Good Friday

Kukat kertovat, kun sanat eivät riitä. (kuva Markus Kontiainen)

Ystäväni “Iita” oli kotiutettu sairaalasta kuolemaan. Kävin häntä katsomassa lähdön aattona. Silloin en tiennyt, että kuolema oli niinkin lähellä. “Iita” kertoili edellisillan tapahtumista. Uskovainen naapuri oli käynyt katsomassa. “Iita” kertoili keskustelun naapurin kanssa edenneen “taivasosuuksiin”. Hänen kasvoiltaan näkyi, että tuskia oli ja ja naapurin esille ottama asia tuntui vielä lisäävän ahdistusta. Siinä vaiheessa minua alkoi suututtaa. Minun mielestäni asian laita on niin, että tavallinen tallaaja koettaa elää elämänsä niin hyvin kuin taitaa niitten eväitten varassa, jotka hänelle on suotu. Loput onkin sitten armon varassa. Kuolevalta ei pidä vaatia katumusharjoituksia. Hän tarvitsee vain rakkautta, myötätuntoa ja lohdutusta. ” Iita” kuoli seuraavana päivänä rakkaittensa ympäröimänä.

 Toinenkin vierailu sattui poislähdön aattoon. Tällä kertaa oli kysessä oli yli 90-vuotias, kunnioittamani ja rakastamani anoppi. Hän teki lähtöä sairaalassa ja valitti kovia kipuja. Kävin kysymässä lisälääkitystä. Sairaanhoitaja vastasi kipulääkitystä menevän tipassa ja syventyi papereihinsa. Taaskin tunsin suuttumuksen nousevan. Tämä tapahtui kuutisen vuotta sitten. Onkohan saattohoito vieläkin samanlaista eli ei minkäänlaista. Lääkärit ilmeisesti eivät anna riittävästi kipulääkkeitä. Olisikohan syynä komplikaatioiden pelko? Omaiset voisivat syyttää hoitovirheestä? Omaiset puolestaan eivät haluaisi luopua rakkaastaan. Ymmärrettävää, mutta itsekästä.

 Aiemmin papit rukoilivat varjelemaan pahasta, äkillisestä kuolemasta. Eihän äkillinen kuolema ole paha, vaan hyvä, ainakin kuolijalle. Mielestäni meidän olisikin syytä muuttaa suhtautumistamme kuolemaan. Pitkäperjantai on englanniksi Good Friday. Kristityt tietävät, millä tavalla se on hyvä. Syntymää pidämme hyvänä asiana, mutta eikö kuolemakin ole hyvä silloin , kun sen aika on.

Share

11 comments for “Good Friday

  1. mATTI vARIS
    6.4.2012 at 7:55

    kIITOS IRENE NÄISTÄ LUKUISISTA MIELENKIINTOISIATA KIIRJOITUKSISTASI, TÄSSÄ MEDÄN VÄRTSI LEDESSÄMME.ENSIMMÄISEN LUOKAN OPETTI MINUA LAHJA MIKKONEN KENRAALINKYLÄSSÄ. SITTEN, PATSOLASSA OLI OUTI,VALGREN,TIKAN TEUVO JA SINÄ IRENE.kAUHUNSEKAISELLA LÄMMÖLLÄ MUISTELEN SITÄ, KUN SINÄ SÄESTIT MINUA HARMOONILLA JA MINÄ LAULOIN: JÄI TOISET AAMULLA NUKKUMAAN,KUN LÄKSIN KARJAANI…ARVAA OLIKKO HELPPO TEHTÄVÄ. kIITOS SIITÄ, LÄHETTÄSISIKÖ KARAOKEEN TUONNE HÄMÄLÄISEN KARAOKE TILAISUUTEEN ESITTÄMMÄN YHDESSÄ TÄMÄ SAMAINEN HITTI. KIITOS IRENE.

  2. irene peuhkurinen
    6.4.2012 at 8:17

    Kiitos Matti houkuttelevasta ehdotuksesta. Minusta ei taida enää olla laulamaan, korkeintaan raakkumaan.Hyvää pääsiäistä koko perhekunnalle!

  3. MATTI vARIS
    6.4.2012 at 9:23

    Kiitos Irene vastauksestasi. Raakkumistahan se varmaan oli koko esitys mutta, hyvä näin Noista opettajista Patsolan koululta on minulla konkreettisia kokemuksia pojiltani.Eritysesti Seppo Pusalta.Jos olisi olut sähköposti silloin, olisi varmaan ollut viesti sinulta, joka ilta.Tulit käymäänmäänkin meillä joskus kotiimmekin tervehtimään näitä koltiaisa. Kiitos Poikiemme puolesta hyvästä opetustystä.
    Toivoisin tälle palstalle hauskoja koulumuistoja,opettajistamme, oppilaista ja mukavista tapahtumista, kunkin omalta koulutaipaleeltaan.

  4. 6.4.2012 at 9:37

    Kerran päättyissä tiemme täällä
    tuohusliekkien tuikintaan,
    hiljaa noustessa rukouksen
    käymme niittyä aamun maan.

    Ilon alla ja murheen alla
    sytytimmehän kynttilän
    vertauskuvana rakkautemme
    parhaimpamme ja herkimmän.

    ***
    Näitä säkeitä muistuttelin mieleen
    räntäsateisella ja tuulisella
    Utran hautausmaalla pitkäperjantain
    aamuna lyhtykynttilää sytyttäessämme.
    ***
    Säkeet ovat ortodokisesta
    hartauskirjasta jonka julkaisun
    Arkkipiispa Paavali on siunannut.

  5. Lissu
    6.4.2012 at 12:00

    “Kaikella on määrähetkensä,
    aikansa joka asialla taivaan alla.
    Aika on syntyä ja aika kuolla,
    aika on istuttaa ja aika repiä maasta.”
    (Saarnaaja)

    Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta kuolla kotona rakkaittensa ympäröimänä,tarvittaisiin Terhokodin kaltaisia saattohoitokoteja.

    Sain muutama vuosi sitten seurata hyvän ystäväni viimeisiä viikkoja Terhokodissa. Parempaa ja potilasta kunnioittavampaa hoitoa ja huolenpitoa en voisi lähtevälle kuvitella. Terhokodissa ihminen on arvokas yksilö myös kuollessaan.

    Olen kiitollinen, että sain kulkea ystäväni rinnalla nuo viikot viimeistä edelliseen iltaan saakka. Ystävälleni elämästä ja minulle ystävästäni luopumisesta huolimatta noihin viikkoihin sisältyi paljon iloa ja naurua, kiitollisuutta elämästä ja kiitollisuutta ystävyydestä.
    Noiden viikkojen aikana suunnittelimme yhdessä myös hänen hautajaisensa.

    Kiitos Irene, että otit esille tärkeän asian. Toivottavasti lukijat rohkaistuvat keskustelemaan aiheesta. Hyvin usein kuolema “vaietaan kuoliaaksi”.

  6. Kalevi Tikka
    8.4.2012 at 10:51

    Kristinuskon näkökulma kuolemaan on lyhyesti sellainen, että kuolemassa jätetään tämä maallinen “turmelus”ja siirrytään parempaan iankaikkisuuteen.
    Jeesus vertauksissaan kertoo myös sen toisen mahdollisuuden iankaikkisen kadotuksen. Irenen kertoma tilanne naapurin vierailusta kuolevan luona kertoo sen kuinka taitamattomasti voidaan toimia. Jos julistetaan lakia on julistettava myöskin armoa ja syntien anteeksiantamusta. Armoa ja anteeksi antamista me ihmiset tarvitsemme Jumalalta ja toisiltamme joka päivä koko elämämme ajan.

    Käsitys äkillisen kuoleman hyvyydestä on kristinuskon vastainen. Ei se tarkoita sitä, että ihmisen tulee kitua ja kärsiä suunnattomasti ennen kuolemaansa, ikään kuin Jumalan kostona. Vaan sitä, että ihmiselle jäisi aikaa tehdä se valinta, Jeesuksen sanoin “Jumalan valtakunta on tullut lähelle, kääntykää ja tehkää parannus”. Ratkaisut tehdään täällä elämisen ajassa, tuonpuoleisessa ei valinnan mahdollisuuksia enää ole.
    Pitkänä perjantaina Jeesus sovitti meidän syntimme uhrikuolemallaan ja avasi tien uskomisen kautta ikuiseen kirkkauteen jumalan tykönä. Tämä asia otetaan vai uskomalla vastaan.
    Nyt pääsiäis aamuna muistamme Jeesuksen haudasta ylös nousemista. Hän oli tässä esikoinen ja me muut ihmiset nousemme ylös kuolleista kun se päivä tulee, jonka Jumala määrää pääsin päiväksi. Toiset nousevat iankaikkiseen elämään ja toiset -kadotukseen.
    Jos joku lukijani näkee sen vaivan, että lukee Raamatusta Heprealaiskirjeen niin siinä selitetään hyvin kristinuskon käsitettä kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Siunattua pääsiäistä teille kaikille.

  7. irene peuhkurinen
    8.4.2012 at 11:54

    Ihmisen on oltava valmis lähtemään minä hetkenä hyvänsä. Sellaiselle äkillinen kuolema on hyvä.

  8. Mirja Pusa
    8.4.2012 at 15:27

    Kunpa oppisimme tässä arkisessa elämässä pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi- se tuntuu hyvältä ja miksikäs ei myös iltarukous, jos ei ihan joka ilta niin joka toinen. Tiedän että se saattaa unohtua meiltä, mutta yritetään. Mirja

  9. Kalevi Tikka
    8.4.2012 at 16:43

    Irenelle edelleen olen eri mieltä äkillisen kuoleman ihanuudesta.
    Kun omat vanhempani kuolivat niin heille jäi aikaa valmistautua siihen ( elämä valmistaa ). Samoin meille lapsille jäi aikaa valmistautua siihen, että kuolema tulee ja kuitenkin se yllätti.
    En ole vielä tavannut ihmistä joka olisi valmis kuolemaan nyt ja heti siitä paikasta. Vastaus kommentistasi saa sen käsityksen, että sinä olisit tähän valmis.
    On eri asia kirjoittaa äkillisen kuoleman hyvyydestä, kuin katsoa sitä kuolemaa silmiin ja todeta, että nyt se tuli.

  10. Maija- Liisa
    8.4.2012 at 17:36

    Ei meillä ihmisillä ole oikeutusta mennä vaatimaan kuolevaa
    tilille hänen viimeisinä hetkinään, puhumattakaan että joku tuomittaisiin ennalta jompaan kumpaan paikkaan. Läheisten tehtävä
    on mielestäni tukea ja lohduttaa kaikin tavoin.

    Nämä hautaustestamentit ovat tulleet “muotiin”, mutta niidenkin
    vuoksi ovat joidenkin omaisten välit tulehtuneet vuosikausiksi,
    kun on osa läheisistä halunut järjestää testamentista poikkeavat
    hautajaiset.(hautajaiset ovat kesken vuosikausia)

  11. Erkki Lintunen
    8.4.2012 at 18:13

    On hyvin ymmärrettävää, että kuolemasta on monia eri mielipiteitä. Olen tavannut läheisiä ja kaukaisempiakin, jotka ovat toivoneet pääsevänsä pois tästä ajasta. Jokunen on pyytänyt vuoteellaan, että saattaisin hänet hautaan. Siinä kädenpuristus ei merkitse hyvästiä, vaan: näkemiin.

    Lapsen kuolema on yleensä mykistävä. Miksi? miksi? – ei vastausta! Eikä terveeksi tiedetyn, elämänhaluisen, tärkeäksi tunnustetun lähimmäisen kuolema, ei varsinkaan äkillinen, ole helppo uutinen tajunnanvirrassa.

    Varjeluksen pyytäminen pahasta, äkillisestä kuolemasta, on kristittyjen tapa ilmaista, miten tärkeää olisi tulla “sinuksi kuoleman kanssa”. Se ei tarkoita kuitenkaan, ettemme olisi elämänhaluisia. Elimme tai kuolemme olemme Herran omat.

    Suuri helpotus kuoleman edessä on lääketiede. Kristillinen rakkaus voi hakeutua sellaiseenkin draamaan, että kärsivä saa kipulääkitystä. Ei pelastus tarvitse meidän kärsimystämme. Me saamme levätä Kristuksen haavoissa, ja lääkäri on siinä diakoni.

    Mutta ihmiskunnalla on edessään perusteellinen keskustelu ns. euthanasiasta. Toivoa sopii, että sitä käytäisiin rakkauden hengessä.

    Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *