Markettikävely on erittäin suosittu kuntoilumuoto Yhdysvalloissa, mikäli Hesaria on uskominen. Mall walkereille on julkaistu jopa oppaita, jossa listataan lajin hyviä puolia: tasainen ilmasto, ei liukasta, vessat lähellä. Lajin harrastajat ovat enimmäkseen ikäihmisiä. Lopuksi kävelyostari kartta johdattaa kuntoilijan kahville tai syömään. Varusteista ei mainita muuta kuin askelmittari.
Eräänä syksynä pohjalainen vävy seurasi, kun pukeuduin lenkille lähtöä varten. Ei malttanut olla huomauttamatta, että ovatpa hyvin varustautuneita nuo nykyajan mammat. On vyölaukku, aurinkolasit, kännykkä, sykemittari, askelmittari ja kävelysauvat. Nämä ainakin. Enemmänkin voisi olla, vaikkapa kuulokkeet korvissa.
Kun kännykän hipaisunäyttöä sun muita hienouksia on hankala näpelöidä hanskat käsissä, on siihenkin kehitetty oma käsinelajinsa joissa on erityisvalmisteiset sormenpäät, näitä olen nähnyt vain mainoksissa. Vaan eipä ole sitä hipaisunäyttöäkään.
Hippulat vinkuu
Entisajan myymälöissä ei asiakas joutunut kävelemään, vaan se oli myyjä joka hölkkäsi asiakkaan tarpeiden mukaan. Tosin pula-aikana ei tarvinnut myyjänkään paljon hölkkäillä, kun tarjolla oli enimmäkseen vain eioota.
Kaupassa voi nukkuakin. Minulle kävi kerran niin Hämeenlinnassa asuessamme. Äiti ryhtyi leipomaan ja huomasi, että hiiva oli lopussa. Niinpä hän lähetti nelivuotiaan tyttärensä muutaman sadan metrin päähän ”Lamellitalon” kauppaan. Lauma naisia parveili tiskin ympärillä. Minun nenäni ei yltänyt edes tiskin tasalle. Yritin monta kertaa toimittaa asiaani, mutta aina joku rouvashenkilö tönäisi minut syrjään. Lopuksi luovutin ja siirryin ikkunan ääreen istumaan.
Ikkunaan oli ripustettu voimapaperia aurinkosuojaksi ja paperin takana suuret, mustat kärpäset pörräsivät unettavasti. Niinpä nukahdin tuolille, ja heräsin siihen, että äiti tuli kauppaan ja saneli suoria sanoja myyjättärille. En ainoastaan nukkunut näyteikkunassa, vaan tuolin alla oleva lätäkkö paljasti, että oli tapahtunut myös vesivahinko. Hippulat vain vinkuivat, kun äiti kiidätti minua kädestä pitäen kotiinpäin pitkin Larin- Kyöstinkatua.
Työmenu
Kun Kaustan mies, Aug. Mielonen, kulki 1910-1920 -luvuilla ”menuun” (kaksivuorotyöhön) Vanhan Wärtsilän rautatehtaalle, ei ilmasto varmastikaan ollut aina tasainen ja latukin saattoi olla liukas taikka kokonaan ummessa. August kävi tehtaalla Kaustajärveltä käsin kymmenisen vuotta, satoi tai paistoi. Kesäisin hän souti Hovilahteen, josta käveli jalkapatikassa tehtaalle, talvella matka taittui hiihtämällä. Työmatka oli kymmenisen kilometriä suuntaansa.
Eikä tässä vielä kaikki. Augustin pojanpoika kertoi, että August taivalsi joskus kotimatkat kaupasta haettu 50 kilon jauhosäkki olallaan. Muutenkin tämä August oli varsinainen tarmopesä. Vapaa-ajallaan hän raivasi peltoa, rakensi, sahasi lautoja käsisahalla ja teki kivitöitä. Augustin lankomies oli todennut että hän ei pysynyt Aukun vauhdissa, vaan väsyi jo pelkässä sahaushommassa. Tuskinpa August mittaili askeleitaan mittareilla.
Kerran August otti keskenkasvuisen sukulaispojan mukaansa kun lähti kävellen kylättelemään Värtsilän Kaustajärveltä Tohmajärven Järventaukseen. Kyseinen sukulaispoika on muistellut tuota reissua vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kun August pisti kävelyvaihteen päälle, askellus oli kuin Valentin Konosella. Poika oli joutunut hölkkäämään yli kolmekymmentä kilometriä Augustin perässä.
