Muistoja Värtsilästä

Olen lukenut Värtsiä melkein sen syntyajoista lähtien. Vinkin sain Peuhkurisen Ireneltä. Aika usein on teksteissä ja kuvissa vilahdellut tuttuja nimiä. Kun luin Irenen viimeisimmän kirjoituksen, rakkaudentunnustuksen Värtsilälle, alkoi tuntua, että minunkin pitäisi kirjoittaa. Olinhan värtsiläläinen kahdeksan vuotta, 1964-1972.

Valmistuttuani opettajaksi Hämeenlinnan seminaarista keväällä 1964 halusin nuoruuden innolla kokeilla siipiäni. Olin valmis lennähtämään minne vain. Heittäydyin kohtalon huomaan. Otin pöydälle Suomen kartan, suljin silmäni, pyörittelin karttaa ja painalsin sitten sormeni kartalle. Vähältä piti, ettei osunut väärälle puolelle rajaa. Paikka oli Joensuusta itään rajan tuntumaan, minulle tuiki tuntematonta aluetta. Itäisin paikka, missä olin käynyt, oli Savonlinna. Opettajan lehteä tutkiessani löytyi aika läheltä sormeni osoittamaa kohtaa avoin virka. Värtsilän kuntaan Patsolan kouluun haettiin naisopettajaa luokille 1-2. Hakuaika meni umpeen aivan kesäkuun alussa, joten kiirettä piti. En ennättänyt muita hakupapereita lähettääkään, kun jo tuli tieto: Teidät on valittu … . Mahtava tunne. Työpaikka tiedossa, uusi elämänvaihe edessä. Mitä kaikkea se toisi tullessaan!

Sitten oli hauska sattuma! Kun menin seurakunnan kesäkodille kertomaan ystävilleni kuulumisiani, tapasin siellä uuden nuorisopastorin Erkki Lintusen, Fågelin, niin kuin nuoret häntä kutsuivat. Hän kuuli jutustelumme, tuli tervehtimään ja kertoi olevansa Värtsilästä. Hyvä enne sekin, Hämeenlinna – Värtsilä oli siis toimiva reitti.

Vaikka kohtalon huomaan olin heittäytynytkin tuntui kuitenkin jännittävältä tulla katsomaan tulevaa asuinpaikkaani ja kouluani.

Tuttu kauppias, jolta ostin alkajaisiksi välttämättömimmät huonekalut, lupasi kaupan päällisiksi kuorma-autokuljetuksen muuttokuormalleni ja minulle. Hän kyllä katui sitä lupaustaan myöhemmin, sillä auto oli aika vanha ja melkoinen bensasyöppö. Sitä paitsi kuljettajan valitsema reitti ei ehkä ollut lyhin mahdollinen. Viimeisen osuuden hän ajoi Selkäkylän kautta. Kurkistin välillä lavalle, pysyykö harmoni kyydissä jyrkissä mutkissa ja mäissä.

Värsilän maisemaa. Kuvat Arja-Leena Törrönen.

Maisemat olivat silmää hivelevän kauniita. Viimeisen nousun jälkeen näkyi koulu ja sen takana kohoava vaara.

Ajettuamme pihalle, Tikan Aune ja Teuvo tulivat toivottamaan tervetulleeksi. Teuvo tapansa mukaan lausahti jotain hauskaa saaden alkujännityksen mukavasti laukeamaan. Muistan, että heidän seurassaan olo tuntui heti hyvältä ja kotoisalta.

Muutaman päivän kuluttua muuttivat Peuhkuriset. Irene aloittaisi 3-4 luokkien opettajana. Ensimmäinen muistikuva Irenestä on hänen iloisuutensa ja herakka naurunsa.

Asuntoni, keittiö ja kamari olivat vanhemman koulurakennuksen yläkerrassa. Keittiö oli iso. Paljon jäi vapaata tilaa, kun panin pöydän, neljä tuolia ja keinun paikoilleen. Ei ollut kamarissakaan ahdasta. Nopeasti sinne oli aseteltu laverisänky, kaksi nojatuolia ja pieni pöytä. Eipä ollut paljon vinttiin kuskaamista, kun maalari tuli vielä ennen koulun alkua maalaamaan lattiat. Sain hänet järkyttymään vastatessani kysymykseen: ruskeaksi vai harmaaksi? – keittiöön ruskea ja kamariin harmaa. Ei niin voi tehdä! Hän melkein parkaisi. Raskaasti huokaisten ja päätään puistellen hän kuitenkin toteutti toiveeni.

