, jotka kaikki ajoittuvat 1950-luvun alkupuolelle ja ovat Eskon kokoelmista kuvaamiani ja esittävät Eskoa tai saavutuksiaan.

Sakari H