Varsinainen hyötyhölkkääjä, tuo Aukusti!
Tellervo
Tämä hyötyhölkkäjuttu on tässä uutena versiona. Teksti on nyt ehkä paremmin luettavissa. Valitettavasti jutun perään aamulla kirjoitetut pari kommenttia hävisivät saman tien.
Tulipas tästä nyt hölkkää, lähinnä toimitukselle!
*
Vaikka useimmat palautteista onkin annettu
rakentavassa hengessä, lienee nyt aika
antaa Sepolle, Eiralle ja Markukselle
kotirauhaakin.
Hyvän jutun kertoi Tellervo Aukustista.
Tuosta samaistuu muistooni Haanpään Penan kirjoittama stoori
” Korkia Kalle kävelee ”
Siinä kerrotaan tarina erämaan asukkaasta, korpitorpparista
Korkia Kallesta, joka oli nuorittanut viidenkymmenen kilon
jauhosäkin selkäänsä, viedäkseen sen levähtämättä penikuor-
maisten taipaleitten takana olevalle Akalleen leipomuksiin.
Lukemisiin : Paavo olarilainen
Voisko kuka valistaa, miten nuo Augustin kivet on saatu seinään nostetuksi? Ierikka
Kiitos Seppo! Kyllä näyttää nyt hyvältä, ei tarvii tihrustaa eikä zoomailla!
Mainio tarina taas, kiitos Tellervo. Mentiin hetkessä hyötyhölkkää Yhdysvalloista Hämeenlinnan kautta Kaustalle ja vieläpä Järventaukseenkin.
Tänään on kaiken muus kävelyn ja liikkumisen lisäksi tullut harrastettua tuota markettikävelyä ruoan hankkimiseksi keskustan S-marketissa. Vihoviimeistä, sanon minä! Kohta ensi metreillä tuli kuuma päällysvaatteissa. Nälkäkin alkoi kurnia, kun oli jo useampi tunti aamupalasta.
Edellisestä käynnistä kyseisessä marketissa oli jonkun aikaa. Tällä välin marketin sisustus oli muokattu uuteen uskoon. Se tarkoittaa sitä, että useimmat tavarat olivat ihan eri paikassa kuin ennen, kahvikin ihan vastakkaisella puolella entiseen nähden. Olin kiertänyt marketin kahteen kertaan löytämättä kahvihyllyä. Sitten sattui kohdalle yksi hyllyjä täyttävä myyjä, joka opasti minua niin, että sain nautintoaineeni hankituksi.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on masu täysi ja jääkaapissa ruokaa useammaksi päiväksi.
Paavon kommentista tuli mieleeni Putkinotkon
Juutas Käkriäinen. Kun hänen raahaamansa
säkki repesi ja jauhot valuivat tielle,
kimmastunut Juutas aloitti melkoisen teutaroinnin,
siinä katkesi kanaltakin kaula.
Jauosäkkiä on kannettu myös Päätalon romaaneissa,
ja monissa muissakin kansan elämää kuvaavissa teoksissa.
Ruisjauhosäkin raahauksesta taisi Kiantokin kertoa
romaanissaan Punainen viiva.
*
Sanonnoista muistan ainakin että
”Suu säkkiä myöten”.
*
Eikös se Hölmölän kylän väkikin kantanut
säkillä valoa pimeään pirttiin?
Marketeissa käydessä tuota hölkkää tulee. En oikein tiedä liekö tuo kaikki hyötyhölkkää. Joensuun Prismaan pitäisi oikeastaan päästä sisään mopolla tai jos kauppa tarjoaisi jonkinlaisen sähköllä kulkevan ajopelin lainaksi niin huonompihölkkäisetkin voisivat toimittaa ostoksensa.
Kun ekakerran menin uusittuun Prismaan tulin pahalle tuulelle ja sanoin, etten ikinä tule tänne.
Mutta nyt kun olen oppinut ne monet ovet, mistä voi kulkea minnekin ja mikä ovi on lähimpänä sitä, mitä olen hakemassa
homma sujuu paremmin – Käyn tosi harvoin siellä. Pusan Mirja