Koulun alettua jouduin pidemmäksi ajaksi vinttiin evakkoon, kun putkimiehet tulivat asentamaan lämminvesiputkia ja muuttamaan vaatekomeroa sisävessaksi. Olivat aikamoisia velikultia ja hauskuttivat meitä monella tapaa. Lokakuun alkupuolella oli kaikki kunnossa. Muistoksi saimme kupariputken pätkistä taiteiltuja kynttilänjalkoja.

Asuntoni vieressä oli suuri avoin vinttitila. Se oli mielenkiintoinen paikka. Vuosien saatossa sinne oli kertynyt monenlaista koulun esineistöä.

Ensi kerran vinttiin mennessäni huomioni kiinnittyi kauniisti koristeltuihin oksiin, joita oli pistelty hirren rakoihin. Virpomavitsat olivat minulle uusi asia. Palmusunnuntaina sain sitten minäkin virpomiset hyvine toivotuksineen ja pääsin kartuttamaan vintin kokoelmaa .

Luokkahuone oli avara ja valoisa. Hämmästyin koulun opetusvälineiden runsautta. Oli sellainenkin uutuus kuin spriikäyttöinen monistuskone. Oli oppilaskirjasto. Uudet koulutarvikkeet saapuivat. Millä innolla järjestelinkään niitä luokkani kaappeihin! Oli kuin olisin itse lahjoja saanut.

Mukavalta tuntui odottaa koulun alkamista.

Luokkakuva Patsolan koulusta.

Ensimmäisestä koulupäivästä on vain hyvin hämäriä muistikuvia, lähinnä lasten tarkkaavaisia ilmeitä ja varovaisia hymyjä. Takana istui äitejä. Nuori, vastavalmistunut opettaja oli monen silmäparin tutkittavana. Valmistua ammattiin on muuten hassu ilmaisu. Vuosien mittaan tietysti oppii ja kehittyy, mutta valmiiksi ei tule koskaan.

Oman luokan tuntien jälkeen menin pariksi tunniksi yläluokkaan (luokat 5-7) opettamaan historiaa ja mahtoiko toinen aine olla äidinkieltä. Muistan, että luokka oli ääriään myöten täynnä oppilaita. Seitsemännen luokan pojat panivat heti nuoren opettajan melkoiselle koetukselle.

Arja-Leena Törrönen ( Puolakka)

 

 

Keväinen tie Patsolasta Selkäkylälle. Kuva SP

Kesäistä selkäkylää. Kuva SP


Share

17 comments for “Muistoja Värtsilästä

  1. Tupe
    18.3.2012 at 13:40

    Arjalle terveisiä Oikein Paljon ja hyvää jatkoa toivotellen
    entinen oppilas siinä kuvassa melkein vieressä.

  2. Erkki Lintunen
    18.3.2012 at 15:13

    Arja-Leena, tarinasi oli mielenkiintoinen! Kiitos! Muistan yhä lämmöllä seminaarin tyttöjä, joita oli monia seurakunnan nuorten joukossa. Silloiset nuoret puuhaavat parhaillaan tapaamistamme Hämeenlinnan lähellä, Tuuloksessa. Odotan sitä heinäkuista päivää tai paria hienoisella jännityksellä. Missä päin olet nykyisin?
    Fågeli.

  3. irene peuhkurinen
    18.3.2012 at 17:54

    Sait aikaan hienon muisteluksen! Lisää, pliis!

  4. Sakari H
    18.3.2012 at 17:56

    Oli tosiaan ilo lukea, vaikka olin jo aikanasi koulusta poispotkittuja.

  5. yksi ruokarenkaan jäsen
    18.3.2012 at 18:09

    Siellä vinttiasunnossasi saimme usein kyläillä, kerran m.m. nautiskelimme äitisi ohjeilla valmistamaasi tillilihaa ;)Nam!

    Kiitos jutustasi ja kiitos viimekeväisestä, sipulit on melkein jo syöty, hyvin kasvoivatkin.

  6. irene peuhkurinen
    18.3.2012 at 19:03

    En malta olla kertomatta paria juttua omasta tulemisestani Patsolaan. Ensi kertaa tullessa jouduimme kysymään monesti tietä. “kyllä siitäkin pääsee”,oli vastaus. Jouduimme samalle reitille kuin Arja-leena. Tie kiemurteli metriisessä ruispellossa.Ei voinut arvata , minne se kääntyi.Siihen aikaan vielä madaltamaton Vänskän rinne sai auton nokan kohoamaan kohti taivasta.Lohdutin kuskia, että kyllä sieltä vielä pitkospuutkin tulee.
    Tikkojen vastaanotossa oli hyvä tunnelma. Laskimme ainokaisemme heidän keittiönsä lattialle. Pian alkoi leluja kertyä hänen ympärilleen. Lapset menivät yhdestä ovesta ja kiersivät toisesta takaisin. Ihmettelin vain, kuinka paljon lapsia Tikoilla onkaan, kun en pystynyt erottamaan heitä toisistaan.

  7. Mirja Pusa
    18.3.2012 at 19:12

    Olen minäkin käynyt ja nähnyt tämän sinun kouluasunnon suihkun
    pienessä vessassa – melkoinen rakennelma – mutta olihan koululla onneksi erillinen ulkosauna – tosin pakkasella pukuhuone kauhean kylmä – mutta me tykkäsimme siitä. Terv. ja hyvää kevättä Pusan Mirja

  8. Seppo Pusa
    18.3.2012 at 19:49

    Arvelen tuon Arja-Leenan jutun maisemakuvan olevan Vänskänrinteeltä Selkäkylälle päin kuvattu 60-luvun loppupuolella. Lisäsin tuohon jutun perään omista kuvistani kevättalvisen ja kesäisen maiseman suurinpiirtein samasta paikasta kuvattuna, jos arvaukseni paikasta oli oikea. Maisema ei nyt ole enää näidenkään kuvien näköinen vaan on paljon metsittyneempi. Oikeastaan nämä minun kuvani kuuluisivatkin tänne kommenttien puolelle, mutta kun tähän tekstiin ei voi lisätä kuvia niin pistin ne tuonne ylemmäs.

    Kiitos Arja-Leena lämminhenkisestä jutusta. Meitä on tässä kirjoitelemassa jo useampi Patsolan koululle tulija. Kullakin oma tarinansa. Tuota tuonnempana saatan minäkin palata samaan aiheeseen, vaikka en tullutkaan Selkäkylän kautta. Onnellista kevään odotusta toivottaen Seppo

  9. 19.3.2012 at 8:12

    Terveiset Japanista! Arja-Leena Torrosen kirjoitus kuvineen ja Seppo Pusan kesainen kuva Selkakylasta herattivat niin mieluisia muistoja, etta halauan lahettaa kiitokseni teille taalta Shikokusta. Olen ollut Naruton yliopiston kutsumana opettajankoulutuksen asiantuntijana kolmisen kuukautta ja toiset kolme kuukautta on jaljella. Nyt on kulttuurishokissa se vaihe, etta elaman erilaisuus taalla ottaa paahan, vaikka japanilaisisantani ovat mita ystavallisimpia ja auttavaisimpia. Kun ei ole edes kaikkia suomalaisia kirjamia koneessa! Vartsin lukeminen on helpottanut ja vahentanyt koti-ikavaa.

    Olin Patsolan koulun 5. – 7. luokien oppilaana 1950-luvun alussa. Patsolan koulun opettajat tekivat koulunkaynnin minulle mieluisaksi. Ainoa takaisku oli se, etta kun kevaalla rupesimme tulemaan koulun pihalle pelaamaan pesapalloa jo ennen kahdeksaa (koulu alkoi yhdeksalta), niin opettajat rajoittivat tuloa: saimme tulla vasta puoli yhdeksaksi. Minun opettajiani olivat Inkeri Ojala, Vaino Rytkonen ja Elina Luukkainen. Inkeri Ojala pyysi meita oppilaitakin usein asuntoonsa tarjoten mehua ja jotain purtavaa. Kerran hanella oli paaryna, josta han jakoi meille kaikille elamamme ensimmaiset paarynamaistiaiset. Hanen miehensa Pomo-ajokoira oli kaikkien oppilaiden lemmikki. Vaino Rytkosen laulutunnilla opimme jopa kromaattisen savelkulun eraaseen lauluun. Elina Luukkainen on jaanyt elinikaiseksi ystavaksi. Han hommasi minut viela seitsemannen luokan jalkeen ‘jatko-opintoihin’ ja Luukkaisessahan mina olin kesarenkina kahdeksan kesaa. Ajelin aamuisin Savikon perukoilta polkupyoralla hommiin juuri tuota edella kuvissa olevaa tieta pitkin ja illalla takaisin – satoi tai paistoi.

    Savikon perukoilta lahteneelle opiskelu oli aika rapeltamista. Mutta siina sita parjailtiin ja viime vuosituhannen loppupuolella olin 14 vuotta Jyvaskylan yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtajana. Siihen juontaa minun nykyinen hommani taalla Japanissa, vaikka olen jo 72-vuotias. Taalla vanhuus on joissakin asioissa jopa etu. Japanilaisia kiinnostaa, mika ja miksi niissa suomalaisissa opettajissa on niin hyvaa, etta koululaiset parjaavat loistavasti maailmanlaajuisissa koulusaavutuskokeissa. Kiertelen yliopistoissa puhumassa – viimeksi Tokiossa – ja seurailen opetusta yliopistoissa ja kouluissa; liiottelemattomasti sanoen Patsolan koulun tarjoaman lahtoinnoituksen turvin. Heinakuuksi toivon selviavani taalta Vartsila-paiville ja vanhempieni haudoilla kaymaan. Vartsilehdesta kiitellen hyvaa jatkoa kaikille! Nahdaan.

    Seppo Hamalainen

  10. Erkki Lintunen
    19.3.2012 at 8:32

    Voi että tuntui hyvältä lukea, Seppo, tarinaasi sieltä Japanista! Olisipa mukava paiskata kättä Värtsilä-päivillä. Olen paluumuuttaja vuodelta 1991. Osaatko sanoa: Do ai juu? Ierikka

  11. Mirja Pusa
    19.3.2012 at 16:23

    Seppo epäili, ettei Arja sinun aikaan ollut asunnossasi suihkua,
    miten lie – ehken se oli vasta seuraavien vuokralaisten(Niirasten)aikaan,
    kun me asuttiin alakerrassa ent.Tikan asunnossa – se tuo muisti ei oikein enää pelaa kaikissa asioissa.
    Enhän edes kerennyt sinuun tutustua.
    Mirja

  12. Arja-Leena
    19.3.2012 at 18:29

    Tuntuipa mukavalta saada niin paljon vastauksia. KIITOS!
    Kiitos myös kauniista Selkäkylä-kuvista. Tulostan ne muistoksi.
    Lähettämäni kuva on otettu Piilovaaran rinteeltä koululle päin –
    sieltä mietiskelypaikaltani.

    Tupe, olet varmaankin Hyttisen Tuomas. Muistan sinut sellaisena iloisena pojanvesselinä.

    Olen nyt täysin hupsahtanut Värtsilä-muistoihin. Sitä se ikä teettää.
    Ruokarenkaamme! Oli meillä aina hauskaa yhdessä.

    Seppo epäili turhaan. Kun lämmin vesi syksyllä -64 alkoi tulla, innostuin suunnittelemaan itselleni suihkun. Oli melkoinen viritelmä ja hyvin epäkäytännöllinen. Monet naurut se ystävissä herätti.
    Tunnutte muuten Värtsin ansiosta ihan tutuilta, vaikkei nähty ollakaan.

    Olin Patsolan jälkeen 29 vuotta Ulvilassa Friitalan koulussa.
    Nykyään asumme Porissa.

    Lämpimät terveiset kaikille tutuille ja lehden kautta tutuiksi tulleille.

  13. Sakari H
    19.3.2012 at 18:47

    Siinähän se vanhassa yläkuvassa näkyy pikkutie, joka johti Savikontieltä Otto Niirasen talon nurkalta koululle ja toimi monen koulukkaan oikotienä. Metsikön sisällä nousi tie koululle koulun saunan vierestä rupiliskolammen ohi. Vaikka en niistä liskoista silloin tiennyt vielä yhtään mitään.

  14. Tupe
    19.3.2012 at 18:54

    Terve Arja-Leena. Arvauksesi osui melkein oikeaan. Olen Hyttisen
    Tuomo ja se iloinen pojanvesseli. Hyvää jatkoa ja kiitokset muisteloista. Terveiset sinne Poriin.

  15. lea
    19.3.2012 at 22:42

    Hei “ope” Arja-Leena!
    Tuli mieleeni ajat Patsolan koulussa! Olit minunkin opettajani ja muistan aina kuinka toisten tyttöjen kanssa odotettiin kiinnostuneina aamuhartautta että nähtäisiin, mitähän tänään opettajalla on päällä! Aina mietittiin että kun päästäis katsomaan Sinun vaatekaapisi sisältöä! Olit aina niin huoliteltu ja meistä tuntui että Sinulla oli joka päivä uudet vaatteet..ihan loputtomiin! Muisto tämäkin. Oikein hyvää jatkoa sinne Poriin. Terveisin, Lea Koukku ( kouluaikaan Jormanainen)

  16. Eira Varonen
    19.3.2012 at 23:36

    Ihana kuulla muistoja vanhoista opettajista! Niitä ihania muistoja meillä kaikilla on varmasti, jotka kouluja ovat Värtsilässä käyneet, kuka milläkin menneillä vuosikymmenillä.

    Minullakin on, jopa ns. “vieraasta” Patsolan koulusta ja ko. koulun opettajista, jota näki harvoin, lähinnä vierailuilla siellä tai esim. hiihtokilpailuissa joita siellä järjestettiin. (Ehkä palaan tähän hiihtokilpailuun liittyvään muistoon myöhemmin tarkemmin, sillä on ollut suuri merkitys elämääni! Seppo Pusa oli osallisena asiassa, positiivisessa merkityksessä).

    Pitäisiköhän meidän julkaista Värtsissä juttua myös ent. Uudenkylän koulun opettajista, (nykyisen Värtsilän koulun), mm. Teuvo Vatasesta, Elina Luukkaisesta, jne. Kaikkien opettajien nimiä en nyt tähän hätään edes muista! Nämä tulivat mieleen ensimmäisenä.

    Ko. koulun oppilaina ja mahdollisuuksien mukaan opettajinakin olleet, laittakaahan rohkeasti juttuja tulemaan Värtsiin sähköpostitse osoitteeseen verkkovartsi@gmail.com + mukaan liitteenä esim. vanhoja koulukuvia tms. mitä kenenkin albumista löytykään!

  17. Jaana Sistonen(Tikka)
    27.3.2012 at 12:03

    Oli kiva lukea Arja-Leenan ja Irenen Patsolan koulun muisteluja. Ajatukset siirtyvät täysin lapsuusmaisemiin ja koulun pihapiiriin.
    Koulun ympäristö oli turvallinen ja mielenkiintoinen kasvupaikka. Muistan hämärästi Peuhkuristen muuton koululle ja pienen Heini tyttären.Monet leikit leikittiin leikkimökissä ja hiihtolenkit hiihdeltiin Piilovaaralla sekä koulun pellolla.
    Nissisen pojat, Teijo,Harri ja Markku sekä Peuhkurisen tytöt Heini ja Tuovi ja me Tikan lapset Jaana,Heli,Minna ja Timo olimme aina jotain touhuamassa koulun pihapiirissä.

    Kun menin ekaluokalle 1965 olin niin ujo etten uskaltanut viitata vaikka tiesin vastauksen. Arja-Leena varmaan näki ilmeestäni että osaan koska hän kysyi vaikken viitannut.Kerran luokassa oli tuntia seuraamassa koulun tarkastaja tai oppilaan vanhempia, en muista tarkemmin.Silloin rohkasin itseni ja viittasin.Jostain syystä tämä tunti on jäänyt mieleen.

    Palmusunnuntait jäi mieleen kun isä-Teuvon yläluokan oppilaat tulivat keväthankia pitkin opettajaa virpomaan.Isä oli kylpytakissa
    sängyllä, koska virvottavan kuului olla “nukkumassa”.Seurasin tapahtumaa peiton alta omasta sängystä kurkkien.
    Oppilaiden tekemät virpomavitsat olivat koristeellisia ja hyvin tehtyjä. En muista mitä äiti antoi palkaksi, ehkä hedelmän tai irtokarkin.
    Näitä Värtsi sivuja olen seurannut lämpimin muistoin. Meillä Tikan lapsilla on hyvät muistot Patsolan ajoilta. Toivottavasti
    tapaamme luokka- ja leikkikavereita taas ensi kesän Värtsiläpäivillä.
    Ja kiva olisi nähdä myös Arja-Leena ja Irene Värtsiläpäivillä, tavataanko siellä!?

    Jaana Sistonen(Tikka)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *