Emma ja Hermanni

Kaksi kuvakirjaa

Miettimistä

 

Pirkko Harainen/Leena Lumme: Tekemistä riittää, Emma, WSOY 2012

 Stian Hole: Hermannin salaisuus, Karisto 2012

Emma on oikeastaan iloinen siitä, että isä on nyt kotona. Isä haluaisi kyllä takaisin tutkijan töihin, mutta työntekijöitä oli liikaa ja isä joutui pois. Nyt isällä on aikaa leikkiä lasten kanssa ja jutella omien ja naapurin lasten kanssa vaikka siitä, mikä heistä tulee isona.

Äiti tosin sanoo, että isä voisi hakea töitä, kuten opetushommia tai… . Eino innostuu, että isähän voisi alkaa roskakuskiksi. Mutta isä tuumii, että automieheksi hänestä ei ole, pitäisi saada ammatin mukaista työtä. Äidillä taas on töitä liikaakin, mutta maailmassa työt eivät jakaudu tasaisesti.

Haraisen ja Lumpeen kirja on tyyliltään pohdiskeleva ja niinpä loppuun on liitetty kysymyksiä, joissa puututaan työntekoon, ammatteihin, työttömyyteen, työnteon valo- ja varjopuoliin, jne…

Holen kirjassa Hermanni, joka helposti joutuu koulussa kiusattujen joukkoon, saa ystävän. Hermannin naapurissa nimittäin asustelevat toisiaan muistuttavat kaksoset Hanne ja Johanna. Johanna ystävystyy Hermannin kanssa ja vie tämän piilopaikkaan, jossa on peltiromua. Lapset arvelevat, että se on avaruusaluksen osa ja yrittävät korjata sitä. Samalla he tutustuvat luontoon ja toisiinsa. Kirjan teijä hipaisee myös lasten fyysistä läheisyyttä ja kiintymyksen tunteita.

Nämä kirjat ovat siitä hyviä, että tarjoavat pohdiskelua ja miettimistä myös kirjaan tutustumisen jälkeen. Lapsi oppii ehkä tietämään, että kirjan rivien välitkin pitää lukea.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top