Kahvipannut tinattavana

Onko teilläkin kahvipannut tinattavana, kysyi pikkutyttö mentyään naapuriin kylään. Tyttö oli ilmeisesti ollut kylässä jo jonkin aikaa eikä talonväki tehnyt elettäkään kahvin keittämiseksi “vieraalle”. Eikähän ollut kovin tavallistakaan keitellä lapsivieraille kahvia.

Nähtävästi tytön kotona oli kupariastiat tinattavana eikä kahvia voitu keittää.

Muistaakseni tyttönen oli Holopaisen Antin lapsen lapsia ja kyläpaikka Reijonen. Voin kyllä olla aivan väärässäkin.

Kahvimylly, rännäli ja kahvipurkki. Kuva Martti Kotiranta.

Share

8 comments for “Kahvipannut tinattavana

  1. Maija- Liisa
    20.3.2012 at 7:44

    Lapsuudessani,jolloin kahvia keitettiin noilla kuparipannuilla,
    kiersi kylillä myös tinaajia taloissa.

    Minulla on vielä joku kuvankaltaisia pannuja. On russakkaläpällä
    ja ilman.

  2. muistelija
    20.3.2012 at 8:48

    Tuosta AlpoAatoksen jutusta tulvahti muisto kahvinkeitosta.
    Meitä oli kaksi tyttölasta, molemmat ihastuneina sahuri Pölöseen, joka edusti meille miestä isolla M:llä.
    Minulle kävi sitten tuuri kun hän pistäytyi tupaan asialle, eikä muita ollut kotosalla kuin minä.
    Kasvatettuna vieraanvaraisuuteen, lennätin pannua hellalle huolimatta vieraan estelyistä. Ikää lienee ollut kympin kahtapuolta, koska nenä tuskin ylettyi hellan reunan yli. Jotenkin se keitto sujui ja kuppia ja pullaa pöytään siinä samalla. Lienee kuitenkin tullut ongelmia porojen ja veden määrien suhteessa, muistan vain lisänneeni vettä ja suuri pannu oli reunojaan myöten täynnä, kun sitä kuljetin pöytään. Kahvia loiskahti liinalle ja jossakin vaiheessa ilmestyi äitikin hätiin.

    Mutta sainpahan kestitä ihastustani, oli siinä pikkusiskolle kehumista sitten. Mahtoi äidillä ja sahurillakin olla hauskaa.

    Äitienpäivän aattona pyöritimme porot kahvimyllyssä valmiiksi äidiltä salaa, ettei äiti heräisi aamulla myllyn ratinaan.
    Kyllä se entisajan kahvinkeitto hellan sytytyksineen oli vaiherikasta puuhaa nykyiseen verrattuna. Arkikahviin lohkastiin lisukkeeksi pala sikuripötköstä, joka oli hellan kuvun reunalla valmiina.

  3. Jussi Raerinne
    20.3.2012 at 10:11

    Olen kuullut tuon Alpon tarinan. Alpo on hyvinkin oikeilla jäljillä henkilöiden suhteen; tietääkseni mainittu tyttönen on ollut Elsa-tätini esikoinen Sirpa. Tytön korvat olivat taltioineet aikuisten keskusteluista tuon kuolemattoman lauseen, joka oli sitten mukava sutkauttaa lapsen vilpittömyydellä naapurissa. Mainittu naapuri on ollut nimenomaan Reijonen.

    Minulla oli aikoinaan nuotio- eli nokipannuna litran vetoinen kuparipannu. Olin kovin mieltynyt siihen, joten kyllä harmitti kun sille sattui vahinko:
    Olimme kolmisenkymmentä vuotta sitten kevättalven päivänä Kukkovaarassa hiihtoretkellä. Auringon puoleiseen rinteeseen viriteltiin kunnollinen kantonuotio, jonka lämmössä vietimme kaikessa rauhassa sunnuntai-iltapäivää tarinoiden ja kahvia ryystäen. Pannu oli kahvin lämpimänä pysymisen vuoksi pidettävä lähellä tulta. Yhtäkkiä alusena ollut hiiltynyt kannonkiekura romahti nuotioon ja pannu sen mukana. Pannu tietenkin kaatui ja valui tyhjäksi. Mainitun työtapaturman ja onnistuneen pelastusoperaation välillä ei monta sekuntia tärväytynyt, joten ei kun uutta lunta vain pannuun sulamaan. No, uusi kahvi sitten aikanaan valmistui ja päästiin taas nautiskelemaan. Kaadoimme kupilliset – mutta juomatta jäivät; niin hirveä oli kahvissa kuparin maku! Tiesimme heti, mistä on kysymys ja asia varmistui, kun kaadoimme kahvin pois ja kurkistimme pannuun. Yhdestä kohdasta pannun kupeelta oli tinaus valahtanut kurttuun ja kuparipinta paljastunut.
    Mainittu pannu on yhä kotipihassani tallessa, mutta eipä siihen tullut uutta tinausta koskaan hommatuksi. Kyllä kai niitä tinureita tänäkin päivänä jostakin löytyisi, mutta nokikahvit on nyt sittemmin keitelty teräs- ja alumiinipannuilla ja -pakeilla.

  4. ensio
    20.3.2012 at 11:23

    Eiköhän se liene ollut samoja aikoja kun Kenraalinkylän koululle
    saapui eräänä päivänä ” tinuri ” pariskunta. Tinasivat koulun kupariastiat ja teroittivat veitset ym, työkalut! Yöpyivät koulun
    saunassa.

  5. 20.3.2012 at 12:23

    Kun tinuri sitten joutui tuonpuoleiseen, luki seppeleen nauhassa : ” Paljon tinasit, paljon pilasit- viimein kolvis kylmeni “.

  6. Alpoaatos
    20.3.2012 at 17:58

    Siinäpä tuli jo monta mielenkiintoista ajatusta kahvipannun ympäriltä. Minulla on mieluisa muisto siitä miten mukava oli herätä kahvin jauhamisen ääneen, ja se tuoksu, se se vasta oli jotain. Mutta ei se tuoksu kun kahvi kuohui hellalle.

    Ja russakkaläppä ! Sitköhän varten se läppä on oikeasti ollut? Eipä ole koskaan tuillut mietittyä tuota asiaa.

    Valittelut Jussille isosta vahingosta. Minulla olisi myös mieluinen kuparipannu odottamassa jos tinuri sattuisi käymään, mutta ei ole aikoihin käynyt

  7. Maija- Liisa
    20.3.2012 at 20:25

    Kyllä se russakoiden kiusaksi on tuo läppä pannunnokassa. Silloin
    vanhaan aikaan pyrki asunnoissa olemaan russakoita. Nehän tunnetusti liikkuvat pimeän aikaan ja tarvitsevat myös kosteutta,
    jota oli pannussa tarjolla.

  8. Tuula-Riitta Kärkkäinen
    20.3.2012 at 22:10

    Vietimme vanhusten kanssa muisteluhetkeä viime syksynä kahvin parissa, kun hoitaja toi kokonaisia papuja ja kahvimyllyn, ja mulla oli pärekorissa mylly, pari kuparipannua, kahvipurkkeja ja vanhoja lehtiä, joissa oli kahvimainoksia. Juttua riitti monenlaisesta kahvinkeitosta, ja moni veresti muistojaan kahvia jauhaen. Ja se tuoksu toi mieleen juuri ne lapsuuden aamut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *